Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukka-Finlandia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukka-Finlandia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Esther sukat

Sukka-Finlandian Talvipuutarha-sukista tuli tutuksi suunnittelija Helena Joronen. Tässä on toinen malli joka on lähtöisin hänen kynästään; perinteisen kauniit Esther kirjoneulesukat.

 

Malli on suunniteltu niin, että pohjavärinä käytetään vaihtuvan värisiä lankoja ja kuvio tehdään yhdellä värillä (mainio jämälankamalli!). Tein kuitenkin omat sukkani käyttäen vain yhtä pohjaväriä, sillä halusin kokeilla käyttää tätä kirjavaa Opal Reliefiä kirjoneuleen pohjavärinä valkoisten kuvioiden pohjana. (Olen varmaan ennenkin maininnut, että kirjavat langat tuottavaa mulle päänvaivaa, että mihin niitä käyttäisin.) Toimii yllättävän hyvin. Pohjaväri kulkee molemmissa sukissa omia polkujaan luoden kuvioista hukan eri näköiset. Tarkoituksellaan en mitenkään kohdistanut aloituskohtia, vaan ajattelin että lievä eriparisuus olisi hauskaa. Tykkään näistä näin, pikkuisen erilaisina.


Malli on oikein mukavaa neulottavaa. Varressa on 8/6 silmukan mallikerta ja jalkaterässä neljän. M- ja L-koolle on omat kaavionsa. Neuloin M-koon silmukkamäärällä ja L-koon kaavioilla, silmukkamäärien puolesta tämä oli helposti mahdollista. 

Sukka aloitetaan varresta ja kantapää on klassinen tiimalasikantapää. Sellaisen muutoksen tein ohjeesta poiketen, että lisäsin kantapään jälkeen muutaman kavennuksen jalkapohjaan. Useimmiten jalkaterä on kapeampi kuin nilkka ja siksi samalla silmukkamäärällä tehtynä jalkaterä jää ainakin minulla usein lörpöttämään. (Ja sehän on sitten taas makuasia, tykkääkö lörpömmästä vai istuvammasta jalkaterästä, itse satun tykkäämään hyvin istuvasta.) Neljän silmukan kuviokertaan tällainen muokkaus oli helppo tehdä.

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Ruusa-sukat

Sukka-Finlandian kilpailuosuus päättyi viime lauantaina, kun viimeinen varsinainen kisaetappi saatiin päätökseen. Maaliin pääsi uskomaton määrä kauniita sukkapareja! Perinteiseen tapaan kilpailuun kuuluu tänäkin vuonna varsinaisten kilpailusukkien jälkeen julkaistava bonusohje, jonka parissa saa kaikessa rauhassa ilman paineita himmailla vauhtia kovan kisasuorituksen jälkeen ja vain nautiskella neulomisesta.

 

Ruusa-mallin varteen kuuluu myös hauska napin lävitse pujotettu nyöritys, joka minun sukistani toistaiseksi puuttuu.

Testineuloin Henni Stormin suunnittelemat Ruusa -sukat alkuvuodesta. Tämä oli monen haasteellisen kisamallin jälkeen rentoa neulottavaa, joten se on omiaan jäähdyttelymalliksi. Ruusat neulotaan varresta varpaisiiin ja kantapää on tavallisen lappukantapään ranskalainen muunnos. Palkkiraidoitus ja palmikkokuviointi pitävät neulomisen mielenkiintoisena.

Käytin Ruusa-sukkiin aiemmin neulotuista sukista jääneitä Spøtin jämiä. Tämä oli kiva malli yhdistellä värejä ja jämälangat oli helppo hyödyntää, koska jokaista väriä tarvitsi vain melko pienen määrän. Nätti ja mukava malli, oikein tervetullut lopetus haasteelliseen kisaan.

Sukkalaatikossa kaikki tänä vuonna neulotut sukat lukuunottamatta Roihuja, jotka ovat jo päätyneet käyttöön. Laatikko tuli täyteen, joten pitää varmaan hankkia toinenkin!

lauantai 20. helmikuuta 2021

Pitsisukat morsiamen ystävälle

Eilen aloitettiin Sukka-Finlandia kilpailun viides etappi. Etapin kisamallina on myös suunnittelijanimellä Adelheid tunnetun Heidi Lindroosin kaunis ja romanttinen malli Kaaso nro 1, jonka hän on alunperin suunnitellut ystävän häiden inspiroimana. Sukkien etualaa koristavat pitsipaneelit on neulottu intarsiana, joka on monelle kilpailijalle uusi tekniikka ja siksipä etapin ensireaktiot olivat ihastuneen kauhistuneita. Moni näyttä kuitenkin jo päässeen hyvään alkuun ja viime yön aikana useampi kisaaja tuli jo maaliinkin, joten rohkaisen kaikkia kokeilemaan intarsiaa, vaikka ensinäkemältä hirvittäisikin.

Tämän mallin testineulontaprosessi oli erityisen pitkä ja perusteellinen, sillä näin haastavan mallin kirjoittaminen rautalankaversioksi (jollaiseen Sukka-Finlandiassa aina parhaan tahdon mukaan pyritään) tuotti paljon päänvaivaa suunnittelijan lisäksi meille testineulojille. Ensimmäisen testineulontakierroksen aloitimme Aino Wikman, toinen Sukka-Finlandian päätuomareista ja minä. Tekstiä hiottiin ensin tällä porukalla yrityksen ja erehdyksen kautta niin hyvin kuin osattiin ja sen jälkeen vielä toinen testaajaporukka pääsi testaamaan siihen mennessä muokattua ohjetta; testineulomiseen nimittäin liittyy sellainen piirre, että mitä tutummaksi malli tulee, niin sitä vaikeampi enää on hahmottaa, miten joku asia on ymmärrettävissä, kun se on jo muuttunut itselle täysin itsestään selväksi. Toisessa testaaja-aallossa neuloivat Outi Montonen, Jaana Silvennoinen ja Tarja Jussila. Tiimi oli loistava ja vaikka mallin suunnittelu onkin sataprosenttisesti Heidin käsialaa, niin ohjeen kirjoittamisesta kiitos kuuluu koko tälle timille. Erityisen kiitoksen ja kumarruksen ansaitsee Aino, joka piti langat käsissään koko prosessin ajan ja kokosi palautteet ja hioi sanamuodot lopulliseen muotoon.

