Näytetään tekstit, joissa on tunniste RegiaPremium Merino Yak. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RegiaPremium Merino Yak. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2024

Square Me Up -sukat

Puolalaisen Karolina Adamczykin suunnittelemat Square Me Up sukat on tarkoitettu eriparisukiksi, eli molempiin sukkiin on oma erilainen kirjoneulekaavionsa. Koska edelleen vähän vierastan niin suurta epäsymmetriaa, niin tein nämä suosiolla samalla kaaviolla. 


Mallissa on todella upeasti suunniteltu varren takaosan ja jalkapohjan kuviointi sekä jalkapohjan kuvioon sulautuva kantakiila. Kerroksen vaihtumiskohta on koristeraidan jälkeen, joten se jää käytännössä näkymättömiin. Rakastan tällaisia vimosen päälle ajateltuja yksityiskohtia!


Myös kantapää ja sukan kärki esittelivät jotain mulle aivan uutta; yhdellä värillä neulotun kirjoneuleen. Kantapää ja kärki siis neulottiin vuorotellen kahdella saman värisellä langalla. Hyötynä tietysti se, että neuloksesta tulee yhtä paksu ja vahva kuin kirjoneuleesta, vaikka se onkin yksivärinen. Mahtava idea!

Lankana kirjoneuleessa Rouva Silmu & Solmun Villa Sukkis ja  Nettilangan Lumoava Sukkalanka. Molemmat oli Wanha Sataman käsityömessuilta ostettuja värjärin erikoiseriä (tarjoushaukkana koluan aina ne "vahinkoerien" laatikot, koska sieltä löytyy usein edullisia helmiä). Sukansuut, kantapäät ja varpaat on neulottu Regian Premium Merino Yakilla.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Twinkle Star sukat

Twinkle Star sukkien ohje ilmestyi toissavuonna joulun alla joulukalenteriohjeena. Uusi luukku avautui aina jokaisena adventtina, joten ohje jakautuu neljään osaan. Suunnittelija Anna Mäkilä sai inspiraation tunnetusta joululaulusta Tuiki tuiki tähtönen, eli englanniksi Twinkle Twinkle Little Star, siitä mallin nimi.

En yleensä ehdi joulukalenterineuleisiin osallistua, kun joulukuu on niin hektistä aikaa muutenkin. Reilun vuoden viiveellä ehdin nyt vihdoinkin ottaa tämän kauniin mallin puikoille.

Lankoina näissä on tummansininen Regian Premium Merino Yak, farkunsininen Katian Socks Camel sekä valkoinen Novitan Venla. Puikkoina käytin 2,25 mm:n Zingejä. Koko on noin 42.


Klassisen kaunis ja vähän pelkistettykin malli, joka silti sisältää hauskoja yksityiskohtia, kuten pohjan kuviointi ja jalkapohjan alle sijoittuva kantakiila. Kantalapun patenttineulos on myös hieman erilainen kuin se tavallisin versio ja se oli hauskaa vaihtelua. Kiva malli!

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Eina sukat

Vielä yhdet joululahjasukat on esittelemättä. Toiveena saajalla oli niin ohuet sukat, että mahtuu helposti kenkään. Niinpä etsin ohuelle sukkalangalle kirjoitetun mallin, jossa ei olisi paljoa kirjoneuletta ainakaan jalkaterässä. Ruotsalaisen Kajsa Vuorela Fredrkssonin tyylikkään vähäeleiset Eina sukat täyttivät nämä kriteerit.

Ohje on julkaistu kuudella eri kielellä, myös suomeksi. Ohjeen mukaan sukan varteen tulisi 64 silmukkaa, joka on minun makuuni vähän liian vähän ohuelle sukkalangalle, joten nostin silmukkamäärän 72 silmukkaan. Varren kirjoneulekuvio on mielenkiintoisesti suunniteltu osaksi joustinta ja niin, että joustimen nurjat silmukat tehdään kontrastivärillä. Ohjeessa on hollantilainen kantapää, mutta vaihdoin sen ranskalaiseen, koska se on pyöreämpi ja myötäilee siten paremmin jalkaa kenkään laitettaessa. Ja kärkeen tein pienen kirjoneuleraidan koristeeksi; en usko noin pienen kuvion jalan kenkään mahtumista haittaavan.

Lankana lempisukkalankani Regian Premium Merino Yak ja puikkoina 2 mm:n Zingit.

Tunnustettava se on, että yksiväristen sukkien neulominen on minusta ihan tuhottoman tylsää. Varren mielenkiintoinen kuvio onneksi pelasti paljon. :)

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Tonttuparaati sukat

Ruotsalainen Evelina Roos on suunnitellut nämä supersöpöt Tomteparad sukat. Tämä on todellinen hyvänmielen projekti kerros kerrokselta kasvavien hymyilevien tonttu-ukkojen riveineen. Malli on yksinkertainen ja sen oppii nopeasti ulkoa.


