Näytetään tekstit, joissa on tunniste tumput. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tumput. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2022

Tuutilullaa lapaset

Lähipiirissä on monta eläinrakasta, on sekä koiraihmisiä että kissaihmisiä. Siksi olenkin aikojen saatossa neulonut aika monta eläinaiheista neuletta. Yhdelle kissaihmiselle syntyi täksi jouluksi Lumi Karmitsan suunnittelemat, syötävän suloiset Tuutilullaa lapaset.

Ohje löytyy Lumi Karmitsan kirjasta Villit vanttuut & vallattomat villasukat 3, jonka lainasin kirjastosta.  Tiesittekö muuten, että kirjan tekijä saa jokaisesta lainauksesta korvauksen? Neulekirjojen lainaaminen kirjastosta hyödyttää siis myös suunnittelijoita.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Kirkko-lapaset

Noin vuosi sitten näin Sohvaneulomo-blogissa ihanat kirkkolapaset, joiden kuva-aiheen esikuvana on Isonkyrön vanha kirkko. Ne oli tehty Taito-Etelä-Pohjanmaan ohjeella, jota myytiin osana tekemispakettia. En halunnut tekemispakettia ostaa, kun samaa lankaa löytyi kotoa jo runsain mitoin (olen ostanut noita tekemispaketteja aiemminkin ja aina niistä on jäänyt lankaa yli). Lisäksi tiesin, että oma käsialani ei oikein sovi yhteen noitten Taito-EP:n ohjeitten kanssa; edellisen kerran aloitin tekemään kettulapasia ja tulikin kettusukat.


Kirkkolapaset jäivät tajunnan pohjalle kummittelemaan ja palasivat vuoden varrella mieleen aina, kun nämä langat osuivat silmiin. Niinpä piirsin Sohvaneulomon kuvaa mukaillen samankaltaisen mallin vähän pienemmälle silmukkamäärälle ja pistin neuloen - ja parissa illassa nämä lopulta syntyikin.


Oikein kivat vanttuut tuli, vaikka alkuperäiset onkin hienommat. Ja ihanan lämpimät ja pehmoisetkin nämä Teetee Pallaksesta tehdyt lapaset ovat, sen olen jo muutamana päivänä testannut. :)

lauantai 2. tammikuuta 2016

Urheilullisen nuoren miehen lapaset

16-vuotias poikani ei pahemmin perusta kirjoneuleista tai kuvioneuleista tai ylipäänsä minkään muunlaisista kuin yksivärisistä asusteista, mutta kun aikani ehdottelin erilaisia ideoita, niin hän tarttui tähän: lempparilippiksen kanssa yhteensopivat lapaset.

Olen tehnyt lapasia huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi sukkia, joiden perusmalliin en todellakaan tarvitse ohjetta, mutta nyt lähdin ensimmäistä kertaa tekemään ihan näppituntumalla peukalokiilallisia lapasia. Halusin tehdä lapaset ilman ohjetta siksi, että pojan käsi on juuri sellaisessa kehitysvaiheessa, jossa lasten lapasohjeella tulee aivan liian lyhyttä ja aikuisen miehen lapasohjeella taas tulee kamalan paljon liian leveätä. Pitkä ja kapea käsi, lähes aikuisen mittainen mutta vielä paljon kapeampi.

Niinpä vaan rohkeasti luomaan silmukoita. Suurta salaisuutta en tämän joululahjan suhteen pitänyt, vaan sovittelin näitä pojan käteen aina välillä. Pariin kertaan jotain kohtaa purkasin, mutta yllättävän helpolla sopivat käsineet syntyi.


Vaikeimmaksi kohdaksi osottautui tuo kämmenselän kirjailu. Ei siitä kamalan siistikään tullut ja päätinkin, että seuraavaksi jos rupean tämän tyyppiseen projektiin niin opettelen neulomaan kuvion intarsiana! Mutta saaja oli lapasiinsa selvästi tosi tyytyväinen ja niinpä olen minäkin. :)

tiistai 29. joulukuuta 2015

Tiikerille uudet tassut

Jotkin tarinat historiassa näemmä toistavat itseään. Pari vuotta sitten tein isommalle veljentytölle leopardilapaset, jotka sitten vuoden päästä olivatkin jääneet pieneksi ja piti tehdä toiset samanlaiset. Pienempi sisko toivoi vuosi sitten samanlaisia lapasia tiikeri-teemalla. Ja kuinkas sitten kävikään: ennen tämän vuoden joulua tyttö ilmoitti, että ne olivat jo jääneet pieneksi ja toiveissa olisi uudet; eläinlapaskierre jatkui.


Tässä postauksessa ei siis ole oikeastaan mitään uutta. Sama seeprakuvion ohje Ohdessaknits -blogista ja tassukuvio niiden alkuperäisten leopardilapasten aikaan piirretyllä mallilla. Jopa silmukkamäärä on sama.


Jotain sentään on muuttunut; tällä kertaa lanka on 7-veljestä ja puikot kokoa 3, kun edelliset oli tehty Nallesta 2,5-koon puikoilla. Kärkikavennusten osio saattaa olla pikkuisen edellisiä lapasia pidempi. Näillä muutoksilla saatiin aikaan sopivan kokoiset 10-vuotiaan lapaset.


Enkä aio vieläkään heittää näitä ohjeita pois, sillä eiköhän jommat kummat lapaset vielä ehdi jäädä pieniksi, jos ei ensi jouluksi niin sitten seuraavaksi...

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pyöräilijän lapaset

Mietin lahjaa eräälle mieshenkilölle, joka harrastaa tiiviisti pyöräilyä myös talviolosuhteissa. Missäs hommassa tulee käsille sen kylmempi kuin talvipyöräilyssä, joten lapaset oli aika luonteva valinta lahjaideaksi.


