Näytetään tekstit, joissa on tunniste saksikotelo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saksikotelo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. elokuuta 2019

Krapin lankapajalla

Paikallinen lankakahvilamme Lentävä Lapanen on jo monena vuotena peräkkäin järjestänyt Krapin lankapaja -tapahtuman. Krapin paja on Tuusulanjärven rannalla sijaitsevan vanhan Krapin kartanon pihapiiriin rakennettu kulttuuri- ja tapahtumatalo. Koko päiväksi on järjestetty käsityöaiheista ohjelmaa ja muutakin kivaa.

Aiemmin en ole syystä tai toisesta päässyt mukaan, mutta tänä vuonna päätin jo hyvissä ajoin varata kyseisen päivän vapaaksi. Ja kannatti, sillä oli tosi kiva päivä.

Tähtivieraina olivat Villapesusiskot Pirjo ja Katri sekä Tiina Kuu. Siskokset kertoivat neuletubettamisesta ja Tiina Tuhansien villasukkien maa -kirjastaan sekä erilaisista kantapäistä.
Muilta osin päivä koostui erilaisista työpajoista, jotka olivat kaikki tosi kivoja ja mielenkiintoisia. Ihan kaikkiin pajoihin ei mitenkään olisi ehtinyt osallistua, sillä kolmestakin riitti tekemistä koko päiväksi.

Ihan aamupäivän aluksi menin mukaan Handun Ilona Korhosen eli Ilun ohjaamaan langanvärjäykseen. Värjäys tapahtui happoväreillä ja värin kiinnitys mikroaaltouunissa. Nautin tästä touhusta todella. Värit sekoittuivat välillä harkitusti ja välillä sattumalta - naapureiden roiskeet antoivat ideoita. :D

Lopulta iloinen rivi lankoja liehui narulla tuulessa kuivumassa.
Lounaan jälkeen oli vuorossa ompelutyöpaja, jossa ommeltiin saksipussit Kirsi Kostamon ja Nina Mäkelän opastamana. Pussiin mahtuu säilytykseen kolmet eri kokoiset sakset ja sen voi ripustaa naulaan roikkumaan. Edistää ehkä saksien tallessa pysymistä, vaikka sitä takuuta ohjaajat eivät luvanneetkaan. :D

Tämäkin oli hauska kurssi ja sain sen tiimoilta pienen ompelukärpäsen pureman - ompeluintoa on riittänyt koko kuluvalle viikollekin.
Kolmantena pajana oli kankaankudontaa pirtakangaspuilla. Pajaa ohjasi Hilmalan Anu Jokela. Kutominen oli todella innostavaa ja koukuttavaa, aloin melkein harkita pienten pöytäkangaspuitten hankkimista!

Viimeisestä työpajasta ei valitettavasti tullut otettua yhtään kuvaa, kun oli niin kova kutomisen draivi päällä koko ajan. Alla olevassa kuvassa näkyvät kuitenkin kaikki päivän tuotokseni, myös kutomani kangaspala. Suunnittelin tehdä siitä jonkinlaisen pussukan, koska Anun tekemät olivat niin houkuttelevan näköisiä.

Näitten edellä mainittujen lisäksi päivä sisälsi hyvää seuraa, ruokaa, musiikkia ja vähän lankaostoksiakin. Illalla havahduin siihen, että on ollut todella mukava ja rikas käsityön täyteinen päivä enkä ollut neulonut koko päivänä silmukkaakaan. Käsityöt ja käsillä tekeminen on niin paljon muutakin.

Kiitos järjestäjille ja mukana olleille, toivottavasti tämä perinne jatkuu!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lehdykkä-saksikotelo

Laitan esittelyyn lisää joulukalenterivaihtoon tehtyä. Tein joulukalenterin Sukkia ja suklaata -blogin wiivuskalle ja tämän luukun hän on jo avannut.


Tein huovasta ja liimakankaasta saksikotelon. Kotelon muoto jäljittelee kielon lehtiä.


Aiemmin olen tehnyt huovasta pöllö-saksikoteloita. Tämmöinen kotelo ei liene saksien käyttäjälle välttämättömyys, mutta kyllä se varmaankin auttaa saksien tallella pysymistä. :)

torstai 7. toukokuuta 2015

Arvonta 2-vuotiaan blogin kunniaksi!

