Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasismin vastainen neulehaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasismin vastainen neulehaaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Amberwing sukat

Amberwing Socks on usalaisen Summer Leen hauska sukkamalli. Sudenkorentoja muistuttava yksinkertainen mutta näyttävä kuviointi saadaan aikaan perinteisellä eestiläisellä roosimine -tekniikalla. Lisäksi sukkien varsia koristavat kauniit kaksiväriset latvialaiset palmikot.

Keväisen keveä hento mintunvihreä lanka on Handun perussukkista ja kuvioinnin punainen lanka on Mimo Yarnsin Silver Sparckle merino-sukkalankaa.

Sudenkorentoihin oli kaaviot sekä ylös- että alaspäin lentäviin versioihin ja lentosuuntaa voi myös vaihtaa kesken sukan. Laitoin omat korentoni lentämään toisessa sukassa ylöspäin ja toisessa alaspäin.

Paria jujua lukuunottamatta tämä oli helppo varresta aloitettu perussukkaohje ja sellaisenaan oikein rentoa ja mukavaa kesäisen kevyttä neulottavaa, varsinkin kun väritkin olivat mitä keveimmät ja kesäisimmät.

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Rasismin vastaisen neulehaasteen loppuarvonta

Tämä piti hoitaa jo aikapäiviä sitten, mutta se on jäänyt monenmoisen puuhan jalkoihin. Lupasin arpoa jonkin palkinnon niitten kesken, jotka osallistuivat rasismin vastaiseen haasteeseen loka- tai marraskuussa sekä toisen palkinnon vielä kaikkien kesken, jotka postasivat haasteen nimissä kuvan valmiista työstä vuoden loppuun mennessä. Suoritinkin arvonnan netin arvontakone seuranani jo tuossa tammikuun alkupuolella (tai siis ne molemmat, koska unohdin sen ekan suorittaa joulukuussa), mutta nyt vihdoinkin ehdin ja muistan istahtaa alas ja kirjoittaa aiheesta.

1. kunhan_keritaan Sannan sukat, malli Marceline Smithin Intersections. 2. jokurotisentas:n neuloma rintsikkatoppi, malli Jessie Maedin Contrast Racer bra. 3. hovilee:n Drifted shawl, malli Tamy Goren käsialaa. 4. hovilee:n Trocolor Fingerless Mitten kämmekkäät, suunnittelija Dolly Laishram.

Haasteen tarkoituksena oli kiinnittää ihmisten huomiota bipoc (black and indigenous people of color) -taustaisten neulesuunnittelijoiden malleihin ja myös haastaa tutustumaan bipoc -lankavärjäreiden työhön; Black Lives Matter -teeman sopivasti halusin nostaa niiden työtä, jotka usein ovat perinteisesti joutuneet yhteiskunnallisesti altavastaajan asemaan. Kimmokkeena haasteen aloittamiseen oli kansainvälisessä neuleyhteisössä virinnyt keskustelu rasismista, kuinka sitä edelleen koetaan suoranaisen rasismipuheen ja -käytöksen lisäksi myös laajemmin rakenteellisena ilmiönä; heikompina mahdollisuuksina työtilaisuuksiin ja näkyvyyteen.

Haasteen tiimoilta syntyi todella upeita käsitöitä. Kokosin muutamia niistä kuvakollaasiin ja lisää voi käydä kurkkimassa Instagramista. Kiitos teille jokaiselle, jotka lähditte mukaan! Jatketaan eettisen näkökulman ajattelua ja huomioimista, niin tässä kuin muissakin asioissa! <3

1. hjordis_tatin Wave of change takki, suunnittelijana Denise Bayron. 2. Oma Simone villapaitani ja 3. Tervaketun neuloma Simone villapaita, sen on suunnitellut Gavriella Treminio. 4. Pikkulutinin neuloma huppari, joka on neulottu Alexandra Tavelin ohjeella Ethel and Em -nettikaupasta tilatulla langalla.

Ja sitten voittajiin. Loka-marraskuun arvonnan voitti nimimerkki yarn_and_life, jolle lähtee mini-skein-setti. Kaikkien valmiiden töiden joukosta arvontakone valitsi voittajaksi nimimerkin hovilee. Tätä viimeistä palkintoa en ollut vielä edellisen asiaa käsittelevän postauksen aikaan valinnut, mutta nyttemmin keksin, että en yritäkään miettiä mitään aineellista, vaan lahjoitan palkinnoksi vapaavalintaisen neuleohjeen bipoc-suunnittelijalta voittajan ravery-kirjastoon. Onnea molemmille voittajille!

