Loch Mhor villapaita

Skottilainen Emily K Williams kertoo suunnitelleensa kauniin ja lämpimän Loch Mhor villapaidan tavoitteenaan suunnitella mahdollisimman lämmin paita. Siinä hän lienee onnistunut; paidassa on kirjoneuletta koko pituudelta ja paksulla langalla neulottuna.

Neuloin paidan Hjertegarnin Natur Uldista. Langan kulutuksen suhteen ohjeessa oli pientä epätarkkuutta, sillä jouduin kahdesti käymään lankakaupassa ostamassa lisää lankaa, kun ensin loppui vaaleansininen kontrastiväri ja lopulta vielä farkunsininen pääväri.

Monista lähiaikojen kirjoneulepaitamalleista poiketen tässä paidassa on raglanrakenne, mikä olikin oikeastaan syynä siihen, että valitsin juuri tämän ohjeen. Muodikas kirjoneulekaarrokekin on ihan hyvä rakenne ja visuaalisestihan monet kaarrokemallit ovat todella upeita, mutta raglanmalli istuu minulle paremmin.

Muokkauksia jouduin ohjeeseen tekemään ja purkamaankin pitkiä pätkiä, sillä paidan mittasuhteet eivät olleet minulle lainkaan sopivat. Erityisesti mitta olkapäästä kainaloon oli aivan liian suuri. En ole varma oliko valitsemassani koossa ohjeessa virhe vai oliko suunnittelija tarkoittanut mallin sellaiseksi, että hiha alkaa hyvin alhaalta. (Kuvien perusteella ei kuitenkaan vaikuta siltä, eli arvelen virheeksi).

Muitakin muokkauksia tein ihan vain makuasioista johtuen; alaresoriin tein sivuhalkiot ja lopuksi vielä purin alkuperäisen yksinkertaisen leveän savupiippukauluksen ja neuloin tilalle vähän kapeamman ja tiiviimmin lämmittävän taittokauluksen.

Malli neulotaan saumattomasti ylhäältä aloittaen. Kyljissä ja hihojen sisäpuolella on valesaumat. Paita on tarkoituksellaan aika muhkean kokoinen, sillä aikomuksena on käyttää sitä ulkoiluvillapaitana talvipakkasilla  ja alle pitää mahtua paljon kerroksia. Tosin päästiin kuvauspäivänä eli vappuaattonakin aika lähelle pakkassäätä ja itse asiassa hetkeä ennen kuvien ottoa sateli vielä lunta ja rakeita. Tuulta villapaita ei pidä, mutta muuten se tuntuu todella lämpimältä.

Saga villatakki

Saga kirjoneuletakki kiilasi alkuvuodesta kaikkien neulejonojen ja suunnitelmien ohi, se oli ihastusta ensisilmäyksellä. Mallin on suunnitellut norjalainen Wenche Roald, jonka suunnittelutyössä painottuvat ihanat kirjoneulemallit.

Tammikuussa neulomissani Grown Together -lapasissa pääsin harjoittelemaan hieman steekkausta ja ehkä juuri siitä sain rohkeuden lähteä neulemaan nyt ensimmäistä steekattua villatakkiani. Tässä takki siis neulottiin ensin kokonaan valmiiksi suljettuna neuleena ikäänkuin tehtäisiin villapaitaa ja lopuksi leikattiin keskeltä edestä auki (=steekattiin) takiksi.

Täytyy sanoa, että jännitti kyllä lähteä laikkaamaan auki vaivalla neulottua vaatetta! Netistä löytyy paljon kuvia ja videoita, joita kannattaa katsella ennen toimeen ryhtymistä, jos ei muuten niin rohkaisuksi. 