Halusin pyöräilyteeman lapasten kuviointiin ja löysinkin Ravelrysta toisen pyörilijä-miehen, Bill Turnerin, suunnittelemat hauskat RAGBRAI-mittens -lapaset. Turnerin pyörä-kuvio oli mielestäni kiva, mutta asetelma hieman sekava, joten järjestelin omat pyöräni siistiin riviin ja kulkemaan kaikki samaan suuntaan. Ettei tule yhteentörmäyksiä. Peukunkin kuviota vähän yksinkertaistin jatkaen peukalokiilan kuviota koko peukalon matkalla.



Lankana vaaleansininen ja tummansininen Lauri-sukkalanka ja puikkoina bambuiset sukkapuikot kokoa 3mm.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pienet pöllötumput

Taas pieni "välityö", jonka tein vain tekemisen ilosta. Tuttavapiiriin ei ole syntynyt tai syntymässä (tietääkseni) vauvaa, mutta tämä vauvan pöllötumppujen ohje oli vaan niin hellyttävä, että halusin tehdä nämä. Noissa ohjeen mallikuvissa on pari muutakin söpöä kuviota, joita voisi toteuttaa sitten seuraavalla kerralla, kun tulee ihan pikkuruisen välipalatyön tarve.


Nämä tumput on ihan pienelle vauvalle, eli niissä ei ole peukaloa. Tumppuja yhdistävän narun jätin tekemättä, kun aikoinaan omien vauvojen kanssa jotenkin koin ne narut hankalina.


Lankana Nalle ja puikot olivat 3mm:n cubicsit. Kärjet silmukoin neuloen.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiasen kunniaksi vielä viimeiset joulujutut

Muutama joululahja on vielä esittelemättä, mutta taidan aloittaa meidän tämänvuotisesta joulukuusesta, ennen kuin se tänään olisi tarkoitus purkaa. Oikeaa joulukuusta ei tänä vuonna haluttu erinäisistä syistä, päällimmäisenä meneillään oleva lattiaremontti. Ja aattoa joka tapauksessa vietettiin mummolassa, jossa oli toki ihana oikea kuusentuoksuinen kuusi. Mutta jotenkin halusin noita tärkeimpiä kuusenkoristeita esille, eikä kaikkia voinut ikkunoihinkaan ripustaa. Niinpä siis syntyi voimapaperista ja akryylimaalista tämmöinen oikean kokoinen, mutta vähän tavallista lituskaisempi kuusimalli. Siihen ei päässyt mukaan yhtään teollisesti valmistettua joulukuusenkoristetta (paitsi tuo kultaköynnös taitaa olla sellainen), vaan suurin osa on lasten itse askartelemia vuosien varrelta. Kuusi on kiinnitetty seinään nuppineuloilla, joihin koristeet myös on ripustettu. Saapa nähdä, kuinka reikäiseltä meidän seinä näyttää, kun olemme tämän riisuneet.


Joulukalenterissa esittelin näitä virkattuja lasinalusia. Joulun lähestyessä huomasin, että jouluinen seurueemme käsittää kymmenen henkeä ja koska ajatukseni oli, että jokaiselle pitäisi olla oma erilainen alunen, jotta lasit eivät mene isossa porukassa sekaisin, niin näitä piti virkata muutama lisää. Uusia taitaa olla keltainen ja vihreä omppu sekä verigreippi - ja tämän enempää en olisi ehkä enää edes keksinyt. (Heittäkää ihmeessä ehdotuksia, jos keksitte!)


Ja sitten vielä pari toivelahjaa. Tytär toivoi heijastinlangasta lapasia tai kämmekkäitä. Meinasin tehdä lapaset, mutta kun tein nämä parien toisten käsineiden jämälangoista, jotka loppui, enkä kerinnyt enää käymään kaupassa, niin näistä tuli vaan kämmekkäät. Näiden alle tietysti tarvitsee sitten esim. sormikkaat, mutta näkyypähän ainakin pimeässä paremmin.


Lopuksi vielä miehen toivomat heijastinlapaset, joista ehdin napata näinkin mainion valokuvan. Eipä näissä sen kummempaa nähtävää olekaan, tavalliset peruslapaset. Mutta ovat päässeet päivittäiseen käyttöön ja sehän on pääasia. :)
Lapaset ja kämmekkäät on tehty Red Heart Reflectivestä 4,5 mm:n puikoilla.


Siinä taisi sitten olla loput joululahjat ja seuraavaksi voi siirtyä uuden vuoden uusiin juttuihin. Työn alla on tällä hetkellä älyttömän työläs kirjoneulevillatakki, toivottavasti pääsen sitä kohta esittelemään valmiina.


lauantai 27. joulukuuta 2014

Leopardin pikkusisko, pieni tiikeri

Kun isosisko tilaili joululahjaksi uusia leopardilapasia, niin oli pikkusiskollakin oma idea mielessä; nimittäin samanlaiset, mutta tiikerit. Ihana idea tämäkin, ehdottomasti toteutettava!


Tiikeriraitojen ohjetta ei löytynyt, mutta seepralapasten raidat löytyi Ohdessaknits -blogista. Värejä vaihtamalla lopputulos muistuttaa mielestäni ihan uskottavasti tiikeriä, eikö totta? :)
Ja kämmenpuolelle samanlaiset tassut kuin isosiskon lapasiin.

Lankana Nalle ja puikot kokoa  2,5.


Pienen veljentyttären luottamus tätiä kohtaan oli liikuttavan suurta; esitettyään toivomuksen näistä lapasista hän oli ostanut valmiiksi omilla rahoilla pipon, joka sopii näihin lapasiin,  jotka uskoi joululahjaksi saavansa. <3 Niisk <3