Sain tällaisen hauskan toimeksiannon eräältä nuorelta herralta, jolla on ikää neljä vuotta. Innostuin aiheesta heti, teini-ikäiset mutantti-ninja-kilpikonnathan ovat yksi ihmiskunnan upeimmista keksinnöistä. Tai ainakin hauskimmista. Vaiko sittenkin pöljimmistä? No joka tapauksessa, mua ne on aina naurattaneet, tai siis lähinnä se ajatus, että joku on tullut keksineeksi jotain niin mielikuvituksellisen höpsön hassua kuin teini-ikäiset mutantti-ninja-kilpikonnat ja sitten siitä on vielä tullut suunnaton maailman laajuinen hitti. :)
Valmista neulemallia en turtleista löytänyt, mutta tällainen ristipistokaavio netin syövereistä löytyi. Ihan kivalta näyttää neulottunakin.
Langat ovat Novitan 7-veljestä, puikot kokoa 3,5. Kuviot on kirjottu neuleen päälle neulesilmukoita jäljittelevin pistoin sitä mukaa, kun varsi valmistui. Olen käyttänyt tätä lasten sukan ohjetta Novitan sivuilta, erona mulla ainoastaan se, että kantapää on tehty vahvistettuna. On muuten hyvin jalassa pysyvä lasten sukan malli.
Meidän teinien keskuudessa nämä ainakin saivat heti suuren suosion, molemmat ilmoittivat, että huolisivat vastaavat sukat tai lapaset. :D Pikkutyttö sen sijaan arvioi ensin, että hahmot ovat liian isopäisiä, mutta muutti sitten mielensä isosisarusten puheiden myötä.
Täytyy sanoa, että tykkään kovasti lopputuloksesta itsekin. Toivottavasti sukkien saaja, nuori TMNT-fani, tykkää myös. :)
perjantai 31. tammikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Tuubihuivi Purosta
Neuloin yksinkertaisen ja nopeatekoisen tuubihuivin. Tästä tuli mielestäni erityisen kaunis ja sopiva, mutta tuubihuivi on vähän semmoinen kuvattava, että se ei oikeastaan näytä tasolla yhtään miltään.
Olen tätä yrittänyt asennossa jos toisessakin kuvata, ainakin pintaneule ja värit tulevat näissä jotenkin esille.
Lankana on Novitan Puro kaarna-värissä. Lankaa kahdesta kerästä jäi yli vain ihan vähän.
Sen verran olen muokannut ohjetta, että neuloin huivin 46 silmän levyiseksi. Mittasin pituuden niin, että huivi menee tasan kaksi kertaa kaulan ympärille. Tuubihuivin pitää olla aika tarkkaan oikean pituinen, muuten viluttaa tai kuristaa. Neule joustaa sen verran, että tarvittaessa toisen kiepautuksen voi vetää pään yli "hupuksi".
tiistai 21. tammikuuta 2014
Siniset maitohorsmasukat
Tällaiset kukkasukat valmistui tänään. Pitkästä aikaa projekti, joka ei syntynyt kenenkään tilauksesta tai kenellekään tietylle henkilölle lahjaksi jotain tiettyä merkkipäivää varten. Aloitin tekemään näitä ihan vaan siitä lähtökohdasta, mitä itse huvitti sillä hetkellä tehdä. Langatkin valitsin vain sillä perusteella, että nämä värit juuri tällä hetkellä nappasi omaan makuhermoon.
Näiden kirjoneulesukkien mallikuvio löytyy Ravelrysta nimellä Fireweeds. Katsoin vasta sukkien valmistuttua, mitä sana tarkoittaa suomeksi ja se on siis kotoisasti maitohorsma. Värivalinta tuntuu nyt sitä taustaa vasten vähän hassulta, mutta toisaalta kuvio ei oikeastaan niin hirveästi muistuta oikeaa maitohorsmaa (varsinkaan sinisenä). Tällä väriyhdistelmällä kuviosta tulee itse asiassa mieleen jotkut vanhanaikaiset sinivalkoiset posliiniastiastot. Ihanaa nostalgiafiilistä!
