Näytetään tekstit, joissa on tunniste tossut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tossut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Domino-tossut

Käsityön taiteen perusopetuksessa on lankatekniikoiden kurssilla edetty neuletekniikoihin. Neuletekniikoiden saralla ajattelin olevan haastetta löytää tekniikkaa, jota en ole aiemmin kokeillut, mutta kyllä niitä löytyi useitakin. Yhtenä mielenkiintoisimmista kokeilin dominoneule-tekniikkaa.


Aloitin tossut Pirjo Sinervon laatimalla Domino-sukkien ohjeella, joka löytyy Punomosta. Jossain vaiheessa muutin suunnitelmaa ja päätin tehdä sukista tossut, sillä teräosan kärki on melko leveä eikä välttämättä tuntuisi kovin mukavalta kengän sisällä ja siten kärjen malli mielestäni sopii paremmin sisätossuihin. (Voi myös olla, että tein neliöistä hieman liian suuria ja kärjen leveys johtui siitä.)


Kantapään takana ompelin kaksi vierekkäistä neliötä reunoista kiinni kantapään muodostamiseksi. Nilkan sivuille neuloin puolikkaat neliöt, jotta sain suoran reunan tossujen suuaukkoon. Viimeistelin reunuksen i cord -päättelyllä.

 

Pidän dominoneuloksena muodostuneesta pinnasta kovasti, etenkin kun pätkävärjätty Nalle Taika tuo kuvion kauniisti esille. Kiva oli tämmöinenkin uusi neuletekniikka löytää. :)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Mesimarja tossut

Anna Heinon suunnittelemat Mesimarja-tossut ovat olleet pitkään neulontajonossani. Niissä ihastuttavat erityisesti etuosan pitsi marjaryppäitä muistuttavine neulottuine nyppyineen.

Tossut aloitetaan kantapään takaa. Alkuun neulotaan tasona ainaoikea "kantalappu". Takasauma ommellaan myöhemin kiinni. Ainaoikea osuus lisää joustoa ja siten tossut mukautuvat ja istuvat napakasti hieman eri kokoisiinkin jalkoihin.

Lankana näissä on Novitan Nalle ja puikkoina työssä oli 2,5 mm:n Zingit.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Uppsalan tohvelit

Äidin tossujen jälkeen halusin tehdä isällekin tossut. Huomasin, että miehekkäitä tossumalleja on vaikeampi löytää. Ravelrysta löytyi lopulta hieno ja hyvin miehenkin jalkoihin sopiva malli, Uppsala Slippers. Malli aloitetaan epätyypilliseen tapaan tekemällä kantapää, sitten terä ja lopuksi poimitaan silmukat varteen.


Tein tossut ohjeen mukaan Isoveli-langasta. Ainoa muokkaus oli se, että tein varret vähän pidemmäksi, kun ajattelin että kääntövarsi tuo vielä lisää lämpöä ja tossu pysyy paremmin jalasssa. Sinivalkoinen värivalinta nousi Suomen itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuodesta ja uskon että se saattaa näkyä muissakin käsitöissä tulevana vuonna.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Jouluiset kirjoneuletossut

Joulu on ohi ja joululahjat on avattu, niinpä niitä voi pikkuhiljaa alkaa paljastella täällä blogissakin.


Tein äidilleni joululahjaksi kirjoneuletossut joulun punaisissa sävyissä. Olive Love -tossujen ohje löytyi Garnstudion ilmaisista malleista. Sen verran tein muutoksia ohjeeseen, että aloitin tossun kärjestä Judy's cast on -menetelmällä (ei tarvinnut lopuksi ommella kärkeä umpeen) ja takasauman yhdistin ompelun sijaan silmukoimalla.
Lankana on paksu Isoveli, joten nämä lämmittävät kylmemmälläkin säällä.


Malli oli kiva tehdä ja tossuista tuli hyvän malliset, sellaiset jotka pysyvät hyvin jalassa kun tulevat takaa aika korkealle.


Ainaoikein-neulosta oleva takaosa tuo tossuihin sen verran joustoa, ettei koon kanssa ole ihan niin tarkkaa - tämmöiset voisi siis tehdä lahjaksi sellaisellekin, jonka jalan koosta ei ole ihan täsmällistä tietoa.

torstai 6. marraskuuta 2014

Kotitossut

En olekaan ennen tehnyt minkäänlaisia töppösiä, enkä olisi varmaan tehnyt nytkään, ellei ystävä olisi lähestynyt asiassa valmiiksi etsityn ohjeen ja lankojen kanssa. Kotivinkissä oli Sanna Vatasen laatima, helpoksi mainostettu tossu-ohje ja ystävä oli ajatellut, että minä varmaan osaisin ne hänelle tehdä. Ja osasinhan minä; koko hommassa meni alle pari tuntia, melkein yhdeltä istumalta tämmöiset syntyi.


Kaveri oli lankaa ostaessaan sekoittanut isommat ja pienemmät veljekset, niinpä Jussille tai 7 veljekselle kirjoitettu ohje muunnettiin Isoveljelle. Se kävi helposti, sillä ehdotetun nelinkertaisen langan sijaan otin vaan kaksinkertaisen langan. Koukut ja silmukkamäärät yms. pysyivät samana. Ainoa muutos ohjeeseen oli se, että virkkasin tossun suuaukon ympärille vielä yhden ylimääräisen kerroksen, kun tossu jäi takaosastaan niin matalaksi. Takasauman ompelin kiinni virkkaamisen sijaan, kun ajattelin, ettei siihen sitten jää kohollaan olevaa saumaa kantapäätä vasten.


Kaikin puolin mukava ja helppo virkkuutyö. Ja vaikka en itse pahemmin tossu-ihmisiä olekaan, niin näistä tuli omaankin silmään kivan näköiset ja mukavan tuntuiset.