Ristipistoja, vohvelikirjontaa ja silmukointia

Esittelen vielä muutaman eri kirjailutekniikan, joita on tullut syksyn käsityökurssin innostamana kokeiltua. Nämä ovat oikeastaan kaikki entuudestaan tuttuja, mutta osasta aikaa on vierähtänyt edellisestä kerrasta paljonkin. 

Ristipistoista olin joskus lapsena innostunut (muistattehan ne 80-luvun kanavatyöt, jossa oli kuvio valmiina painatuksena?) ja vielä nuorena aikuisenakin muistan tehneeni jotain ristipistoin kirjailemalla, tyyliin kirjanmerkin jollekin sukulaiselle joululahjaksi. Sittemmin tekniikka on ollut pitkään unohduksissa. Nyt innostuin kokeilemaan sitä uudelleen joulukortin verran. Jouluseppeleen malli on äitini vanhasta ristipisto-ohjekirjasta. Kiva tekniikka, jota voisi hyödyntää useamminkin.

 

Toinen vielä kauemmin unohduksissa ollut tekniikka on vohvelikirjonta. Vohvelitöitähän oli aikoinaan tapana tehdä ala-asteella koulutöinä. Mieleen on jäänyt ainakin tällä tekniikalla tekemäni jumppapussi, joka oli käytössä peruskoulun loppuun, mihin lienee sittemmin kadonnut. Päätin, että tekniikkaa voi käyttää myös aikuinen ja kirjailin muutamia käsipyyhkeitä joululahjoiksi. Näitäkin oli kiva tehdä ja mielestäni tuli ihan nätit ja vakavasti otettavat, vaikka vohvelikirjonta ehkä lasten tekniikaksi mielletäänkin. :D Malli pinterestistä.

 

Lopuksi esittelen vielä pari vuotta sitten neulomani Kattia kanssa -sukat, jotka silloin jäivät viimeistelemättä. Nyt ne päätyivät joululahjaksi ja ennen sitä saivat silmukoimalla tehdyt silmät, posket ja nenänpäät. Silmukointi neulottuja silmukoita jäljittelemällähän on myös yksi kirjailutekniikka, joten sopii hyvin jatkoksi tähän postaukseen. Silmukointi on jäänyt minulla useimmiten kirjoneuleen ja intarsiatekniikan varjoon, mistä syystä sitä ei ole tullut usein käytettyä, mutta tällaisiin pieniin yksityiskohtiin se sopii kivasti. Ja miten paljon elävämmiltä kisut nyt näyttävätkään!

Malli: Kattia kanssa, Lumi Karmitsa

Kuusenkoristeita

Nämä joulukuusenkoristeet on tehty noin vuosi sitten; työkaveri siirtyi uuteen työpaikkaan juuri ennen joulukuun alkua ja niinpä teimme läksiäislahjaksi joulukalenterin, johon jokainen teki sisällön yhteen luukkuun. En voinut viime vuonna julkaista kuvaa näistä, koska en ollut varma, minkä päivän luukkuun ne olivat päätyneet.

Koristeet on virkattu ja lumihiutale-kuviointi on kirjailtu päälle. Ohje on Sri Lankalaisen Erangi Udeshikan käsialaa ja löytyy Crochet For You -blogista.

Kirjailun lyhyt oppimäärä

Käsityön taiteen perusopetuksen kurssilla Järvenpään opistolla on tehty syksyn aikana myös kirjailutöitä. Kirjailu oli minulle jossain määrin tuttua etukäteen, mutta nyt tuli opeteltua vielä ihan uusia tekniikoita ja tyylejä. Ja jälleen kerran takataskussa tuhat uutta ideaa vain odottamassa aikaa niiden toteuttamiselle.

 

Lähdin opettelemaan erilaisia pistoja pilalle menneen jauhobatiikkivärjäykseni päälle. Kirjailulla saa tosiaan pelastettua paljon; alunperin liian himmeäksi jäänyt kuvio pääsee nyt oikeuksiinsa. En tosin edelleenkään tiedä, mitä näistä tilkuista tekisin.

 

Seuraavaksi tajusin, että kirjailuharrastusta varten tarvitsen säilytysvermeet lankasaksille ja neuloille. Niinpä tein saksikotelon ja neulakirjasen, jotka tietysti koristelin kirjailemalla. Olen tehnyt vastaavanlaiset aiemmin, mutta tuolloin ne päätyivät lahjaksi. (Neulakirja ja lehdykkä-saksikotelo vuodelta 2015.) Ideat Pinterestistä.

