Grannies-in-a-Row sukat

Huomasin instagramissa yhteisneulonnan, jossa neulotaan kesän aikana usalaisen Jen Yardin suunnittelemat Grannies-in-a-Row sukat. Sukkien jujuna on nimensä mukaisesti rivi isoäidin neliöitä varressa. Ohje on kirjoitettu siten, että se rohkaisee erilaisiin muokkauksiin ja onkin ollut hauska nähdä monenlaisia erilaisia versioita sukista instagramissa. 

Leikitellä voi värien lisäksi esimerkiksi lisäämällä väliin nurjia kerroksia, lisäämällä virkatun kerroksen neliörivin reunoille, käyttämällä itseraidoittuvaa lankaa tai jämälankoja. Sukista voi tehdä yksiväriset tai kirjavat, keskenään samanlaiset tai erilaiset ja raitojen leveys voi vaihdella tai pysyä samana. Lisäksi kantapäälle on esitelty ohjeessa useita eri vaihtoehtoja. Tässä mallissa ei siis ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä, vaan luovuudelle ja mielikuvitukselle on jätetty tilaa.

Ohjeessa on kolme kokoa ja jokaiseen vähän erilainen isoäidinneliön ruutupiirros. Tein isoimman koon, mutta jouduin silti virkkaamaan neliöriviini yhden neliön enemmän kuin ohjeessa. Muokkauksesta ei onneksi koitunut vaikeuksia, vaan silmukoiden poimiminen onnistui siististi vaihtuneesta virkattujen reunasilmukoiden lukumäärästä huolimatta.

Toteutin sukkani suurimmaksi osaksi jämälangoista ja tein niistä raidoituksen osalta keskenään eripariset. Kantapääksi valitsin jälkijättöisen kantapään, jossa raidoituksen sai jatkumaan hauskasti samaan tyyliin muun sukan kanssa. 

Tästä muodostui rento hyvänmielen projekti. Juuri sopivan rentoa ja aivotonta neulottavaa kesäloman alkuun.

Jyväskylän neulefestarit 2021

Viime vuoden koronatauon jälkeen oli ihanaa päästä eilen neulefestareille Jyväskylään. Teimme reissun päiväseltään junalla kuten edelliselläkin kerralla, nyt vähän pienemmällä porukalla. Koronarajoitukset oli huomioitu niin, että myyjiä oli tällä kertaa vain kotimaasta ja porukkaa kaiken kaikkiaan vähemmän. Maskit olivat alueella käytössä ainakin sisätiloissa, mutta turvavälien noudattaminen oli ahtaissa makasiineissa melko mahdotonta.

Kolmen naisen seurueemme lähti matkaan aamulla aikaisin. Noin kolmen tunnin junamatka sujui joutuisaan neuloen ja jutellen. Perillä tavattiin lisää tuttuja ja päästiin tutustumaan kotimaisten lankayrittäjien tarjontaan. Ja tietysti syötiin hyvin. Välillä saatiin sadetta, tämä on selvästi jo neulefestareihin liittyvä perinne. Selvittiin kuitekin pahasti kastumatta.

Toivolan vanha piha oli remontoitu niin, että entisen alamäen sijaan pihassa oli porrastettuja tasoja. Oli tietysti mukava päästä istumaan tuoli suorassa, mutta vähemmän kojuja ja istumapaikkoja nykyiseen pihaan kyllä mahtuu. (Mikä nyt korona-aikana on varmaan ihan hyväkin). Aamupäivällä joka paikkaan sai kovasti jonottaa, mutta iltapäivän mittaan sai kierrellä paremmassa rauhassa. Pihan pieneltä esiintymislavalta soitettiin elävää musiikkia ja oli aikaa istuskella ja neuloskella ystävien seurassa. Tätä on kaivattu!

Festariostoksina ostin villatakillisen tummansinistä Bio Shetlandia ja kaksi sukkalankavyyhtiä; Kettu Yarnsin Everyday Sock Merinoa ja Rva Silmusolmun Villa Sukkista. Sattumoisin molempien vyyhtien värit sointuivat yhteen reissuneule-lankana olleen Handun perussukkiksen kanssa. Tämmöinen hempeä kausiko nyt? :D

Sain matkan aikana hyvään alkuun Andrea Mowryn suunnittelemat Craspedia -sukat, joiden ohje löytyy 52 x villasukat -kirjasta. Lankojen lisäksi ostin Talisa Designin klipsuttimen synttärilahjaksi äidille. 

Kiitokset järjestäjätaholle ja kanssaneulojille mahtavasta päivästä!

Kalina ja Malina vol 2

Ensimmäinen Kalina ja Malina -maatuskaneule oli niin hauska tehdä, että oli ihan pakko tehdä vielä toinen! Tällä kertaa tuli vielä jämälankaisempi versio, eli varsinaista pääväriä ei ollut lainkaan vaan tein vartalon alaosan ja hihatkin kirjoneuleena. 

