keskiviikko 6. joulukuuta 2017

In Memoriam

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään juhlitaan 100-vuotiasta Suomea ympäri maan ja maailman monella eri tavalla. Yksi tapa tehdä se on aloittaa tänään ensimmäiset Sukka-Finlandia kilpailusukat, sillä nyt se ensimmäisen etapin ohje on julki. 


Ensimmäinen malli on Tiina Kuun suunnittelema In memoriam, jolla nimensä mukaisesti halutaan tehdä kunniaa niille tuntemattomille sotilaille, joille voimme olla kiitollisia itsenäisestä Suomesta.


Suunnittelija halusi mallin olevan sellainen, joka sopii kenelle tahansa. Että iästä ja sukupuolesta huolimatta samaa sukkamallia voi käyttää vaikka koko suku.
Tiina toivoi, että melko neutraalien ja miehekkäiden väriyhdistelmien lisäksi joku testineulojista tekisi jotain rajumpaa ja nuorekkaampaa, ettei malli profiloidu pelkäksi miesten malliksi.


Tartuin haasteeseen - ja se oli hauskaa. Kirkkailla väreillä ja Gimalle-langalla neulottuna sukista tuli kaikkea muuta kuin veteraanisukat. Minua viehättää tämä suunnittelijan ajatus; kuvassa sukkia mallaa sotaveteraanin lapsenlapsenlapsi, mutta yhtä hyvin sama malli sopisi myös samaisen veteraanin lapselle tai lapsenlapselle.


Pohjaväriin käytin kahta eriväristä lankaa, koska neulonnan alkuvaiheessa iski epävarmuus alkuperäisen pohjavärivalintani (pinkin) riittävyydestä. (Olisi riittänyt.) Onneksi pohjavärillä leikittely on tässä mallissa sallittua.


Lankoina tässä siis vaaleanvihreä Handun Sukka-Gimalle, pinkki Louhittaren Luolan Väinämöinen sekä kirkkaanvihreä kevyesti raidoitettu Dropsin Fabel.


Ilmoittautujia kilpailuun on tullut puolentoista tuhatta, mutta osa varmasti on mukana vain huvin vuoksi. Jännittävää nähdä, miten moni lähtee mukaan nopeuskilpailuun ja miten nopeasti ensimmäiset kilpailijat saapuvat maaliin. Ja miten hienoja versioita tästä ihanasta sukkamallista syntyy!

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! On aina hauska miettiä ja yhdistellä eri värejä. :)

      Poista
  2. Ihanat sukat! Itse olen mukana Sukka-Finlandiassa lähinnä huvin ja ohjeiden vuoksi, ihan jo tämän mallin vuoksi kannatti osallistua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle sopi oikein hyvin tämä testineulojan rooli tässä kisassa, koska nopeudessa en pysty enkä tykkää kilpailla. Rauhassa ja nautiskellen pitää saada tehdä! Mutta kilpailut on kivoja ohjeiden ja yhdessä neulomisen vuoksi.

      Poista
  3. Kauniit sukat! Saapa nähdä milloin mminä ehdin näitä neulomaan, kun ensin pitäisi saada joululahjat valmiiksi.

    VastaaPoista