torstai 25. elokuuta 2016

Kämmekkäät Afrikan tyyliin

Puikkomaisterin lapaskirja ilmestyi viime viikolla. Jo ennen ilmestymistä olin ihastunut tusinaan malleista ja niinpä ensimmäinen malli lähtikin puikoille heti, kun sain kirjan käsiini.


Ensimmäiseksi malliksi valitsin Jaanan. Puikkomaisteri kertoo kirjassa saaneensa idean malliin Afrikasta kertovasta tv-sarjasta. Lähdin sommittelemaan värimaailmaa aiemmin valmistuneiden Pirkko-sukkien jämälangoista, eli enimmäkseen Handun langoista höystettynä yhdellä Louhittaren luolan Väinämöis-kerällä. Värit päätin sitä mukaan kun neuloin. Muutaman kerran jonkin värivalinnan hylkäsinkin, purin ja tein uusiksi.


Ohjetta jouduin vähän muokkaamaan, sillä siinä oli liikaa silmukoita naisen käsineisiin minun käsialalleni. Jätin siis leveydestä yhden mallikerran pois ja pituudesta viimeisen kuviontoiston. Peukalon lisäyksiä tein vähän tiuhempaan kuin ohjeessa.


Mallin ihanuus on yksityiskohdissa: peukalokiilan kuvio, tuubireunat niin ylä- kuin alareunassakin (eri tavalla toteutettuna molemmissa), vaihtuvat värit ja Afrikka-tyyliset kuviot. Pitkät varret riittävät lämmittämään ranteiden lisäksi suurimman osan kyynärvarsista.


Kokonaisuudesta tuli kaunis ja hauskasti etninen. Keltainen, eläväpintainen lanka saa kämmenosan pilkkuineen näyttämään leopardin turkilta, vaikka pilkut onkin sitten vähän hassun väriset.

lauantai 20. elokuuta 2016

Pirkkosukissa lapaskirjan avajaisissa

Vähän reilu viikko sitten iski päähän hullu ajatus, että teenpäs seuraavaksi perjantaiksi uudet kirjoneulepolvarit Puikkomaisterin lapaskirjan julkkareihin - Puikkomaisterin suunnittelemalla mallilla tietenkin, sillä ajattelin, että suunnittelijoista on mukavaa nähdä omia mallejaan toteutettuna ja käytössä.


Kirjan julkistamistahan on juhlistettu kaksillakin eri julkkareilla. Itse en valitettavasti päässyt muun menon vuoksi ensimmäsiin julkkareihin Nicolai II -laivalle, mutta onneksi Lentävässä Lapasessa juhlittiin kirjaa vielä lisää.


Pirkko-sukat on olleet tehtävien jonossani jo kauan ja tässä samallahan kuittaantui Suuri käsityökirjahaastekin Puikkomaisterin sukkakirjan osalta. Pirkot on kirjassa tehty säärystimiksi, mutta sanallisessa ohjeessa on neuvottu myös sukka-vaihtoehto. Päätin tehdä sukat, koska en säärystimiä yleensä kauheasti tule käyttäneeksi.


Neuloin sukkia jossain vaiheessa Lentävässä Lapasessa, jolloin Taina opasti, että tuollaisia sukkia pitää sitten käyttää pikkukenkien kanssa. Niinpä tein jalkaterät ilman kirjoneuleraitoja, näinpä mahtuivat ohuet villasukat pikkukenkiin. Ja minimekko on tietysti must näin koreiden sukkien kanssa!


Lämpimässä perjantai-illassa juhlittiin uutta lapaskirjaa ja samalla avattiin tämän vuoden Tour De Sock -sukkien näyttely. Pääsin poseeraamaan Puikkiksen eli Tiina Kaarelan kanssa oikein kunnon fani-kuvaan, jännittynyt ilmehän kuuluu silloin asiaan. Oikeasti tunnelma ei ollut kyllä yhtään jännittynyt vaan ilta oli oikein rento ja mukava. Minä esittelen kuvassa Lapaskirjaa ja Tiina Sukkakirjaa.


Uunituoreen kirjan lisäksi Tiinalla oli esiteltävänä kolme paria Eva-kämmekkäitä, jotka oli neulonut yksi Lapasen vakikävijöistä, Eva Roos-Rautakorpi. Aivan mahtavia taidonnäytteitä! Haluaisin tämän persoonallisen ja kauniin mallin myös toteuttaa jossain vaiheessa, mutta mahdanko osata...


TDS-sukat oli järjestetty näyttelyä varten värien mukaan ja kokonaisuus näytti tosi hienolta!


Sain Lapaskirjan arvostelukappaleen Moreenilta postitse jo alkuviikosta, joten olen ehtinyt selailemaan sitä ihastuneena ees ja taas jo pari päivää. Aloitin ensimmäiseksi työksi Lapaskirjasta afrikkalaisvaikutteisia Jaana-kämmekkäitä ja monta muutakin mallia meni heti jonoon.

Kiitos kivasta illasta Tiinalle, Lapasen emännille Tainalle ja Tarjalle sekä kaikille muillekin Lapasen kävijöille! Kiitän myös Moreenia mahtavista käsityökirjoista ja odotan jo innolla seuraavaa jatko-osaa!