 

Kalina ja Malina on Handu-langoista tunnetun Ilun eli Ilona Korhosen ideasta syntynyt malli, joka julkaistiin naistenpäivänä juhlistamaan naisten välistä ystävyyttä. Mallin kirjoittaminen neuleohjeeksi on Sirkku Tiiran käsialaa. Sittemmin mallin ympärille on syntynyt varsinainen villitys ja se on julkaistu nyt myös englanniksi. Erilaisia maatuskapaitojen versioita voi seurata Kalina ja Malina -facebook-ryhmässä ja Instagramissa ottamalla seurantaan hashtagin #kalinajamalina. 

Kalinan ja Malinan koot ilmaistaan mummojen lukumääränä. (Laulun Kalina ja Malinahan on nuoria neitoja, mutta mielikuva maatuskoista mummoina istuu lujassa. Itseasiassa maatuska on venäjänkielinen sana joka tarkoittaa äitiä.) Tämä on kolmentoista mummon paita, kun edellisessä oli 12 mummoa. Jälkeenpäin luin, että venäläisen uskomuksen mukaan maatuskoita pitäisikin aina olla pariton luku, sillä parillinen luku tuottaa epäonnea. Onneksi tämä erehdys tuli nyt korjattua tämän toisen paidan kohdalla, vaikkakin sattumalta!

Tiheys vähän heitti tässäkin paidassa, itseasiassa vielä enemmän kuin edellisessä. Paidan yläosasta tuli ensin liian pitkä (eli erottelin hihat liian myöhään). Jouduin siis turvautumaan "paitakirurgiaan"; purin kaarrokkeen alhaalta ylöspäin niin, että maatuskat säilyivät koskemattomana mutta purin kaiken siitä ylöspäin. Poimin silmukat puikolle ja neuloin kaarrokkeen uudestaan vähän pienemmillä puikoilla ja tein vähän enemmän kavennuksia. Niskan lyhennetyt kerrokset tein ohjetta takaperin lukien. Hyvin onnistui ja tämmöiset parempaan istuvuuteen tähtäävät riskit kannattaa mielestäni aina ottaa.

 

Olen ihan älyttömän tyytyväinen tähän jälkimmäiseen versioon. Ensimmäinenkin oli ihana, mutta tässä moni asia onnistui vielä paremmin. Paremman istuvuuden lisäksi vertailussa huomaa selvästi, että olen näiden kahden paidan aikana kehittynyt kirjailutaidossa, jonka suhteen olen vielä ihan aloittelija. Netistä löytyy kuvia toinen toistaan hienommista kirjailuista, mitä ihmiset on maatuskapaitoihinsa tehneet; on ruusuisia essuja ja kukikkaita huiveja. Itse tyydyin kirjailemaan silmät ja suut, sekin tuntui jo hyvin isolta urakalta aloittelijalle.

Ilu ja Lentävän Lapasen Taina on suunnitelleet, että jos toukokuun lopussa koronatilanne on helpottanut niin, että kokoontuminen on taas turvallista, niin voitaisiin kerääntyä maatuskapaitojen kokoontumisajoihin Lapaseen, tai jos ei sisätiloissa kokoontuminen vielä ole suotavaa niin sitten vaikka pihatreffeille. Mutta siitä kuullaan lisää myöhemmin, kunhan tilanne selkenee. Olis kyllä kiva!

Krapin pajalla

Krapin lankapaja on jo perinteeksi muodostunut syksyinen tapahtuma, jonka järjestäjänä on lankakahvila Lentävä Lapanen. Tänä vuonna sitä vietettiin tavallista pienemmällä porukalla koronarajoitusten vuoksi, jotta saatiin turvavälit pidettyä. Yhteistä neulontaa mielenkiintoisia esityksiä kuunnellen, kauniiden neuleiden ihastelua, lankamyyntiä ja käsityöpajoja, niistä on mukava päivä tehty.

Tämän vuoden esiintyjinä olivat neulesuunnittelija Sari Nordlund ja käsityöopettaja ja kirjontataituri Tupu Mentu. Molemmat esitykset olivat todella mielenkiintoisia. Sari kertoi neulesuunnittelijan urastaan ja esitteli mallejaan, Tupu taas kertoi kirjonnan historiasta upeiden kuvien ja kirjontatöiden höystämänä ja sai innostumaan ajatuksesta kokeilla kirjomista.

Työpajoilla tehtiin kirjontaa, kokeiltiin kehyskudontaa kierrätysmateriaalein pahvikehykselle, ommeltiin kasvomaskeja, solmittiin makramea ja tehtiin huopatöitä. Itse olin ohjaamassa pajaa, jossa neulottiin keskeltä aloitettuja neliöitä ja oli ilo nähdä, miten niistäkin moni innostui.