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Macrame Motif -villapaita

Midori Hirose on japanilainen, Saksassa asuva neulesuunnittelija, joka on suunnitellut neuleita noin neljän vuoden ajan. Ensimmäisen aikuisten neulepaitamallinsa hän julkaisi kolme vuotta sitten. Jo näin lyhyessä ajassa hänen kynästään on lähtenyt muutama todellinen hittineule. Näistä tunnetuin lienee Ranunculus, josta minäkin neuloin oman versioni tänä kesänä. Hirosen uusimmissa malleissa on myös muutama potentiaalinen tuleva hitti, joista yksi on ehdottomasti tämä, Macrame Motif Sweater.
 

Paita on neulottu paksusta langasta ja paksuilla puikoilla, joten se on nopea neuloa. Tärkein juju on kaarrokkeen kaunis, makramesolmintaa muistuttava kuviointi, joka oli tehty ainakin minulle aivan uudella tekniikalla (jonka nimeä en tiedä; eilen sitä jo joku kyseli, kun olin paita päällä liikkeellä). Muuten koko matkaltaan suorien hihojen suihin tuli hauskat viistokavennukset.

Valitsin tarkoituksellaan vähän pienemmän koon, koska halusin tyköistuvamman paidan. Jätin paidan myös ohjetta lyhyemmäksi, koska halusin sen hameiden ja mekkojen kanssa käytettäväksi. Siihen tarkoitukseen ainakin minun vartalotyypilläni sopii parhaiten juuri tällainen melko istuva ja lyhyehkö malli.

Lankaa kului jotenkin ihan yllättävän vähän ja sitä jäi melkein kaksi kerää, joten ostin samaa lankaa lisää parissa muussa värissä ja ajattelin tehdä vielä toisenkin paidan palkkiraitaisena. Tämä Schachenmayrin Wool4future on oikein kiva lanka niin neuloa kuin käyttääkin ja niinpä eilen lankaostoksilla yllätyin, kun rupesin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla tihrustamaan vyötettä; tämä on valmistettu merinovillasta, kierrätetystä puuvillasta sekä muovipulloista! Kannatan toki kierrätystä ja mikäs siis tämän parempi keksintö. Varsinkin, kun lanka ei tunnu lainkaan muoviselta. Toivottavasti se ei sitten pakkasilla tule kovin sähköiseksi, kuten jotkut tekokuitulangat, mutta toisaalta oletan että muovipullojen osuus on kokonaisuudessa aika pieni.

Tälläkin työllä jatkan edelleen rasismin vastaista neulehaastetta, jota siis olen luvannut jatkaa vuoden loppuun. Osallistuneita postauksia on tullut instagramiin hiljalleen tasaiseen tahtiin. Mistä tulikin mieleeni, että lupasin arpoa syyskuun loppuun mennessä haasteeseen osallistuneiden kesken pienen lankapalkinnon, jonka nyt arvoin: voittajaksi tuli Kunhan keritään -videopodcastin Sanna, joka neuloi syyskuussa Marceline Smithin Intersections -sukat, joiden ohje löytyy 52 x villasukat -kirjasta. Onnittelut! 

Seuraavan arvonnan voisin pitää siten, että loka- ja marraskuussa aiheesta postanneet ovat arvonnassa mukana. Ilmoita osallistumisestasi blogipostauksen kommenteissa tai käyttämällä instagramissa #rasisminvastainenneulehaaste -hashtagia. Osallistua voi keskeneräisellä tai valmiilla työllä tai vaikka vaan suunnitelmallakin käyttäen bipoc-suunnittelijan mallia tai bipoc-värjärin lankaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Speckle and Spice -paita

Ihastuin Speckle and Spice toppiin kuvien perusteella jo ennen ohjeen julkaisua. Niinpä ostin ohjeen melkein samantien, kun se ilmestyi. Sen on suunnitellut usalainen Tamy Gore, jonka tyyliin tykästyin neuloessani Ashbrook -huivia kesällä. 

Ajattelin että lyhythihaisena ja melko paksusta langasta neulottuna tämä on helppo ja nopea työ, mutta ei se ihan ollutkaan. Kuviossa on pitkiä osioita, joissa kuljetetaan kolmea lankaa kerrallaan. Lisäksi langanjuoksut ovat pitkiä. Siksi työskentely oli melko hidasta ja sisälsi usein solmuun menneiden lankojen selvittelytaukoja. 