Alla esitelty vaiheittain neuleen tekoa. Ensin vartalo-osa neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Sitten poimitaan silmukoita steekkausalueen reunoilta ja neulotaan takin nappilistat. Sitten steekkausalueen reunat vahvistetaan. Tämän voisi tehdä joko ompelemalla käsin tai ompelukoneella tai sitten virkkaamalla, kuten itse tein. Lopulta neule leikataan auki keskeltä. Nurjalle puolelle jää raakareunat, jotka ei nyt ihan maailman esteettisimmät ole, mutta ei mun mielestä mitenkään järkyttävän epäsiistitkään. Yleensä nämä on tapana peittää joko neulomalla sisäpuolelle kapeat kaistaleet, jotka ommellaan leikatun reunan päälle tai sitten jollain koristenauhalla, pitsinauhalla tms.

Neuloin ensin ohjeen mukaiset neulotut listat raakareunan peitoksi, mutta minun makuuni niistä tuli liian paksut, joten päädyin ne purkamaan ja ompelemaan tilalle koristenauhaa. Sen tehtävä on ensisijaisesti esteettinen, mutta kyllähän se myös jämäköittää takin reunoja. Eurokankaasta  löytyi pari kivaa vaihtoehtoa koristenauhaksi, valitsin hillitymmän. Myös napit on ostettu samasta paikasta. 

Kivana yksityiskohtana takissa on piristevärillä tehdyt nappilistojen ja hihansuiden reunat sekä helmisilmukoilla virkattu pääntien reuna. (Ohjeen mukaan tällainen olisi tullut vielä helmaankin, mutta jätin sen pois.)

koristenauhan kiinnitin ompelulangalla käsin reunoista ommelleen pienin pistoin. (En ole ihan varma, mikä pistos oli kyseessä, ehkä luotospisto?)

Lopputulos on ihana ja tekemisen prosessi oli erittäin mielenkiintoinen, sillä monessa kohdassa joutui miettimään, etsimään tietoa ja ottamaan selvää. Jäi tunne, että tuli opittua paljon uutta.

Vielä pari sanaa langasta. Steekatuissa neuleissa suositellaan käytettäväksi huopuvaa lankaa, sillä tämä ehkäisee steekkausreunojen purkautumista. Itse tein takin Gjestal Maijasta, eli sukkalangasta, joka ei sisältämänsä polyamidin takia huovu. Tällöin reunan vahvistaminen tulee luonnollisesti tehdä erityisen huolellisesti.

Umpihanki

Voi miten hyvin tämän lapasmallin nimi sopiikaan ulkoa näkyvään maisemaan juuri tänä aamuna, suuren lumimyräkän jälkimainingeissa! Umpihanki on Aino Vikmanin suunnittelema malli, joka sai inspiraation kuvioonsa vuoden 2020 Sukkafinlandia kisan lämmittelymallista, Tiina Kaarelan Liekki-sukista. Alunperin Umpihanki ilmestyikin ystävänpäiväyllätyksenä sukkafinlandian kilpailijoille, nyttemmin se on saatavilla ilmaisohjeena ravelrysta.

Umpihanki on rakenteeltaan mielenkiintoinen malli. Lapaset neulotaan kärjestä aloittaen. Ensin neulotaan lapasen kärkiosa ja paukalo peukalonhankaan asti, sen jälkeen osat yhdistetään ja aloitetaan samalla kiilakavennukset, kun neulotaan lapasen alaosa. En ole ennen neulonut kärjestä aloitettuja lapasia, joten en tiedä miten muuten tuon kiilakavennuksen voisi tehdä, mutta tässä se oli tehty niin, että muodostui intialainen peukalokiila. Se oli helppo tehdä ja siitä tuli huippuhyvä! 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin intialaista peukalokiilaa ja täytyy sanoa, että sen istuvuus käteen on ihan jotain muuta, kuin perinteisellä kiilalla, joka parhaimmillaankin istuu mitenkuten ja tuppaa valahtamaan pois paikaltaan aika ajoin.

Lankana näissä Novita Nalle. Ohje on langan ja puikkojen suhteen joustava; se on kirjoitettu neljälle eri silmukkamäärälle ja sisältää lisäksi ohjeet koon muokkaamiselle.