Tietysti välillä myös syötiin ja ihan vaan jutusteltiin vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Tällaisena tylsänä peruuntuneiden tapahtumien koronavuotena tällainen päivä oli ihan parasta, ihanaa kun se saatiin tälläkin kertaa toteutettua, vaikkakin vähän pienempänä.

Ranunculus

Ranunculus on japanilaissyntyisen, nykyisin Saksassa asuvan Midori Hirosen suunnittelema neulepaita. Ohjeessa on vain yksi (ylisuuri) koko, mutta se sisältää myös lisäohjeet isompaan versioon. Jotenkin kummassa paita näyttää hyvältä tosi monenkokoisten ihmisten päällä. Malli sisältää kapeamman ja laajeman kaula-aukkovaihtoehdon sekä ohjeet eri pituisille hihoille.

Kuva: Satu Hart

Alkuperäisessä mallissa käytetään yksinkertaista lace-vahvuista lankaa. Minulla on tässä kaksinkertanen lanka; Handun lace-vahvuinen silkkimerino sekä Bumblebee silkkimohair kulkevat rinnakkain koko matkan. Löysähkön käsialani takia otin 5,5mm:n puikot, kun ohjeessa käytetään 6mm:n puikkoja.

Kuva: Satu Hart

Muita modauksia tein yksinomaan langan riittävyyteen liittyvistä syistä; tuollainen ohjeen mukainen ylileveä olisi kyllä miellyttänyt. Mutta kun olin jo viime kesänä ostanut Jyväskylän neulefestareilta tietyn määrän Bumblebeetä ja myöhemmin Lentävästä lapasesta sen kanssa yhteen sopivaa merinosilkkiä, niin niillä oli tultava toimeen mitä oli; se onkin oikeastaan se käsinvärjättyjen lankojen ainoa haittapuoli, että ihan samaa värisävyä on hankala löytää enää myöhemmin. Ratkaisin asian (kaava-asioiden expertin eli Sirkku-ystäväni avustuksella) siten, että jätin alimmat vartalonpuoleiset raglanlisäykset tekemättä. Näin leveyttä vartalo-osaan tuli vähemmän ja lankaakin vastaavasti kului vähemmän; sain haluamani 3/4 pitkät hihat, joskin kuvissa näyttää siltä että ne ovat kastelun jälkeen venyneet lähes täyspitkiksi. Vartalo-osa on myös hieman ohjetta pidempi.

Korona-eristyksen päättymisen kunniaksi Lentävässä lapasessa järjestettiin pitkästä aikaa neuleilta, jossa  oli mahdollisuus kuvauttaa neuleensa ammattikuvaajan kuvaamana. Ylimmät kuvat ovat hänen ottamiaan. Paikalla oli myös kampaaja Eko-kampaamo Kaislasta tekemässä nopeita kampauksia ennen valokuvaa, hänen käsialaansa on palmikko-kiharakampaukseni.

Neuleystävälläni Minnalla oli myös samainen Ranunculus-paita päällä kuvauksissa, joten pitihän sitä ottaa myös samistelu-kaverikuva. :) Minnan paidassa on samantyyppinen lankayhdistelmä kuin minulla; muistaakseni Handun sinkkua ja Bumblebeetä rinnakkain.

Ei voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa, miten mukava oli pitkästä pitkästä aikaa nähdä kaikkia, päästä neulomaan yhdessä ja turisemaan ihan kasvotusten!

Alakuvassa vielä iltaan osallistunut porukka kokonaisuudessaan. En jaksanut helteestä johtuen pitää Ranunculus-paitaa enää yksilökuvauksen jälkeen, joten kietouduin yhteiskuvaa varten Shake it up -huiviin. Ranunculus on siis näin mohairista tehtynä talvipaita, mutta jos sen toteuttaisi ohjeen mukaisesta lace-vahvuisella langalla vaikkapa pellavaisena ja lyhyillä hihoilla, niin malli sopii ihanasti myös kesään. Nimikin tarkoittaa leinikkiä.

Kuva: Satu Hart

Käsityövuosi 2018

Hyvää ja upeaa vuotta 2019 kaikille!

Ensin pitää kuitenkin vähän vielä palata vuoteen 2018. Kiitos teille kaikille, jotka olette viime vuoden aikana vierailleet blogissani ja katselleet kuviani Instagramissa; lukeneet, kommentoineet ja tykänneet. Olette tärkeitä!

Joskus olen tehnyt käsityövuoden yhteenvetoa niin, että listaan kaikki tehdyt työt yhteen muistelupostaukseen. Viime vuoden osalta se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä iso osa valmistuneista töistä on vielä salaisia. Niinpä ajattelinkin muistella vuotta aihealueittain ja erilaisten merkittävien tapahtumien kautta.