Lisäksi vaihdoin värivalintoja ensimmäisen version jälkeen. Tein kertaalleen kaarrokkeen alun niin, että violetti oli taustavärinä. Totesin, etten tykkää siitä ja vaikka tiesin jo siinä vaiheessa, että työ oli vaivalloinen, niin halusin kuitenkin mieluummin aloittaa alusta kuin tehdä loppuun paidan, josta en lopulta tykkäisi. Olen todella tyytyväinen että jaksoin sen tehdä, sillä tästä harmaapohjaisesta versiosta tykkään todella.

Lanka on Hjerte Garnin Extrafine Merino Cottonia, jota sain alkuun muutaman kerän lahjaksi Lankamaailman blogitapaamisesta. Ostin sitä samalla lisää parissa yhteensopivassa värissä, mutta langat jäivät odottelemaan sopivaa ohjetta vuosiksi. Lanka on todella ihanaa! Olen ennenkin hehkuttanut jotain toista lankaa tällä samalla yhdistelmällä eli merino-puuvillalla, ne vaan ovat todella hyvä yhdistelmä! 

Toki tällaiset vuosia sitten ilman mitään tiettyä ohjetta ostetut "pari kerää sitä, pari kerää tätä" - tyyppiset langat aiheuttivat muokkauksia ohjeeseen, sillä harmaata ei olisi ollut riittävästi ohjeen mukaiseen toteutukseen. Niinpä osa kuvion pohjaväristä on korvattu vaaleanpunaisella ja helman ja hihansuiden resorit ruskealla. Nämä muokkaukset onnistuivat mielestäni kivasti, joten säästyin hankkimasta lisää lankaa. :) Kropattu paidan pituus oli tarkoituksena jo ennakkoon, sillä halusin nimenomaan tällaisen lyhyen paidan, jonka voi heittää melkon päälle lämmikkeeksi kesäkauden mentyä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen. Jotenkin mallin haasteellisuus tuo mulle aina vähän ylimääräistä iloa, kun tuntee jotenkin ylittäneensä itsensä. En kyllä vieläkään tullut kolmen värin kirjoneuleiden faniksi.

Tämäkin neule on osa #rasisminvastainenneulehaaste -neulontaa, jonka tarkoituksena on nostaa esille bipoc-suunnittelijoita ja muita käsityöalan tekijöitä.


Kuva: Taina Schildt, kiitos kuvausavusta!

maanantai 7. syyskuuta 2020

Lankavärjäreistä ja arvonnasta

Kuten aiemmassa postauksessa suunnittelin, niin olen käynyt läpi BIPOC-värjärien lankakauppoja rasisminvastaiseen neulehaasteeseen liittyen. Esimerkiksi Loome tai Breathe in Craft out blogien listauksista pääsee hyvin alkuun tutustumisessa. 

Third Vault Yarn saa inspiraationsa väreihin scifin ja fantasian maailmasta.

Kauppoja on kaiken kokoisia ja näköisiä; on pieniä Etsy-kauppoja joihin päivitetään muutama uniikki vyyhti kerrallaan ja sitten ammattimaisemmin toimivia värjäreitä, joilla on isoja eriä ja vakiintunut valikoima. Halusin kokeilla ja tukea vähän molempia ja niinpä tilasin muutaman viikon kuluessa lankaa kolmesta eri nettikaupasta ja lisäksi pinssejä yhdestä. Olisi tietysti ollut kannattavampaa tilata vain yhdestä, sillä nyt sain maksettavaksi neljät eri postikulut, mutta koska aloitin koko haasteen kannatuksen vuoksi, niin siitä nyt tuli sitten tämmöisiä kuluja.

With Cherries On Top Too on pieni Etsy-kauppa, joka myy neuleohjeita ja neulomiseen liittyviä tarvikkeita.

Postikulujen ja mahdollisten tullimaksujen takia en päätynyt tilaamaan mitään valtameren toiselta puolen, mutta ihania kauppoja kyllä löytyi! Joissain niistä oli sellainen tarjous, että jos tilaa yli jonkun tietyn summan, niin saa postikulut ilmaiseksi kansainvälisesti, joten mietin, että joskus voisi jonkun oikein spesiaalisetin raskita tilatakin.