Tämän mallin neulominen on tärkeää aloittaa kärjestä, sillä siten silmukat - myös tonttu-ukkojen suut - avautuvat ylöspäin ja muodostavat tontuille hymyilevät ilmeet. Tein kärjen lisäyksiin pieniä muokkauksia niin, että kärjestä tuli mukavan pyöreä. Lisäsin silmukoita ensin jokaisella kerroksella, sitten joka toisella kerroksella ja lopuksi joka kolmannella kerroksella, kunnes silmukkaluku tuli täyteen.

Kantapää on neulottu jälkikäteen ja sen kavennuksissa noudatin samaa logiikkaa kuin kärjen lisäyksissä.


Harmaa beige sekä silmien tumma harmaa ovat on Regian Premium Yakkia, valkoisena lankana on Gedifra Lana Mia ja punaisena Austermann Step Classic.

Nämä jalassa kelpaa ottaa vastaan joulukuun pakkaset! :)

perjantai 21. heinäkuuta 2023

Flora sukat

Flora sukat on suunnitellut norjalainen Inger Berg. Hänen kynästään on lähtöisin lukuisa joukko perinteisiä norjalaistyylisiä kirjoneuleita, erityisesti hän on suuunnitellut paljon sukkamalleja. Olen aiemmin neulonut hänen suunnittelemansa West of the Moon sukkamallin perästi kahdesti, joten tiesin että hänen ohjeisiinsa voi luottaa.

Edellisen mallin tapaan tässäkin oli erittäin hyvä ja selkeä ohje, joka on kirjoitettu neljälle eri silmukkamäärälle. Jokaiselle koolle on oma kirjoneulekaavionsa, mikä lisää aina ohjeen seuraamisen helppoutta. Kantapäähän oli jälleen kaksi eri vaihtoehtoa, puolipatentilla vahvistettu ja sileä, joista valitsin sileän.

Lankana on Regian Premium Yak, jossa on lampaanvillan ja polyamidin lisäksi 14% jakin villaa. Edelleen yksi suoskikki-sukkalangoistani. Puikkoina oli 2 mm:n sukkapuikot.

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Heart of the Forest

Sofia Kammebornin suunnittelema Heart of the Forest sukkamalli on niin ihana, että ensimmäisten sukkien jälkeen halusin tehdä myös toiset; lankoja jäi sen verran, että laskeskelin niiden riittävän toisiin samanlaisiin käänteisillä väreillä. 

Ensimmäiset, tummapohjaiset sukat, ovat kokoa 42/43 ja näistä vaaleapohjaisista tein pienemmät, kokoa 37/38. 

Regian Premium Merino Yak on edelleen ihana lanka! Monesti olen jo mainostanut sitä, mutta kyseessä ei ole maksettu mainos tai yhteistyö, vaan oikeasti vaan pidän tästä langasta todella paljon! Kaksi kerää riitti mainiosti kahteen pariin kirjoneulesukkia. Värit ovat nimeltään mint meliert ja teal meliert.

Koska kokoja oli ohjeessa vain yksi, niin neuloin sukat eri kokoisiksi vaihtamalla puikokokoa. Isommat tein 2,25mm:n ja pienemmät 1,75mm:n puikoilla. 

Tein tähän pariin saman muokkauksen kuin ensimmäisiinkin, eli neuloin jalkaterästä pari silmukkaa kapeamman kuin varresta. 

Sukkalaatikkoon on kertynyt tänä vuonna neljät sukat.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Metsän sydämessä

Heart of the Forest socks on ruotsalaisen Sofia Kammebornian suunnittelema ihana sukkamalli. Metsäinen teema ihastutti ja houkutteli metsäisten värien pariin.


Ohje on kirjoitettu yhdelle silmukkamäärälle ja kokoa neuvotaan säätelemään puikkokoon avulla. Näin tein ja neuloin sukat koon 2,25mm puikoilla saaden hyvin koon 42/43 jalkaan istuvat sukat. Varressa ja jalkaterässä oli ohjeen mukaan sama määrä silmukoita. Koska halusin jalkaterästä vartta kapeamman, tein pienen muokkauksen pohjan kuvioon.


Lankoina Regian Premium Merino Yak väreissä Teal Meliert ja Mint Meliert. Molempia värejä jäi sen verran, että taidan tehdä vielä toiset samanlaiset sukat käänteisissä väreissä.

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Miesten pipoja

Tein joululahjaksi kaksi pipoa perheen miehille, toinen tosin myöhästyi joulusta aikalailla, koska se valmistui vasta tällä viikolla. Poika ei suostunut valokuvamalliksi, joten mieheni sai luvan esitellä molemmat pipot. (Hänkin tosin suostui kunniaan vain maskin kanssa, ujoa porukkaa.)