Kurssiin kuului myös ryhmätyö. Kukin ryhmä perehtyi yhteen kirjontatekniikkaan tarkemmin ja esitteli sen toisille. Jokaisesta esitellystä tekniikasta tehtiin pieni harjoitustyö. Oma ryhmäni valitsi aiheeksi alikeompelun, jossa ideana on, että kirjailtavan kuvion muodostaa kangas, joka on varsinaisen kankaan alla. Kirjottavaan kankaaseen siis leikataan reikä, joka läpi kuviokangas näkyy tai reikä voi olla olemassa jo valmiiksi, jos tekniikkaa käytetään esim. paikkaamiseen. Yllä pari tekniikalla toteutettua joulukorttia.

Muiden ryhmien aiheina olivat sashiko-kirjonta, silkkinauhakirjonta sekä nimikointi. Koetilkkuni päätyivät ajankohdasta johtuen joulukortteihin ja pakettikortteihin. Yllä sashikokirjonnalla toteutettu huopakuvio. Sashikokirjonnassa on tärkeää, että lankojen risteyskohdissa pistokset asettuvat tietyllä tapaa toisiinsa nähden, mutta epäilen että tämä minun ensimmäinen sashikotyöni ei vastaa näitä kriteereitä. Oli kyllä koukuttavan tuntuinen tekniikka ja ajattelin perehtyä siihen tarkemmin ja toteuttaa jonkin isomman paikkauksen tai koristelun.

Silkkinauhakirjonta olikin ihan omanlaisensa kirjontatekniikoiden joukossa, sillä siinä käytetään tavallisesti kirjonnassa käytettävän muliinilangan lisäksi myös nimensä mukaisesti silkkinauhaa. Yllättävän kivasti onnistui vasta-alkajalta silkkiruusut hyvän opastuksen ansiosta.

 

Viimeisenä esiteltynä tekniikkana oli nimikointi. Kirjailin vanhempieni nimien alkukirjaimet ja tein niistä heidän joululahjoihinsa pakettikortit. Ei tullut kauhean siistit kirjaimet, tämä taitaa olla niitä tekniikoita, jotka vaativat hieman enemmän harjoittelua.

Muokattuja neuleita

Olen syksyn aikana muokannut uuteen uskoon kolme neulepaitaa, jotka kauniista mallista huolimatta uhkasivat jäädä käyttämättä jonkin istuvuuteen liittyvän ongelman takia. Tällaiseen korjaustyöhän ryhtyminen on aina jotenkin tylsempää kuin kokonaan uuden työn aloittaminen, mutta onneksi sain itseni siihen pakotettua. Inspiraationa toimivat työkavereitten ihanat kaarrokeneuleet, jotka saivat omat epäonniset tekeleet harmittamaan riittävästi.

Vintersol on Jennifer Steingassin suunnittelema klassisen kaunis kaarrokeneulepaita. Vintersolini valmistui alunperin jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Lankana on Rowan Felted Tweed kolmessa sinisen eri sävyssä. Alusta asti vartalo-osa oli liian pitkä ja leveä ja muutenkin väärän mallinen; koska paita oli liian iso, niin myös vyötärön kavennukset ja lantion levennykset asettuivat vääriin kohtiin. Myös hihat olivat liian pitkät. Kauniin kaarrokkeen takia käytin paitaa muutaman kerran, mutta sitten totesin, että sille on pakko tehdä jotain. Kaksi talvea ehti kulua, ennenkuin sain tänä syksynä ilmojen taas viilentyessä tartuttua toimeen. Hihoja ei tarvinnut lyhentää paljoa, kun korvasin resorin lyhyemmällä i-cord päättelyllä. Muistelen että alunperin hihat olivat mielestäni myös liian leveät, mutta tässä suhteessa on ehkä muodin muuttuminen tullut apuun, sillä nyt pikkuisen löysät hihat tuntuvat vain mukavilta.

Vartalo-osan jouduin purkamaan lähes kainaloihin asti ja tein sen uudelleen. Luovuin kokonaan ajatuksesta tehdä vartalon muotoja mukailevia kavennuksia ja levennyksiä ja neuloin helman alusta loppuun loivasti A-linjaisena. Helmaresoriin jätin sivuhalkiot. 

Kaiken kaikkiaan Vintersolista tuli paranneltuna versiona ihana ja nyt alunperinkin kaunis kaarroke pääsee vihdoinkin oikeuksiinsa. Olen jo syksyn aikana käyttänyt paitaa useita kertoja, eikä siinä enää häiritse mikään.

