sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Umpihanki

Voi miten hyvin tämän lapasmallin nimi sopiikaan ulkoa näkyvään maisemaan juuri tänä aamuna, suuren lumimyräkän jälkimainingeissa! Umpihanki on Aino Vikmanin suunnittelema malli, joka sai inspiraation kuvioonsa vuoden 2020 Sukkafinlandia kisan lämmittelymallista, Tiina Kaarelan Liekki-sukista. Alunperin Umpihanki ilmestyikin ystävänpäiväyllätyksenä sukkafinlandian kilpailijoille, nyttemmin se on saatavilla ilmaisohjeena ravelrysta.


Umpihanki on rakenteeltaan mielenkiintoinen malli. Lapaset neulotaan kärjestä aloittaen. Ensin neulotaan lapasen kärkiosa ja paukalo peukalonhankaan asti, sen jälkeen osat yhdistetään ja aloitetaan samalla kiilakavennukset, kun neulotaan lapasen alaosa. En ole ennen neulonut kärjestä aloitettuja lapasia, joten en tiedä miten muuten tuon kiilakavennuksen voisi tehdä, mutta tässä se oli tehty niin, että muodostui intialainen peukalokiila. Se oli helppo tehdä ja siitä tuli huippuhyvä! 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin intialaista peukalokiilaa ja täytyy sanoa, että sen istuvuus käteen on ihan jotain muuta, kuin perinteisellä kiilalla, joka parhaimmillaankin istuu mitenkuten ja tuppaa valahtamaan pois paikaltaan aika ajoin.

Lankana näissä Novita Nalle. Ohje on langan ja puikkojen suhteen joustava; se on kirjoitettu neljälle eri silmukkamäärälle ja sisältää lisäksi ohjeet koon muokkaamiselle.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Grown Together

Grown Together on nerokas ja upea lapasmalli. Sen on suunnitellut Sukka-Finlandia neulontakisan lahjomattomana tuomarina tunnetuksi tullut Aino Vikman, jonka muihinkin lapasmalleihin kannattaa käydä tutustumassa.

Näiden lapasten rakenteessa on todellakin ajateltu "laatikon ulkopuolelta" vanhaa tuttua asiaa. Aino kertoo lapasten esittelysivulla, että halusi suunnitella lapasmallin, jossa ei tarvitsisi poimia silmukoita, silmukoida, ommella tai laittaa silmukoita odottamaan jämälangalle. Lisäksi hän halusi mahdollisimman vähän pääteltäviä langanpäitä. Grown Together lapasissa kaikki nämä vaatimukset toteutuvat. Molemmat lapaset tosiaan neulotaan samanaikaisesti yhtenä kappaleena eikä lopussa ole kuin aloitus- ja lopetuslanganpää pääteltävänä. Lopun steekkauksesta toki sitten syntyy vähän siistimistä.

Neulominen aloitetaan poikittain peukalon ulkosyrjältä. Kun peukkujen sisäsivusaumat on suljettu, luodaan lisää silmukoita kämmenosaa varten.

Kämmenosa kasvaa ja sen kärkiosaan saadaan pyöreää muotoa levennysten ja kavennusten avulla. Kirjoneuleosuuden jälkeen väri hauskasti vaihtuu. Kun lapaset ovat sopivan levyiset, niin sivusauma suljetaan omanlaisellaan päättelytekniikalla, jollaiseen en ole ennen törmännyt. Sitten onkin valmiina kaksi lapasta, joiden käyttöönoton estää enää se, että ne ovat toisissaan kiinni. Steekkaus eli neuleen leikkaaminen valmistellaan virkaten ketjusilmukkarivit leikkauskohdan molempiin reunoihin. Ja sitten saksilla keskeltä poikki vaan, hui! :D

Ohjeessa oli neuvottu valitsemaan huopuva lankaa, jolloin steekkauksen reunoja olisi voinut lopuksi vähän huovuttaa. Enhän minä sellaista ohjetta huomannut ennenkuin vasta steekkauksen jälkeen. (Katselin muutaman ohjevideonkin  steekkauksesta vasta sitten, kun oli jo leikannut; tätä voisi joku hyvällä syyllä kutsua perse edellä puuhun menemiseksi.) Steekkireunan pitävyys jäi tästä syystä vähän askarruttamaan, joten taitoin lapasen suusta noin sentin verran reunaa sisään ja ompelin taitteen sisään. Tuli myös siistimmän näköinen mielestäni näin.