Omat sukkani neuloin Regian Premium Merino Yakista ja pitsipaneelit ovat Handun Perussukkalankaa sekä tavallista valkoista Regian 4-säikeistä. Neuloin taas s-koon.

Nopeuskisassa maaliin päässeet voivat tienata bonuspisteitä tekemällä pitsin reunaan koristekirjailut, joita mun sukissa ei ole, mutta suunnittelijan neulomista sukista voi käydä kurkkaamassa miltä ne näyttävät.

Kaaso-sukkia on aikaa neuloa 2.3 saakka, jolloin lähdetäänkin sitten jo koko kisan viimeiselle kierrokselle.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Mosaiikkikukkia

Tämän viikon maanantaina julkaistiin Sukka-Finlandia kilpailun neljäs etappi. Nelosetapin sukkana nähdään tänä vuonna suunnittelemani malli, Mosaiikkikukkia. 

Vasemmanpuoleiset sukat ovat s-kokoiset ja ne on neulottu Nalle-langasta, kuviovärit ovat Marcus Companyn numerolankaa. Oikealla M-kokoiset sukat KlompeLompe Spøt -langasta neulottuna.
 

Malli on taittovarrellinen nilkkasukka, jonka kuviot muodostetaan mosaiikkineuloksena. Sukka neulotaan varresta varpaisiin ja neulomisen suuntaa vaihdetaan varren taitoksen jälkeen. Pintaneuleen muodostavat viljantähkää jäljittelevät pienet palmikot ja kantapää on jonkinlainen pyramidi- ja fleeglekantapään risteytys, joka syntyi yritys/erehdys/vahinko -prosessin seurauksena.

 

Sukissa käytetty lanka on sport-vahvuista eli juoksevuudeltaan noin 300m/100g. Omat mallisukkani ovat KlompeLompe Spøttiä, Handun Paksukkista sekä Nallea ja Marcus Companyn numerolankaa.

Kokemuksena tämä toinen kertani Sukka-Finlandia suunnittelijana on ollut huomattavasti rennompi kuin ensimmäinen. Jotenkin tällä kertaa oli helpompi luottaa siihen, että kyllä kaikki menee hyvin - ja vaikka jotain pientä menisikin pieleen, niin kyllä niistä selvitään. Ja niin on selvittykin. :) Joku pieni virhe ohjeesta tosiaan löytyikin etapin aikana, mutta niin pieni, etten usko sen kenenkään neulomista hidastaneen.

Nämä M-kokoiset sukat neuloin Handun Paksukkis -langasta.

 

Kaiken kaikkiaan malli on otettu vastaan mukavasti ja on ollut ihana seurata kaikkia eri värisiä versioita, joita kisailijat ovat neuloneet.

Pollin, silmukoitapuikoilla:n, knean ja sukkaterap1aa:n Mosaiikkikukkia -sukat.

Mosaiikkikukkia on huomioineet blogikirjoituksissaan ainakin Pipotus Tavaroiden taikamaailmassa, Päivi Tilkkuja ja lankaa-blogissa ekä  Hepsi omassa blogissaan. Kiitos mukavista kirjoituksista bloggaajakollegoille! <3

sisilisko81, Hepsi, 3llunen ja mijosant ovat neuloneet tämännäköisiä Mosaiikkikukkia.

Nelosetapilla on myös luova sarja ja odotankin innolla näkeväni Mosaiikkikukista inspiraationsa saaneita erilaisia versioita. Tähän mennessä olen nähnyt kuvat pareista vauvasukka -versioista, jotka ovat olleet todella suloisia. Luovan sarjan suhteen aikaa neuloa on koko kilpailun loppuun saakka, varsinainen nopeuskisa päättyy perjantaihin 19.2 klo 12, jolloin onkin vuorossa jo viides etappi.

lauantai 30. tammikuuta 2021

Jäke-sukkien Puistoblues versio

Sukka-Finlandia kilpailun kolmannella etapilla kisataan Eva Roos-Rautakorven Jäke-sukkien tahdissa. Evan tavoin olen kotoisin Järvenpäästä ja niinpä sukkien nimi ja kuvailuteksti puhuttelivat. Eva kuvasi sukkien värimaailman kuvastavan Tuusulanjärveä, vehreää ja monipuolista luontoa, poutapilviä, talven lumipeitettä sekä keltavuokkoa, Järvenpään nimikkokukkaa. Pintaneuleen hän kertoi avaavan tähtitaivaan. Niinpä minunkin testineulesukkani toistivat vähän samansuuntaisia värejä kuin suunnittelijan omissa sukissa.

Tosin minun sukistani tulikin ihan erilaiset kuin ohjeessa: kolmosetapilla on tämän vuoden ensimmäisenä etappina mukana myös luova sarja ja niinpä otin vapauden inspiroitua Evan kuvaamasta tähtitaivaasta ja teinkin pintaneuleeksi tarkoitetun kuvioinnin kirjoneuleena. Käytännössä olen noudattanut ohjetta muuten orjallisesti, ainoastaan tähtisilmukan kohdalla vaihdoin tähtiväriin. Ja tähtitaivaan vaikutelmaa korostaakseni valitsin vielä langaksi Handun Sukka-Gimalteen, jotta varmasti loistaa ja säteilee. Eva oli antanut ohjeeksi luovaan sarjaan pohtia, millainen olisi Jäke-sukkien rock-versio. Järvenpääläisenä mieleeni tuli luonnollisesti Puistoblues ja keskikesän yö tähtitaivaan alla bluesia kuunnellen.