See You There!

Kaksi ja puoli vuotta sitten osallistuin Lentävän Lapasen järjestämälle Top down -neulekurssille. Sen jälkeen on tullut tehtyä muutama neule ylhäältä alas saumattomasti neuloen, pikaisen laskutoimituksen perusteella 15 takkia, paitaa tai tunikaa (osa lasten). Mitään muuta tapaa en enää edes harkitse!

Mutta oikeastaan piti ruveta kertomaan, että tuolla kurssilla eräs toinen osallistuja aloitti tekemään tätä Joji Locatellin See You There -neuletakkia ja iskin siihen kaihoavat silmäni jo silloin. Kaihoavat siksi, että en uskonut omien taitojeni koskaan riittävän näin monimutkaisen näköiseen neuleeseen. Oikeassa varmasti olinkin sen hetkisten taitojeni osalta; en ehkä suosittelisi tätä kenellekään ensimmäiseksi top down -neuleeksi.

Onneksi taidot ja itseluottamus karttuvat kokemuksen myötä ja niinpä tänä keväänä uskalsin vihdoinkin tarttua tähän ihanaan ohjeeseen. Ja ei tässä ohjeessa sitten lopulta ollut mitään kamalan vaikeata. Joji Locatellin tyyli kirjoittaa ohjeita on perusteellinen, jokainen työvaihe on kirjoitettu tarkkaan auki kohta kohdalta. Tietysti vaatii vähän keskittymistä lukea montaa erilaista mallikertaa samanaikaisesti.

Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä suunnittelijan taidokkuutta ja silmää kauneudelle. Kaikki on mietitty tarkkaan pienintä yksityiskohtaa myöten ja niissä yksityiskohdissa oikeastaan piileekin tämän takin ihanuus; kylkien valesaumat, hihojen pikkupalmikot, selän ja rinnuksen näyttävät palmikkopaneelit, huppu joka oikeasti istuu päähän (kuvissa huppu on harmillisesti vähän ryppyinen, koska olin juuri ottanut takin repusta).

Noudatin ohjetta täsmälleen kohta kohdalta ja takista tuli täydellisesti istuva. Ylhäältä alas neuloessahan on helposti mahdollista myös muokata ohjetta omaan vartalotyyppiin sopivammaksi, koska työtä voi sovittaa tekemisen edetessä.

Ainoa muutos ohjeen vartalo-osaan oli, että jaoin alareunan resorin silmukat siten, että valesauma jatkuu alas asti. Ihan viime metreillä päätin tehdä myös sellaisen muutoksen, että nappilistan sijaan laitoinkin takin kiinnitykseksi vetoketjun.

Löysin Järvenpään Tarjouspalasta täsmälleen oikean värisen vetoketjun, joka vain oli harmillisesti liian pitkä. Puuhakas Paja -nettikaupan FB-sivuilta löytyi kuvallinen ohje vetoketjun lyhentämiseen. Vetoketjun hampaita siis poistetaan yksitellen sivuleikkurilla yläpäästä ja sen jälkeen yläreunat taitetaan vetoketjun taakse, viimeisten väkästen väliin ommellaan stoppariksi lanka. Yllättävän hyvin onnistui ensikertalaiselta ja olin tosi tyytyväinen, kun ei tarvinnut tyytyä toiseksi parhaaseen värivaihtoehtoon. :)

Lankana on syklaamin värinen 7 veljestä. Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiväreistäni. Langan sain joskus kauan aikaa sitten Novitalta blogi-yhteistyön merkeissä.

Joji Locatelli on yksi suosikki-suunnittelijoistani ja tämä on yksi hänen kauneimmista malleistaan. Lisätään siihen vielä lemppariväri, niin lopputulos ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Ennustan tälle takille paljon käyttöä tulevaisuudessa! 

