Aloitin tekemään näitä lapasia jo ennen joulua, tarkoitus oli alunperin tehdä nämä joululahjaksi äidilleni. 7-veljeksellä ja 3,5 puikoilla ensimmäisestä lapasesta tuli kuitenkin mieheni käteen sopiva, joten vaihdoin Nalle -lankaan ja kolmosen puikkoihin ja niin syntyi nämä sydänlapaset, joista tuli naisen käteen sopivat.
Mutta pitihän nämä ensimmäisetkin sydänlapaset tehdä valmiiksi. Nyt on
sitten romanttinen ystävänpäivälahja miehelle valmiina. :)
Sydänlapasten ohje Pitsiä ja palmikoita -blogista.
Lankana 7-veljestä grafiitin harmaa ja punainen 7-veljestä Raita.
Sukkapuikot kokoa 3,5.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sydänlapaset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. tammikuuta 2014
lauantai 21. joulukuuta 2013
Sydänlapaset
Tänään sain valmiiksi toiseksi viimeisen joululahjan. Nämä sydänlapaset tulee omalle äidilleni.
Lankoina on luonnonvalkoinen Nalle ja punaisenkirjava Nalle taika. Puikot olivat kokoa 3.
Sydänlapasten ohje on Pitsiä ja Palmikoita -blogista. Resori on näissä tosin vähän erilainen. Tuosta kahden värin joustimesta en saa koskaan yhtä napakkaa kuin yhdellä langalla tehdystä. (Lisäksi sen tekeminen on paljon hitaampaa.)
Tein ensin kuvan grafiitinharmaan lapasen 7-veljeksestä samalla ohjeella ja 3,5 koon puikoilla. Lapasesta tuli kuitenkin miehen käteen sopiva, joten arvelin sen olevan äitykälle turhan suuri. Aloitin alusta Nalle-langalla ja ohuemmilla puikoilla. Valkoisesta tuli juuri sopiva.
Muistin myös kiinnittää nimikointinauhan lapasen suulle. Ulospäin näkyy vain lankakerä...
... ja kun kurkkaa varresta sisään, näkyy teksti.
Sitten kiireellä neulomaan vielä viimeistä joululahjaa. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)