Seuraavaksi kävin Heidi Resziesin suunnitteleman Maryanna -paidan kimppuun. Tämä on neulottu Gjestalin Jannesta pari vuotta sitten. Toisin kuin Vintersolia, Maryannaa käytin sen valmistuttua melko paljon. Se sopi lyhyen mallinsa ansiosta mukavasti käytettäväksi mekkojen päällä. Nyttemmin en ole enää niin usein mekoissa viihtynyt ja niinpä kaunis paita on jäänyt kaappiin. (Tein yhdessä vaiheessa näitä kropattuja paitoja tosi monta, enkä mitenkään tarvitse niin useita nykyisellä käytöllä). Tämä oli yläosan istuvuudeltaan hyvä jo valmiiksi, joten ei tarvinnut tehdä muuta kuin lisätä helmaan pituutta. Nykyisessä pituudessaan paita sopii farkkujen kanssa, mikä sopii tämän hetkiseen pukeutumistyyliini paremmin.

Kolmantena muokkaukseen pääsi vuosi sitten valmistunut, Tamy Goren suunnittelema, Speckles and Spice Top. Tässä oli oikeastaan sama ongelma kuin edellisessä, eli paita oli nykyiseen tarpeeseeni liian lyhyt. Samalla päätin jatkaa myös hihat pitkiksi. Näin tästä tuli monikäyttöisempi. Lanka on Hjertegarnin ihana Merino Cotton.

Siitä huolimatta, että vanhojen töiden pariin palaaminen on tylsää, niin se kannattaa, koska onhan sääli, jos ei alunperin kivoilta tuntuneita neuleita voikaan käyttää. Korjaustyö on lopulta kuitenkin yleensä nopeampi kuin kokonaan uuden neulominen. Rahaakin säästyy, kun ei aina haali uutta ja onhan korjaaminen ekologistakin. Voitte ottaa tämän haasteena jos haluatte; vanhat neuleet kuntoon! :)

Dew Drops -huivi

Rakas tätini täytti pyöreitä vuosia ja halusin muistaa päivänsankaria itse tehdyllä lahjalla. Ajattelin, että jokin klassisen kaunis pitsihuivi sopisi - sen kun kietoo ympärilleen niin se on vähän kuin halaus, jota ei nyt korona-aikana voi itse mennä antamaan. Lukuisia malleja selailtuani malliksi löytyi Bex Hopkinsin herkän kaunis Dew Drops Shawl.

Ohje on hyvin selkeästi kirjoitettu ja malli on suunniteltu siten, että kokoa on helppo muuttaa lisäämällä tai vähentämällä pitsin kuviokertoja. Tämä oli tärkeää, koska halusin että koko valittu väriskaala tulee käytettyä. Langaksi valitsin Katia Infinityn, pehmen yksisäikeisen merinovillalangan, jonka sulavasti liukuvat värit houkuttivat ja tekivät neulomisesta mielenkiintoista. Ostin alunperin huivia varten kaksi eriväristä kerää; ensimmäisessä kerässä liukuma oli luonnonvaaleasta vaalean ruskeaan ja seuraavassa väritys muuttui vaalean ruskeasta mustaan. Lanka loppui kesken viimeisen pitsikaavion, mutta onneksi löysin vielä toisen kerän tummempaa lankaa, että sain reunan nätisti viimeisteltyä. (Huomasin siinä vaiheessa, että tämän langan valmistus on lopetettu, mutta onneksi sopiva kerä vielä löytyi!)

 

Tiedättehän, kun joskus neuloessa kantaa erityisellä hellyydellä mielessään juuri sitä henkilöä, jolle on neulomassa? Tässä tapahtui juuri niin, varmasti osittain saajasta muistuttavan värimaailman vuoksi, mutta myös siksi, että korona-aika on tehnyt pitkän tauon tapaamisille ja siksi on tärkeää pitää läheisiä mielessä muilla tavoin. Huivi on onnentoivotuksineen jo toimitettu perille ja toivottavasti pian päästään myös ihan kasvotustekin onnittelemaan! <3

Shiboritekniikka, aurinkovärjäys ja jauhobatiikki

Ajattelin esitellä vielä muutaman värjäystekniikan, jotka ovat käsityön taiteen perusopetuksen kurssilla tulleet tutuiksi. Näitä on kiva laittaa muistiin, koska myöhemmin saattaisi itseltäkin unohtua, mitä on tullut tehtyä ja miten.