Sukan rakenteessa oli mielenkiintoisia juttuja. Sukka aloitettiin varresta väliaikaisella aloituksella puikon ympärille virkkaamalla, mikä oli myöhemmin kätevä purkaa nopeasti vain langanpäästä vetämällä kun tuli vuoro tehdä taittovarteen taite. Kantapääkin oli vähän totutusta poikkeava; kiilan lisäykset tehtiin takasauman molemmin puolin. Kaiken kaikkiaan kauniit sukat ja kiinnostava ohje.

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Sukka-Finlandia alkaa Roihuten

Sukka-Finlandia neulontakisa alkoi tänäaamuna, kun ensimmäinen varsinainen kilpailuohje julkaistiin klo 8.00. Ensimmäisen etapin malli on nimeltään Roihu ja sen on suunnitellut Outi Montonen. Testineuloin S-koon, kisaan minimivaatimukseksi asetettiin M-kokoinen sukka.


Roihu on intensiivistä ohjeen seuraamista ja keskittymistä vaativa palmikkomalli, joka neulotaan varresta aloittaen ohuella fingering-vahvuisella sukkalangalla. Kantapää on yhdenlainen Fleegle-kantapään versio. Ohje on kirjoitettu magic loopille, mutta itse tein sukat tavalliseen tapaani sukkapuikoilla.

Voin muuten paljastaa, että aloitin testineulomaan sukkia marraskuussa ja sain viimeisen valmiiksi tänä aamuna.Olkoonkin, että välissä piti neuloa monta joululahjaa ja siksi toisen sukan valmistuminen jäi muutamaksi viikoksi vaiheeseen, niin kyllä nämä omat neulomiseen kuluneet ajat aina saa ajattelemaan nopeuskisan voittajia suurella kunnioituksella!

Ohjeessa on langaksi suositeltu esim. Handun perussukkalankaa. Omat sukkani neuloin Regia Merino Yak -jakkisukkalangasta, johon olen viime aikoina ihastunut oikein tosissaan.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Yhteen kietoutueet

Tänään alkoi Sukka-Finlandia kilpailun lämmittelykierros. Se tarkoittaa sitä, että ensimmäinen ohje julkaistaan, mutta tällä etapilla ei vielä varsinaisesti kisata nopeudesta. Joulunaika halutaan rauhoittaa jouluvalmisteluille, mutta jos kaikki joululahjat ei ole vielä keksittynä, niin nämä ehtii hyvin vielä jouluksi pakettiin. Varsinaiseen kilpailuun ehtii ilmottautua loppiaiseen saakka ja sen jälkeenkin, jos ei aio kisata joukkueessa ja tosissaan.

Airi Keränen ja Sari Passi ovat yhdessä suunnitelleet tämän molempien ensimmäisen sukkamallin. Mallin nimi on Yhteenkietoutuneet. Kärjestä aloitettavassa mallissa kieputellaan palmikoita, virkataan pampuloita ja väliin tehdään yhdenlainen versio tiimalasikantapäästä. Sukansuulle virkataan monivärinen reunus. Oikein hauska malli, jossa kokeneellekin neulojalle saattaa tulla joku uusi tekniikka vastaan.

Omat sukkani ovat ohjeen julkaisuhetkellä jo valmiina, koska olin mukana testineulomassa niitä. Ihastuin malliin ensisilmäyksellä, erityisesti noihin super-söpöihin pampuloihin! Langaksi valitsin Handun Paksukkiksen ja pampuloissa yhdistin jotain fingering-paksuista sukkalankaa samanväriseen mohairiin. Reunuksessa on edellä mainittujen lisäksi KlompeLompe Spøttiä.

 
Minulta on jo kysytty, miltä pampulat tuntuvat kengän kanssa enkä osaa vastata, sillä en ole vielä kokeillut, mutta arvelen että nämä sukat ovat parhaimmillaan sisäkäytössä. Ja kyllähän sellaisia sisäsukkiakin ihmisellä kannattaa olla. Näin sievät sopii hyvin mekon kanssa käytettäviksi. :)

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Sukka-Finlandia tulee taas

Seuraava Sukka-Finlandia -kisailu lähestyy. Ilmottautuminen alkoi tällä viikolla ja ensimmäinen ohje julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Kisa alkaa silloin perinteisesti "lämmittelykierroksella", eli ensimmäisen sukkaohjeen parissa voi viritellä puikkoja ennen varsinaista kilpailua. Ensimmäinen kilpailuohje julkaistaan loppiaisena.

Kristiina Louhi on tuttuun tapaan luonut kisan suloisen mainoskuvituksen.
 

Aiempina vuosina mallit on pyydetty etukäteen valituilta suunnittelijoilta, mutta tällä kertaa sukkamalleja lähdettiin ensimmäistä kertaa etsimään suunnittelukilpailun merkeissä. Yhtenä syynä tähän oli se, että joinain vuosina on tullut kritiikkiä liian samankaltaisista malleista, esim. peräkkäin on ollut monta pitsisukkaa tai monet pikkupalmikot. Nyt kun valinta tehtiin malli eikä suunnittelija edellä, niin ei ehkä niin helposti käy tuollaista vahinkoa. Toinen syy oli tietysti tarjota tilaisuus myös sellaisille vähemmän tunnetuille suunnittelijiille, joilta ei ehkä muuten olisi keksitty kysyä. Ja kaikista kisamalleista ainakin jonkilaisen vilauksen nähneenä voin sanoa, että nyt on tulossa hieno ja monipuolinen kisatarjonta!

