lauantai 27. maaliskuuta 2021

Miesten pipoja

Tein joululahjaksi kaksi pipoa perheen miehille, toinen tosin myöhästyi joulusta aikalailla, koska se valmistui vasta tällä viikolla. Poika ei suostunut valokuvamalliksi, joten mieheni sai luvan esitellä molemmat pipot. (Hänkin tosin suostui kunniaan vain maskin kanssa, ujoa porukkaa.)


Molemmat pipot on neulottu Regian Premium Merino Yakista, mainiosta fingering-vahvuisesta sukkalangasta, joka sisältää merinoa, polyamidia sekä jakkia. Lanka sopii myös pipoon oikein hyvin. 

Molemmat pipot on neulottu ilman ohjetta, mutta ei näissä mitään kovin ihmeellistä ole. Miehen tummanharmaassa pipossa on sisäänpäin käännetty yksinkertainen taite korvien päällä. Se on tyyliltään syvälle päähän vedettävä, eli sellainen joka lämmittää oikeasti myös korvia.



Pojan vaaleanharmaa pipo on toiveiden mukaisesti lyhyempää mallia, joka ei peitä korvia kokonaan. Siinä on kolminkertainen taittoreuna. Kavennukset on tehty vaaleanharmaaseen pikkuhiljaa niin, että pipo myötäilee päätä, tummanharmaasssa kavennukset taas etenevät aika nopeasti, jolloin pipo jää vähän ilmavammaksi päälaelta.

Näiden tekemistä hidasti eniten varmaankin tylsyys; yksivärinen harmaa sileä neule ei ehkä ole mulla siellä mielenkiintoisuuden kärkipäässä. Mutta oon tyytyväinen että sain näin kivat pipot molemmille aikaiseksi ja että olivat itsekin tyytyväisiä, sillä ovat molemmat aika kriittisiä sen suhteen, mitä päähänsä pistävät. (Pojan pipoa purin kahteen otteeseen sen jo valmistuttua, sillä korkeus ei ollut ihan justiinsa oikea - mutta nyt on.)

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Ruusa-sukat

Sukka-Finlandian kilpailuosuus päättyi viime lauantaina, kun viimeinen varsinainen kisaetappi saatiin päätökseen. Maaliin pääsi uskomaton määrä kauniita sukkapareja! Perinteiseen tapaan kilpailuun kuuluu tänäkin vuonna varsinaisten kilpailusukkien jälkeen julkaistava bonusohje, jonka parissa saa kaikessa rauhassa ilman paineita himmailla vauhtia kovan kisasuorituksen jälkeen ja vain nautiskella neulomisesta.

 

Ruusa-mallin varteen kuuluu myös hauska napin lävitse pujotettu nyöritys, joka minun sukistani toistaiseksi puuttuu.

Testineuloin Henni Stormin suunnittelemat Ruusa -sukat alkuvuodesta. Tämä oli monen haasteellisen kisamallin jälkeen rentoa neulottavaa, joten se on omiaan jäähdyttelymalliksi. Ruusat neulotaan varresta varpaisiiin ja kantapää on tavallisen lappukantapään ranskalainen muunnos. Palkkiraidoitus ja palmikkokuviointi pitävät neulomisen mielenkiintoisena.

Käytin Ruusa-sukkiin aiemmin neulotuista sukista jääneitä Spøtin jämiä. Tämä oli kiva malli yhdistellä värejä ja jämälangat oli helppo hyödyntää, koska jokaista väriä tarvitsi vain melko pienen määrän. Nätti ja mukava malli, oikein tervetullut lopetus haasteelliseen kisaan.

Sukkalaatikossa kaikki tänä vuonna neulotut sukat lukuunottamatta Roihuja, jotka ovat jo päätyneet käyttöön. Laatikko tuli täyteen, joten pitää varmaan hankkia toinenkin!