Yllä kuvattu japanilaisen shiboritekniikan vaiheita. Ensin kangas muotoiltiin sillä tavalla, että väri ei pääse joka kohtaan yhtä helposti. Tätä tehtiin esim. ommellen, kumilenkeillä kokoon puristaen, sitoen kangasta erilaisiin muotoihin ja taitellen. Ylärivin vasemmalla olevaan kankaaseen on kiedottu herneitä pienten kumilenkkien avulla (löytyy hiustarvikkaista) ja oikeanpuoleisessa kuvassa kangas on taiteltu ja silitetty pieneksi kolmioksi ja puristettu kahden kolmionmuotoisen pahvinpalan väliin. Alarivissä kankaat lilluvat vasemmalla isossa padassa ja lopulta oikealla on nähtävillä värjäyksen lopputulos. 

Tässä tekniikassa on kiehtovaa juuri se hauska yllätyksellisyys, että pataan laitetaan kangas jonkinlaisessa mytyssä tai sidottuna jollain tapaa niin, että siitä ei näyttäisi tulevan yhtään mitään ja lopulta pitkien keittely, jäähdyttely ja huuhteluvaiheiden jälkeen kankaan saa lopulta avata ja vasta sitten näkee, mitä siitä tuli. Ainakin näin ensikertalaisena tässä sai yllättyä aidosti. Ja onnekkaasti melkein kaikki tämän tekniikan värjäykseni onnistuivat omaa silmää miellyttävästi, jokin kaikkein epämääräisin mytty taisi jäädä vähän vaatimattomamman näköiseksi.

Aurinkoväräys oli entuudestaan tuttu tekniikka joltain lasten leiriltä vuosien takaa. Jo silloin ihastuin tähän värjäystapaan. Se perustuu siihen, että koko kankaalle levitetään väriä, mutta osa kankaasta peitetään esim. lehdillä, metallirenkailla, suolakiteillä tai melkeinpä millä tahansa mitä mielikuvitus keksii. Kangas kuivuu esineitten kohdalta hitaammin, jolloin jostain minulle käsittämättömästä syystä käy niin, että ne kohdat jäävät vaaleammiksi. Ehkä väri imeytyy siihen ympäröivään alueeseen tai jotain. 

Olin tätä tehtävää varten kerännyt lehdet edellisenä päivänä ja laittanut ne sanomalehden väliin painumaan yöksi, jotta saisin aseteltua ne kankaan päälle mahdollisimman tiiviisti. Väri vaikutti levittelyvaiheessa vähän turhankin ärtsyltä punaiselta, mutta kuivuessan se muuttui maltillisemmaksi. Tämä oli ensimmäisiä kertoja kun sekoittelin värejä; kurssikertojen myötä olen oppinut ainakin sen, että väriä kannattaa lisätä tippa kerrallaan, tai ehkä välillä vain tikunkärjellinen. Viimeisillä värjäyskerroilla ei enää tullut näin ärtsyjä värejä, kun olin tämän oppinut. :D
 

Viimeisenä esittelen hieman epäonnistuneen kokeilun. Kuvan kankaiden kuviot on tehty jauhobatiikkina. Tarkoitukseen valmistettiin tahna vehnäjauhosta ja vedestä, sillä maalattiin halutut kuviot kankaalle. Kuvan oikeanpuoleinen kangas on tyttäreni maalaama. Se ja ylin, jo kirjontakehikkoon päätynyt kangas on maalattu siveltimellä. Vasemmanpuoleisen kankaan pistekuvioinnin tein lääkeruiskulla pursottamalla.

Jauhoseoksen kuivumisen jälkeen kangasta voi hieman rutistellä, näin saadaan aikaiseksi batiikkikuviointiin tyypillisesti kuuluvat halkeamat. Sitten kangat sivellään värillä ja annetaan kuivua. Idea olisi, että jauhoseoksella peitetty alue jäisi värjääntymättä tai ainakin se jäisi huomattavasti vaaleammaksi. Minun kankailleni ei näin oikein käynyt, tai värien ero on ainakin hyvin huomaamaton. Luulen, että joko seokseni oli liian vetistä tai sitten asiaan vaikutti se, että kuivasin kangaspalani kuivauskaapissa. Tämä tekniikka olisi ehkä vaatinut sen hitaan tasokuivauksen, sillä tasona kuivanneilla kurssilaisilla töihin tuli paljon parempi kontrasti. Kuivauskaapin ripustustangosta kankaisiin jäi myös tummempi rantu ilmeisesti nopeamman kuvumisen takia.