Viime viikkojen aikana Sukka-Finlandian Instagram- ja Facebook- tileillä on arvuuteltu suunnittelijoita ja arvausten jälkeen suunnittelijat on esitelty yksi kerrallaan Sukka-Finlandian nettisivuilla. Niinpä voin jo paljastaa, että olen mukana suunnittelijakaartissa tänäkin vuonna. Ja olen innoissani! Viime vuoden kokemus oli kiva, mutta hermostuttava. Luulen, että tällä kertaa en ole enää niin hermostunut ja jännittynyt kuin ensimmäisellä kerralla, vaan voin keskittyä ennemminkin nauttimaan hauskasta kokemuksesta. 

Oma Sukka-Finlandia-saldoni viime vuodelta: Ylärivissä kolme paria suunnittelemiani Ihana valo -sukkia kaikissa kolmessa koossa, alarivillä testineulomani mallit eli vasemmalla palautumiskierroksen malli Tuprava, jonka on suunnitellut Tiina Kuu, keskellä Soile Pyhäniskan suunnittelema Päivä Provencessa ja oikealla Lumi Karmitsan Kattia kanssa.

Ennenkuin siirrytään täysin palkein odottamaan vuoden 2021 Sukka-Finlandiaa, niin edellinen kisa ansaitsee vielä hieman muistelua. Sukkamalleja oli lämmittelymalleineen ja palautumiskierroksineen yhteensä kahdeksan. Koska en itse neulonut kaikkia malleja, niin pyysin luvan käyttää parin kaikki mallit neuloneen kilpailijan kuvia. 

Zizno1 neuloi Sukka-Finlandia 2020 kaikki sukkamallit. Viistosti vasemmassa yläkulmassa on oranssi-tummansiniset Liekit. Seuraavana vaaleanvihreänä Ingridit, Ihana valo -sukat tummanruskeana, Laurat ja Valse Tristet keltaisina, Kattia kanssa -kisusukat, Päivä Provencessa -sukat valkoisine kukkineen sekä viimeisenä Tupravat valkoisena punaisella kuviolla. Kerrassaan upea sarja!


Kilpailu lähti lämmittelykierrokselle Tiina Kaarelan suunnittelemalla kirjoneulemallilla Liekki. Monet neuloivat mallin käänteisin värein, eli niin että pohjaväri ja kuvioväri vaihtoivat paikkaa vasemman ja oikean jalan sukassa. Varsinaisen kilpailun käynnisti Niina Laitisen kaunis palmikkosukka Ingrid, jossa kaavion tarkka seuraaminen oli tarpeen. Kakkosetapilla neulottiin suunnittelmaani Ihana Valo -mallia, jossa monelle uutena asiana tuli intarsiakuvion neulominen suljetussa neuleessa. Kolmosetapilla ihastuttiin Anna Mäkilän Valse Triste -kukkasukkaan, jossa päästiin opettelemaan mm. helmien pujottelua neuleeseen. Neljäs malli oli Sari Norlundin hienostuneeksi ja työlääksi kuvailtu Laura, jonka kohdalla osallistujat alkoivat pikkuhiljaa huomautella, että kierrettyjä silmukoita on tullut tehtyä jo aika paljon kisan aikana - nimittäin pieniä kahden silmukan palmikoita oli muodossa tai toisessa neljässä sukkaparissa peräkkäin, vaikka kaikki sukkaparit muuten olivatkin erilaisia.

silmukoitapuikoilla neuloi myös kaikki mallit. Vasemmassa yläkulmassa vaaleanpuna-kirjavalla ja mustalla neulotut Liekit, suoraan ylhäällä Ingridit vihreänä, seuraavana Ihana Valo -sukat kirkkaan sinisenä, ruskeat Valse Tristet, valkoiset Tupravat, Päivä Provencessa -sukat ruskeana ja vaaleanpunaisena, Kattia kanssa valko-harmaana sekä Laurat pinkkinä. Kaunis ympyrällinen sukkia!

Viidennellä etapilla neulottiin kirjoneuletta Lumi Karmitsa Kattia kanssa -sukkien parissa. Nämä suloiset kissa-sukat otettiin vastaan ihastuneena ja kissafaneilta tuli kuulemma neulojille paljon tilauksia. :D Kirjoneuleen lisäksi päästiin opettelemaan silmukointia, sillä osa kisujen yksityiskohdista "väritettiin" silmukoimalla kirjoneuleen päälle. (Omasta testiparistani nämä yksityiskohdat puuttuvat.) Viimeinen kilpailuetappi oli Soile Pyhäniskan suunnittelema Päivä Provencessa, jossa kirjoneuleen päälle tehtiin kukkakuviot perinteisellä eestiläisellä kirjomistekniikalla, roosimalla. Varsinaisen kilpailun jälkeen julkaistiin vielä bonusmalli pahimpien kisahöyryjen päästämiseksi, Tiina Kuun suunnittelema Tuprava, jossa yksinkertainen pintaneule ja kirjoneule yhdistyivät tyylikkään pelkistetyksi kokonaisuudeksi. Malli sai kiitosta myös siitä, että siinä on useita kokovaihtoehtoja eri vahvuisille langoille.

Kilpailun voitosta oli kova taistelu tasaväkisen kärjen kesken. Yksilökilpailun lisäksi kisattiin tuttuun tapaan joukkueina ja osaan malleista liittyi myös luova sarja. Kisa päättyi kummallisissa merkeissä, kuten koko vuoden alkupuoli muutenkin; koronarajoitukset astuivat juuri voimaan ja palkintojenjakotilaisuus jouduttiin siirtämään nettiin. Toinen tilaisuuden alkuperäisistä juontajista sairastui flunssaan, jonka vuoksi päädyin Lentävän Lapasen Tainan kanssa juontamaan palkintojenjakotilaisuuden IG-livessä parin tunnin varoajalla. Joitain rajoituksia lienee odotettavissa ensi vuoden alkupuolellakin, mutta nyt osataan jo varautua ja toimia paremmin. Ja itse neulomiseen rajoitukset eivät onneksi vaikuta!

