Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvimuki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvimuki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukku 22: mukinlämmittimet

Jouluun on enää muutama päivä aikaa eikä mitään isotöistä lahjaa ehdi luultavasti enää tekemään. Mutta jotain pientä vielä ehtii. Mukinlämmitin on helppo ja nopea virkattava. Sen voi antaa lahjaksi mukin kera tai ilman.
Oikeastihan mukinlämmittimen käyttötarkoitus ei kai ole lämmittää mukia, vaan suojata sormia kuumuudelta. Voi olla, että se myös vähän hidastaa kuuman juoman jäähtymistä.


Näistä mukinlämmittimistä musta on virkattu seuraavasti: Virkkaa ketjusilmukoita sen pituinen ketju, että se yltää haluamasi mukin ympärille. Tämä on mitattu pahvista noutokuppia ajatellen, sillä sellaisen kanssa mukinlämmitintä yleensä eniten tarvitsee, mutta se sopii myös tavallisen juomalasin kanssa käytettäväksi. Kaikki seuraavat kerrokset on virkattu siten, että tehdään kerroksen alkuun kolme ketjusilmukkaa, sitten pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja lopuksi liitetään kerros yhteen piilosilmukalla. Näitä kerroksia tehdään, kunnes lämmitin on halutun korkuinen. Viimeisen yläreunan kerroksen olen tehnyt koristeellisuuden vuoksi rapuvirkkauksella.


Ruskeat mukinlämmittimet on tehty korvallista mukia ajatellen napillisina. tekoperiaate on muuten ihan sama kuin napittomassa lämmittimessä, mutta kerroksia ei liitetä yhteen, vaan jokaisen kerroksen lopussa käännytään ja kappaleesta muodostuu siis suorakaide. Lopuksi virkataan toiseen reunaan ketjusilmukkalenkit nappien sulkemista varten ja ommellaan toiseen reunaan napit.


Sydänkoristeet on tehty Salt for the spirit -blogin mainiolla kuvallisella ohjeella.

Jos mielesi tekisi mieluummin neuloa mukinlämmitin, niin olen tehnyt neulottuun mukinlämmittimeen ohjeen aiemmin ja se löytyy täältä.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Lupasin taannoin kirjoitella ohjetta tällaiseen... niin, mikähän tämä oikeastaan on? Google löytää vastaavia mukinlämmitin -nimellä, englanniksi tuloksia antaa mm. mug warmer, mug cozy, mug hugger ja mug jumper. Elengiina on blogissaan lanseerannut vastaavan nimellä kahvetti.


Käyttötarkoitus on joka tapauksessa suojella sormia mukin (tai siinä olevan kuuman juoman) erittämältä kuumuudelta ja siten estää sormia palamasta. Sormisuoja? Näppienpalamissuoja? Mukieriste? Jotenkin tuo mug hugger eli mukinhalaaja tuntuu nyt ystävänpäivänä kuitenkin sopivimmalta. :)


Lanka: 7 veljestä kahta eri väriä
Puikot: 3-koon sukkapuikot

Työ aloitetaan alareunasta. Luo kuviovärillä 40 silmukkaa koon 3 puikoille. Neulo 5 kerrosta 1o1n joustinneulosta. Ota mukaan toinen väri ja aloita mallikuvio. Mallikerta neulotaan 2,5 kertaa, eli sydämiä tulee vierekkäin viisi. Kun olet neulonut koko ruutupiirroksen, neulo pohjavärillä vielä yksi kerros ja vaihda sitten reunuksen väriin. Ensimmäinen kerros uudella värillä neulotaan sileää, sen jälkeen neljä kerrosta 1o1n joustinta ja viimeisellä kerroksella päätellään.


Kuvan mukit ovat aivan liian pienet, koska löysin kuvausta varten ainoastaan pieniä pahvimukeja, vaikka olin ajatellut nämä sellaisille vähän isommille, jollaisia take away -kupit yleensä ovat.


Tässä mallipiirustus vielä ensimmäiseen mukinhalaaja -versioon, jossa oli vähän erilainen sydänkuvio.


Sitten vaan muistamaan ystäviä pienellä lahjalla. Mukinhalaajan valmistukseen ei kulu aikaa tuntiakaan, joten täksi illaksi kerkiää vielä hyvin. <3



Ja meinasi vallan unohtua: sekä tällä että edellisellä mukinhalaajapostauksella osallistun tämän kuukauden silmukan ytimestä haasteeseen, joka on Silmukansaalistajan ja Pipon ytimestä blogin yhteinen jokakuinen haaste. Tällä kertaa aiheena oli siis sydän.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Maistuisko kahvi?

Minulle maistuu hyvinkin, monta kertaa päivässä. Aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia, en voisi kuvitellakaan. Joskus voi kiireessä tulla tarve ottaa kahvimuki mukaan ja silloin on vaarassa polttaa kätensä. Mutta ei hätää. Kun mukille neuloo villapaidan, niin ei sormet pala! :)


Koko sopii myös pahviselle noutomukille, jollaisen kanssa tämä ongelma useimmiten tulee eteen.

Värit valitsin kahville luontaisen värityksen perusteella, mutta nyt valmiina ne tuovatkin mieleeni joulun ja sydänpiparit. Ystävänpäiväksi taidan siis tehdä näitä lisää vähän toisenlaisilla väreillä. Ja voin yrittää ohjettakin kirjoitella. :)