KISSI myy uniikkeja värjäyksiään pienessä Etsy-kaupassa.

Nämä kaupat, joihin päädyin, ovat nyt kaikki Englannista. Sieltä ei toistaiseksi tule tullikuluja, mutta brexitin myötä tämä saattaa muuttua, mikä on tietysti tosi harmi. 

Kaikissa palvelu oli todella ystävällistä ja sujuvaa. Yhdessä kaupassa oli hitautta toimituksissa koronatilanteen takia, mutta viivästyksestä tiedotettiin hyvin, eikä se mielestäni kauhean suuri edes ollut.

The Mimo Yarn Co tunnetaan rohkeista ja voimakkaista väreistään.

Lupasin arpoa jotain niiden kesken, jotka ovat elokuun loppuun mennessä käyttäneet Instagramissa #rasisminvastainenneulehaaste -hashtagia tai ilmoittaneet kiinnostuksensa haastetta kohtaan blogissa omalla nimellään. Päätin laittaa tähän arvontaan palkinnoksi toisen Nubian Queen pinsseistä. (Voittaja saa valita suosikkinsa kahdesta vähän erilaisesta pinssistä.) Suoritin arvonnan arvontakoneella ja se valitsi voittajaksi Instassa osallistuneen nimimerkin @pikkulutin. Onnittelut voitosta!

Koska tämä oli hauskaa, niin arvon toisen palkinnon niiden kesken, jotka osallistuvat haasteeseen ja kertovat siitä blogissa tai Instagramissa syyskuun loppuun mennessä. Kaikki tähän mennessä osallistuneet ovat mukana myös seuraavassa arvonnassa. Jokainen uusi blogikommentti ja #rasisminvastainenneulehaaste tagilla merkitty Instagram-kuva on uusi arpa. Seuraavaksi ajattelin arpoa pari Mimo Yarn -minivyyhtiä. Yksi vyyhti riittää esim. piristeväriksi sukan kärkiin ja kantapäihin. 

Alkuun kirjoitin haasteen yhteydessä BIPOC-suunnittelijoiden työn tukemisesta, mutta on tietysti yhtä tärkeää nostaa näkyväksi ja arvostetuksi kaikkea ihonvärinsä takia syrjityksi joutuneiden työtä, joten osallistua voi myös BIPOC-värjäreiden langoilla.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Rasisminvastainen neulehaaste osa 3

Edellisessä rasisminvastaista neulehaastetta käsittelevässä postauksessa jo uumoilinkin, että vielä pitää tehdä kolmas lista bipoc-suunnittelijoiden ohjevinkeistä, koska esille tuntuu putkahtelevan jatkuvasti uusia nimiä ja ohjeita, jotka ansaitsevat esittelyn.

Haasteen alussa aloittamani Tamy Goren suunnittelema Ashbrook -huivi on edennyt mukavasti pikkuhiljaa, neulomisesta ja ihanista langoista nautiskellen.

Haasteeseen on tartuttu ihan mukavasti, mutta vielä lisääkin mahtuu mukaan. Huomasin myös, että en ole mitenkään määritellyt haasteen "sääntöjä". Oikeastihan mukaan voi lähteä ihan siltä pohjalta ja niillä säännöillä kuin itsestä tuntuu ja tärkeintä on osoittaa solidaarisuutta ja edistää tasa-arvoa, mutta olisihan se mukava jotain ekstraa keksiä tärkeän asian nostamiseksi. Eli arvontoja osallistujien kesken! Ajattelinkin, että voisin jotan kivaa arpoa niiden kesken, jotka elokuun loppuun mennessä ovat blogissa tai instagramissa ilmaisseet kiinnostusta haastetta kohtaan (esim. suunnitelmia työn aloittamiseksi, ohjevinkkejä, keskeneräisten töiden esittelyä tms.), eli ei mitään aikapaineita töitten valmistumisen suhteen. Ja koko haasteen aikarajaksi ajattelin loppuvuotta, eli jokin vielä mageampi arvonta tulisi sitten vuoden loppuun mennessä haasteeseen osallistuneiden valmiiden töiden kesken (voi siis olla useampi työ henkilöä kohden).

@hovilee on aloittanut #rasisminvastainenneulehaaste -neuleenaan Tamy Goren suunnitteleman The Drifter -huivin omavärjäämillään langoilla. Todella kaunis huivi tulossa!