Suoraan 70-luvulta

Se olen siis minä, joka on suoraan 70-luvulta. Paita sen sijaan on ihan uuden uutukainen, vaikka tosi retrolta sekin näyttää.

Suvi Simola on yksi ihan lemppareimpia neulesuunnittelijoitani ja hänen suunnittelukynästään on lähtöisin tämä villapaitamalli, Ruska. Halusin tehdä jonkun ihan peruspaidan ja Suviltahan niitä paitamalleja löytyy. Jahkailin tosi pitkään parin eri paitamallin välillä, mutta jokin tässä Ruskassa miellytti eniten 70-luvulla syntyneen silmää, mikähän sitten lienee... :D

Paita on Suvin taattuun tapaan suunniteltu ylhäältä alas neulottavaksi ilman saumoja. Helma on A-linjainen, eli vartalon suoralla osuudella tehdään vain lisäyksiä.

Langaksi valitsin Adriafil Genzianan. Tein siitä melko lailla tasan kaksi vuotta sitten ensimmäisen top down -takkini Paulien ja mukavan neuletuntuman lisäksi lanka on osoittautunut hyväksi ja kestäväksi myös käytössä. Harmaa oli itsestään selvä värivalinta pohjaväriksi ja muita värejä lähdin etsimään ruskan väreistä mallin nimen mukaan. Neulekahvila Lentävän Lapasen lauantaiaamuissa on tavallista, että joku jahkailee värivalintojen kanssa ja silloin omistajat ja muut asiakkaat auttavat valitsemaan. Sillä tyylillä päädyin näihin kontrastiväreihin, joista keltainen on itselleni aika epätyypillinen valinta. Olen tyytyväinen ulkopuolisesta rohkaisusta, joka sai astumaan pois omalta mukavuusalueelta, juuri tuo keltainen on nimittäin tosi kiva piriste tässä! :)

Noudatin ohjetta muuten ihan tarkalleen, mutta hihoista tein vielä hieman pidemmät. Tässä mallissa näkee taas hyvin, miten vartalotyyppi vaikuttaa siihen, miltä jokin vaate näyttää päällä. Kun katselee paidan projektikuvia, niin tämä on vähän eri näköinen jokaisen kantajan päällä. Itse olisin ehkä toivonut vähän rennompaa ja vähemmän tyköistuvaa paitaa alaosasta, mutta tämmöinen siitä nyt tuli. Olisihan sitä voinut tietysti tuntea oman päärynänsä ja laittaa vähän enemmän lisäyksiä helmaan. Seuraavassa projektissa muistan sen sitten. Olen kuitenkin paitaan muuten tosi tyytyväinen. (Ja nämä kuvat nähtyäni käytän sen kanssa jatkossa ihonvärisiä rintsikoita tai aluspaitaa.)

Kevyttä sadetta melkein vapuksi

Kahden mielenkiintoisen suunnittelijan, Veera Välimäen ja Joji Locatellin, kolmas yhteinen ohjekokoelma Interpretations 3 ilmestyi helmikuussa. En ole aikaisemmin kamalasti hurahtanut kummankaan suunnittelijan juttuihin, vaikka molemmilla ihan kivoja malleja onkin. Mutta nyt kyllä hurahdin!

Erityisesti ihastuin Jojin suunnittelemaan Light Rain -puseroon. Lentävän Lapasen neuletreffeillä pari muutakin naista suunnitteli ääneen tämän samaisen paidan aloittamista ja tuumasta toimeen: pistettiin pystyyn kolmen naisen yhteisneulonta, jonka tavoitteena oli saada kaikille valmiit paidat vapuksi.

