Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämälankasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämälankasukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2026

Shorty Sock Set 3

Usalainen Summer Lee on suunnitellut lyhytvartisten sukkien ohjekokoelman, Shorty Sock Set 3


Kokoelma sisältää kolme eri sukkamallia ja niihin kuhunkin on tarjolla kaavio kahteen eri värivaihtoehtooon.


Neuloin kaikki mallit kertaalleen ja yhdestä mallista lisäksi vielä toisen värivaihtoehdon. 


Lyhytvartiset sukat syntyivät verrattain nopeasti. Neuloin kaikkia pareja samaan aikaisesti vuorotellen. 


Sukissa on jälkikäteen neulotut kantapäät, joka tällaiseen hyvin lyhytvartiseen sukkaan sopii hyvin.


Käytin kahdessa parissa 2mm:n ja kahdessa parissa 1,75mm:n puikkoja, se vähän vaikutti kokoihin. En halunnut jättää mitään neulekuviota kesken, joten sukkien pituudet määrittyivät sen mukaan. Ne ovat kokoja 38-42.


Sukat on neulottu jämälangoista ja sellaisten kuluttamiseen tämä olikin hyvä projekti. 
Aika paljon oli setissä tosin päättelemistä, kun joka mallissa käytettiin vähintään viittä eri väriä eikä kaikkia lankoja ollut mahdollista kuljettaa koko aikaa matkassa mukana. 

Tästä setistä tuli etenkin näin vierekkäin aseteltuna ihanan riemukas väri-ilottelu. Ja jokainen sukkapari on itsessäänkin kaunis ja iloisen värinen. Mahtavaa väriterapiaa! :)

lauantai 12. elokuuta 2023

Pinwheel sukat

Tässä tulee toiset sukat, jotka neuloin Laineen uudesta 52 x villasukat osa II kirjasta. Pinwheel sukat ovat hauskat väri-ilottelusukat, jossa kirjoneuletta neulotaan kahdella värillä kerrallaan, mutta tiuhaan väriä vaihtaen. Yhteensä värejä on seitsemän (pääväri mukaan luettuna). Sukat on suunnitellut usalainen Summer Lee, jonka tyyli on muutenkin viehättävän värikäs ja iloinen.

Sukat neulotaan varresta aloittaen ja väliin neulotaan merkkilanka jälkijättöistä kantapäätä varten. Täytyy kyllä tunnustaa, että en ole koskaan tehnyt niin, että jättäisin kantapään neulomisen ihan viimeiseksi, vaan olen neulonut sen edettyäni teräosaa jonkin matkaa voidakseni sitten sovittaa teräosan lopullisen pituuden sopivaksi kantapään kera. Paitsi toisen sukan tein kyllä ihan ohjeen mukaisesti (eli kantapää viimeisenä), kun ensimmäinen sukka oli jo sovitettu sopivaksi. Tällainen jälkikäteen neulottu kantapää tuntuu olevan yksi niistä kantapäämalleista, jotka omaan jalkaani istuvat hyvin.

Neuloin sukat 2 mm:n sukkapuikoilla ja lankoina oli enimmäkseen jämälankoja kesän aiemmista projekteista. Pari uuttakin kerää raskin aloittaa näin ihanaa projektia varten. Jokaista väriä kului vain vähän, valkoista eniten. Nautin paljon tästä värileikki-projektista ja myös lopputulos kaikessa iloisuudessaan saa hyvälle mielelle!

maanantai 10. heinäkuuta 2023

Grannies-in-a-Row sukat

Huomasin instagramissa yhteisneulonnan, jossa neulotaan kesän aikana usalaisen Jen Yardin suunnittelemat Grannies-in-a-Row sukat. Sukkien jujuna on nimensä mukaisesti rivi isoäidin neliöitä varressa. Ohje on kirjoitettu siten, että se rohkaisee erilaisiin muokkauksiin ja onkin ollut hauska nähdä monenlaisia erilaisia versioita sukista instagramissa. 


Leikitellä voi värien lisäksi esimerkiksi lisäämällä väliin nurjia kerroksia, lisäämällä virkatun kerroksen neliörivin reunoille, käyttämällä itseraidoittuvaa lankaa tai jämälankoja. Sukista voi tehdä yksiväriset tai kirjavat, keskenään samanlaiset tai erilaiset ja raitojen leveys voi vaihdella tai pysyä samana. Lisäksi kantapäälle on esitelty ohjeessa useita eri vaihtoehtoja. Tässä mallissa ei siis ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä, vaan luovuudelle ja mielikuvitukselle on jätetty tilaa.

Ohjeessa on kolme kokoa ja jokaiseen vähän erilainen isoäidinneliön ruutupiirros. Tein isoimman koon, mutta jouduin silti virkkaamaan neliöriviini yhden neliön enemmän kuin ohjeessa. Muokkauksesta ei onneksi koitunut vaikeuksia, vaan silmukoiden poimiminen onnistui siististi vaihtuneesta virkattujen reunasilmukoiden lukumäärästä huolimatta.


Toteutin sukkani suurimmaksi osaksi jämälangoista ja tein niistä raidoituksen osalta keskenään eripariset. Kantapääksi valitsin jälkijättöisen kantapään, jossa raidoituksen sai jatkumaan hauskasti samaan tyyliin muun sukan kanssa. 

Tästä muodostui rento hyvänmielen projekti. Juuri sopivan rentoa ja aivotonta neulottavaa kesäloman alkuun.

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Elminan kesäsukat

 

Elminas sommarsockar on Kajsa Vuorela Fredrikssonin suunnittelema ihanan kepeä ja kesäinen sukkamalli.

Muokkasin kyllä ohjeessa rakenteen osalta lähes kaikkea; aloitin sukat varresta, kun ohjeessa neulominen aloitetaan varpaista. Tiimalasikantapään sijaan tein tavallisen ranskalaisen lappukantapään ja lisäsin vielä pohjaan pienen kantakiilan.

Varret jätin lyhyiksi alleviivatakseni sukkien kesäisyyttä. Suomen kesähän on tunnetusti epävakainen eikä villasukiltakaan aina vältytä, mutta voihan ne villasukat ainakin olla ilmeeltään kesäiset! Tällaiset lyhytvartiset kukkasukat voisivat hyvinkin luoda kesäistä tunnelmaa esimerkiksi juhannuksena.


Sukat on neulottu fingering-vahvuisista sukkalangoista, jotka ovat jääneet jämiksi aiemmista sukkaprojekteista. Vihreä on Hjertegarnin Aloe Sockwoolia, pinkki Dropsin Fabelia ja vaaleanpunainen Hjertegarnin Sock 4 sukkalankaa. Neulomiseen käytin 1,75mm:n ja 2mm:n sukkapuikkoja.