Palkinnoista myöhemmin; olen ajatellut vähän selvitellä olisiko järkevien posti- ja tullikulujen päässä sellaisia bipoc-värjäreitä, joiden työtä voisi tässä yhteydessä tukea. Jaan toki tätäkin aihetta myöhemmin kanssanne!

Tässä on myös ihanasti tullut esille se miten yhteisössä jonkun ensin aloittamaan juttuun tarttuu joku toinenkin ja sitten kehitellään uusia juttuja. Esim. Instagramissa @pikkulutin keksi laittaa alulle myös uudet hashtagit #bipocneuloja, #bipocvirkkaaja ja #bipocompelut ajatuksena tunnistaa  ihmisten erilaiset taustat ja niiden vaikutuksen käsitöihin - ja arvostaa niitä!

Seuraavaksi @yarn_and_life heitti tämän neulehaasteen yhteydessä pohdintaa siitä, miten kirjallisuudessakin sitä helposti jämähtää tuttuun eurooppalaiseen/länsimaiseen kuplaan, jossa ihan asiaa ajattelematta lukee vain valkoisten kirjailijoiden kirjoja. Tähänkin haasteeseen kannattaa tarttua - lukeminen avartaa aina maailmankuvaa ja mahdollisimman erilaisten kirjailijoiden kirjojen lukeminen avartaa vielä enemmän! Itse luin (tai siis kuuntelin) heti haasteen saatuani parissa päivässä Trevor Noahin todella mukaansatempaavan Laiton lapsi -kirjan, jota suosittelen ihan jokaiselle. (Tähän mennessä olen kuunnellut äänikirjoja lähinnä autossa, mutta nyt tämä kirja tempaisi mukaansa niin, että käytin kuunteluun aikaa myös kotona ja huomasin, että se on mitä mainiointa tekemistä neulomisen ohessa.)

@yarn_end_life aloitti Dawn Landixin suunnittelemat Lyne sukat ja haastoi lukemaan bipoc-kirjailijoiden kirjoja. 

Sitten vielä @peppisleppis ehdotti, että kun olen kerran rohkaissut ihmisiä ottamaan lisää väriä instagramseurattaviinsa, niin miksen esittelisi seuraamiani tilejä muillekin ja suosittelisi niistä parhaita. Niinpä olen nyt ottanut tavaksi päivittäin suositella jotain bipoc-käsityötiliä Instagram Storyissani. Mukana on suunnittelijoita, neulojia, virkkaajia, ompelijoita, koukkuajia, tuunaajia - käsityöntekijöitä, joiden tilit ovat täynnä kauniita kuvia ja inpiraatiota. Tähän mennessä suositellut ovat nähtävillä highlights-osiossa IG-profiilissani.

Tuolta siis löytyy suosituksia bipoc-käsityötileistä ja lisään sinne joka päivä yhden niin kauan, kuin keksin niitä helposti. Saa myös ehdottaa omia suosikkitilejään!

Kiitos siitä että olette lähteneet ideoinenne mukaan ja keksineet uusia juttuja!

Ja nyt jatkuu hehkutuslista bipoc-suunnittelijoista ja heidän upeista neulemalleistaan:
 
- Anjali on intialainen neulesuunnittelija. Katsastakaa vaikkapa naisellinen, helmin koristeltu Grown-up Hira neuletakki (itse ajattelin tämän tehdä ehkä ilman helmiä), saman takin lasten versio Hira, suloinen lasten huppari Texo Pullover tai mosaiikkineuleella leikittelevä Varna -huivi.

- Japanilainen Hiroko Fukatsu on suunnitellut kaikenlaista ihanaa, esim. Hitofude Cardigan -pitsineuletakki, Myrten Mittens lapaset ja Tsubaki -palmikkoneule.

- Sachiko Burkin on japanilais-kanadalainen suunnittelija. Hänen tyylikkäitä mallejaan ovat esim. Fo Fir ja Salt Spring -pipot, Widdershins -huivi, Donguri -paita sekä lukuisat kauniit sukkamallit. Yhdet niistä on julkaistu Laineen 52 x villasukat -kirjassa, Vervain -sukat.

- Edellisen kaksoissisko Kiyomi Burkin on suunnitellut yhtäläisen upeita neuleita kuin siskonsakin. Erityisesti viehättävät kirjoneulepipot Blink Toque ja Deep Woods Toque, hauska intarsianeulepaita Origami Sweater, laatikkomainen neuletakki Kiyo sekä sievät Ghostwood lapaset.

