Caitlin Hunterin suunnittelemien Boyland sukkien ohje on julkaistu alunperin Laineen 52 x villasukat kirjassa, mutta on nyt ostettavissa myös omana ohjeenaan.
Etsin ohjetta ohuisiin, kenkään helposti mahtuviin miesten sukkiin, kun sellaisille oli tilausta. Mahdollisimman ohut vaihtoehto olisi tietysti aivan sileä sukka, mutta kun niin tykkään neuloa kirjoneuletta, niin en malttanut kokonaan sileää sukkaa tehdä. Tässä mallissa on sileää kuitenkin suurin osa siitä osuudesta, jonka kenkään pitää sopia. Varren nypyt jäävät toivottavasti sopivasti kengänvarren yläpuolelle.
Kantapäänä on tavallinen tiimalasikantapää. Ainoa ohjeeseen tekemäni muokkaus liittyy siihen, että olen poiminut tiimalasin kulmasta muutaman ylimääräisen silmukan, jotka sitten kavensin pois, eli näihin tuli aivan mini-mini-pieni kantakiila.
Lankana mainio sukkalanka Gedifra Lana Mia ja puikkoina 2mm:n Zingit.