Vauvalapaset onteloneuleella

Järvenpään opiston käsityön taiteen perusopetuksen lankatekniikkakurssilla on kokeiltu hiljattain erilaisia neuletekniikoita. Yksi itselleni uusi tekniikka oli onteloneule. Neuloin oppilastyönä söpöt peukuttomat vauvalapaset, joita voi käyttää joko sinisinä harmaalla kuviolla tai harmaana sinisellä kuviona - tai miksei vaikka yksi kumpaakin. Malli on Ida-Maria Tyyskän suunnittelema Double knitted baby mittens.

Onteloneule on kuin kirjoneuletta, mutta sitä neulotaan samanaikaisesti vähän kuin peilikuvaksi työn nurjalle puolelle käänteisin värein. Tämä tapahtuu tikapuuneuleen tapaan niin, että puikolla on molempien puolten silmukat samanaikaisesti. Langat kulkevat työn sisällä. Näin syntyy kääntöneule, eli molemmat puolet ovat "oikeita puolia".

Tekniikka oli alkuun haastava ja prosessi sisälsikin jonkin verran purkamista ja uudelleen neulomista. Etenkin kavennukset tuntuivat hankalilta tehdä onteloneuleena. Kohtalaisen siisti jälki kuitenkin lopulta syntyi, ainakin ensimäiseksi onteloneuletyöksi. 

 

Tästä ei tullut lempparitekniikka, mutta tulipahan opeteltua tämäkin. Ja jos uudelleen tartun onteloneuletyöhön, niin ehkä valitsen mallin, johon ei tule kavennuksia.

Domino-tossut

Käsityön taiteen perusopetuksessa on lankatekniikoiden kurssilla edetty neuletekniikoihin. Neuletekniikoiden saralla ajattelin olevan haastetta löytää tekniikkaa, jota en ole aiemmin kokeillut, mutta kyllä niitä löytyi useitakin. Yhtenä mielenkiintoisimmista kokeilin dominoneule-tekniikkaa.

Aloitin tossut Pirjo Sinervon laatimalla Domino-sukkien ohjeella, joka löytyy Punomosta. Jossain vaiheessa muutin suunnitelmaa ja päätin tehdä sukista tossut, sillä teräosan kärki on melko leveä eikä välttämättä tuntuisi kovin mukavalta kengän sisällä ja siten kärjen malli mielestäni sopii paremmin sisätossuihin. (Voi myös olla, että tein neliöistä hieman liian suuria ja kärjen leveys johtui siitä.)

Kantapään takana ompelin kaksi vierekkäistä neliötä reunoista kiinni kantapään muodostamiseksi. Nilkan sivuille neuloin puolikkaat neliöt, jotta sain suoran reunan tossujen suuaukkoon. Viimeistelin reunuksen i cord -päättelyllä.

 

Pidän dominoneuloksena muodostuneesta pinnasta kovasti, etenkin kun pätkävärjätty Nalle Taika tuo kuvion kauniisti esille. Kiva oli tämmöinenkin uusi neuletekniikka löytää. :)

Taidetta ompelukonekirjonnalla

Käsityön taiteen perusopetuksen kokonaisuuteen liittyen kävin Järvenpään opistolla viikonlopun kurssin, jossa aiheena oli ompelukonekirjonta. Tehtäväksi saimme pienen taideteoksen kyseistä tekniikkaa hyödyntäen.

Alkuun työ sommiteltiin alustalle tilkuista. Liimasin tilkut kangasliimaa ja silitysrautaa käyttäen jotta ne pysyvät paikoillaan ommellessa. Ompelukoneesta kytkettiin pois päältä se ohjain-toiminto, joka yleensä saa sauman kulkemaan suoraan poispäin ompelijasta. Nyt kangasta siis saattoi liikutella mihin suuntaan tahansa ja tämähän olikin aluksi vaikea käsittää! Tilkkujen kiinnitämisen lisäksi tein ompelemalla kuvaan lisää yksityiskohtia.

Työstä tuli mielestäni kiva ja innostuin tästä tekniikasta toden teolla. Myös työn kääntöpuoli on omanlaisensa, yllättävän hauska ja yksityiskohtainen taideteos.

