Tässä tulee toiset sukat, jotka neuloin Laineen uudesta 52 x villasukat osa II kirjasta. Pinwheel sukat ovat hauskat väri-ilottelusukat, jossa kirjoneuletta neulotaan kahdella värillä kerrallaan, mutta tiuhaan väriä vaihtaen. Yhteensä värejä on seitsemän (pääväri mukaan luettuna). Sukat on suunnitellut usalainen Summer Lee, jonka tyyli on muutenkin viehättävän värikäs ja iloinen.
Sukat neulotaan varresta aloittaen ja väliin neulotaan merkkilanka jälkijättöistä kantapäätä varten. Täytyy kyllä tunnustaa, että en ole koskaan tehnyt niin, että jättäisin kantapään neulomisen ihan viimeiseksi, vaan olen neulonut sen edettyäni teräosaa jonkin matkaa voidakseni sitten sovittaa teräosan lopullisen pituuden sopivaksi kantapään kera. Paitsi toisen sukan tein kyllä ihan ohjeen mukaisesti (eli kantapää viimeisenä), kun ensimmäinen sukka oli jo sovitettu sopivaksi. Tällainen jälkikäteen neulottu kantapää tuntuu olevan yksi niistä kantapäämalleista, jotka omaan jalkaani istuvat hyvin.
Neuloin sukat 2 mm:n sukkapuikoilla ja lankoina oli enimmäkseen jämälankoja kesän aiemmista projekteista. Pari uuttakin kerää raskin aloittaa näin ihanaa projektia varten. Jokaista väriä kului vain vähän, valkoista eniten. Nautin paljon tästä värileikki-projektista ja myös lopputulos kaikessa iloisuudessaan saa hyvälle mielelle!
Näitä ihalilin jo tuossa 52 x villasukat ,2.osassa. Mutta en vain uskalla aloittaa. Tulisi aika epätasaista. Sinulla on niin kaunis neulonta-käsiala.
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän se harjoitusta vaatii että käsiala kehittyy (kun katsoo vaan munkin alkuaikojen kirjoneuleita!), mutta on palkitsevaa! Tässä mallissa on kyllä vaativaa se, että värinvaihto tulee tietyissä kohdissa aina samaan kohtaan, mikä helposti alkaa vetää kuviota suppuun.
Poista