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Kalina ja Malina

Ilona Korhonen julkaisi naistenpäivän kunniaksi ihanan kaarrokeneuleen nimeltään Kalina ja Malina. Kaarrokkeen poikki tanssii joukko iloisia maatuskoita. Tai ei nyt ehkä ihan tanssi, ennemminkin ne seisovat rivissä topakasti, kuten maatuskoiden kuuluukin. Neule on suunniteltu naisten välisen ystävyyden kunniaksi ja juhlimiseksi. Suunnitteluprosessissa toimi yhteistyökumppanina ja yllyttäjänä Lentävän Lapasen Taina Schildt ja ohjeen sarjoituksesta ja editoinnista vastasi Sirkku Tiira.

Kalina ja Malina on ylhäältä alas neulottu kaarrokeneulepaita. Ihan  aloittelijan  neule se ei ole, sillä kirjoneuletta neulotaan kolmella ja neljällä värillä kerrallaan. Tätä nyt ei kannata pelästyä liikaa, mutta voi olla hyvä varautua että kuluu vähän enemmän aikaa kuin tavalliseen kahden värin kirjoneuleeseen.


 

Testineuloin paidan ennen sen julkaisua käyttäen jämälankoja, jotka on enimmäkseen Ilonan itsensä värjäämiä lankoja. Ilonahan tunnetaan käsityöpiireissä parhaiten Handu -nimeä kantavista käsinvärjätyistä langoistaan. Suosioon ovat nousseet myös käsityöaiheiset Ilun Handu duunaa blogi sekä videoblogi.  

Se sijaan kaikki eivät ehkä ole tienneet, että Ilona on myös laulaja ja erityisesti kansanlauluperinteen rakastaja ja ylläpitäjä. Kalinan ja Malinan tarina juontuukin vanhaan kansanlauluun, joka kertoo kyseisistä neidoista. Ajatus neuloa paitaan laulu on aivan mielettömän ihana!

Olen lapsesta asti tykännyt maatuskoista (kukapa ei!) ja leikeissä ajatus meni niin, että isompi maatuska synnytti aina pienemmän ja seuraava vielä pienemmän ja niin edespäin. Niinpä tästä kuva-aiheesta ja naistenpäivän kytköksestä tuli mieleeni kuvata paitaan kaikki sukuni naiset, menneet ja tulevat naisten sukupolvet. Paidan etupuolelle olen kuvannut itseni, tyttäreni, äitini ja molemmat mummoni. Takapuolelle mahtuivat kaikki tätini ja osa naispuolisista serkuista - laitoin nyt äidin puoleiset serkut koska oli tämä ajatus äiti-linjasta ja lisäksi heitä sattuu olemaan juuri kolme kappaletta. Ensin ajattelin kirjailla maatuskoille erilaisia hiuksia yms. tunnuspiirteitä, mutta lopulta kirjailu osottautui sen verran haasteelliseksi tehtäväksi, että kaikki naiset ovat suunnilleen saman näköisiä mutta silmien väri paljastaa kenestä on kyse. (Ainakin minulle, mutta myös nuorin tyttäreni tunnisti näistä jokaisen oikein!)

Ohje on suunniteltu Soft Donegal -langalle ja sen neuletiheys on 22 s. Koska oma paitani on tehty fingering -vavuisista jämälangoista (Handun Perussukkista, Sukka-Gimalletta, Silkkaa Merinoa ja Mini-Merinoa), niin tiheyteni on vähän tiukempi. En vaan saanut jäljestä nättiä ohuella langalla ja ohjeen vaatimalla käsialalla - kaarrokkeen alussa tiheys on 26 s, jossain vaiheessa vaihdoin isommat puikot ja loppuosassa tiheys on 24s. Ei siis kannata katsoa s-koon mittoja minun neuleestani, oikealla tiheydellä olisi tullut isompi. Alaosan pääväriä minulla oli vain 100g. Se määritteli paidan pituuden (johon olen kyllä ihan tyytyväinen) ja myös sen, että hihat jäivät lyhyiksi. Tosin hihat voisi tehdä myös monivärisiksi, mutta päädyin nyt tähän.