Kaikista nelivuotisen kurssimme aikana kokeilemistani käsityötekniikoista en ole innostunut niin, että arvelisin tekeväni niitä uudelleen, mutta tätä haluaisin kyllä jatkaa. Rentoa ja nopeaa tekemistä aiempaan käsin kirjontaan verrattuna ja yllätti itsenikin, miten siistin työn tällä tekniikalla sai aikaiseksi ensikertalaisena. Ryhmän muutkin työt olivat upeita ja kaikki aivan erilaisia, joten muuntelun mahdollisuuksia riittää!

Huopikkaat, huopikkaat

Vielä viimeinen tekniikka syksyn käsityön taiteen perusopetuksen kurssilta. Huovutus oli syksyn tekniikoista ainoa, johon minulla ei ollut entuudestaan oikeastaan mitään kosketusta. Syykin siihen oli itselläni tiedossa, nimittäin se, että  huovuttaminen ei ole koskaan houkutellut minua millään tavalla. Kurssilla piti kuitenkin saada huovuttamalla aikaiseksi joko hattu tai tossut.

Työ aloitettiin leikkaamalla tossujen muotti retkeilypatjasta. Muotin piti olla tietyn verran isompi kuin toivottu lopputulos, joten tässä vaiheessa piti ottaa mittoja jalkojen pituudesta ja ympärysmitasta ja tehdä matemaattisia prosenttilaskelmia. Tässä ensimmäinen vinkki, miksi huovutus ei ole mun juttu.

Seuraavaksi muotin päälle alettiin kasata villaa. Sitä piti kasata loputon määrä ohuita kerroksia niin, että kuidut aseteltiin vuorotellen erisuuntasesti. Mulla oli tässä vaiheessa sellainen idealistinen mielikuva, että voisin jotenkin vaikuttaa lopputulokseen ja ajattelin tehdä harmaisiin tossuihin punaisen sisäkerroksen, joka hauskana yksityiskohtana näkyisi vain kun kurkistaa tossujen suusta sisään. 

Kun huopaa oli kasattu (oletetusti) riittävästi, niin työtä alettiin huovuttamaan hieroen sitä ohuen verkon läpi saippuan ja kuuman veden avitamana. Tämä työvaihe oli ihan järkyttävän raskas! Kädet ja hartiat oli kipeänä monta päivää tämän jälkeen! (Syy numero kaksi, miksi huovutus ei ole mun juttu.) Lisäksi kaikki uskomukseni siitä, että sisä- ja ulkokerroksen villat saisi pidettyä siististi erillään, romuttuivat. Punainen ja harmaa sekottuivat täysin kontrolloimattomaksi sekameteliksi.

Tossut leikattiin erilleen irti muotista ja huovutusta jatkettiin ilman muottia. Kävi ilmi, että tuhannet huopakerrokseni eivät sittenkään olleet riittävästi, vaan tossuissa oli, jos ei nyt suoranaisia reikiä, niin kuitenkin paikkoja, joista päivä paistoi läpi. Näitä sai onneksi paikattua neulahuovuttamalla lisää villaa niihin kohtiin. Neulahuovutus muuten oli ihan kivaa, sitä voisin ehkä vielä joskus kokeilla.

Lopputuloksena oli jättimäiset, epämuodostuneen muhkuraiset ja omituisen väriset klovnitöppöset. Mutta tilanteen piti vielä parantua vanutusvaiheen aikana. Vanutus on se vaihe, jossa työ tiivistyy ja kutistuu lopulliseen kokoonsa ja muotoonsa. Siinä työtä käsitellään kovakouraisesti hieroen, mätkien ja puristelleen ja sen päälle kaadetaan vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Lämpötilan muutokset ja väkivalta yhdessä saavat aikaiseksi villan kuitujen tiivistymisen (vrt. villavaatteen laittaminen pesukoneeseen väärään pesuohjelmaan).

Lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Toki sain tossut kutistettua sopivaan kokoon, mutta edelleen ne ovat kummallisen väriset, kärjestä aivan liian korkeat ja muodoltaan muhkuraiset (kuvaa varten toki asettelin jalkani niin, ettei pahin muhkuraisuus näy). Yritin saada lapsiani houkuteltua haluamaan nämä joululahjaksi päästäkseni niistä eroon, mutta eivätpä kiinnostuneet.

