Alkuviikosta valmistui pipo Novitan Puro ruskosta, mutta vasta nyt sain houkuteltua jonkun kuvaamaan sitä. Samalla kuvaamisen vaivalla laitoin kaulaan aiemmin valmistuneen tuubihuivin Puro kaarnasta ja siemailin kahvia edellisen postauksen "mukinlämmitin" sormiani suojaamassa.
Huivin ja pipon kokonaisuus olisi tietysti tyylikkäämpi, jos molempiin olisi riittänyt saman väristä lankaa, mutta muuten en voisi olla tyytyväisempi. Huivi on juuri sopivan kuohkea ja sopivan mittainen, pipo taas kooltaan, korkeudeltaan ja ulkonäöltään juuri minun makuuni sopiva ja olenkin sitä jo käyttänyt useana päivänä, vaikkei edes ole ollut mikään paukkuva pakkanen. Pipon rusko-väri erityisesti on ihana! Harmi, ettei sitä enää myydä, muuten tekisin kyllä vielä toisen huivin pipon värisenä.
Aloitin tekemään pipoa yhtenä aamuna junassa katseltuani edeltävästi kotona jotakin ohjetta, mutta heti alussa aloin tekemään mallineuletta väärin ja huomattuani sen myöhemmin tykkäsinkin tästä virheellisestä kuviosta niin paljon, että jatkoin samaa rataa loppuun asti. Eli voin nyt sanoa mallin olevan oma. ;)
Lanka: Novitan Puro rusko
Langan kulutus: Ihan pikkuisen yli yhden kerän verran meni pipoon, tupsuun sitten toki vielä vähän lisää
Puikot: 3,5 kokoinen lyhyt (40cm) pyöröpuikko sekä kärkikavennuksiin vastaavan kokoiset sukkapuikot
Koko: pienehkö naisen koko.
Ohje: Luodaan 80 silmukkaa kahdella puikolla. Neulo pyöröpuikolla suljettuna neuleena 2o2n joustinta 6cm. Seuraavalla kerroksella neulo ensin 1 nurin ja sitten 2o2n, kunnes kierrosta on jäljellä 1 silmukka, neulo se nurin. Tee näin 4 kerrosta. Seuraavat 4 kerrosta tee taas 2o2n kerroksen loppuun.
Tee näitä kahta neljän kerroksen satsia, kunnes pipo on halutun korkuinen, saa siis yltää ihan pään päälle ennen kuin kannattaa aloittaa kavennukset. (Tai tämähän on tietysti makuasia, mutta minun mielestä ei ole mitään ärsyttävämpää kuin pipo, joka ei ylety kunnolla korville.)
Kavennukset: Kavenna joka kymmenes silmukka, sitten välikerros. Seuraavaksi
kavenna joka yhdeksäs silmukka, mutta ei samasta kohdasta kuin
aiemmat kavennukset, vaan suunnilleen niiden puolivälistä. Ja taas
välikerros. Seuraavalla kerroksella kavenna pois kaikki ne silmukat, joiden kohdalla kuviossa on vielä kaksi peräkkäistä oikeaa tai nurjaa silmukkaa. Silmukoita on nyt siis yhteensä 40; joka toinen silmukka on oikea ja joka toinen nurja. Sitten taas välikerros. Seuraavaksi koko kerros neulotaan kaksi oikein yhteen, jäljellä 20 silmukkaa. Välikerros ja kaksi oikein yhteen = 10 silmukkaa. Pujotetaan lanka kaikista silmukoista läpi ja päätellään.
Tein kavennuksen neulomalla oikein yhteen silloin, kun kuviossa pitikin
neuloa oikein ja nurin yhteen silloin, kun kuviossa oli vuorossa neuloa
nurin. Seuraavilla kerroksilla kavennusten jälkeen neuloin niissä
kohdissa vain yhden oikein tai yhden nurin, muuten mallikuvio jatkui
samoin kuin aiemminkin.
Lopuksi: tee tupsu ja ompele se kiinni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puro kaarna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puro kaarna. Näytä kaikki tekstit
lauantai 8. helmikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Tuubihuivi Purosta
Neuloin yksinkertaisen ja nopeatekoisen tuubihuivin. Tästä tuli mielestäni erityisen kaunis ja sopiva, mutta tuubihuivi on vähän semmoinen kuvattava, että se ei oikeastaan näytä tasolla yhtään miltään.
Olen tätä yrittänyt asennossa jos toisessakin kuvata, ainakin pintaneule ja värit tulevat näissä jotenkin esille.
Lankana on Novitan Puro kaarna-värissä. Lankaa kahdesta kerästä jäi yli vain ihan vähän.
Sen verran olen muokannut ohjetta, että neuloin huivin 46 silmän levyiseksi. Mittasin pituuden niin, että huivi menee tasan kaksi kertaa kaulan ympärille. Tuubihuivin pitää olla aika tarkkaan oikean pituinen, muuten viluttaa tai kuristaa. Neule joustaa sen verran, että tarvittaessa toisen kiepautuksen voi vetää pään yli "hupuksi".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