Ei se tavoite kyllä ihan toteutunut, sillä yksikään paita ei valmistunut ihan vapuksi - mutta viikko vapun jälkeen meillä kaikilla on paidat valmiina. Kaikista kolmesta paidasta tuli erilaiset ja ihanat. :)

Valitsin omaan paitaani langaksi Rowan Fine Artin. Ihana käsinvärjätty luksuslanka, jossa on merinoa, mohairia ja mulberry silkkiä. Olen jo pitkään haaveillut tekeväni siitä jotain, mutta jäänyt odottamaan oikeaa mallia. Ostin lankaa neljä 100g:n vyyhtiä ja lankaa jäi s-koon paidasta 107g, eli kolmellakin vyyhdillä olisi pärjännyt. Onneksi langan tuntuma jä väri ovat todella mieluisat, joten keksin varmasti loppulangoillekin käyttöä.

Väristä on vaikea sanoa, onko se enemmän sininen vai harmaa - täydellinen veden ja kevyen sateen väri. 

Malli oli siis ensimmäinen neulomani Joji Locatellin malli, mutta kuten edellä kuvatusta hurahduksesta voi päätellä, niin vakuutuin ensineulomalta. Paita neulottiin ylhäältä alas saumattomasti. Muuten yksinkertaisen peruspaidan juju on kauniissa pienissä yksityiskohdissa, kuten vesipisaroiden leikkiä muistuttava pitsipaneeli paidan etuosassa ja hihoissa, ylipitkät hihat ja hihansuiden peukaloaukot, paidanhelman sivuhalkiot sekä muhkea savupiippukaulus.

Olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Paidassa on kaikki kohdallaan ja uskon, että tulen käyttämään sitä todella paljon.

Enkä valita yhtään, vaikka saatiin lähes hellettä. Kelpaa sitä villapaidassa poseerata näin kauniilla auringon paisteella, vaikka ihan oikeaan käyttöön se ei nyt lähipäivinä taida päästäkään. Villapaidalle saattaa silti tulla tarve vaikkapa juhannuksena. ;)

Ihana Paulie

Kun sain edellisen villatakin valmiiksi, niin vannoin, että seuraavan takin aloitan sitten ylhäältä alas, jotta sopiva pituus on helpompi arvioida. Takista kun tuli makuuni liian pitkä ja muutenkin oli toivomista istuvuuden suhteen; alhaalta ylös neulotussa takissa sovittaminen kesken työn on vähän hankalaa. Sopivasti juuri silloin huomasin mainoksen Lentävän Lapasen Top Down -kurssista ja ilmoittauduin mukaan.

Kurssi alkoi luonnollisesti ohjeen ja lankojen valinnalla. Ohjeeksi valitsin Paulien, jota olen jo aiemminkin usein katsellut sillä silmällä, että uskaltaisko aloittaa. Pohjavärin osalta päädyin aivan uuteen tuttavuuteen, merinovillaiseen Genziana Classiciin, jota löytyi Lentävän Lapasen valikoimasta kahdessa kauniissa harmaan sävyssä. Raitalangaksi kaivoin omista varastoista jo pitkään käyttöönpääsyä odotellutta Roosanauhalankaa.

Seuraava vaihe oli neuloa koetilkku. Olen toki ennenkin neulonut koetilkun, mutta en ole ihan tarkkaan hahmottanut, miten sen kanssa tulee toimia, jos oma tiheys joko käsialasta tai lankavalinnasta johtuen poikkeaa paljon ohjeen tiheydestä. Mutta nytpä opin sitten senkin, eikä se ollut lainkaan niin vaikeaa kuin olen aina kuvitellut.

Kurssin aloituskerralla käytiin myös läpi englanninkieliset neulontatermit, sillä melkein kaikki osallistujan valitsivat englanninkielisen ohjeen. Opin tässä yhteydessä pari ihan uutta tekniikkaakin termien lisäksi.

Neule valmistui kokonaisuudessaan aika joutuisasti, mutta ihan ilman vastoinkäymisiä en selvinnyt. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa takkiin sekä vaaleanpunaista että pinkkiä Roosanauhalankaa. Ajattelin tehdä raidoituksen Missä neuloimme kerran -blogin Vyyhdin tapaan vaihtuvin raitavärein vähän leveämmillä pohjaraidoilla. Työn edetessä totesin kuitenkin, ettei se pinkki sitten kuitenkaan ole ehkä minun juttu, joten päädyin purkamaan takin alaosan ja neulomaan sen uudelleen jatkaen tummanharmaalla. 