Mutta jotain hyvää; jos tulee järkyttävä pakkanen ja kotiudun pitkältä hiihtolenkiltä ja tarvitsen ultimaattista jalkojenlämmitystehoa, niin nyt minulla on siihen tarkoitukseen olemassa nämä teholämpötöppöset!

Summa summarum, olen todistanut oman ennakkoluuloni todeksi; huovutus ei edelleenkään ole mun juttu.

Ristipistoja, vohvelikirjontaa ja silmukointia

Esittelen vielä muutaman eri kirjailutekniikan, joita on tullut syksyn käsityökurssin innostamana kokeiltua. Nämä ovat oikeastaan kaikki entuudestaan tuttuja, mutta osasta aikaa on vierähtänyt edellisestä kerrasta paljonkin. 

Ristipistoista olin joskus lapsena innostunut (muistattehan ne 80-luvun kanavatyöt, jossa oli kuvio valmiina painatuksena?) ja vielä nuorena aikuisenakin muistan tehneeni jotain ristipistoin kirjailemalla, tyyliin kirjanmerkin jollekin sukulaiselle joululahjaksi. Sittemmin tekniikka on ollut pitkään unohduksissa. Nyt innostuin kokeilemaan sitä uudelleen joulukortin verran. Jouluseppeleen malli on äitini vanhasta ristipisto-ohjekirjasta. Kiva tekniikka, jota voisi hyödyntää useamminkin.

 

Toinen vielä kauemmin unohduksissa ollut tekniikka on vohvelikirjonta. Vohvelitöitähän oli aikoinaan tapana tehdä ala-asteella koulutöinä. Mieleen on jäänyt ainakin tällä tekniikalla tekemäni jumppapussi, joka oli käytössä peruskoulun loppuun, mihin lienee sittemmin kadonnut. Päätin, että tekniikkaa voi käyttää myös aikuinen ja kirjailin muutamia käsipyyhkeitä joululahjoiksi. Näitäkin oli kiva tehdä ja mielestäni tuli ihan nätit ja vakavasti otettavat, vaikka vohvelikirjonta ehkä lasten tekniikaksi mielletäänkin. :D Malli pinterestistä.

 

Lopuksi esittelen vielä pari vuotta sitten neulomani Kattia kanssa -sukat, jotka silloin jäivät viimeistelemättä. Nyt ne päätyivät joululahjaksi ja ennen sitä saivat silmukoimalla tehdyt silmät, posket ja nenänpäät. Silmukointi neulottuja silmukoita jäljittelemällähän on myös yksi kirjailutekniikka, joten sopii hyvin jatkoksi tähän postaukseen. Silmukointi on jäänyt minulla useimmiten kirjoneuleen ja intarsiatekniikan varjoon, mistä syystä sitä ei ole tullut usein käytettyä, mutta tällaisiin pieniin yksityiskohtiin se sopii kivasti. Ja miten paljon elävämmiltä kisut nyt näyttävätkään!

Malli: Kattia kanssa, Lumi Karmitsa

Kirjailun lyhyt oppimäärä

Käsityön taiteen perusopetuksen kurssilla Järvenpään opistolla on tehty syksyn aikana myös kirjailutöitä. Kirjailu oli minulle jossain määrin tuttua etukäteen, mutta nyt tuli opeteltua vielä ihan uusia tekniikoita ja tyylejä. Ja jälleen kerran takataskussa tuhat uutta ideaa vain odottamassa aikaa niiden toteuttamiselle.

 

Lähdin opettelemaan erilaisia pistoja pilalle menneen jauhobatiikkivärjäykseni päälle. Kirjailulla saa tosiaan pelastettua paljon; alunperin liian himmeäksi jäänyt kuvio pääsee nyt oikeuksiinsa. En tosin edelleenkään tiedä, mitä näistä tilkuista tekisin.

 

Seuraavaksi tajusin, että kirjailuharrastusta varten tarvitsen säilytysvermeet lankasaksille ja neuloille. Niinpä tein saksikotelon ja neulakirjasen, jotka tietysti koristelin kirjailemalla. Olen tehnyt vastaavanlaiset aiemmin, mutta tuolloin ne päätyivät lahjaksi. (Neulakirja ja lehdykkä-saksikotelo vuodelta 2015.) Ideat Pinterestistä.