 

Kun ohje julkaistiin Zoomissa järjestetyssä julkaisutilaisuudessa, paikalla oli toista sataa neulojaa. Ohje on saatavilla ilmaisena ohjeena Handun verkkokaupassa. Kalina ja Malina ovat innostaneet ja suorastaan villinneet suloisuudellaan, iloisuudellaan ja värikkyydellään. Ajatus ystävyydestä ja juhlimisen arvoisista naisista koskettaa varmasti erityisesti juuri nyt, kun ystävien ja läheisten tapaaminen ei ole ehkä mahdollista. Kalinan ja Malinan FB-ryhmään on liittynyt lähemmäs parisataa henkeä ja siellä sekä Instagramissa on saatu jo nähdä monia aloituksia toinen toistaan upeammilla väriyhdistelmillä. Itsekin jo aloitin neulomaan toista vähän väljempää ja tällä kertaa pitkähihaista versiota. Tervetuloa mukaan neulomaan lisää mummoja!

lauantai 27. helmikuuta 2021

Wild Angelica -sukat

Vaihteeksi sukat, jotka eivät mitenkään liity Sukka-Finlandiaan. Vaikuttaa nimittäin siltä, että noin vuoden kestäneen villasukka-ähkyn jälkeen (johon päädyin testineulottuani pari edellistä Sukka-Finlandiaa ja kolme sukkakirjaa), padot on murtuneet ja nyt tekee taas mieli neuloa kaikki vastaan tulevat sukkaohjeet. Yksi myötävaikuttaja patojen murtumiseen on ollut tutustuminen sveitsiläisen Runningyarn Marianne -nimimerkillä suunnittelutyötä tekevän suunnittelijan ohjeisiin.

Ohjeet ovat oikeastaan ihan klassisia kirjoneulemalleja ja sukkien rakennekin noudattelee melko perinteisiä latuja, mutta silti näissä on vaan joku oma tyylinsä ja juttunsa, mikä viehättää. Nämä Wild Angelica sukat on Mariannen muiden mallien tapaan neulottu varresta varpaisiin lappukantapäällä. Kiilakavennukset on tehty hauskasti jalkapohjaan. Aion ehdottomasti neuloa lisääkin hänen mallejaan!

Toinen ihastuksen kohteeni tällä hetkellä on Regian Premium Merino Yak -lanka, josta on tullut neuottua jo pari pipoa ja parit sukat enkä usko että se siihen jää. Voi sanoa, että se on tällä hetkellä kaikkein suurin suosikkini teollisista sukkalangoista. Harmillisesti sen muuten kattavasta väripaletista puuttuu valkoinen, joten valkoiseksi väriksi otin tavallista Regian 4-säikeistä sukkalankaa (ihan passeli peruslanka siis sekin).

 

Innostuin myös monien jo pari vuotta sitten aloittamasta sukkalaatikko-haasteesta. Olen ihaillut muiden kuvia laatikkoon vierekkäin asetelluista sukista ja ne näyttävät niin näteiltä, että halusin itsellekin samanlaisen. En ole oikein perehtynyt haasteeseen sen tarkemmin, kunhan asettelen sukkia laatikkoon sievästi. Kaiketi ajatuksena on neuloa sukkapari per kuukausi ja sitten saa ottaa ne kaikki käyttöön tai antaa lahjoiksi vuoden lopussa.

Wild angelica muuten tarkoittaa karhunputkea. Tuskin olisin sitä koskaan tullut tietäneeksi ilman tätä ohjetta. Olen jo pitkään tiennyt, että kielten oppiminen kuuluu neuleharrastuksen hyötyihin ja näköjään se koskee myös kasvitieteellisen sanaston laajentamista. :)

lauantai 20. helmikuuta 2021

Pitsisukat morsiamen ystävälle

Eilen aloitettiin Sukka-Finlandia kilpailun viides etappi. Etapin kisamallina on myös suunnittelijanimellä Adelheid tunnetun Heidi Lindroosin kaunis ja romanttinen malli Kaaso nro 1, jonka hän on alunperin suunnitellut ystävän häiden inspiroimana. Sukkien etualaa koristavat pitsipaneelit on neulottu intarsiana, joka on monelle kilpailijalle uusi tekniikka ja siksipä etapin ensireaktiot olivat ihastuneen kauhistuneita. Moni näyttä kuitenkin jo päässeen hyvään alkuun ja viime yön aikana useampi kisaaja tuli jo maaliinkin, joten rohkaisen kaikkia kokeilemaan intarsiaa, vaikka ensinäkemältä hirvittäisikin.