Lankoina Novitan Nallea valkoisena ja vanhaa Nalle Coloria sinisävyisenä. Sukat valmistuivat 3-koon metallisilla sukkapuikoilla.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Polkkaavat Olgat
Pitihän minunkin tarttua yhteen tämän talven hiteistä, nimittäin Olga-sukkiin. Olen enemmän kirjoneule- kuin kuvioneuletyyppiä (äkkiseltään muistellen en tainnut viime vuonna tehdä yhtään kuvioneuletta), mutta olihan tämä hauskaa vaihtelua. Kärjen kavennukset meinasivat tuottaa vaikeuksia, mutta selvittiinpä niistäkin jonkun kansaneulojan suosiollisella avustuksella, kun kyselin vinkkiä FB:n Voihan Villasukka -ryhmästä.
Lankana on uusi liila 7-veljestä Polkka. En ole näitten läiskikkäiden lankojen suurin ihailija, ne ovat makuuni useimmiten turhan levottomia, mutta kyllä ne joihinkin malleihin sopivat. Ja nämä violetin sävyt ovat aika vastustamattomia! Laitoin sukkien kantapäihin ja kärkiin yksiväristä liilaa 7-veikkaa, juurikin rauhoittamaan kirjavaista yleisvaikutelmaa.
En nyt tiedä sitten, ei näistä mitkään suosikit tullut, mutta jotenkin ihan kivat ja pirtsakat kuitenkin. Olga-malliin saatan tarttua toistekin, Polkkaan ehkäpä en, ainakaan vähään aikaan. Seuraavaksi jotain rauhallisempaa!
Lanka: 7-veljestä ja 7-veljestä Polkka.
Puikot: sukkapuikot koko 3,5.
Ohje: Olga-sukkien muunnos. Alkuperäisissä Olga-sukissa kuviointia on vain varressa. Otin tämän muunnellun mallin Arkimammalta, mutta tein tavallisen vahvistetun kantapään. Kärkikavennukset tein sukan pohjapuolella tavallisina sädekavennuksina ja jalan päällä kohoraitojen väleissä siten, että sileitä silmukoita oli aina kavennuskerroksen jälkeen kuviossa vähemmän.

maanantai 13. tammikuuta 2014
Pipo vol. 2
Edelliseen pipooni en ollut ihan täysin tyytyväinen, koska se oli tosi lörppö, ehkä enemmän nuorison suosimaa mallia siis. Muuten malli oli mielestäni kiva ja erityisesti tuo Dropsin Alpaca Silk -lanka aivan unelmaisen ihanaa. Niinpä tein uuden pipon melkein samalla mallilla, vain pienemmillä puikoilla ja korkeammalla reunaresorilla.
Langan väri on nimeltään kanerva ja pipo on tehty 2,5 koon pyöröpuikoilla suurimmaksi osaksi (sukkapuikot käytössä aloituksessa ja lopetuksessa). Loin samat 90 silmukkaa kuin edelliseenkin pipoon. Reunan 1o1n -joustinta tein 15 kerrosta. Kavennukset aloitin, kun pipolla oli korkeutta 23cm.
Lankaa jäi vielä ja vuoden parhaat pakkaset alkoivat juuri, joten voi olla että kehittelen vielä jonkun kolmannenkin alpakka-silkki-pipon. Materiaalina tämä on ainakin aivan huippu juuri pipoon, ei kutita eikä hiosta yhtään ja kosketus iholla on höyhenen kevyt. Ja ainakin näillä pienemmillä pakkasilla lämmittääkin riittävästi.
Osallistun samalla tämän kuukauden Silmukan ytimestä -haasteeseen, jossa on aiheena pipo. Ja samalla onnittelen yksivuotiasta Pipon ytimessä -blogia ja mainostan siellä meneillään olevaa synttäriarvontaa. Onnea yksivuotiaalle! :)
lauantai 11. tammikuuta 2014
Miehekkäät sydänlapaset
Aloitin tekemään näitä lapasia jo ennen joulua, tarkoitus oli alunperin tehdä nämä joululahjaksi äidilleni. 7-veljeksellä ja 3,5 puikoilla ensimmäisestä lapasesta tuli kuitenkin mieheni käteen sopiva, joten vaihdoin Nalle -lankaan ja kolmosen puikkoihin ja niin syntyi nämä sydänlapaset, joista tuli naisen käteen sopivat.
Mutta pitihän nämä ensimmäisetkin sydänlapaset tehdä valmiiksi. Nyt on sitten romanttinen ystävänpäivälahja miehelle valmiina. :)
Sydänlapasten ohje Pitsiä ja palmikoita -blogista.
