keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lähdön tunnelmaa

Työyhteisössä tuulee, kun kaksi pitkäaikaista kollegaa on lähdössä pois. Toinen vaihtaa uuteen työpaikkaan ja toinen lähtee eläkkeelle. Läksiäislahjarahastoja on tietysti kerätty yhteisesti, mutta halusin molemmille antaa myös jotain henkilökohtaisempaa. Samalla näitä käsitöitä suunnitellessa ja tehdessä on ollut hyvä tilaisuus prosessoida niitä haikeita tunteita ja tunnelmia, joita läheisten työtovereiden lähtö aiheuttaa.

Toinen työkaverini on intohimoinen hevosharrastaja, siksipä hänen lahjaansa lähti ihan itsestään syntymään hevosmainen idea. Piirsin hevosen mallin tästä kuvasta. Lankana 7-veljestä.



Toiselle työkaverille valmistui tällaiset kukkasukat. Niiden saaja on käsityöihmisiä itsekin, joten aluksi mietin,  mahtaako hänellä olla tarvetta toisen kutomille sukille. Päädyin kuitenkin ajattelemaan, että ystävän kutomissa sukissa lämmittää muukin kuin itse sukka. :) Lankana Dropsin Fabel, joka on hurjan paljon ohuempaa kuin aiemmin käyttämäni sukkalangat, niinpä sukkien valmistuminenkin kesti kauemmin. Ohje Garnstudiolta.


1 kommentti:

  1. Ehdottomasti toisen tekemissä sukissa muukin lämmittää kuin se villa.

    VastaaPoista