Lopuksi vielä sellainen uutinen, että julkaisin viime viikolla Ihana valo -sukkien ohjeen Ravelryssa. Jos siis viime vuoden kilpailu jäi väliin ja haluat tuntumaa kisasukkien neulontaan, niin tästä voi aloittaa.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Päivä Provencessa

On tullut aika esitellä omalta osaltani viimeinen tämän vuoden Sukka-Finlandia malleista. Tämän jälkeen ilmestyi vielä bonusmalli Tuprava, mutta varsinaisista nopeuskilpailun malleista tämä Päivä Provencessa oli viimeinen.


Päivä Provencessa on Soile Pyhänniskan suunnittelema malli, jonka kukkiin käytetään eestiläiseen käsityöperinteeseen kuuluvaa roositud -kirjontatekniikkaa. Siinä kirjottavaa lankaa kuljetetaan vuorotellen neulottavien silmukoiden etu- ja takapuolella. Muutoin sukat toteutetaan tavallisena kirjoneuleena.

Oli ilahduttavaa päästä tämän mallin myötä oppimaan pari ihan uutta tekniikkaa. Ensimmäinen oli juuri tämä roositud-tekniikka, josta tykkäsin kovasti. Toinen oli pitkän langanjuoksun sitominen kirjoneuleessa seuraavalla kerroksella. Tähän tekniikkaan en ihastunut, sillä olen ilmeisesti niin hetkessä eläjä (= hajamielinen), etten enää seuraavalla kerroksella muista edellisen kerroksen langanjuoksuja. Monta kertaa palasin takaisin kerroksen alkuun, mutta välillä annoin langanjuoksujen vain olla. Tuskinpa ne sieltä mihinkään kovin helposti takertuvat. Jollain yksittäisellä pitkien langanjuoksujen kerroksella esim. kirjoneulepaidan kaarrokkeessa saatan tätäkin tekniikkaa kuitenkin jatkossa käyttää, joten ei oppi hukkaan mennyt.


Tein kukkiini pienen muokkauksen. Pisin langanjuoksu kukkakuviossa oli seitsemän silmukan pituinen ja minun makuuni se oli liian pitkä sukan etupuolelle. Ihan käytön kannalta ajateltuna, sillä tuosta sukan etupinnalta se voi helposti takertua esim. kenkiin. Niinpä pistelin yksittäisen pienen ompeleen jokaisen pitkän langanjuoksun keskelle.


Sukka-Finlandia on nyt siis tältä vuodelta ohi. Kaikki ohjeet saa ostettua pakettina kisahintaan vielä maaliskuun loppuun saakka Lentävän Lapasen verkkokaupasta. Tänään piti olla kisojen palkintojenjako, mutta maailmantilanteen takia tilaisuus oli muutettu virtuaaliseksi ja välittyi katsojille Instagram liven kautta. Lentävän Lapasen YouTube-kanavalta pääsette seuraamaan palkintojen jakoa jälkikäteen.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Tuprava - Sukka-Finlandian bonusohje

Sukka-Finlandia -kilpailu on edennyt päätökseensä. Nopeuskisan tulokset ovat ratkenneet, mutta jottei hauskuus loppuisi kesken, niin tänään ilmestyi vielä bonus-ohje.


Tiina Kuun suunnittelemassa Tuprava-mallissa on ohje sekä fingering- että sport-vahvuisiin sukkiin ja monessa eri koossa. Tämä on sellainen klassisen pelkistetty perus-malli, joka sopii lapsille ja aikuisille, niin miehille kuin naisillekin.
Pelkistetyn ulkomuodon ei pidä antaa hämätä, sillä neuloessa tapahtuu koko ajan jotain uutta. On kirjoneulekuviota, pintaneuletta ja mielenkiintoiset kantapään lisäykset.

Testineuloin fingerin-vahvuiset sukat XL-koossa. Ohjeessa neuvotaan, että pintaneule erottuu paremmin vaaleasta väristä. Kieltämättä ainakin kuvassa se erottuu tummanharmaasta vähän heikosti, mutta livenä ihan riittävän hyvin. Ja tykkään noista tummista atrain-kuvioista, jotka erottuvat hyvin vaaleaa taustaa vasten. :)


Sukka-Finlandia -kilpailun palkinnot jaetaan 21.3 neulekahvila Lentävässä Lapasessa, joka on juuri muuttanut uusiin tiloihin Järvenpään vanhalla Emalitehtaalla. Kävin katsastamassa paikan ensimmäistä kertaa eilen ja tosi nättiä ja viihtyisää oli, vaikka muutto olikin vielä pikkuista viilausta vaille kesken.

Joukkuekisan ja yksilökisan nopeimmat palkitaan, lisäksi on palkinnot ainakin kahden etapin luovasta sarjasta. Toivottavsti mahdollisimman moni pääsee paikan päälle, siellä nähdään! :D

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kattia kanssa!

Sukka-Finlandia neulomiskilpailu on edennyt viidenteen etappiinsa. Viidennellä etapilla neulotaan Lumi Karmitsan suunnittelemia Kattia kanssa -sukkia.


Testineuloin sukat ennen kilpailua. Tässä mallissa värivalinta oli kaiken a ja o, sillä liian pienellä kontrastilla kuvio ei vaan erotu kivasti. Tämän sain huomata ensimmäisen värivalintani kanssa; jouduin aloittamaan ensimmäisen sukan kertaalleen alusta. Toisella kerralla laitoin tummemmaksi väriksi suoraan mustan, että erottuupahan varmasti! Nyt nämä näyttää sitten pieniltä tiikereiltä, mikä ei sekään ole mikän huono asia. :) Oranssi lanka on ihana alpakka-merino-sukkalanka nimeltä KlompeLompe Spøt (josta olin ajatellut tummemmankin värin alunperin) ja mustaksi vaihtui omasta varastosta löytynyt vanha Nalle.

