sunnuntai 1. elokuuta 2021

Takki isoäidinneliöistä

Nuorin tyttäreni on hurmaava 12-vuotias. Viime kuukausien aikana hän on hurahtanut rutkasti pituutta ja myös alkanut entistä enemmän kiinnittää huomiota muotiin ja omaan tyyliin. Jokin aika sitten hän kysyi, voisinko tehdä hänelle takin isoäidinneliöistä ja mielellään sen olisi oltava valmis jotakuinkin heti.

Omista varastoista löytyi riittävät määrät toivotun värisiä jämälankoja, ainoastaan mustaa lankaa piti ostaa palojen reunustamista ja yhdistelyä varten. Langat ovat Novitan 7 veljestä ja Gjestalin Jannea. Näytin kuvia erilaisista virkatuista neliöistä ja tytär valitsi ihan tavallisen perus-isoäidinneliön. 

Yhdistelin paloja sitä mukaa kun niitä oli muutama valmistunut ja aina välillä soviteltiin käyttäjän ylle takin sopivaa pituutta ja leveyttä. Aloitin yhdistelyn olkasaumasta niin, että lisäsin vuorotellen kerroksen etu- ja takapuolelle. Kun takki oli toivotun pituinen liitin siihen hihat ja lopuksi yhdistin sivusaumat. Kaikki yhdistelyt on tehty virkkaamalla piilosilmukoilla työn nurjalta puolelta.

Takki valmistui hyvän patistuksen ansiosta nopeasti ja siitä tuli meidän molempien mielestä tosi kiva. Eniten ilahduttaa se, että takki on joka päivä valmistumisensa jälkeen näkynyt käytössä. 

Tästä oli sitten vaan se seuraus, että nyt haluan itselle samanlaisen ja vanhempi tytär myös. Onneksi jämälanakoja riittää. :)

6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen takkia ja kauniit värit.

    VastaaPoista
  2. Tulipa hauska takki! Ja ihanan päättäväinen tyttö.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, päättäväisyyttä kyllä löytyy tässä ihanassa tytössä. :)

      Poista
  3. Kaunis takki ja kauniit värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon itekin tosi ihastunut tähän värimaailmaan. Harmi ettei samoja värejä enää jäänyt, niin itelle täytyy tehdä toisen värinen. :)

      Poista