Tämän mallin testineulontaprosessi oli erityisen pitkä ja perusteellinen, sillä näin haastavan mallin kirjoittaminen rautalankaversioksi (jollaiseen Sukka-Finlandiassa aina parhaan tahdon mukaan pyritään) tuotti paljon päänvaivaa suunnittelijan lisäksi meille testineulojille. Ensimmäisen testineulontakierroksen aloitimme Aino Wikman, toinen Sukka-Finlandian päätuomareista ja minä. Tekstiä hiottiin ensin tällä porukalla yrityksen ja erehdyksen kautta niin hyvin kuin osattiin ja sen jälkeen vielä toinen testaajaporukka pääsi testaamaan siihen mennessä muokattua ohjetta; testineulomiseen nimittäin liittyy sellainen piirre, että mitä tutummaksi malli tulee, niin sitä vaikeampi enää on hahmottaa, miten joku asia on ymmärrettävissä, kun se on jo muuttunut itselle täysin itsestään selväksi. Toisessa testaaja-aallossa neuloivat Outi Montonen, Jaana Silvennoinen ja Tarja Jussila. Tiimi oli loistava ja vaikka mallin suunnittelu onkin sataprosenttisesti Heidin käsialaa, niin ohjeen kirjoittamisesta kiitos kuuluu koko tälle timille. Erityisen kiitoksen ja kumarruksen ansaitsee Aino, joka piti langat käsissään koko prosessin ajan ja kokosi palautteet ja hioi sanamuodot lopulliseen muotoon.

Omat sukkani neuloin Regian Premium Merino Yakista ja pitsipaneelit ovat Handun Perussukkalankaa sekä tavallista valkoista Regian 4-säikeistä. Neuloin taas s-koon.

Nopeuskisassa maaliin päässeet voivat tienata bonuspisteitä tekemällä pitsin reunaan koristekirjailut, joita mun sukissa ei ole, mutta suunnittelijan neulomista sukista voi käydä kurkkaamassa miltä ne näyttävät.

Kaaso-sukkia on aikaa neuloa 2.3 saakka, jolloin lähdetäänkin sitten jo koko kisan viimeiselle kierrokselle.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Mosaiikkikukkia

Tämän viikon maanantaina julkaistiin Sukka-Finlandia kilpailun neljäs etappi. Nelosetapin sukkana nähdään tänä vuonna suunnittelemani malli, Mosaiikkikukkia. 

Vasemmanpuoleiset sukat ovat s-kokoiset ja ne on neulottu Nalle-langasta, kuviovärit ovat Marcus Companyn numerolankaa. Oikealla M-kokoiset sukat KlompeLompe Spøt -langasta neulottuna.
 

Malli on taittovarrellinen nilkkasukka, jonka kuviot muodostetaan mosaiikkineuloksena. Sukka neulotaan varresta varpaisiin ja neulomisen suuntaa vaihdetaan varren taitoksen jälkeen. Pintaneuleen muodostavat viljantähkää jäljittelevät pienet palmikot ja kantapää on jonkinlainen pyramidi- ja fleeglekantapään risteytys, joka syntyi yritys/erehdys/vahinko -prosessin seurauksena.

 

Sukissa käytetty lanka on sport-vahvuista eli juoksevuudeltaan noin 300m/100g. Omat mallisukkani ovat KlompeLompe Spøttiä, Handun Paksukkista sekä Nallea ja Marcus Companyn numerolankaa.

Kokemuksena tämä toinen kertani Sukka-Finlandia suunnittelijana on ollut huomattavasti rennompi kuin ensimmäinen. Jotenkin tällä kertaa oli helpompi luottaa siihen, että kyllä kaikki menee hyvin - ja vaikka jotain pientä menisikin pieleen, niin kyllä niistä selvitään. Ja niin on selvittykin. :) Joku pieni virhe ohjeesta tosiaan löytyikin etapin aikana, mutta niin pieni, etten usko sen kenenkään neulomista hidastaneen.