Ohjeen kirjoittaja varoittaa myös, että jos värit laittaisi väärinpäin (eli kissojen taustavärinä olisi tummempi lanka), niin syntyisi epätoivottava negatiiviefekti ja tulisi kummituskissoja.


Jätin ohjeeseen kuuluvat yksityiskohtien silmukoinnit testauskiireessä tekemättä. Tähän ratkaisuun yllytti nuorin lapseni sanomalla, että nämä ovat ihanammat näin. Mutta enpä tiedä, nyt kun kilpailijoitten neulomia silmukoituja versioita on tullut esittelyyn, niin on kyllä putkahdellut puikoilta niin ihania sini- viher- ja keltasilmäisiä kisuja! Ainoa vaan, että muutenkin jo kirjoneuleena sporttivahvuisesta langasta neulottu sukka tulisi sitten niiltä kohdin vielä paksummaksi, joten taidan kiusauksesta huolimatta tyytyä tähän jo erittäin huomattavaan määrään söpöyttä.


Mallista tekee erikoisen kauniin myös varren takaosan ja jalkapohjan kuviointi. Kuvion pohjaväri vaihtuu hauskasti aina kerroksen puolivälissä.

Kaiken kaikkiaan oli mukavaa ja joutuisaa neulottavaa kirjoneuleesta pitävälle, kuten Lumi Karmitsan mallit yleensäkin. Se joutuisuus ei tosin johdu mallien yksinkertaisuudesta, sillä sitähän ne eivät ole, vaan koukuttavuudesta. :D

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Lisää Ihanaa valoa

Nyt on sitten se Sukka-Finlandian jännittävä oma etappi kokonaisuudessaan takana päin. Viimeisen tietämäni mukaan 165 paria Ihana valo -sukkia saapui maaliin määräajassa, eli tänään ennen kello kymmentä aamulla. Silloin starttasi kolmas etappi, Anna Mäkilän upea Valse Triste.


Edellisessä postauksessa esittelin kaksi neulomaani paria Ihana Valo -sukkia, S- ja M-kokoiset. Tein myös näissä kuvissa esiintyvät L-koon sukat, sillä halusin testata itse kaikki koot. Ja halusin samalla kokeilla mallia vähän miehekkäämmissä väreissä. Kokeilun tuloksena totean, että malli sopii miestenkin sukkiin mielestäni hyvin. (Ja juu, tiedän että jotkut miehet käyttävät vaikka vaaleanpunaisia ruusu-sydän-sukkia, mutta puhunkin nyt vaikkapa oman lähipiirini miehistä joista osa on aika perinteisesti tyyliasioihin suhtautuvia.) Lankana näissä on Gedifra Lana Mia Uni kahdessa eri harmaan sävyssä.


Malli on saanut enimmäkseen tosi positiivista palautetta. Intarsia-tekniikan opettelua on sekä kauhisteltu että kiitelty, enimmäkseen kuitenkin on oltu innostuneita mahdollisuudesta opetella jotain uutta. Ravelryn projekteissa ja valmistuneiden sukkien ketjussa sekä Facebookissa ja Instagramissa on tullut vastaan ihania kuvia Ihana valo -sukista toinen toistaan kauniimmissa väreissä. Näitä on ollut todella suuri ilo bongailla! Sukka-Finlandian sivuilla oli kirjoitus etapin aloituksesta ja loppumetreistä. Muutamasta blogistakin olen jo huomannut kirjoituksia ja kuvia sukista. Näitä on ollut kiva lueskella. Positiivinen ja mukava huomio mallia kohtaan on ollut ensikertalaiselle suunnittelijalle hämmentävää ja tietysti erittäin ilahduttava. Kiitos ihan jokaiselle kauniita kuvia postanneelle ja kivoja kommentteja kirjoittaneelle!


Lopuksi voisin avata Ihana valo -nimen taustoja. Moni on varmasti yhdistänytkin (ihan oikein) nimen Samuli Edelmannin Ihana valo -kappaleeseen. Se on ollut minulle merkityksellinen kappale, sillä se oli kesän suurin hitti juuri sinä kesänä, kun esikoiseni oli keväällä syntynyt. Monet kerrat tätä tuli vauvalle laulettua, niin Samulin kanssa duettona kuin yksinkin. "Oi ihana valo, niin on nimesi kaunis sana... Oi ihana valo, ihana, sinä olet aurinko!" Ne sanat alkoivat soida ajatuksissa kun katselin näitä kuvioita, jotka tuovat mieleeni läikehtivän auringonvalon koristeellisen pikkuikkunan puuleikkauksista. 

lauantai 18. tammikuuta 2020

Ihana valo Sukka-Finalandian kakkosetapilla

Eilen oli Sukka-Finlandia kilpailussa se jännittävä päivä, kun suunnittelemani sukkaohje Ihana valo julkaistiin. Ei tule kyllä toista niin jännittävää päivää mieleen aikoihin! Julkaisuaika oli määritelty kello neljäksi, joten siinä oli koko päivä aikaa hermoilla.


Illansuussa kokoonnuttiin Lentävään Lapaseen, esiteltiin jo valmistuneita Ihana valo -sukkia (eli minun ja paikalla olleiden testineulojien) ja jotkut kisaan osallistuvat valitsivat lankoja ja aloittelivat omiaan. Samalla päivystettiin nettiä ja vastailtiin kysymyksiin. Pari pientä virhettä ohjeesta löytyi huolellisesta testineulonnasta huolimatta, mutta ne on nyt korjattu. Kaiken kaikkiaan vastaanotto oli positiivista ja kisan tunnelma hyväntuulinen. Nopeimpia neulojia ei tietenkään linjoilla näkynyt eikä kuulunut, sillä hehän keskittyivät neulomaan. Ja ensimmäinen pari valmistuikin jo yöllä ennen kolmea! Viime vuoden Sukka-Finlandia kisan kokonaan voittanut Inkeri oli tämänkin etapin nopein.