- Dolly Raishram suunnittelee iloisia, värikkäitä ja tekstuureilla kekseliäästi leikitteleviä asusteita. Esim. Tricolor Fingerless Mitten -kammekkäät, Nip in the air- ja Peace Everywhere- pipot sekä Spring Bloom-, Girly Feeling-, 3D leaf-, Shapes and Sizes- ja Follow the Diamond- sukat. Ja tämä Doe-eyed Cuff to Cuff -paita on myös hieno!

- Rebecca McKenzie on suunnitellut mm. kauniin Stepping Stones neuletakin, The Mermaid kesätopin sekä sievän Vintage Tea Shoppe -huivin.

- Usalaisen Jen Peckin suunnittelukynästä on lähtöisin aivan ihastuttavat mosaiikkitekniikkaa hyödyntävät Laurel- ja Brome- huivit sekä jämälankatyöksikin soveltuva Beautifull Beast -huivi.

- Usalainen Kavitha Raman suunnittelee kauniita huiveja ja muita asusteita. Katsokaa ainakin nämä: Nasha sekä Latha -huivit ja suloinen lasten dinosauruspipo; Saurus Hood.

- Usalainen Marcelline Smith on suunnitellut mm. Pebbles & Pathways -sukat sekä Laineen 52 X Villasukat kirjasta löytyvät Intersections -sukat. Myös Ritual Shawl huivi on sievä.

- Japanilainen Junko Okamoto on suunnitellut mm. ihastuttavan Pam neulemekon, hauskan Sprout -liivimekon sekä The Twigs neulepaidan.

- Japanilainen Eri on suunnitellut mm. kauniin Shirakaba -pipon, ihanan Achikochi -kirjoneulepaidan, klassisen tyylikkään Camdeboo -palmikkopaidan sekä Haru Koharu -huivin.

- Singaporelainen Yamagara on suunnitellut mm. suloiset Gardener's Prayer kämmekkäät ja pipon, pelkistetyn kauniin Bay Cardigan villatakin sekä mielenkiintoisen Tin Roof topin, joka sopii vähän erilaiseksi vaihtoehdoksi viimeaikoina suosituille palkkiraitapaidoille.

- Usalainen Dawn Henderson on suunnitellut mm. upeat Gatsby- ja Siki- huivit sekä sievät Apart Together-, Asali- ja Lyne- sukat.

Gavriella Treminion suunnittelema Simone-paita on myös minulla työn alla ja edistynyt jo aika pitkälle.

Jos löydätte vielä uusia suosikkeja, niin vinkatkaa ihmeessä täällä blogin kommenteissa tai instagramissa. Huomaan, että löytämäni bipoc-suunnittelijat edustavat edelleen maantieteellisesti aika suppeata aluetta ja esim. Suomesta käsin vaikuttavaa bipoc-suunnittelijaa en ole löytänyt.



perjantai 3. heinäkuuta 2020

Rasismin vastainen neulehaaste

Rasismin vastainen taistelu on ollut kansainvälisesti paljon esillä viime aikoina. Asia nousi otsikoihin USA:ssa sen jälkeen, kun mustaihoinen George Floyd kuoli poliisiväkivallan uhrina ja tilanne kaikessa kamaluudessaan tallentui videolle. Tapaus käynnisti mielenosoitusten aallot ja useita muita vastaavia kuolemantapauksia alettiin nostaa uudelleen esille ja vaatia oikeutta. Vaikka poliisiväkivalta ja USA:n oikeusjärjestelmän epäoikeudenmukaisuus on ollut keskustelun keskiössä, niin niiden lisäksi on avattu myös sitä näkökulmaa, kuinka historiallisesti koko yhteiskuntajärjestelmä on luotu epätasa-arvoiseksi ja muutoksen pitäisi tapahtua syvemmällä kuin vain näissä jäävuoren huippuina näyttäytyneissä räikeimmissä tapahtumissa. On syntynyt Black Lives Matter -liike, joka on levinnyt Amerikasta muualle maailmaan.

Myös meillä Suomessa asia on ajankohtainen ja tärkeä huomioida, sillä tutkimusten mukaan syrjintää ja rasismia kohdataan Suomessa enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Eriarvoisuuden juuret eivät täälläkään suinkaan ole viime vuosikymmenten muuttoliikkeessä, vaan samoissa vuosisatojen aikana muodostuneissa rakenteissa ja kolonialistisen sorron historiassa kuin muuallakin maailmassa.