Molemmat pipot on neulottu Regian Premium Merino Yakista, mainiosta fingering-vahvuisesta sukkalangasta, joka sisältää merinoa, polyamidia sekä jakkia. Lanka sopii myös pipoon oikein hyvin. 

Molemmat pipot on neulottu ilman ohjetta, mutta ei näissä mitään kovin ihmeellistä ole. Miehen tummanharmaassa pipossa on sisäänpäin käännetty yksinkertainen taite korvien päällä. Se on tyyliltään syvälle päähän vedettävä, eli sellainen joka lämmittää oikeasti myös korvia.



Pojan vaaleanharmaa pipo on toiveiden mukaisesti lyhyempää mallia, joka ei peitä korvia kokonaan. Siinä on kolminkertainen taittoreuna. Kavennukset on tehty vaaleanharmaaseen pikkuhiljaa niin, että pipo myötäilee päätä, tummanharmaasssa kavennukset taas etenevät aika nopeasti, jolloin pipo jää vähän ilmavammaksi päälaelta.

Näiden tekemistä hidasti eniten varmaankin tylsyys; yksivärinen harmaa sileä neule ei ehkä ole mulla siellä mielenkiintoisuuden kärkipäässä. Mutta oon tyytyväinen että sain näin kivat pipot molemmille aikaiseksi ja että olivat itsekin tyytyväisiä, sillä ovat molemmat aika kriittisiä sen suhteen, mitä päähänsä pistävät. (Pojan pipoa purin kahteen otteeseen sen jo valmistuttua, sillä korkeus ei ollut ihan justiinsa oikea - mutta nyt on.)

lauantai 20. helmikuuta 2021

Pitsisukat morsiamen ystävälle

Eilen aloitettiin Sukka-Finlandia kilpailun viides etappi. Etapin kisamallina on myös suunnittelijanimellä Adelheid tunnetun Heidi Lindroosin kaunis ja romanttinen malli Kaaso nro 1, jonka hän on alunperin suunnitellut ystävän häiden inspiroimana. Sukkien etualaa koristavat pitsipaneelit on neulottu intarsiana, joka on monelle kilpailijalle uusi tekniikka ja siksipä etapin ensireaktiot olivat ihastuneen kauhistuneita. Moni näyttä kuitenkin jo päässeen hyvään alkuun ja viime yön aikana useampi kisaaja tuli jo maaliinkin, joten rohkaisen kaikkia kokeilemaan intarsiaa, vaikka ensinäkemältä hirvittäisikin.

Tämän mallin testineulontaprosessi oli erityisen pitkä ja perusteellinen, sillä näin haastavan mallin kirjoittaminen rautalankaversioksi (jollaiseen Sukka-Finlandiassa aina parhaan tahdon mukaan pyritään) tuotti paljon päänvaivaa suunnittelijan lisäksi meille testineulojille. Ensimmäisen testineulontakierroksen aloitimme Aino Wikman, toinen Sukka-Finlandian päätuomareista ja minä. Tekstiä hiottiin ensin tällä porukalla yrityksen ja erehdyksen kautta niin hyvin kuin osattiin ja sen jälkeen vielä toinen testaajaporukka pääsi testaamaan siihen mennessä muokattua ohjetta; testineulomiseen nimittäin liittyy sellainen piirre, että mitä tutummaksi malli tulee, niin sitä vaikeampi enää on hahmottaa, miten joku asia on ymmärrettävissä, kun se on jo muuttunut itselle täysin itsestään selväksi. Toisessa testaaja-aallossa neuloivat Outi Montonen, Jaana Silvennoinen ja Tarja Jussila. Tiimi oli loistava ja vaikka mallin suunnittelu onkin sataprosenttisesti Heidin käsialaa, niin ohjeen kirjoittamisesta kiitos kuuluu koko tälle timille. Erityisen kiitoksen ja kumarruksen ansaitsee Aino, joka piti langat käsissään koko prosessin ajan ja kokosi palautteet ja hioi sanamuodot lopulliseen muotoon.

Omat sukkani neuloin Regian Premium Merino Yakista ja pitsipaneelit ovat Handun Perussukkalankaa sekä tavallista valkoista Regian 4-säikeistä. Neuloin taas s-koon.

Nopeuskisassa maaliin päässeet voivat tienata bonuspisteitä tekemällä pitsin reunaan koristekirjailut, joita mun sukissa ei ole, mutta suunnittelijan neulomista sukista voi käydä kurkkaamassa miltä ne näyttävät.

Kaaso-sukkia on aikaa neuloa 2.3 saakka, jolloin lähdetäänkin sitten jo koko kisan viimeiselle kierrokselle.