M-koon sukat 72 silmukalla neulottuna ovat sopivat omiin 37 koon jalkoihini. Ne on neulottu Handun Gimallesukasta ja kuvio on Handun merinosukkalankaa.

Idea sukkaan syntyi helposti ja nopeasti, sillä mallin kuva vain tuli mieleeni ja tiesin miltä haluan sen näyttävän. Ensin neuloin prototyypin pelkästä kuviosta ja sen pohjalta piirsin kaavion paperille. Sitten oli aika alkaa neuloa kokonaista sukkaa ja samalla siirtää ajatuksiaan sanalliseen muotoon. Kaaviokin piti piirtää vähän kunnollisemmin tietokoneohjelmalla. Nämä ei sitten olleetkaan enää niin helppoja ja nopeita juttuja, vaan vaativat paljon uuden opettelua, itsensä haastamista siinä, millaisia ratkaisuja itselleen sallii (helppoja vai hyviä). Ja yhteistyötä korvaamattoman ja mahtavan testineulojatiimin kanssa. Testineulojina toimivat Taina Schildt, Sirkku Tiira sekä Tiina Kuu ja loppumetreillä vielä viimeisimmän version testineuloi Aino Wikman. Harva ensikertalainen sukkasuunnittelija saa näin ammattimaista testausapua ja siitä olenkin ihan älyttömän kiitollinen!


On yksi asia neuloa joku sukka itse omasta päästä ja toinen asia kirjoittaa se ohjeeksi niin, että muutkin saavat kiinni, mitä tarkoitit. Katsoin vinkkejä asioiden ja tekniikoiden ilmaisemiseen muutamasta neulekirjasta, mutta siltikin moni asia meni testineulojien kommenttien jälkeen uusiksi. Erityisesti kiitän Tiina Kuun rautaista kokemusta ja ammattitaitoa sukkaohjeen kirjoittamisessa, jota hän ystävällisesti jakoi kommentoimalla testineuloessaan paitsi ohjeen suoranaisia virheitä, niin myös ehdottamalla selkeämpiä ilmaisutapoja. En voi kyllä tarpeeksi kiittää! 


Sukka neulotaan varresta varpaisiin ja kantapääkin on melko perinteinen ranskalainen kantapää, jonka ainoa erikoisuus on sukan varresta jatkuvat palmikot. Varsinainen juju onkin sitten etupaneelissa, jossa palmikonkierroin muodostettujen salmiakkikuvioitten keskelle noulotaan intarsiakuviot. Tämä on varmasti monille uusi tekniikka ja siksi käytin erityisesti aikaa sen miettimiseen, miten sen ohjeistaisi. Päädyin kuvallisiin ohjeisiin ja lisäksi kuvasin tekniikasta ohjevideon, joka löytyy YouTubesta.

S-koon sukat neulotaan 63 silmukalla ja niitä mallaa kuvissa 10-vuotias tyttäreni, jonka jalka on kokoa 36 mutta aikuisen jalkaa kapeampi. Ne on neulottu Roosanauha-sukkalangasta.

Koska kyseessä oli kisasukka, niin ohjeelle piti myös miettiä minimivaatimukset, sallitut muokkaukset yms. Tässä kisojen pistelaskusta vastaava Aino oli erityisen suureksi avuksi; uskon että vaatimukset on saatu yhteistyöllä muokattua mahdollisimman yksiselitteiseen muotoon. Kiitos Aino!

Ja sitten Sirkku ja Taina! Voi että mitä ystäviä. Testineulonnan lisäksi olen saanut teiltä sellaista tukea ja rohkaisua, ettei tosikaan. 💗
Alakuvassa Taina ja minä eilen Lapasessa esittelemässä uutta Sukka-Finlandia etappia.


Alla vielä kuva eilen paikalla olleista Ihana valo -sukista. Tiina Kuun testisukat puuttuivat paikalta, mutta Ainon ruskeat, Sirkun keltaiset ja Tainan tummanharmaat sukat sateenkaarivärisin kuvioin olivat paikalla. Kuvassa näkyy myös pari sukkaa intarsiakuvioineen nurjalta puolelta.


Ja kilpailuunhan voi siis edelleen ilmottautua jos haluaa saada tämän ja 7 muuta ihanaa sukkaohjetta, tosin enää ei taida ehtiä ainakaan tosissaan kisaamaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Mukana Sukka-Finlandiassa

Nyt on kyllä meikäläisellä kaikkien aikojen jännittävin sukkakisa alkanut!

Olen ollut mukana monessa nopeusneulontakisassa erilaisissa rooleissa. Ihan alkuun osallistuin kansainväliseen, amerikkalaisvetoiseen Tour De Sock -kisaan. En ihan tarkkaan muistanutkaan miten monta kisaa tuli oltua mukana, mutta blogia kaivelemalla huomaan osallistuneeni vuonna 2015 neuloen kaikki kisasukat, 2016 neuloen neljä paria sääntöjen mukaan ja yhdet soveltaen sekä vuonna 2017 neuloen viidet sukat.

Saman vuoden loppupuolella testineuloin kaikki 2017-2018 vuodenvaihteen molemmin puolin sijoittuneen ensimmäisen Sukka-Finlandian kisasukat. Ajatus Sukka-Finlandiasta syntyi toiveesta saada suomalaisille neulojille oma suomenkielinen kisa, mikä mahdollistaisi niidenkin innokkaiden neulojien osallistumisen, joilta englanninkieli ei taitu. Puuhanaisina toimivat neulekahvila Lentävän Lapasen Taina ja Tarja.