Tein hieman enemmän kerroksia ja kärjen kavennuksia kuin ohjeessa; tiheys oli mulla vähän eri kuin ohjeessa johtuen ohuemmasta langasta. Ohjeessa on neuvottu hyvin ja yksityiskohtaisesti, miten voi kokoa muuttaa missäkin vaiheessa. 

Jos neuloisin nämä uudestaan (ja saatan hyvin neuloakin), niin tekisin ranneosasta vähän pidemmän ja samaten steekkausalueesta, jotta saisin tehtyä vähän leveämmän taittoreunan. Muilta osin lapaset istuvat ihan älyttömän hyvin käteen.

Lankana näissä siis ihanainen Regian Premium Merino Yak, joka on oikeastaan mun ykkössuositus mihin tahansa asusteeseen tällä hetkellä; se on mukava neuloa ja käyttää ja lisäksi viime talvena neulotut, paljon käytössä olleet neuleet on säilyttäneet pintansa siistinä ja muotonsa napakkana todella hyvin.

lauantai 15. tammikuuta 2022

Palmikkopaita lapselle

Nuorempi tytär toivoi oikein lämmintä villapaitaa joululahjaksi. Yritin saada hänet innostumaan kaikista ihanista kirjoneulepaidoista, joita itseäni olisi haluttanut neuloa, mutta hän katselikin vain palmikkopaitojen kuvia. Joten palmikkopaitaa tuleman piti.


Lankana ihana Istex Lettlopi, suosittu islantilaislampaan villasta tehty sataprosenttinen villalanka. Tämän pitäisi olla todella lämmin ja hylkiä myös jossain määrin kosteutta. Väriksi tytär valitsi Milkywayn, jossa vaaleansinisellä pohjalla on hentoisia vaalenapunaisia huituvia. Kerällä lanka näytti pilkulliselta, mutta neulotussa pinnassa väri on tasainen ja kauniimpi kuin osasin odottaa.

Malliksi valikoitui Herringbone Hill Sweater, joka löytyy Garndstudion ilmaisohjeista. Käytin varhaisteinille aikuisten s-kokoa, sillä sai kuulemma tulla väljä. Olen tehnyt samalla mallilla itselleni kesäpaidan aiemmin.

Tämä joululaja valmistui vasta joulun jälkeen, kuten pari muutakin lahjaa. Josko sitä tänä vuonna ennakoisi ja aloittaisi joululahjavalmistelut jo alkuvuodesta? :D

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Takki virkatuista paloista vol. 3

Tein kesällä virkatun takin isoäidinneliöistä nuorimmalle tyttärelle. Siitä tuli niin hauska, että tein itselle samantapaisen takin virkatuista kukkaneliöistä. Vanhin tytär ilmoitti haluavansa myös vastaavan, mutta toivoi sitä pitkänä ja luonnonläheisissä sävyissä. Onneksi jämälankavarasto oli tälläkin kertaa ehtymätön, sillä sain tehtyä kolmannenkin takin käymättä lankakaupoilla. (Oikeasti mietin, että miten tätä aran-vahvuista jämälankaa onkin voinut kertyä niin pajon! Eikä edes loppunut vielä.)

Takki valmistui sopivasti joululahjaksi. Siitä tuli tosi hieno. Kuvausten kanssa kävi samoin kuin yleensäkin; ensin sain joukon  pelleilyposeerauksia...

Sitten pyysin suhtautumaan asiaan vakavasti, jonka jälkeen seurasi sarja huippu-vakavia poseerauksia. Ne on niin hienoja, etten osannut valita niistä vain yhtä, joten täytyi laittaa kaikki. :D

Lopuksi ehdotin vielä että kuvataan meidän kaikkien kolmen takit yhdessä. 