Kun olin saanut helman valmiiksi, huomasin, että ohjeen mukainen ainaoikein-alareunus oli minun päälläni kamala. Johtui luultavasti siitä, että tein ohjetta lyhyemmän takin ja tässä lantiopituudessa se reunus jäi hullusti pullottamaan takapuolen päälle. No ei kun purkamaan taas. Valitsin tutun ja turvallisen 2o2n joustinneuloksen alareunaan ja siihen ratkaisuun olen tyytyväinen.

Edellisessä villatakissa koin vaikeaksi asiaksi silmukoiden poimimisen nappilistaa varten. Nyt ei tuntunut yhtään vaikealta, koska Paulien ohjeessa asia on selitetty erittäin hyvin ja lisäksi silmukoiden poimiminen käytiin kurssilla läpi. Ohjaaja näytti mallia i-cord reunuksen tekoon ja kotona vielä virkistin muistia täältä (josta myös opin, että i cord reunus on suomeksi tuubireuna). Olen tähän takin etureunaan erityisen tyytyväinen. 

Hihojen silmukat poimittiin suoraan olkaosuuden alareunasta ja siinä kohtaa kainaloiden alle piti luoda lisää silmukoita, mikä oli mulle myöskin aivan uusi juttu. Hihat valmistuivat nopeasti ja ensimmäisessä versiossa hihansuut olivat samanlaista joustinneulosta kuin helma. Olin vähän mietteliäs joustin-hihojen suhteen, mutta varmaan olisin antanut niitten olla - mutta sitten viimeistelin takin kastelemalla ja levittelemällä sen tasolle kuivumaan muotoonsa ja kun sovitin kuivaa takkia ylleni, niin koko takki oli venähtänyt ja hihat olivat kasvaneet noin viisi senttiä. Ja taas purkamaan. Purin hihoista yhden raitaparin pois ja tein tilalle ainaoikein-hihansuut tuubireunuksilla. Vartalo-osuudessa venähdys ei onneksi haitannut, melkeinpä parempi näin.

En tehnyt pääntien ympärille ohjeen mukaista kääntökaulusta, koska tykkään enemmän yksinkertaisesta reunasta.

Nyt takki on valmis ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Käytin takkia tänään koko päivän eikä kertaakaan tullut sellainen olo, että jostain kohtaa pitäisi nykiä tai oikoa - varmaankin hyvin istuvan takin paras tunnusmerkki.

Jos jokin parannusehdotus pitää itselleen jättää seuraavaa kertaa varten, niin ainakin koetilkun voisin seuraavalla kerralla kastella ja levitellä ennen tiheyden laskemista. Vyötärölle olisin voinut tehdä rohkeammin kavennuksia eikä vain ohjeen vaatima määrä, tässä tekotavassa se olisi ollut helposti mahdollista kun sovittamaan pystyi jatkuvasti. Selkäpuolelta otetussa kuvassa näkyy, kuinka takki selästä jäi hiukan pussittamaan. Ei kuitenkaan niin pahasti, että se harmittaisi.

Olen hurjan iloinen ja tyytyväinen osallistumisesta tälle kurssille. vaikka joku etukäteen naureskelikin, että "eihän SUN neulomiskurssille tarttis mennä" (ajatuksella että sinähän osaat jo neuloa). Mutta sehän tässä(kin) harrastuksessa on niin hauskaa, että aina voi oppia uutta. Ja yhdessä neulominen on sitä paitsi tosi mukavaa!

Kiitokset Lentävän Lapasen Taina ja Tarja todella hyvästä ja kivasta kurssista ja kiitos kaikille muille osallistujille neulomisseurasta! :D

Kuvat otti Ida Niemi.