Ylläolevan kuvakollaasin ruudut vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas:

1. Osallistuminen Sukka-Finlandia kisaan testineulojana. Neuloin kaikki edellisen kisan mallit etukäteen. Jokaisesta parista tuli erilainen ja omalla tavallaan erikoinen. Sain tehdä yhteistyötä upeiden ihmisten kanssa, niin suunnittelijoiden kuin muiden kilpailun järjestämiseen osallistuneiden. Ja kilpailun osallistujien tietysti myös. Hieno kokemus!
2. Innostuin vähän ompelemaankin. Muutama ihan kelpo ompelutyö syntyi parin neuleystävän innoittamana. Into sitten vähän lopahti, mutta eihän sitä tiedä mitä uusi vuosi taas tuo tullessaan.
3. Äidin kanssa yhteistyöprojektina virkattiin verhot mökin aittarakennukseen. Erilaiset yhteisprojektit ovat ehdottomasti yksi käsityöelämän suola!
4. Huolisyöppö, joka saattoi olla viimeinen omalle lapselle tekemäni lelu tämän nuorimmaisenkin jo kovaa vauhtia kasvaessa. Kuvasta tulee mieleen myös sen kuvauspaikka, Sibeliuksen museoksi muutettu kotitalo Ainola. Viime kesänä kiersin paljon museoita ja tänä vuonna aion kiertää vielä enemmän; joululahjaksi sain nimittäin ihka-oman museokortin.
5. Neuloin monet sukat. Yhdet hienoimmista ja tärkeimmistä olivat ystävän 40-vuotislahjaksi valmistuneet 40 värin sukat.
6. Tärkeä osa käsityövuotta 2018 oli osallistuminen kolmeen upeaan kirjaprojektiin testi- ja mallineulojan ominaisuudessa. Niistä on mahdollista puhua vasta yhdestä, nimittäin kesällä ilmestyneestä Puikkomaisterin Sukkasirkuksesta. Mahdottoman hienoa saada olla mukana näiden kirjojen synnyssä!
7. Neuloin monta mieluisaa villapaitaa ja pari kesäistä puuvillatakkia.
8. Tapasin muita bloggareita Prymin bloggaritapaamisessa. Opin uutta ja sain vinkkejä muilta, mutta ennen kaikkea se oli kivaa!
9. Neuloin vuoden aikana yhteensä kymmenen huivia. Kuvassa Janina Kallion suunnittelema Oceana, joka on yksi mieluisimmista koskaan tekemistäni huiveista.
10. Sain tädiltä vanhat vyyhdinpuut ja äidiltä joululahjaksi vielä kerijälaitteen. Kyllä nyt kelpaa! 💛
11. Omien lapsien pikkuhiljaa kasvettua leluiän ohi virkkasin vinon pinon amigurumihahmoja lapsen luokan joulumyyjäisiin. Kaikki myytiin - ja yhden osti kylläkin tuo oma lapseni, joka mielestäni oli jo liian iso tällaisille leluille. Alla vuoden aikana tekemistäni leluista vielä oma kollaasi, koska ne on vaan niin söpöjä.
12. Neuloin värikkäitä lapasia.
13. Pidin ensimmäisen kirjoneulekoulun neulekahvila Lentävässä Lapasessa - joka muutenkin on ollut tärkeä osa tätä(kin) käsityövuottani.
14. Julkaisin oman ohjeen pipoon ja lapasiin.
15. Tein itse joululahjoja. Niistä osa on vielä esittelemättä blogissa, kuten kuvan kaulahuivi ja pipo. Esittelen ne kyllä pian tarkemmin.😉
16. Vietin hyviä hetkiä neuleystävien kanssa, syntyi uusia ystävyyksiä ja vanhat syveni. Kuvassa neuleystävä Nina, jolle tehtiin naisporukalla yhdessä peitto lämmittämään tulevissa koitoksissa sairastunutta rakasta ystävää. Tämän nostan oikeastaan kaikkein tärkeimmäksi neulejutuksi tältä vuodelta. 💜

Yläkuvassa vielä koottuna kaikki vuoden aikana virkatut lelut.

Alakuvassa kaikki edellisen Sukka-Finlandian sukat. Tänä vuonna osallistun järjestelyihin testi- ja mallineulojana vain yhden sukkaparin osalta, koska muita projekteja on niin paljon kesken juuri nyt. Halusin kuitenkin osallistua edes jotenkin, koska nää yhteisneulomisjutut vaan on niin kivoja. Ilmoittautuminen tämän vuoden Sukka-Finlandiaan on parhaillaan auki ja kisa alkaa vajaan viikon kuluttua, joten jos olet harkinnut osallistua, niin vielä ehtii!

Entäpä sitten lupaukset tai suunnitelmat tälle vuodelle? Yritän entistä enemmän tehdä vain sellaisia projekteja joista itse tykkään ja innostun. Paljon kirjoneuleita, iloisia värejä, yhteisiä projekteja.

