sunnuntai 20. syyskuuta 2026

Scallia sukat

Aketako on japanilainen neulesuunnittelija, joka on suunnitellut erityisesti monia kauniita sukkamalleja. Osa malleista on saatavilla vain japaniksi, mutta onneksi osasta on ilmestynyt myös englannin kielinen versio, kuten näistä ihastuttavista Scallia sukista.


Scallia on klassisen tyylikäs perinteinen kirjoneulemalli. Scallia sukat neulotaan varpaiden kärjestä aloittaen ja edetään lappukantapään kautta kohti nirkkoreunaista taittovartta.


Lankoina tässä parissa on Lanitium Ex Machinan oranssi merino-sukkalanka ja tumma violetti BFL Sock Twist. 


sunnuntai 2. elokuuta 2026

Vision sukat

Vision sukat - tai oikeammin sukkasetin - on suunnitellut saksalainen Tanja Langhans. 


Ohje sisältää kaksi kokonaan eri sukkamallia, joista saisi tehtyä kivasti yhteensopivan setin esimerkiksi pariskuntasukiksi.


Tässä neulomassani Vision sukkaparissa kirjoneule jatkuu koko sukan matkalla reunusta, kantapäätä ja sukan kärkeä lukuunottamatta. Toisessa yhteensopivassa parissa on kirjoneuletta sukan varren yläosassa ja loppusukka neulotaan joustinneuleella yhdellä värillä. Aion sen toisenkin parin vielä toteuttaa.


Tässä mallissa viehättää erityisesti pohjan kaunis kuviointi ja nätisti kokonaisuuteen sopiva kiilakavennusten alue. Tosin koko malli on upea!


Lankoina näissä on Rva Silmusolmun Villa Sukkista tummanvihreänä, Bresnis Woolin merinosukkalankaa beigen sävyssä sekä Hjertegarnin Sock 4 sukkalankaa ruskeana. Käytössä oli 2 mm:n sukkapuikot.

tiistai 30. kesäkuuta 2026

Viola sukat

Huhti-toukokuussa osallistuin ihanien Viola sukkien testineulontaan. Ne on suunnitellut upea Enikö Balogh, jonka suunnittelemia sukkia neulon aina mielelläni. 

Kirjoneuletta neulotaan usealla eri värillä, mutta vain kahdella kerrallaan. Sukissa on jälkeenpäin neulottu kantapää minikiilalla ja anatominen sukan kärki.

Lankoina näissä on erilaisia omista varastoista löytyneitä fingering-vahvuisia jämälankoja. Värimaailmasta tuli jotenkin itselleni aivan epätyypillinen, mutta tykkään!

sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Chicken Run sukat

Suloiset Chicken Run sukat on suunnitellut saksalainen Catharina Duden, upeiden kirjoneulemallien mestari.


Sukat neulotaan varresta varpaisiin ja kantapään mallina on ranskalainen lappukantapää. Silmukoita varressa oli 76, joten otin vähän tavallista pienemmät puikot ja neuloin nämä 1,75 mm:n sukkapuikoilla.


Kukin koristettu kantakiila on sijoitettu jalkapohjaan, josta löytyy muutenkin kauniita yksityiskohtia.


Lankoina näissä Säiewoolin Classic Sock väreissä Burnt Cinnamon ja Brilliant Mr Fox sekä Bresni's Wool merinosukkalankaa vaalean beigen sävyssä.

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Pikkupehmojen sekalainen seurakunta

Lähiaikoina olen neulonut taas muutamia uusia pieniä eläinpehmoja. Tässä tuleekin aika sekalainen seurakunta: poro, dinosaurus, aksolotli ja koira.

Porotytöllä on tietysti pienet sarvet ja yllään hempeä vaaleanpunainen villapaita.

Dinosaurus hengailee hienossa ruskeassa villapaidassaan ja kädet taskussa.


Pyrstökin löytyy. Dinosauruksen selkäpanssarin piikeissä oli aikamoinen väkertäminen.


Aksolotlilla on yllään korkeakauluksinen kirjoneulepaita.


Silläkin on pyrstö. Pyrstön yksityiskohdissa ja "tuntosarvissa" on käytetty mohairlankaa aksolotleille tyypillisen utuisan vaikutelman aikaansaamiseksi.


Viimeisenä söpö luppakorvainen koira, joka pääkallopaidasta huolimatta on ihanan pehmoinen ja lempeä.


En ole vielä kyllästynyt erilaisia pikkupehmoja keksimään ja tekemään, joten eiköhän näitä lisääkin taas ajan saatossa synny.

lauantai 21. maaliskuuta 2026

Kvitka sukat

Ihastuttavat Kvitka sukat on suunnitellut ukrainalainen Olya Kilik, jonka malleja olenkin viime aikoina neulonut monia. 

Kvitka tarkoittaa ukrainan kielellä kukkaa.


Lankoina kirjoneuleosiossa on vaaleaa Nettilangan Lumoavaa sukkalankaa sekä sinistä Hobbywoolin sukkalankaa, jonka ostin viime kesänä Latviasta paikalliselta värjäriltä. Varren joustimessa, kantapäissä ja kärjessä käytin tumman kanervan väristä Filcolanan Arwettaa, joka kyllä näissä kuvissa näyttää todellista tummemmalta.


Ohjeessa on monta kokoa, valitsin niistä suurimman silmukkamäärän eli 74 silmukkaa.

Tästä projektista jäi sellainen tosi tyytyväinen tunne, mikä joskus tulee, että nyt löytyi täydellinen mallin ja lankojen yhdistelmä. Jotenkin täydellistä neulottavaa lähestyvään kevääseen.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2026

Woodland Joy sukat

Woodland Joy Socks on englantilaisen Nicola Fureyn suunnittelema ihastuttava sukkamalli, jossa yhdistellään kirjoneuletta ja raitoja.


Sukat aloitetaan varresta. Resorin jälkeen neulotaan kaunis lintu-aiheinen kirjoneulekuvio.


Kantapään jälkeen loppuosa onkin sitten joutuisasti neulottavaa raitaneuletta.


Ristiinvahvistettu kantalappu on kaunis yksityiskohta.


Lankoina Hjertegarnin ruskea Sock 4 ja ruosteenoranssi Aloe Sockwool. Valkoinen oli taas jokin vyötteetön langanloppu, jonka merkkiä en muista.