Huopikkaat, huopikkaat

Vielä viimeinen tekniikka syksyn käsityön taiteen perusopetuksen kurssilta. Huovutus oli syksyn tekniikoista ainoa, johon minulla ei ollut entuudestaan oikeastaan mitään kosketusta. Syykin siihen oli itselläni tiedossa, nimittäin se, että  huovuttaminen ei ole koskaan houkutellut minua millään tavalla. Kurssilla piti kuitenkin saada huovuttamalla aikaiseksi joko hattu tai tossut.

Työ aloitettiin leikkaamalla tossujen muotti retkeilypatjasta. Muotin piti olla tietyn verran isompi kuin toivottu lopputulos, joten tässä vaiheessa piti ottaa mittoja jalkojen pituudesta ja ympärysmitasta ja tehdä matemaattisia prosenttilaskelmia. Tässä ensimmäinen vinkki, miksi huovutus ei ole mun juttu.

Seuraavaksi muotin päälle alettiin kasata villaa. Sitä piti kasata loputon määrä ohuita kerroksia niin, että kuidut aseteltiin vuorotellen erisuuntasesti. Mulla oli tässä vaiheessa sellainen idealistinen mielikuva, että voisin jotenkin vaikuttaa lopputulokseen ja ajattelin tehdä harmaisiin tossuihin punaisen sisäkerroksen, joka hauskana yksityiskohtana näkyisi vain kun kurkistaa tossujen suusta sisään. 

Kun huopaa oli kasattu (oletetusti) riittävästi, niin työtä alettiin huovuttamaan hieroen sitä ohuen verkon läpi saippuan ja kuuman veden avitamana. Tämä työvaihe oli ihan järkyttävän raskas! Kädet ja hartiat oli kipeänä monta päivää tämän jälkeen! (Syy numero kaksi, miksi huovutus ei ole mun juttu.) Lisäksi kaikki uskomukseni siitä, että sisä- ja ulkokerroksen villat saisi pidettyä siististi erillään, romuttuivat. Punainen ja harmaa sekottuivat täysin kontrolloimattomaksi sekameteliksi.

Tossut leikattiin erilleen irti muotista ja huovutusta jatkettiin ilman muottia. Kävi ilmi, että tuhannet huopakerrokseni eivät sittenkään olleet riittävästi, vaan tossuissa oli, jos ei nyt suoranaisia reikiä, niin kuitenkin paikkoja, joista päivä paistoi läpi. Näitä sai onneksi paikattua neulahuovuttamalla lisää villaa niihin kohtiin. Neulahuovutus muuten oli ihan kivaa, sitä voisin ehkä vielä joskus kokeilla.

Lopputuloksena oli jättimäiset, epämuodostuneen muhkuraiset ja omituisen väriset klovnitöppöset. Mutta tilanteen piti vielä parantua vanutusvaiheen aikana. Vanutus on se vaihe, jossa työ tiivistyy ja kutistuu lopulliseen kokoonsa ja muotoonsa. Siinä työtä käsitellään kovakouraisesti hieroen, mätkien ja puristelleen ja sen päälle kaadetaan vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Lämpötilan muutokset ja väkivalta yhdessä saavat aikaiseksi villan kuitujen tiivistymisen (vrt. villavaatteen laittaminen pesukoneeseen väärään pesuohjelmaan).

Lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Toki sain tossut kutistettua sopivaan kokoon, mutta edelleen ne ovat kummallisen väriset, kärjestä aivan liian korkeat ja muodoltaan muhkuraiset (kuvaa varten toki asettelin jalkani niin, ettei pahin muhkuraisuus näy). Yritin saada lapsiani houkuteltua haluamaan nämä joululahjaksi päästäkseni niistä eroon, mutta eivätpä kiinnostuneet.

Mutta jotain hyvää; jos tulee järkyttävä pakkanen ja kotiudun pitkältä hiihtolenkiltä ja tarvitsen ultimaattista jalkojenlämmitystehoa, niin nyt minulla on siihen tarkoitukseen olemassa nämä teholämpötöppöset!

Summa summarum, olen todistanut oman ennakkoluuloni todeksi; huovutus ei edelleenkään ole mun juttu.