Kivaa ja innostavaa käsityövuotta toivotan myös teille jokaiselle! 💗

Kevyttä lumisadetta

Muutamat neulojatoverit keksivät ennen joulua, että nythän pistetään pystyyn laatikkopaita-KAL (=KnitALong eli yhteisneulonta). Ajatus oli ihan looginen; mikäs sopisi jouluun paremmin kuin laatikot. Mukaan kelpasi mikä tahansa etäisestikin laatikkomainen paitamalli, eli sellainen vartalon kohdalta löysä ja suora.

Selailin erilaisia laatikkopaitojen ohjeita, joita onkin suunniteltu ja julkaistu lukuisat määrät. Jotenkin sitten kuitenkin päädyin samaan vanhaan malliin, jonka olen jo kertaalleen neulonut. Se kun on käytössä hyväksi ja sopivaksi havaittu.

Joji Locatellin Light Rain ilmestyi osana Interpretation 3 -kokoelmaa keväällä 2016, jolloin tein oman ensimmäisen versioni. Ensimmäinen Light Rain oli täsmälleen ohjetta noudattaen tehty, mutta tällä kertaa noudatin ohjeesta vain "peruskaavaa" ja jätin kaikki mallille tunnusomaiset jujut väliin. Tässä paidassa ei siis nähdä pitsi paneelia, savupiippukaulusta eikä peukaloaukkoja hihojen suissa.

Alkuperäisen mallin vaikutelmaa muuttaa vielä entisestään se, että neuloin paidan kolmella eri värillä. Taannoin ihastuin Wlõczki Warmiin Mirellaan neuloessani siitä ihanaa Softly Spoken -huivia. Samaa lankaa on myynnissä isommissakin gradient-seteissä 100gramman vyyhdeissä sekä irtovyyhteinä. Tähän paitaan kului yksi vyyhti kumpaakin kahta vaaleampaa harmaata ja vähän toista vyyhtiä tumminta harmaata. Yksikin vyyhti sitä olisi riittänyt jos olisin tyytynyt vajaamittaisiin hihoihin, mutta visio ylipitkistä hihoista oli vahva.

Olin ylipitkistä hihoista melko tyytyväinen, kun kävimme paitaa kuvaamassa -12 asteen pakkasessa. Vaikka eihän ne ihan hirveästi niin kylmässä lämmittäneet. Ihanan pehmoinen ja lämmin paita tästä joka tapauksessa tuli ja hihojen sisään voi kipristää sormia autoa ajaessa tai kun sisällä on viileää.

Kiertäen ja kaartaen

Tour De Sock kilpailu alkoi täydellä tohinalla keskiviikkona iltapäivällä. Joukko kilpailijoita kokoontui neulekahvila Lentävään Lapaseen aloittamaan kisasukkia ja pähkäilemään yhdessä vastajulkaistua ohjetta. Meitä on tänä vuonna neljä Lentävän Lapasen yhteen kokoamaa neulovaa joukkuetta - Ainon Lapaset, Ainon Rasat, Ainon Tumput ja Ainon Vanttuut. Itse kisaan Ainon Lapasissa. 

Kisan ensimmäisen ohjeen nimi on Twists and Turns ja sen on suunnitellut amerikkalainen Adrienne Fong. Kauniit pitsisukat saivat tarttumaan innolla puikkoihin. Koska pidin mallista, niin valitsi langaksi ihanan, pitkään marinoidun Wollmeise Twin-kerän upean syvissä sini-vihreän sävyissä.
Mitään erikoista tai vaikeaa ei ollut ensimmäisellä etapilla tiedossa. Sukat aloitettiin varresta ja edettiin tavanomaisen kantapään kautta kärkeen samalla pitsikaaviota toistellen.

Ainoa hankala kohta oli kiilakavennuksissa, jossa ongelmaa aiheutti epäselvästi kirjoitettu ohje. Mutta yhdessä pähkäilemällä sekin selvisi. Sen sijaan kokomitoitukseen olen varsin tyytymätön - kuvissa suloiset pitsisukat ovat mieheni jaloissa, sillä s-koon sukille tuli pakollisten kuviontoistojen vuoksi mittaa koon 42/43 verran. Siinä kohtaa meinasi iskeä motivaation puute, kun huomasin, miten pitkät näistä tulee. Mutta hetken harmiteltuani päätin, että teen sukat kisakriteerien mukaisiksi ja korjaan myöhemmin omaan jalkaan sopiviksi.

Suomalaisten voittokulku on näissä kisoissa jälleen kerran riemastuttavaa seurattavaa. Viisi ensimmäistä maaliin päässyttä oli suomalaisia ja ajat olivat ekoilla valmistuneilla sukkapareilla uskomattomasti alle 12 tuntia!

Meidän tiimistä ensimmäinen oli viime vuodenkin pistekuningatar, Villasukkavuoden Marjaana sijalla 22. Toiseksi tullut Annu oli sijalla 33 ja itse tulin sijalle 88. Siihen väliin mahtui muutama muukin Lapasen muista joukkueista.