Kurssiin kuului myös ryhmätyö. Kukin ryhmä perehtyi yhteen kirjontatekniikkaan tarkemmin ja esitteli sen toisille. Jokaisesta esitellystä tekniikasta tehtiin pieni harjoitustyö. Oma ryhmäni valitsi aiheeksi alikeompelun, jossa ideana on, että kirjailtavan kuvion muodostaa kangas, joka on varsinaisen kankaan alla. Kirjottavaan kankaaseen siis leikataan reikä, joka läpi kuviokangas näkyy tai reikä voi olla olemassa jo valmiiksi, jos tekniikkaa käytetään esim. paikkaamiseen. Yllä pari tekniikalla toteutettua joulukorttia.

Muiden ryhmien aiheina olivat sashiko-kirjonta, silkkinauhakirjonta sekä nimikointi. Koetilkkuni päätyivät ajankohdasta johtuen joulukortteihin ja pakettikortteihin. Yllä sashikokirjonnalla toteutettu huopakuvio. Sashikokirjonnassa on tärkeää, että lankojen risteyskohdissa pistokset asettuvat tietyllä tapaa toisiinsa nähden, mutta epäilen että tämä minun ensimmäinen sashikotyöni ei vastaa näitä kriteereitä. Oli kyllä koukuttavan tuntuinen tekniikka ja ajattelin perehtyä siihen tarkemmin ja toteuttaa jonkin isomman paikkauksen tai koristelun.

Silkkinauhakirjonta olikin ihan omanlaisensa kirjontatekniikoiden joukossa, sillä siinä käytetään tavallisesti kirjonnassa käytettävän muliinilangan lisäksi myös nimensä mukaisesti silkkinauhaa. Yllättävän kivasti onnistui vasta-alkajalta silkkiruusut hyvän opastuksen ansiosta.

 

Viimeisenä esiteltynä tekniikkana oli nimikointi. Kirjailin vanhempieni nimien alkukirjaimet ja tein niistä heidän joululahjoihinsa pakettikortit. Ei tullut kauhean siistit kirjaimet, tämä taitaa olla niitä tekniikoita, jotka vaativat hieman enemmän harjoittelua.

Shiboritekniikka, aurinkovärjäys ja jauhobatiikki

Ajattelin esitellä vielä muutaman värjäystekniikan, jotka ovat käsityön taiteen perusopetuksen kurssilla tulleet tutuiksi. Näitä on kiva laittaa muistiin, koska myöhemmin saattaisi itseltäkin unohtua, mitä on tullut tehtyä ja miten.

Yllä kuvattu japanilaisen shiboritekniikan vaiheita. Ensin kangas muotoiltiin sillä tavalla, että väri ei pääse joka kohtaan yhtä helposti. Tätä tehtiin esim. ommellen, kumilenkeillä kokoon puristaen, sitoen kangasta erilaisiin muotoihin ja taitellen. Ylärivin vasemmalla olevaan kankaaseen on kiedottu herneitä pienten kumilenkkien avulla (löytyy hiustarvikkaista) ja oikeanpuoleisessa kuvassa kangas on taiteltu ja silitetty pieneksi kolmioksi ja puristettu kahden kolmionmuotoisen pahvinpalan väliin. Alarivissä kankaat lilluvat vasemmalla isossa padassa ja lopulta oikealla on nähtävillä värjäyksen lopputulos. 

Tässä tekniikassa on kiehtovaa juuri se hauska yllätyksellisyys, että pataan laitetaan kangas jonkinlaisessa mytyssä tai sidottuna jollain tapaa niin, että siitä ei näyttäisi tulevan yhtään mitään ja lopulta pitkien keittely, jäähdyttely ja huuhteluvaiheiden jälkeen kankaan saa lopulta avata ja vasta sitten näkee, mitä siitä tuli. Ainakin näin ensikertalaisena tässä sai yllättyä aidosti. Ja onnekkaasti melkein kaikki tämän tekniikan värjäykseni onnistuivat omaa silmää miellyttävästi, jokin kaikkein epämääräisin mytty taisi jäädä vähän vaatimattomamman näköiseksi.