Viimeksi järjestin blogissa arvonnan syyskuussa ja kyselin samalla lukijoitten suosikkisukkia. Lukijat valitsivat suosikeikseen trio-jäätelösukat. Trio-jäätelösukka-postauksesta onkin tullut blogin historian ehdottomasti suosituin teksti huimalla yli 11 000 kävijällä.

Silloin edellisen arvonnan ratkettua lupailin keksiä jotain muutakin kivaa voittajasukkien teemalla. En silloin heti keksinyt mitään hauskaa ja sitten tuli kaikkea muuta kiirettä ja koko juttu siirtyi aivolohkossa vähän takavasemmalle... en oikeasti huomannut, että tässä pääsi kulumaan näin pitkä aika! Mutta nyt on vihdoinkin tullut aika lunastaa lupaus trio-jäätelö-teemaisesta kivasta. Ja niinpä julistan alkavaksi mansikka-suklaa-vanilja-arvonnan blogin kaksivuotisen taipaleen kunniaksi!

Lankalaihiksen hengessä kaivelin lankapalkinnot omasta lankavarastosta, minkä vuoksi värit eivät ole kaikilta osin täysin autenttiset... palkintona on kerällinen vaniljaista ja mansikkaista Regiaa (luonnonvalkoinen on hyvinkin vaniljan värinen ja lilertävä aniliininpunainen osui varastostani lähimmäs mansikan väriä) sekä levyllinen reilun kaupan Divine-maitosuklaata. Laitan lisäksi mukaan sekavärisen kokoelman suloisia puisia pöllönappeja sekä itsetekemäni avaimenperäpussukan, jonka sisältä löytyy Prymin kokoontaitettavat minisakset. Tämä on kätevä pistää roikkumaan käsityöpussin kahvaan tai vaikkapa käsilaukkuun.


Säännöt ovat seuraavanlaiset:
- Osallistua voi kommentoimalla tähän postaukseen. Jätäthän s-postiosoitteesi mikäli sinua ei saa muuten helposti kiinni esim. blogin kautta.

- Kaikki saavat osallistua. Postitan kuitenkin palkinnon vain kotimaassa. Kommentoimalla saat yhden arvan, toisen arvan saat, jos olet lukijani bloggerin tai bloglovinin kautta tai jos liityt lukijaksi arvonnan aikana. Kerrothan kommentissa selkeästi, monellako arvalla olet mukana. :)

- Arvonta päättyy viikon päästä perjantaina eli 15.5 ja ilmoitan voittajan seuraavan viikonlopun aikana.

Allergisille tiedoksi, että meillä on koira. Langat säilytetään erillään koirasta, mutta en voi varmasti luvata, etteikö jokin yksittäinen koirankarva olisi niihin siitä huolimatta eksynyt.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ihan pöllöt saksikotelot

Olipa kerran kaksi likinäköistä pöllöä...


...mutta onneksi molemmat saivat silmälasit!


Pöllöt on tehty ompelemalla ja liimaamalla huopakankaasta sekä Tigerin liimakankaista. Otin mallia parista blogista; NutMeg Designs ja Moy-handmade. Jälkimmäisessä on kuvallinen ohjekin, mutta en sitä noudattanut vaan tein oman sävellyksen.


Olin ajatellut tehdä kotelot pelkästä huovasta, mutta totesin sen olevan materiaalina niin karhea, että saksien sujauttaminen koteloon olisi ollut todella nihkeätä. Liimakangas on paljon liukkaampaa ja toi avun tähän ongelmaan. Ja kun nyt liimakankaiden kanssa olin alkanut askartelemaan, niin tein siitä pöllöille myös siivet ja liimasin sitä vielä taustakankaaksikin.


Ensimmäisen kotelon kanssa tein pari pöhköä aloittelijan mokaa, mm. en muistanut ommella nappeja ennen taustakankaan liimausta, mistä syystä jouduin liimaamaan päälle vielä toisen taustakankaan... no väliäkös pienistä, kun lopputulos on kuitenkin ihan onnistunut.

Pöllöt lähtivät ilahdutushaasteen merkeissä Lankakeijulle ja Enyalle. Itsekin tarvitsisin samanlaisen, kunhan taas jossain vaiheessa innostun huovan, neulan ja langan kanssa askartelemaan.

Hauskat haikara-sakset on ostettu Tigerista.