Kisaan kuuluu myös sukkien valokuvauskilpailu, jossa viime vuonna pärjäsin siinä mielessä melko hyvin, että kuvani valittiin kolme kertaa voitto-äänestykseen. Nyt stailasin kuvat vähän leikkimielellä käyttäen kuvausrekvisiittana Ikean kala-sorminukkeja, koska sukkien aaltomainen kuviointi ja sini-vihertävä väri toivat mieleen meren. Ylempi kalakuva on oma stailaukseni ja alempi on 7-vuotiaan tyttäreni, jonka mielestä minun sommittelussani oli parantamisen varaa.

Tapahtui Lentävässä Lapasessa

Olen varmaankin monesti maininnut, että yksi suosikki-hengauspaikkani on neulekahvila Lentävä Lapanen. Lauantaiaamuisin suuntaan sinne aina, kun kynnelle kykenen. Lentävä Lapanen poikkeaa tavallisista lankakaupoista siinä, että sinne on tosiaan sallittua ja hyväksyttyä mennä istuskelemaan kahville ja neulomaan vaikkei olisi ollenkaan ostamassa lankaa. Samalla tietysti asettaa itsensä alttiiksi lukuisille lankahoukutuksille ja neulojatovereitten ohjelöydoille...

Janina Kallio, Lentävän Lapasen Taina sekä Daydreamer-huivi.

Tänä aamuna porukkaa oli tavallista enemmän, koska paikalla oli neulesuunnittelija Janina Kallio esittelemässä huivejaan ja opastamassa huivilankojen valinnassa. Pöytä oli täynnä toinen toistaan ihanammista huivimalleista, joita sai hiplailla ja sovitella. Jäi siitä muutama ihanuus mieleen pyörimään, jotka jossain vaiheessa on tehtävä! Erityisesti ihastuin kahteen uuteen huivimalliin, Daydreameriin ja Rosarioon. Ja myös Marrakesh puhutteli... Sen verran utelin Janinalta, että luvassa on tulevaisuudessa myös muita suunnittelutöitä kuin huiveja, aikataulut tosin jäivät vielä salaperäisyyden varjoon.

Alakuvassa poseeraamme Lentävän Lapasen edustalla kolmen naisen mini-yhteisneulontaporukkamme kanssa uusissa Light Rain paidoissamme. Tämä oli tälle paidalle juuri sopiva päivä, sillä tänäään tosiaan saatiin kevyttä sadetta. (Ja välillä vähän rankempaakin.)

Seuraava yhteisneulontatempaus onkin sitten kesäkuussa alkava Tour De Sock. Kova kisakuume on jo nousussa!

Kevyttä sadetta melkein vapuksi

Kahden mielenkiintoisen suunnittelijan, Veera Välimäen ja Joji Locatellin, kolmas yhteinen ohjekokoelma Interpretations 3 ilmestyi helmikuussa. En ole aikaisemmin kamalasti hurahtanut kummankaan suunnittelijan juttuihin, vaikka molemmilla ihan kivoja malleja onkin. Mutta nyt kyllä hurahdin!

Erityisesti ihastuin Jojin suunnittelemaan Light Rain -puseroon. Lentävän Lapasen neuletreffeillä pari muutakin naista suunnitteli ääneen tämän samaisen paidan aloittamista ja tuumasta toimeen: pistettiin pystyyn kolmen naisen yhteisneulonta, jonka tavoitteena oli saada kaikille valmiit paidat vapuksi.

Ei se tavoite kyllä ihan toteutunut, sillä yksikään paita ei valmistunut ihan vapuksi - mutta viikko vapun jälkeen meillä kaikilla on paidat valmiina. Kaikista kolmesta paidasta tuli erilaiset ja ihanat. :)

Valitsin omaan paitaani langaksi Rowan Fine Artin. Ihana käsinvärjätty luksuslanka, jossa on merinoa, mohairia ja mulberry silkkiä. Olen jo pitkään haaveillut tekeväni siitä jotain, mutta jäänyt odottamaan oikeaa mallia. Ostin lankaa neljä 100g:n vyyhtiä ja lankaa jäi s-koon paidasta 107g, eli kolmellakin vyyhdillä olisi pärjännyt. Onneksi langan tuntuma jä väri ovat todella mieluisat, joten keksin varmasti loppulangoillekin käyttöä.

Väristä on vaikea sanoa, onko se enemmän sininen vai harmaa - täydellinen veden ja kevyen sateen väri. 

Malli oli siis ensimmäinen neulomani Joji Locatellin malli, mutta kuten edellä kuvatusta hurahduksesta voi päätellä, niin vakuutuin ensineulomalta. Paita neulottiin ylhäältä alas saumattomasti. Muuten yksinkertaisen peruspaidan juju on kauniissa pienissä yksityiskohdissa, kuten vesipisaroiden leikkiä muistuttava pitsipaneeli paidan etuosassa ja hihoissa, ylipitkät hihat ja hihansuiden peukaloaukot, paidanhelman sivuhalkiot sekä muhkea savupiippukaulus.

Olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Paidassa on kaikki kohdallaan ja uskon, että tulen käyttämään sitä todella paljon.

Enkä valita yhtään, vaikka saatiin lähes hellettä. Kelpaa sitä villapaidassa poseerata näin kauniilla auringon paisteella, vaikka ihan oikeaan käyttöön se ei nyt lähipäivinä taida päästäkään. Villapaidalle saattaa silti tulla tarve vaikkapa juhannuksena. ;)

Shetlannin villatakki

Törmäsin taannoin mukavan näköiseen villatakkiin Katjun blogissa ja samalla mainostettiin kyseisen takin yhteisneulontaa. Kyseessä oli virolaisen Anna Kudujan Shetland Cardi. (Kuduja on taiteilijanimi ja tarkoittaa kutojaa.) Kävin Ravelryn yhteisneulonta-keskusteluketjussa kommentoimassa kaunista villatakkia, jolloin Anna lähetti ohjeen ilmaiseksi. Pakkohan sitä oli sitten lähteä mukaan yhteisneulontaan. :)

Valitsin langaksi XXL Treckingin, jota ostin aikanaan Lankamaailmasta blogitapaamisen yhteydessä. Olin ajatellut sen alunperin toiseen projektiin, mutta se päätyi nyt tähän. Lanka on ohut (420m/100g) ja riittoisa; koko takkiin meni lankaa 139 grammaa.

Takki aloitettiin niskasta ja neulottiin saumattomasti ylhäältä alas. Lopuksi tehtiin erikseen hihat ja huivimainen kaulus. Hihat istutettiin hauskasti poimimalla alkuun vain osa hihansuun yläreunan silmukoista ja poimimalla niitä sitten vähän lisää joka kerroksella.

Tein kauluksesta vähän kapeamman kuin ohjeessa neuvottiin ja nyt vähän mietin, olisiko se sittenkin saanut olla leveämpi. En kuitenkaan taida tehdä sille mitään, koska tykkään takista juuri tällä tavalla auki pidettävänä eikä malliin edes kuulu nappeja tai muuta kiinnitystä.

Kaiken kaikkiaan mukavaa ja joutuisaa neulottavaa ja lopputuloksena kiva vaate, joka pääsi heti käyttöön. Annan mallit kiinnostavat jatkossakin.

Uusi lemppari-villapaita

Viimekesäinen Tour De Sock -tiimi (täydennettynä muilla matkan varrella mukaan löytäneillä) on jatkanut yhteydenpitoa yhteisten neuletapaamisten ja erilaisten tempausten merkeissä. Syksyn teemana oli Huivi-yhteisneulonta ajatuksella "huivi per kuukausi". Neulekahvila Lentävä Lapanen oli mukana tarjoamalla tilat yhteisille neulontahetkille ja ihania huivilankoja ostettavaksi sekä myös lahjoittamalla lanka-palkinnon joka kuukausi arvottavaksi huivinsa valmiiksi saaneiden kesken. Lopuksi palkittiin myös syksyn aikana eniten huiveja neulonut ja se palkinto osuikin yllättäen minulle! En ollut mitenkään seurannut tilastoja huivien valmistumisesta, joten yllätyin ihan aidosti. Palkinnoksi sain Molla Millsin Virkkuri Memon sekä Lentävän Lapasen puuvillakassin, jossa lukee Neulominen lähtee Lapasesta. Olin todella otettu noin hienoista palkinnoista; kassin teksti sopii minulle kuin nenä päähän (monessakin merkityksessä) ja Mollan kirja oikein houkuttelee piirtelemään uusia kirjoneule- ja virkkausmalleja. Kiitokset vielä kerran Lapasen emännille sekä yhteisneulonnan muille osallistujille, kivaa oli! 

Joulun jälkeen haluttiin edelleen tehdä jotain yhdessä ja koska nälkä ilmeisesti kasvaa syödessä, niin seuraavaksi projektiksi otettiin villapaita tai -takki ystävänpäivään mennessä.

Edellinen lempi-villapaitani on Linia, jonka tein ruskeista ja harmaista jämälangoista viime keväänä. Sitä on tullut käytettyä melko paljon ja edelleenkin varmasti tulee. Lepakkohihat eivät kuitenkaan ole parhaat mahdolliset talvitakin alla, vaikka kyllä ne sinne jotenkin mahtuvat. Nyt halusin kuitenkin lähteä tekemään vähän tyköistuvampaa mallia mutta edelleenkin samalla jämälanka-idealla. Tällä kertaa otin käsittelyyn violetin sävyiset jämät.