Ja sama meno jatkui. Ja kuvista tuli tietysti myös hämäriä ja sähkövalon kellastamia, koska kovan pakkasen takia kuvasimme sisällä.

Lopulta taisi tulla yksi kuva, jossa kaikki ollaan suht asiallisia. Tässä yhteydessä nuorempi tytär ilmoitti että hänkin olisi halunnut pitkän takin, jos olisi tiennyt että se on mahdollista... päättymätön tarina. Tai oikeastaan se päättyy nyt, koska nuo siniset, vihreät ja keltaiset langat loppui onneksi jo!

torstai 6. tammikuuta 2022

Huopikkaat, huopikkaat

Vielä viimeinen tekniikka syksyn käsityön taiteen perusopetuksen kurssilta. Huovutus oli syksyn tekniikoista ainoa, johon minulla ei ollut entuudestaan oikeastaan mitään kosketusta. Syykin siihen oli itselläni tiedossa, nimittäin se, että  huovuttaminen ei ole koskaan houkutellut minua millään tavalla. Kurssilla piti kuitenkin saada huovuttamalla aikaiseksi joko hattu tai tossut.

Työ aloitettiin leikkaamalla tossujen muotti retkeilypatjasta. Muotin piti olla tietyn verran isompi kuin toivottu lopputulos, joten tässä vaiheessa piti ottaa mittoja jalkojen pituudesta ja ympärysmitasta ja tehdä matemaattisia prosenttilaskelmia. Tässä ensimmäinen vinkki, miksi huovutus ei ole mun juttu.

Seuraavaksi muotin päälle alettiin kasata villaa. Sitä piti kasata loputon määrä ohuita kerroksia niin, että kuidut aseteltiin vuorotellen erisuuntasesti. Mulla oli tässä vaiheessa sellainen idealistinen mielikuva, että voisin jotenkin vaikuttaa lopputulokseen ja ajattelin tehdä harmaisiin tossuihin punaisen sisäkerroksen, joka hauskana yksityiskohtana näkyisi vain kun kurkistaa tossujen suusta sisään. 


Kun huopaa oli kasattu (oletetusti) riittävästi, niin työtä alettiin huovuttamaan hieroen sitä ohuen verkon läpi saippuan ja kuuman veden avitamana. Tämä työvaihe oli ihan järkyttävän raskas! Kädet ja hartiat oli kipeänä monta päivää tämän jälkeen! (Syy numero kaksi, miksi huovutus ei ole mun juttu.) Lisäksi kaikki uskomukseni siitä, että sisä- ja ulkokerroksen villat saisi pidettyä siististi erillään, romuttuivat. Punainen ja harmaa sekottuivat täysin kontrolloimattomaksi sekameteliksi.

Tossut leikattiin erilleen irti muotista ja huovutusta jatkettiin ilman muottia. Kävi ilmi, että tuhannet huopakerrokseni eivät sittenkään olleet riittävästi, vaan tossuissa oli, jos ei nyt suoranaisia reikiä, niin kuitenkin paikkoja, joista päivä paistoi läpi. Näitä sai onneksi paikattua neulahuovuttamalla lisää villaa niihin kohtiin. Neulahuovutus muuten oli ihan kivaa, sitä voisin ehkä vielä joskus kokeilla.

Lopputuloksena oli jättimäiset, epämuodostuneen muhkuraiset ja omituisen väriset klovnitöppöset. Mutta tilanteen piti vielä parantua vanutusvaiheen aikana. Vanutus on se vaihe, jossa työ tiivistyy ja kutistuu lopulliseen kokoonsa ja muotoonsa. Siinä työtä käsitellään kovakouraisesti hieroen, mätkien ja puristelleen ja sen päälle kaadetaan vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Lämpötilan muutokset ja väkivalta yhdessä saavat aikaiseksi villan kuitujen tiivistymisen (vrt. villavaatteen laittaminen pesukoneeseen väärään pesuohjelmaan).

Lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Toki sain tossut kutistettua sopivaan kokoon, mutta edelleen ne ovat kummallisen väriset, kärjestä aivan liian korkeat ja muodoltaan muhkuraiset (kuvaa varten toki asettelin jalkani niin, ettei pahin muhkuraisuus näy). Yritin saada lapsiani houkuteltua haluamaan nämä joululahjaksi päästäkseni niistä eroon, mutta eivätpä kiinnostuneet.

Mutta jotain hyvää; jos tulee järkyttävä pakkanen ja kotiudun pitkältä hiihtolenkiltä ja tarvitsen ultimaattista jalkojenlämmitystehoa, niin nyt minulla on siihen tarkoitukseen olemassa nämä teholämpötöppöset!

Summa summarum, olen todistanut oman ennakkoluuloni todeksi; huovutus ei edelleenkään ole mun juttu.

lauantai 1. tammikuuta 2022

Heippa 2021, tervetuloa 2022

2021 oli raskas vuosi. Tavanomaisten elämään kuuluvien vastoinkäymisten lisäksi koko maailma kamppaili pandemian kanssa jo lähes toista kokonaista vuotta. Alussa poikkeukselliselta tuntunut tilanne muuttui "uudeksi normaaliksi" ja tietynlainen passivoituminen ja lamaantuminen valtasi alaa. Vuotta sävytti jatkuva epävarmuus siitä, toteutuvatko mitkään suunnitelmat, toisaalta vilpitön ja hämmästynyt ilahtuneisuus jokaisesta pienestäkin asiasta, joka onnistuttiin toteuttamaan vastoin viimeiseen asti vaivannutta epävarmuutta. 

Omalta osaltani pohdinnat siitä, miten saisin muutettua elämääni vähemmän raskaaksi edes niiltä osin, joihin voin itse vaikuttaa, johtivat työpaikan vaihdokseen. Se oli vaikea, mutta onnistunut päätös, sillä reippaasti lyhyempi työmatka on tuntunut tuovan lisää tunteja arkipäiviin. Vanhan työpaikan ihmisiä jäi ikävä, mutta onneksi minua aina seurannut hyvä onni työkavereitten suhteen jatkui mitä suurimmassa määrin myös uudessa työpaikassa. 

Aloitin myös uudet opiskelut työn ohessa. Ajan hengen mukaisesti opiskelu toteutuu etänä ja huomaan, että parin vuoden opettelun jälkeen osaan jo nauttia etätoteutuksen tuomasta vapaudesta ja joustavuudesta eikä tekninen puolikaan enää hämmennä samalla tapaa kuin tämän "uuden normaalin" aluaikoina.


Käsityörintamallakin huomaan olleen välillä vähän lamaantunutta. Uusia neulottuja ja virkattuja projekteja on valmistunut selkeästi vähemmän kuin edellisinä vuosina ja jotkut aloitetut projektit  eivät tunnu etenevän sitten millään. Hauskoina värinpilkahduksina mieleen on jääneet ainakin alkuvuoden Sukka-Finlandian järjestelyihin osallistuminen, Kalina ja Malina -yhteisneulonta ja siihen liittyvät yhteislauluillat sekä Jyväskylän neulefestarireissu. Olen myös julkaissut kaksi sukkaohjetta: Mosaiikkikukkia Sukka-Finlandia kilpailuun sekä Öljylampun valossa -sukat muuten vaan. Hauskana projektina on jäänyt mieleen myös virkatuista neliöistä kootut takit, joita olen tehnyt kolme (kolmas takki on vielä esittelemättä blogissa).

Sukkia olen neulonut tänä vuonna kymmenen paria. (Huomasin vasta tätä kirjoittaessa, että Sukka-Finlandiaa varten testineulomani Roihu-sukat puuttuvat kuvasta, sillä kuvakoostetta tedessäni muistin niiden valmistuneen jo edellisen vuoden puolella). Nyt kun näitä katson, niin voi sanoa, että neuletekniikat on ainakin monipuolisesti edustettuna; on kirjoneuletta, palmikkoa, nyppyä, pintaneuletta, intarsiaa, pitsiä, raitaa, mosaiikkia, latvialaista palmikkoa ja eestiläistä roosimine-tekniikkaa.