Nämä M-kokoiset sukat neuloin Handun Paksukkis -langasta.

 

Kaiken kaikkiaan malli on otettu vastaan mukavasti ja on ollut ihana seurata kaikkia eri värisiä versioita, joita kisailijat ovat neuloneet.

Pollin, silmukoitapuikoilla:n, knean ja sukkaterap1aa:n Mosaiikkikukkia -sukat.

Mosaiikkikukkia on huomioineet blogikirjoituksissaan ainakin Pipotus Tavaroiden taikamaailmassa, Päivi Tilkkuja ja lankaa-blogissa ekä  Hepsi omassa blogissaan. Kiitos mukavista kirjoituksista bloggaajakollegoille! <3

sisilisko81, Hepsi, 3llunen ja mijosant ovat neuloneet tämännäköisiä Mosaiikkikukkia.

Nelosetapilla on myös luova sarja ja odotankin innolla näkeväni Mosaiikkikukista inspiraationsa saaneita erilaisia versioita. Tähän mennessä olen nähnyt kuvat pareista vauvasukka -versioista, jotka ovat olleet todella suloisia. Luovan sarjan suhteen aikaa neuloa on koko kilpailun loppuun saakka, varsinainen nopeuskisa päättyy perjantaihin 19.2 klo 12, jolloin onkin vuorossa jo viides etappi.

lauantai 6. helmikuuta 2021

Housut virkatuista neliöistä

Muutama vuosi sitten näytin tyttärelle netissä kiertävän kuvan, jossa kaksi miestä oli pukeutunut virkatuista neliöistä koottuihin housuihin ja paitoihin ja näyttivät aivan hupsun hauskoilta. Kuvateksti kuului jotenkin että "just because you can crochet, doesn't meen you should". ("Vaikka osaisitkin virkata, ei välttämättä kannata".) Itseäni kuva huvitti suuresti, mutta tytärpä innostui, että hänkin haluaa tuollaiset housut! Aikansa kesti saada tämä äiti uskomaan, että ihan tosissaan hän haluaa virkatuista neliöistä kootut housut ja aikoo vieläpä käyttää niitä.


Tiedän, että tytär on tyylillisesti ja muutenkin oman tiensä kulkija ja aikani tuumittuani innostuin itsekin ajatuksesta. Totesin, että jos joku pystyy kantamaan tällaiset housut tyylillä ja rokaten, niin juuri hän.


Housut syntyivät yllättävän nopeasti, siis noin puolessa vuodessa, kun edelliset paloista kootut työni ovat kestäneet vuosia. Käytin näihin sekalaisia fingering-vahvuisia jämälankoja; siinä on suloisessa sekamelskassa villan ja sukkalankojen lisäksi bambua, merinoa ja jopa nokkosta. Kulutin näihin myös valtaosan kertyneiden pätkävärjättyjen lankojen jämistä, joista en ikinä meinaa keksiä mitään.

 

Minkään näköistä kaavaa tai suunnitelmaa näille ei ollut. Ensin virkkasin arvioimani sopivan määrän neliöitä, sitten yhdistin ne lahkeiden etu- ja takasoiroiksi ja sen jälkeen sovittamalla ja valmiiden housujen päälle mallailemalla katsottiin, minne tarvitsee virkata jotain lisää. Haaroihin tuli sellainen hyvin pitkäkäinen vinoneliö, lantion ja reisien ulkosyrjälle teräväkärkiset soikiot. Lisäksi lahkeista haluttiin trumpettimalliset, onhan nää nyt muutenkin niin 70-luku-henkiset! Niinpä lahkeensuihin tuli isot kolmiot.

Oikeassa alalaidassa alkuperäinen inspiraatiokuva. Ja todiste siitä, että tyttären väite piti paikkaansa, kun hän sanoi, että "ei ne mun päällä näyttäis tolta". :D