Otin malliksi Veera Välimäen suunnitteleman Bulbin. Aika pian lähdin kuitenkin harhailemaan muille teille, mahtaako lopputulosta enää Bulbiksi tunnistaakaan? Hihat erottelin aika pian raglanlisäysten jälkeen, kun en halunnut lepakkomaisia hihoja ja sen jälkeen kavensin ja lisäsin silmukoita tiheään sovitellen, joten paidasta tuli tyköistuva, kuten halusinkin. Lopussa vielä muistin neulojakamulta kuullun vinkin, eli en kastelun jälkeen nostanut neuletta ollenkaan leviteltäväksi, vaan kuivasin sen pyyhkeen sisässä mytyssä ja varovasti levittelin sen auki yhtään venyttämättä enkä edes oikonut sitä ihan sileäksi. Konsti tepsi, ensimmäistä kertaa nimittäin paita ei venähtänyt lainkaan viimeistelytoimien yhteydessä.

Kauluksen ja hihojen sileän, rullaantuvan reunuksen halusin tehdä ohjeen mukaisesti, mutta helmassa arvelin sen tuntuvan ärsyttävältä istuessa, joten laitoin tavallisen 2o2n -joustimen tilalle.

Näistä jämälangoista sitten... aloitin Kuplasukista jääneellä Väinämöisellä ja Meadow Grassista jääneellä kimalteisella Mille Colorilla ja jatkoin Kaiholan Jawoll Magicilla. Ja sitten rupesinkin kriittiseksi. Loput aikomani jämät ei kelvanneetkaan tähän ihanaiseen paitaan, syystä tai toisesta. Osa oli liian paksuja ja osa väärää värisävyä.. ja niinpä päädyin ostamaan lisää lankaa ja sain myös pari jämäkerää neulojakaverilta, jonka violetti kausi oli jo jäänyt taakse. Joten mites tämän jämäprojektin nyt sitten kävikään? En viitsi laskea, onko jämiä nyt enemmän kuin aluksi, tuskin kamalan paljoa vähempää kuitenkaan.

Hurmaava välisoitto

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni jonkin Janina Kallion upeista huivimalleista. Suurin ongelma on tuntunut olevan se, että Janinalla on niin monta kivaa huivimallia, etten ole osannut päättää mistä aloittaisin.

Janinan Ravelry-ryhmässä järjestettiin syyskuussa yhteisneulonta, jonka jujuna oli neuloa mikä tahansa Janinan huivi salaa, eli neulottiin yhtä aikaa, mutta kaikki paljastivat omat huivinsa vasta tiettynä sovittuna päivänä. Yhteisneulonnan kunniaksi tein päätöksen ja valitsin ensimmäiseksi Kallio-huivikseni Interluden. (Interlude = tauko, väliaika, välinäytös, välisoitto) 

Samalla jatkoin tämän huivin kanssa myös osallistumistani Lentävän Lapasen Syyshuivi-KAL:iin (KAL = Knit ALong eli yhteisneulonta). Siinä on ajatuksena neuloa vähintään yksi huivi per kuukausi elokuusta jouluun ja siten täyttää samalla vähän kuin huomaamatta joulupukin konttia. Vähintään puolet huivin langoista tulee olla Lentävän Lapasen valikoimista. Tähän valikoitui langaksi Malabrigo Yarn Sock, joka oli minulle uusi tuttavuus.

Ihastuin totaalisesti sekä ohjeeseen että lankaan. Malabrigo Yarnin Lettuce-väri on upean kirkas, hienoisesti läikehtivä vihreä. Upeiden värien lisäksi langan neuletuntuma on todella miellyttävä, se on pehmeää, tiukkakierteistä ja siinä on ylellinen kiilto. Malabrigosta tulee takuulla tehtyä vielä paljon, itseasiassa ostin jo seuraavan vyyhdin lokakuun huivia varten.

Tämä ei takuulla myöskään jää viimeiseksi Janinan huivimalliksi. Sen lisäksi, että huivista tuli ihana, niin ohje oli huippuselkeä ja ohjeen taitto ja visuaalinen ilme oli kaunis ja huoliteltu. Erityisesti pidin siitä, että jokaisen osion lopulla oli kerrottu, kuinka monta silmukkaa työssä nyt pitäisi olla.

Kolme ylintä kuvaa on otettu kirkkaassa päivänvalossa ja alemmat kuvat ilta-auringossa. Totuus väristä on jostain näiden kuvien välimaastosta, päivänvalo-kuvat taitavat kuitenkin olla lähempänä totuutta. Alakuvissa tulee paremmin esille huivin läpikuultava keveys ja ilmavuus.
Se keveys! Ei yhtään paina tai hiosta kaulalla; uskoisin että sopii mainiosti myös sisäkäyttöön.

Koskapa olen suunnitellut antaa tämän lahjaksi, niin täytynee jossain vaiheessa ottaa Interlude uusintana, että saa itsellekin tämmöisen ihanuuden!