Seuraavana vuonna rooli testineulojana jatkui yksien sukkien osalta (ja tekaisinpa siihen liittyen yhden you tube videonkin!).

Sukka-Finlandian kuvituksesta on tänäkin vuonna huolehtinut rakastettu lastenkirjailija ja kuvittaja Kristiina Louhi.

Joka vuosi on ollut jännittävää. Yllättäen kisan järjestelyihin osallistuminen on ollut ehkä jopa vähän jännittävämpää kuin kisaaminen.

Mutta tänä vuonna edessä on ihan uusi rooli, olen nimittäin suunnitellut yhdet kisan sukista! Ja tämä se vasta jännittävää onkin! Suunnittelijajoukko on nimekäs ja korkeatasoinen; joukossa on ammattisuunnittelijoita, käsityökirjailijoita, pitkän linjan konkareita - ja sitten minä. Tunnen itseni kyllä aika pieneksi tässä joukossa, mutta olihan tämäkin juttu pakko kokea, kun kerran mukaan pyydettiin.

Lämmittelyohje julkaistiin itsenäisyyspäivänä. Ensimmäisenä mallina on Puikkomaisterin aka Tiina Kaarelan kauniit Liekkisukat. Luvassa on näitten lisäksi seitsemän muuta ennen julkaisematonta suomenkielistä sukkaohjetta. Vielä ehtii ilmottautua, joten rohkeasti mukaan vaan, joko tosissaan nopeudesta kisaamaan tai muuten vaan huvin vuoksi yhdessä sukkia neuloskelemaan! :)

torstai 7. maaliskuuta 2019

Kärhöt

Viime vuoden lopulla sain kyselyn halukkuudestani testineuloa sukkia tämän vuoden Sukka-Finlandiaa varten. Edellisellä kerrallahan testasin kaikki kisaohjeet ennen kilpailua. Tiesin, että parin muun meneillään olevan testineuleprojektin takia en tällä kertaa pysty panostamaan Sukka-Finlandiaan yhtä paljoa kuin edellisellä kerralla.


Kysyin kuitenkin, sattuuko testineuleiden joukossa olemaan kirjoneuleita. Vastauksena sain kuvan Puikkomaisterin Kärhöt -sukista - jonka jälkeen en voinut tietenkään enää vastustaa tätä projektia. Testauksen lisäksi sovittiin, että neulon samalla mallisukat kisaohjetta varten.


Kärhöissä on yhtä sun toista jännittävää. Sukan rakenteeseen tarjoaa yllätyksellisyyttä kantapää ja varren aloitus ja uutta tekniikkaa opetti myös italialainen päättely sukan suussa.


Kaikkein jännittävintä näissä sukissa on kuitenkin viimeistely. Kirjoneulekuvio tehdään ensin ihan tavanomaiseen tapaan ja se muodostaa ääriviivakuvion, vähän värityskirjan tapaisen. Ja värityskirjaksi sukka lopuksi tavallaan muutetaankin, sillä kukkien terälehdet viimeistellään maalaamalla ne tekstiiliväreillä.


Puikkomaisteri ilmaisi jo testineulonnan alussa, että hän haluaa sitten olla mukana maalaamassa näitä. Sukkien valmistuttua sovimme siis treffit Lentävän Lapasen takahuoneeseen (tietysti sitä ennen olin myös jo pessyt ja kuivannut sukat).


Pingotimme molemmat sukat muovilla peitettyjen plokkien päälle ja aloitimme maalaamisen, toinen toisesta ja toinen toisesta sukasta. Jossain vaiheessa vaihdettiin sukkia, että molempiin tulee molempien maalaamia kukkia (pelkäsin nimittäin, että maalaamis-käsialat on erilaiset, mutta näin jälkikäteen katsottuna en kyllä osaa kertoa, kumpi on maalannut minkäkin kukan).
Viimeistely tapahtui myöhemmin silittämällä.


Alla vielä kuva sukista ennen maalaamista. Ne olivat tosi nätit noinkin, joten maalaamaan ryhtyminen hirvitti hiukan. Maalaus onnistui kuitenkin hienosti. Ja onhan ne nyt spesiaalit, riemukkaat kukkasukat, vieläpä osittain suunnittelijan maalaamat! :D


Tässä kuva Tiinasta maalaamassa sukkaa. Tuossa näkyy nuo plokitkin hyvin. Tuollaisen saisi kotitarpeisiin leikattua pahvistakin maalaamista varten ja peitettyä muovilla, vaikka Lentävässä Lapasessa meillä oli käytettävissä hienot puiset, Villasukkavuoden Marjaanan miehen tekemät. ;)


Kyselyitä neulepinnan maalaamisesta tuli niin paljon, että tarjouduin tekemään jonkun kuvallisen ohjeen. Eli puolivahingossa tässä projektissa kävi vielä niinkin, että päädyin perustamaan YouTube-kanavan ja tekemään elämäni ensimmäisen You-Tube videon. Videolla kerron Darwent Inktense Blockseilla maalaamisesta ja näytän miten se käy.

Nyt pitää tehdä ihan erillinen kappale kaikkia kiitoksia varten:
Kiitokset Puikkis-Tiinalle, jonka projekteihin on aina hauska osallistua.
Kiitokset Tainalle valokuvaajana toimimisesta kovassa pakkasessa ja paksussa lumihangessa.
Kiitokset Idalle videon kuvauksesta, suunnittelusta, ohjauksesta, leikkauksesta yms. kaikesta mahdollisesta ja Henkalle kuvausassistenttina toimimisesta! <3
Ja kiitokset kaikille muillekin jotka ootte olleet osa tätä projektia. :)