Pikkupehmoja on taas syntynyt talven aikana muutama lisää.
Ensimmäisessä kuvassa poseeraavat pipopäiset kaverukset, pitkänhuiskea kisu ja luppakorvainen pupu.
Alakuvassa balettia tanssiva hiirulainen, "Anniina Balleriina" sekä söpö lippikseen sonnustautunut koira.
En ole näihin pehmoihin varsinaisesti käyttänyt ohjetta, kun näitä on tullut tehtyä jo niin monta, että perusperiaate on selvä. Samalla idealla voi sitten varioida mielensä mukaan erilaisia eläimiä ja tyyppejä.
Pehmojen perusideasta pääsee kiinni esimerkiksi Esther Braithwaiten ohjeiden avulla. Joukossa on myös ilmaisia ohjeita.
Voi, miten söpöjä! Parhaita lasten leikkeihin ja mielikuvitus maailmaan.
VastaaPoistaKiitos! 🐶🐰
PoistaIsommatkin lapset näyttävät tykkäävän tämmöisistä. Mahtuvat sopivasti taskuun hypisteltäväksi. Nythän näyttää olevan maailmalla muotia jättää tämmöisiä ilmaiseksi löydettäviksi, samaan tapaan kuin viime kesän maalatut kivet. Pitäisköhän aloittaa villitys suomessakin ☺️
VastaaPoistaHauska muoti, mutta en ehkä ite raaskisi jättää. 😄 Hauska tasku-maskotti tämmöinen kyllä on, sopii ihan aikuisellekin. 😊
PoistaHauskoja kaikki nuo pikkunuket. Kauna mietin, mikä olisi kivoin. Olipa vaikea valita. Mutta lopulta päädyin pipopäiseen luppakorvaiseen pupuun.
VastaaPoistaKiitos! 🥰 Näihin jää kyllä koukkuun, eli ehkä päädyt tekemään vielä lisää! 😊
Poista