lauantai 10. elokuuta 2024

Minetta neuletakki

Ostin langat tähän neuletakkiin viisi vuotta sitten Jyväskylän neulefestareiden yhteydessä Titityystä. Lanka on BC Garnin Bio Shetlandia. Ohjeeksi valitsin Kirsten Kapurin sievän Minettan, joka on julkaistu ilmaisohjeena Knitty- verkkolehdessä. Sain aloitettua takin neulomisen runsas vuosi sitten toukokuussa, eli aika pitkään itse neulomisessakin kesti. 


Tämän vuoden kesälomalla päätin, että nyt kyllä rykäisen tämän takin valmiiksi, ei siitä edes puuttunut enää paljoakaan. Lopulta pitkään lykätty työ tuli valmiiksi nopeasti, kun vaan otti sen työn alle. Muutama pitkä automatka apukuskin paikalla auttoi asiaa.

Kastelin takin vasta työn kokonaan valmistuttua, mikä oli virhe. Sekä helma että hihat kasvoivat pituutta huomattavasti ja takista tuli aivat liian ison näköinen. Nielin harmitukseni ja totesin, että nyt jos en heti pura ja neulo helmaa ja hihansuita uudestaan, niin en kyllä saa takkia koskaan valmiiksi. Tein ne sitten samantien. 

Nappien ompelu oli vielä viimeinen koitinkivi, josta takin lopullinen valmistuminen oli kiinni. Hain napit Eurokankaasta. Ompelin ne kiinni sukkalangasta halkaistuilla parilla säikeellä, sillä Bio Shetland on itsessään vähän hauraan oloista.

Tästä tuli kiva perus-villatakki, jota tulee varmasti käytettyä. Mutta totesin, etten ala toista näin ohutta yksiväristä neuletakkia tai paitaa enää neulomaan, koska ne näemmä tuppaavat jäämään kesken tai viivästymään. Yksiväristä on vaan niin tylsä neuloa! Kiva kuitenkin että jaksoin edes tämän yhden tehdä valmiiksi asti.

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis! Kyllä kannatti tehdä valmiiksi.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. 🤗 Tämmöisiä perus-malleja ja värejä on lopulta helpoin yhdistellä muihin vaatteisiin.

      Poista