Aurinkoväräys oli entuudestaan tuttu tekniikka joltain lasten leiriltä vuosien takaa. Jo silloin ihastuin tähän värjäystapaan. Se perustuu siihen, että koko kankaalle levitetään väriä, mutta osa kankaasta peitetään esim. lehdillä, metallirenkailla, suolakiteillä tai melkeinpä millä tahansa mitä mielikuvitus keksii. Kangas kuivuu esineitten kohdalta hitaammin, jolloin jostain minulle käsittämättömästä syystä käy niin, että ne kohdat jäävät vaaleammiksi. Ehkä väri imeytyy siihen ympäröivään alueeseen tai jotain. 

Olin tätä tehtävää varten kerännyt lehdet edellisenä päivänä ja laittanut ne sanomalehden väliin painumaan yöksi, jotta saisin aseteltua ne kankaan päälle mahdollisimman tiiviisti. Väri vaikutti levittelyvaiheessa vähän turhankin ärtsyltä punaiselta, mutta kuivuessan se muuttui maltillisemmaksi. Tämä oli ensimmäisiä kertoja kun sekoittelin värejä; kurssikertojen myötä olen oppinut ainakin sen, että väriä kannattaa lisätä tippa kerrallaan, tai ehkä välillä vain tikunkärjellinen. Viimeisillä värjäyskerroilla ei enää tullut näin ärtsyjä värejä, kun olin tämän oppinut. :D
 

Viimeisenä esittelen hieman epäonnistuneen kokeilun. Kuvan kankaiden kuviot on tehty jauhobatiikkina. Tarkoitukseen valmistettiin tahna vehnäjauhosta ja vedestä, sillä maalattiin halutut kuviot kankaalle. Kuvan oikeanpuoleinen kangas on tyttäreni maalaama. Se ja ylin, jo kirjontakehikkoon päätynyt kangas on maalattu siveltimellä. Vasemmanpuoleisen kankaan pistekuvioinnin tein lääkeruiskulla pursottamalla.

Jauhoseoksen kuivumisen jälkeen kangasta voi hieman rutistellä, näin saadaan aikaiseksi batiikkikuviointiin tyypillisesti kuuluvat halkeamat. Sitten kangat sivellään värillä ja annetaan kuivua. Idea olisi, että jauhoseoksella peitetty alue jäisi värjääntymättä tai ainakin se jäisi huomattavasti vaaleammaksi. Minun kankailleni ei näin oikein käynyt, tai värien ero on ainakin hyvin huomaamaton. Luulen, että joko seokseni oli liian vetistä tai sitten asiaan vaikutti se, että kuivasin kangaspalani kuivauskaapissa. Tämä tekniikka olisi ehkä vaatinut sen hitaan tasokuivauksen, sillä tasona kuivanneilla kurssilaisilla töihin tuli paljon parempi kontrasti. Kuivauskaapin ripustustangosta kankaisiin jäi myös tummempi rantu ilmeisesti nopeamman kuvumisen takia.

Kuivumisen jälkeen koppuraksi kuivunut jauhoseos raaputellaan pois, mikä onkin aikamoisen ärsyttävä homma! Jotkut käyttivät apuna vanhaa luottokorttia, mutta en saanut sitä konstia toimimaan, vaan jouduin raaputtelemaan kaiken irti omin kynsin. Pistetyön pisteet kylläkin irtosivat helposti. Lopuksi kangas silitetään, mikä lopullisesti kiinnittää värin kankaaseen. 

Koska batiikkikuviointi jäi vähän himmeänlaiseksi, niin päätin hyödyntää näitä kankaita kurssin seuraavassa osiossa, eli kirjontatöissä. Siitä näkyykin kuvassa jo vähän esimakua.

Kankaanpainantaa

Aloittamaani käsityön taiteen perusopetuksen kurssiin kuului kertaviikkoisten iltatuntien lisäksi myös viikonloppukurssi, jossa oli aiheena kankaanpainanta. Viikonloppu oli antoisa, opettavainen ja työntäyteinen -  ja lisäksi oli hauskaa. 

Alkuun oli teoriaosuus ja sommittelua harjoiteltiin tekemällä viivapiirustuksia. Varsinaisen painannan aloitimme tekemällä perunaleimasimen. Sen avulla harjoiteltiin sommittelua sijoittelemalla kuviota neljälle eri kankaalle niin, että kuvio muodosti erilaisia pintoja ja kuvioita sommittelusta riippuen. Täytyy sanoa, että ihastuin perunapainantaan, jonka olen aiemmin mieltänyt lähinnä päiväkoti-ikäisille soveltuvaksi. Turha ennakkoluulo, sillä perunallahan saa painettua vaikka mitä hienoa!