Kansainvälisessä neuleyhteisössä eri kulttuuritaustoista tulevat ihmiset ovat alkaneet myös tuoda esille omia kokemuksiaan syrjinnästä. Räikeimmillään syrjintä on tietysti ihan avointa vihapuhetta. Lisäksi se on vaikkapa sitä, että ihmetellään avoimesti "osaavatko teikäläisetkin  neuloa?", että kieltäydytään palvelemasta asiakkaana lankakaupassa tai mustaihoisen neulesuunnittelijan promokuva raportoidaan loukkaavana sisältönä ja se poistetaan Instagramista, vaikka siinä kuvataan neuletakkia. Mutta pinnan alla tapahtuu paljon myös näkymättömämpää syrjintaa; yhteistyökuvioihin valitaan kerta toisensa jälkeen valkoihoisia suunnittelijoita, värjäreitä, lankakauppoja, valokuvaajia ja muita ammattilaisia. Vasta viimeisten parin vuoden aikana on alkanut näkyä enemmän monen värisiä ja kokoisia malleja esittelemässä neuleita, mikä on hyvää kehitystä.

Amerikkalaisen Tamy Goren suunnittelema Ashbrook-huivi. Kuva on lainattu suunnittelijalta hänen luvallaan.

Olen pitkään miettinyt voisinko itse jotenkin edistää tärkeänä pitämääni tasa-arvoisuuden lisääntymistä neulemaailmassa. Ajattelin, että ensimmäinen ja ilmeisin tapa on tukea ja tehdä näkyväksi värillisten neulesuunnittelijoiden työtä ja ostaa heidän suunnittelemiaan malleja. Kun katselen omia neulomuksiani vaikkapa viimeisen vuoden osalta, niin häpeäkseni on sanottava, että valkoiselta näyttää suunnittelijakaarti. Ainoastaan keväällä nelomani japanilaissyntyisen Midori Hirosen suunnittelma Ranunculus -paita on poikkeus. Jos kelaan aikaa taaksepäin, niin parin vuoden takaa löytyy maori-taustaisen Francoise Danoyn suunnittelema Tokerau -huivi ja toki jos lasketaan mukaan argentiinalainen Joji Locatelli niin häneltä olen tehnyt ainakin See You There -neuletakin ja Light Rain paidasta kaksikin versiota (2016 ja 2018). Vuonna 2015 olen näköjään tehnyt austraalialaisen Lynnette Hulsen Mini Motif  Baby Mittens -vauvalapaset. Eli neljä värillistä suunnittelijaa seitsemään blogivuoteen eikä heidän joukossaan ole yhtään mustaihoista suunnittelijaa. Alan hahmottaa mitä rakenteellinen syrjintä tarkoittaa; se on niin hienovaraista, ettei sitä itse edes huomaa tekevänsä. En ole huomannut valinneeni vain valkoisten suunnittelijoiden malleja, mutta jostain syystä olen niin tehnyt.

Gavriella Treminion suunnittelema Simone -paita. Kuva on lainattu suunnittelijalta hänen luvallaan.

Nyt kun tiedostin asian, niin päätin tehdä siihen muutoksen. Päätin että tästä eteenpäin kiinnitän erityisesti huomiota myös värillisten suunnittelijoiden malleihin. Ja miksipä en haastaisi mukaan muitakin? Niinpä syntyi ajatus rasismin vastaisesta neulehaasteesta. Osallistu näin; tutustu värillisten suunnittelijoiden suunnittelemiin neulemalleihin ja valitse suosikkisi. Osta ohje ja sitten vaan neulomaan. Merkkaa halutessasi työhön liittyvät kuvat  #rasisminvastainenneulehaaste hashtagilla Instagramissa. Voit myös kommentoida minulle instagramiin (@langanpaastakiinni) tai tämän postauksen alle osallistumisestasi ja vinkata muitakin tutustumaan tähän blogikirjoitukseen, ja/tai voit kirjoittaa asiasta itse lisää. :)
Käytä #rasisminvastainenneulehaaste hashtagia. Tätä kuvaa saa jakaa. Minut saa mainita tai olla mainitsematta haasteen yhteydessä. :)

Alkuun ohjeiden selailussa pääsee vaikkapa BIPOC in fiber -nettisivulta, josta voi haulla etsiä neulesuunnittelijoita (BIPOC on lyhenne sanoista Black, Indigenous and People Of Color). Myös neulesivusto Ravelryyn on koottu luettelo BIPOC- neulesuunnittelijoista (tämä oli mulle ehkä helpompi käyttää).