Kuivumisen jälkeen koppuraksi kuivunut jauhoseos raaputellaan pois, mikä onkin aikamoisen ärsyttävä homma! Jotkut käyttivät apuna vanhaa luottokorttia, mutta en saanut sitä konstia toimimaan, vaan jouduin raaputtelemaan kaiken irti omin kynsin. Pistetyön pisteet kylläkin irtosivat helposti. Lopuksi kangas silitetään, mikä lopullisesti kiinnittää värin kankaaseen. 

Koska batiikkikuviointi jäi vähän himmeänlaiseksi, niin päätin hyödyntää näitä kankaita kurssin seuraavassa osiossa, eli kirjontatöissä. Siitä näkyykin kuvassa jo vähän esimakua.

Kankaanpainantaa

Aloittamaani käsityön taiteen perusopetuksen kurssiin kuului kertaviikkoisten iltatuntien lisäksi myös viikonloppukurssi, jossa oli aiheena kankaanpainanta. Viikonloppu oli antoisa, opettavainen ja työntäyteinen -  ja lisäksi oli hauskaa. 

Alkuun oli teoriaosuus ja sommittelua harjoiteltiin tekemällä viivapiirustuksia. Varsinaisen painannan aloitimme tekemällä perunaleimasimen. Sen avulla harjoiteltiin sommittelua sijoittelemalla kuviota neljälle eri kankaalle niin, että kuvio muodosti erilaisia pintoja ja kuvioita sommittelusta riippuen. Täytyy sanoa, että ihastuin perunapainantaan, jonka olen aiemmin mieltänyt lähinnä päiväkoti-ikäisille soveltuvaksi. Turha ennakkoluulo, sillä perunallahan saa painettua vaikka mitä hienoa!

Seuraavana harjoituksena oli kaksivärisen ornamentin suunnittelu ja kahden eri ornamentin tekeminen sapluunalla niin, että värejä vaihtamalla saadaan ornamentteihin erilainen vaikutelma. Ornamenteistani tuli mielestäni ihan kivat, mutta väritehtävässä en oikein onnistunut; vaikka vaihdoin värejä, niin molemmissa on keskenään samanlainen kontrasti ja vaikutelma on suunnilleen sama. 

Suurin osa kurssiajasta saatiinkin sitten puuhata omia projekteja eri tekniikoita kokeillen. Yksi jännimmistä tekniikoista oli etsaus eli värinpoistoon perustuva tekniikka. Töpötin värinpoistoainetta kakkupaperi-sapluunan läpi aiemmin värjäämästääni reppuun. Alkuun ei näkynyt minkäänlaista vaikutusta, mutta monien eri vaiheiden (kastelu, kuivaus, höyrytys...) kautta väri yhtäkkiä poistuikin taianomaisella tavalla juuri niistä kohdista kuin pitikin. 

Ehkä suosikkini kurssin aikana tekemistäni töistä oli yllä näkyvä esiliina. Painoin sen kuviot leimasimilla, jotka kaiversin linolevystä. (Leimasimet näkyvät kuvassa taka-alalla.) Olin kaiverruksiin tosi tyytyväinen ja myös värien sekoitus onnistui nappiin.

Perunan lisäksi tuli kokeiltua myös koristekurpitsaa, jolla painettu kukkakuvio näkyy yläkuvassa. Kurpitsa oli jotenkin huokoisempi ja painojälkikin jäi siten vähän hötöiseksi, joten en kauheasti ihastunut kurpitsaan leimasinmateriaalina.

Yllä näkyvän kankaan painoin piirtoheitinkalvosta laikattujen sapluunoiden läpi sekä perunaleimasinta käyttäen ajatuksella, että teen kankaasta myöhemmin kesähameen. Aika loppui tämän osalta kesken ja ajattelin jatkaa kankaan kuviointia kotona. Luulen, että sen verran tästä innostuin, että tulen jatkossa muitakin kankaanpainantatöitä tekemään. Opistolla tietysti oli helpompaa kun sai levitellä työt kokonaisuudessaan isoille pöydille ja oli muutenkin tällaiseen tekemiseen sopivat tilat, mutta pienemmät projektit onnistunee kotioloissakin.

Kiitokset järjestävälle taholle sekä kaikille mukana olleille mukavasta viikonlopusta ja aivan erityisesti opettajallemme Kaisalle, joka jaksoi innostaa kokeilemaan uutta ja pähkäillä, miten kurssilaisten kunnianhimoisimmatkin ideat saataisiin toteutettua - ja jonka rautaiset hermot eivät pettäneet edes kangasvärisuihkuun suoraan vaatteille, savuavaan uuniin tai palohälyttimen ujellukseen!