Lankana 7-veljestä grafiitin harmaa ja punainen 7-veljestä Raita.
Sukkapuikot kokoa 3,5.

tiistai 7. tammikuuta 2014
Onnittelut arvonnan voittajalle!
Uudenvuoden kunniaksi järjestetyt kalasukka-arpajaiset ratkesivat perinteisellä lippuäänestyksellä innokkaan nelivuotiaan toimiessa onnettarena. Voitto meni Omin kätösin-blogin Anulle. Onnea voitosta ja toivottavasti sukat sopivat. :)
Tässä vielä vinkki edulliseen mutta kivan näköiseen postituslaatikkoon. Vanhasta kertaalleen käytetystä pakettilaatikosta saa taas uutukaisen sivelemällä pintaan ohuelti liimaa ja päällystämällä laatikon lahjapaperilla. Lopuksi lätkäistään sopivaan kohtaan tarralappu osoitetta varten. Ja huomenna postiin. :)
Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!

Kuvan lahjapaperi on Ikeasta. |
Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Pupusukat
Tyttäreni kaveri valmistui ammattiin, nämä pupusukat ovat lahja hänelle. On hurjan hienoa nähdä, kuinka nuoret menee eteenpäin elämässä ja pärjää. Onnittelut!
Pupuaihe oli saajan oma toivomus ja värit valikoituivat hänen lempiväriensä mukaan. Pupuaiheisen mallipiirroksen löysin Ravelrysta, mistäpä muualta. Mitään muuta ohjetta näissä ei sitten ollutkaan, tikuttelin vaan menemään fiilispohjalta. Vähän olisi houkutellut ommella pupuille helmisilmät, mutta mietin, että lastenhoitajan työ = paljon ulkoilua myös kylmässä säässä, joten sukkien pitää mahtua saappaaseen eikä se helmien kanssa ehkä onnistuisi.
Luulenpa, että nämä sukat saa joka tapauksessa suosion lasten keskuudessa, ainakin meidän nelivuotiaan reaktiosta päätellen. :)
Naisten sukat koko 42-43
Lanka: Novita Nalle
puikot: metalliset sukkapuikot koko 3

keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Virkattu kätyri ja uuden vuoden toivotukset
Lokakuussa neuloin tyttärelleni tämän Itse ilkimys -pipon. Tyttö pelkäsi pipoa eikä ole suostunut käyttämään sitä sen koommin. Tällä viikolla hän lopulta ilmoitti laittavansa sen päähän, näköjään vaati kolmen kuukauden kypsyttelyn.
Yllättävästä rohkaistumisesta innostuneena aloitin seuraavan Itse ilkimys teemaan liittyvän työn, nimittäin minion-pehmolelun. Grun kätyristä tuli tällä kertaa kiltti eli keltainen versio. Se on virkattu 3-koon virkkuukoukulla, jota kaveri pitelee kuvassa kädessään.
Ohjeita löytyi Ravelrystä tosi monia hakusanalla Despicable me. En kuitenkaan ole noudattanut niistä mitään yksittäistä, vaan katsonut vinkkejä monesta eri ohjeesta. Tein kätyrin siten, että virkkasin yläosan ja alaosan erikseen ja viimeistelin ne ensin kaikkine yksityiskohtineen valmiiksi ja lopuksi ompelin vanulla täytetyt hahmon puoliskot vyötärön kohdalta yhteen. Ainoastaan henkselit ompelin valmiin ukkelin päälle lopuksi. Yläosa on tehty keltaisesta Woolista ja alaosa farkunsinisestä 7-veljeksestä. Musta ja valkoinen lanka ovat Nallea. Kakkulat on tehty neulomalla sukkapuikoilla kolmen silmukan putkea.
Valmis hahmo on noin 25cm korkea.
En ole muistaakseni aiemmin mitään pehmolelua virkannutkaan, ellei pehmomansikoita lasketa. Tämä oli hauska työ, oli mukavaa, kun ukkeli onnistui jotakuinkin sen näköiseksi, kuin olin ajatellutkin.
Tämän hahmon myötä toivottelen kaikille MAHTAVAN HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2014!
P.S. Muistattehan, että villasukka-arvontaan voi osallistua sunnuntaihin saakka.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)