Listaan tähän muutamia upeita suunnittelijoita ja omia suosikkimallejani:

- Usalainen Tamy Gore on suunnitellut upeita huiveja, joista osa löytyikin jo neulottavien jonostani. Tämän haasteen ensimmäisenä työnä aion aloittaa hänen suunnittelemansa ihanan Ashbrook -huivin (kuva yllä). Myös Sweet Soul ja Relentless -huivit houkuttelevat.

- Usalaisen Gavriella Treminion malleista aion neuloa ensimmäisenä Simone- neulepaidan (kuva yllä). Kun kyselin lupaa käyttää kuvaansa, niin Gavriella kertoi samalla, että Simone-paidasta on ensi viikolla alkamassa yhteisneulonta, joten yritän ehtiä aloittamaan tämän silloin. Hänen malleistaan löytyy myös esim. super-mukavan näköinen Cuddle Weather Cardigan -neuletakki ja suloiset Little Darlings sukat.

- Usalainen Mara Licole on suunnitellut utuisen romanttisia pitsihuiveja, mm. The Rose That Grew From Concrete ja In Honor Of Her. Hänen käsialaansa ovat myös kauniit Solo Adventure- hattu ja saman sarjan kämmekkäät.

- Usalaisen Vanessa Smithin malleissa on tyyliä ja eleganssia. Hänen malleistaan puikoille saattaa päätyä vaikkapa Julissa-paita tai Twylem- tai Ardelise -neuletakki. Novemberist -settiin kuuluu kirjoneulepipo ja -kämmekkäät.

- Kanadalaisen Laura Chaun malleista kauniita ovat muiden muassa Dunworthy Cardigan, kesäisempi Butterbloom-paita sekä Ingersol-huivi, jonka voi tehdä valinnaisesti joko hartia- tai tuubihuivina.

- Usalaisen Jennifer Burken malleista ihastuttaa esim. Renovare-sukat (joissa onkin muuten käytetty lankana suomalaista Tukuwoolia), Harper-sukat ja Udoravia kämmekkäät.

- Austraalialaisen Lynnette Hulsen malleista uusimpana on aivan ihana Festivity-hartiahuivi. Silmää hivelevät myös upeat Mermaid Wake -sukat ja kaunis Allotrope Twist sweater -villapaita.

- Usalainen Jeanette Sloan on suunnitellut mm. kauniit Mrs T's Mittens -lapaset, jännästi helmin koristellut Sweet Brown -kämmekkäät sekä mosaiikkineuleella kuvioidun Hove Actually -paidan.

- Etelä-Afrikkalainen Noma Ndvolu on suunnitellut esim. kivoja ponchoja; kesäinen Razzle Summer Poncho tai lämpimämpi Highland Poncho. Thandeka on klassinen palmikkopaita ja Dark Forrest Shawl huivissa leikitellään hauskoilla lenkkihapsuilla.

- Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on mainittava upea amerikkalainen suunnittelija Denise Bayron, jolta on pian ilmestymässä suomalaisen Laine-magazinen kustantama kirja, Handmade Wardrobe, jossa niin neulotaan, ommellaan kuin virkataankin. Hänen malleissaan on klassista pelkistettyä hienostuneisuutta, melkeinpä tekisi mieli kuvata tyyliään pohjoismaiseksi. Hänen malleistaan tekee mieli toteuttaa ainakin Wave of Change -neuletakki ja Grace -villapaita. Myös Hatdana -pipon ja huivin risteytys saattaa ilmojen kylmetessä päätyä puikoille.

Aion aloittaa oman Ashbrook-huivini näistä ihanista suomalaisten värjäreiden langoista. Tiedän että olisi hyvä tukea myös värillisiä värjäreitä, mutta toistaiseksi isot posti- ja tullimaksut ovat olleet esteenä.

Toivottavasti löysitte näistä linkeistä uusia inspiraation lähteitä ja tulevia projekteja. Ja toivon että joku innostuu lähtemään mukaan haasteeseen. Kertokaa ihmeessä myös omia suosikkisuunnittelijoitanne ja suosikkimallejanne, joita olette tehneet tai aikeissa tehdä BIPOC-suunnittelijoilta.