Kesällä innostuin neulomaan kämmekkäitä. Pienen kokonsa takia ne sopivat hyvin neulomiseen kuumallakin säällä. Lisäksi kämmekkäät sopivat hyvin lahjaneuleeksi henkilölle, jonka jalkojen ja käsien koosta ei ole tarkkaa tietoa.

Kokonaan oman lukunsa ansaitsee tänä syksynä aloittamani nelivuotinen käsityön taiteen perusopetus -kurssikokonaisuus. Uuden harrastuksen aloittaminen on yksi niistä jutuista, joihin lyhentynyt työmatka on antanut mahdollisuuden, kun arki-illat on jääneet ikäänkuin pidemmiksi. Tämän syksyn teemana on ollut kankaan kuviointi. Sitä on harjoiteltu värjäämällä kangasta ja poistamalla väriä, painamalla kuvioita kankaalle sekä kirjomalla monella eri tekniikalla. (Loppuvuodesta harjoiteltiin vähän myös huovutusta, mutta siitä enemmän toisella kertaa.) 

Viime vuonna tekemäni suunnitelmat toteutuivat neulebingolla mitattuna aika hyvin. Sain jopa yhden kokonaisen rivin bingoruudukkoon ja saan siten lunastaa itselleni lupaamani palkinnon. :) Kaikkein tyytyväisin ruudukon toteutuneista töistä olen tuohon Vintersol-neulepaidan helman ja hihojen korjaamiseen, jonka ansiosta entisestä murheenkryynistä tuli suosikkineule.

Sen sijaan #makenine2021, eli suunnitelmani yhdeksän aiotun neulemallin suhteen eivät toteutuneet yhtä hyvin; yhdeksästä aiotusta mallista valmiiksi tuli vain yksi, Wild Angelica socks. Veera Välimäen Laneway-tunikan olen aloittanut, tämä on juuri yksi niistä, jotka ei tällä hetkellä tunnu etenevän mihinkään suuntaan.

Uudelle vuodelle on tietysti laadittava uusi neulebingo ja uudet suunnitelmat. Vuoden 2022 neulebingoon olen yrittänyt mahduttaa haasteita ja uuden opettelua, mutta myös sellaisia juttuja, joita ajattelen savaani tehdyksi helposti ja mielellään.


Vuoden 2022 aiottuihin neulemalleihin siirtyi vain yksi edelliseltä vuodelta neulomatta jäänyt: Heidi Alanderin Chrysaetos-huivi, jonka haluan edelleen toteuttaa. Muuten kaikki meni uusiksi. Sisällytin suunnitelmiin enemmän pieniä töitä kuin viimeksi, sillä ehkä ne siten todennäköisemmin toteutuvat. Osaan näistä on jo langat valmiiksi katsottuna ja ostettunakin, joten toivottavasti #makenine2022 toteutuu paremmin kuin edellisen vuoden vastaava haaste.

Tämän perinteisen vuosikatsauksen myötä kiitän kaikkia blogin lukijoita siitä, että jaksatte edelleen ilahduttaa vierailuillanne tässä hieman jo vanhanaikaiseksi jääneessä formaatissa. Olen siirtynyt viime vuosien myötä postailemaan entistä enemmän instagramissa ja sitä myöten pohtinut välillä jo koko blogin lopettamistakin, mutta todennut, että välillä on tarve pysähtyä kirjoittamaan vähän pidempää tekstiä ja siihen blogi tarjoaa hyvän alustan. Välillä taas nopealla temmolla vaihtuvien kuvien vilinä vie mennessään ja tulee postailtua enemmän vain kuvia eikä blogiin siirry välttämättä enää kaikki tekemäni käsityöt. En kuitenkaan ota siitä paineita vaan totean, että tällainen sekalainen somesisällön toteutus vailla selkeää strategiaa on tällä hetkellä mulle sopiva.

Oikein hyvää ja onnellista neulevuotta 2022! <3