Seuraavana harjoituksena oli kaksivärisen ornamentin suunnittelu ja kahden eri ornamentin tekeminen sapluunalla niin, että värejä vaihtamalla saadaan ornamentteihin erilainen vaikutelma. Ornamenteistani tuli mielestäni ihan kivat, mutta väritehtävässä en oikein onnistunut; vaikka vaihdoin värejä, niin molemmissa on keskenään samanlainen kontrasti ja vaikutelma on suunnilleen sama. 

Suurin osa kurssiajasta saatiinkin sitten puuhata omia projekteja eri tekniikoita kokeillen. Yksi jännimmistä tekniikoista oli etsaus eli värinpoistoon perustuva tekniikka. Töpötin värinpoistoainetta kakkupaperi-sapluunan läpi aiemmin värjäämästääni reppuun. Alkuun ei näkynyt minkäänlaista vaikutusta, mutta monien eri vaiheiden (kastelu, kuivaus, höyrytys...) kautta väri yhtäkkiä poistuikin taianomaisella tavalla juuri niistä kohdista kuin pitikin. 

Ehkä suosikkini kurssin aikana tekemistäni töistä oli yllä näkyvä esiliina. Painoin sen kuviot leimasimilla, jotka kaiversin linolevystä. (Leimasimet näkyvät kuvassa taka-alalla.) Olin kaiverruksiin tosi tyytyväinen ja myös värien sekoitus onnistui nappiin.

Perunan lisäksi tuli kokeiltua myös koristekurpitsaa, jolla painettu kukkakuvio näkyy yläkuvassa. Kurpitsa oli jotenkin huokoisempi ja painojälkikin jäi siten vähän hötöiseksi, joten en kauheasti ihastunut kurpitsaan leimasinmateriaalina.

Yllä näkyvän kankaan painoin piirtoheitinkalvosta laikattujen sapluunoiden läpi sekä perunaleimasinta käyttäen ajatuksella, että teen kankaasta myöhemmin kesähameen. Aika loppui tämän osalta kesken ja ajattelin jatkaa kankaan kuviointia kotona. Luulen, että sen verran tästä innostuin, että tulen jatkossa muitakin kankaanpainantatöitä tekemään. Opistolla tietysti oli helpompaa kun sai levitellä työt kokonaisuudessaan isoille pöydille ja oli muutenkin tällaiseen tekemiseen sopivat tilat, mutta pienemmät projektit onnistunee kotioloissakin.

Kiitokset järjestävälle taholle sekä kaikille mukana olleille mukavasta viikonlopusta ja aivan erityisesti opettajallemme Kaisalle, joka jaksoi innostaa kokeilemaan uutta ja pähkäillä, miten kurssilaisten kunnianhimoisimmatkin ideat saataisiin toteutettua - ja jonka rautaiset hermot eivät pettäneet edes kangasvärisuihkuun suoraan vaatteille, savuavaan uuniin tai palohälyttimen ujellukseen!

Värjäilyjä

Aloitin tänä syksynä uutena harrastuksena käsityön taiteen perusopetuksen nelivuotisen kurssin. Ensimmäisillä kerroilla on tehty kokeiluita kankaanvärjäyksen parissa. 

Kuvassa takimmaisena paperishapluunalla painettua pientä kuviota. Petroolit neliökuviot on tehty parsimalla ja värjätty mikrovärjäyksenä happoväreillä, oranssi "aurinko" on saatu aikaan samalla värjäystekniikalla, mutta vain kietoen narua kankaan ympärille. Etualan sinisen indigovärjäyksen pikkupallerot on saatu aikaan käärimällä herneitä kankaaseen pienillä kumilenkeillä. Nämä kolme taisivat olla nimeltään shiborivärjäystä. Seuraavaksi pitäisi sitten keksiä, mitä näistä tilkuista ompelisi. 

On ollut tosi kivaa paneutua uusiin erilaisiin juttuihin. Innostuneessa porukassa saa myös jatkuvasti uusia hyviä ideoita, joista varmasti osan ehtii toteuttaakin. :)