Pirkkosukkien kuvat ovat mainion Villasukkavuoden Marjaana Hakkaraisen ottamia, kiitokset kuvausavusta Marjaanalle!

perjantai 12. elokuuta 2016

Auringonsäihkettä

Kun nyt kerran aktivoiduttiin käsityökirjahaasteen suhteen, niin aktivoiduttiin sitten kerralla kunnolla. Jännittävän ja modernin Op Art Socks -kirjan jälkeen tartuin perinteisempään käsityökirjaan, Uudet pohjoismaiset kirjoneuleet.


Kirjassa on ohjeita päähineille, lapasille ja sormikkaille sekä sukille ja säärystimille. Valitsin malliksi mielestäni kauneimman kuvion, Auringonsäihkeen. Ohje on kirjoitettu säärystimille, joten sukat saadakseni jouduin jonkin verran mallia muokkaamaan. Siis kärkien ja jälkeenpäin lisättyjen kantapäiden verran. 


Jatkoin samalla langalla kuin edellisissä Yaacov-sukissa. Tällä kertaa Opalin sateenkaarilanka sai kaveriksi mustan Fabelin. Jännä, miten langan yleisilme muuttuu täysin toisenlaiseksi mustalla höystettynä.

Yaacov-sukat ovat reilusti ja tarkoituksellisesti eriparia värien puolesta, mutta Auringonsäihkeisiin halusin symmetrisen värityksen. Se vaati muutamia hukkaan kerittyjä lankametrejä ja joitain ylimääräisiä langanpäitä pääteltäväksi, mutta kyllä lopputulos on mielestäni vaivan arvoinen.


Halusin tälläkin kertaa tehdä nimenomaan jälkeenpäinlisätyn kantapään, jotta värin liukuma säilyisi katkeamattomana. Täytyy sanoa, että olen lopputulokseen todella tyytyväinen, sillä pienen pähkäilyn jälkeen sain kuvion jatkumaan niin, ettei säären takaosasta oikeastaan voi edes huomata, mistä kohtaa jälkeenpäin lisätty osuus alkaa.


Jalkapohjassa kuvion suunta kääntyy siinä kohtaa, mistä kantapää alkaa. Tämä yksityiskohta sai alkunsa oikeastaan sattumalta, mutta tykkään siitä kovasti - vaikka sukan jalkapohjaa tuskin kukaan tulee koskaan katselemaankaan. 


Kaiken kaikkiaan näistä tuli mielestäni oikein tosi ihanat sukat, niin värien, kuvion kuin mallinkin puolesta. Oikeata aurinkoa en kuvauksiin valitettavasti onnistunut näillä Auringonsäihkeillä houkuttelemaan, joten värit on kuvissa aika tummat. Ylimmässä, vähän ylivalottuneessa kuvassa taitaa oikea väriskaala lopulta toistua parhaiten.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Optinen harha sateenkaaren väreissä

Pari viikkoa sitten tuli yhtäkkiä mieleen, että mähän oon ilmottautunut Abstrakti-blogin tttintin aloittamaan käsityökirjahaasteeseen. Aikaa on syyskuulle enkä yhtään oo vielä aloittanut; siispä hihat heilumaan. Ensimmäiseksi otin käsittelyyn Stephanie Van Der Lindenin Op Art Socksin. 


Valitsin malliksi Yaacovin, johon ihan ensimmäiseksi tässä kirjassa ihastuinkin. Langaksi otin Lankahelvetin arvonnasta voitetun Opal Surprisen, joka oli tähän malliin täydellinen valinta, onhan se suunniteltu nimenomaan liukuvärjätylle langalle.


Mallissa oli oikeasti toisenlainen, työn edetessä tehtävä kantapää, mutta kirjassa suositeltiin toisena vaihtoehtona jälkeenpäin lisättyä kantapäätä, mikäli haluaa värien liukumisen jatkuvan tasaisesti. Päädyin tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon.


Tämä oli kiva työ! Näistä väreistä ja pyöreistä muodoista tulee väkisinkin hyvälle mielelle. Sukat sopivat omiin jalkoihin täydellisesti, mutta kyllä nämä sopisivat hyvin lahjaksikin jollekin piristystä kaipaavalle, joten saapa nähdä mitä teen.


Kuvausrekvisiitaksi laitoin osia tämän hetken ainoasta keskeneräisestä projektista; tekeillä on päiväpeitto pienemmälle tyttärelle. Mutta en nyt juuri taida ehtiä sitä jatkamaan, sillä kirjahaasteen seuraava kirja jo odottaa. Seuraavaksi käyn uusien pohjoismaisten kirjoneuleiden kimppuun.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vähän nuotin vierestä

Jos olette odottaneet täältä Tour De Sockin vitos- ja kutosetapin sukkien esittelyä, niin joudutte pettymään. Olin kyllä aikeissa tehdä molemmat etapit, mutta en innostunut malleista yhtään.


Vitosetapin sukat, Six Tastes, ovat sinänsä ihan hienon näköiset, mutta kuviot toteutetaan mosaiikkineuleena, jolla ainakin minun käsialallani syntyi suttuista ja epäselvää kuviota ja joka lisäksi on tekniikkana melkoisen hidas. Suttuisuus häiritsi silmääni sen verran, että purin koko sukan parin kuvion toiston jälkeen ja päätin jättää koko etapin sikseen...


... kunnes näin kuvat TiiQ:n kirjoneuleversioista. Päätinkin sitten aloittaa alusta, mutta ohjetta vain viitteellisesti seuraten. Erityisesti näissä sukissa kiinnosti hauska tapa toteuttaa kantapää niin, että kirjoneuleraita jatkuu katkeamattomana koko kantapään yli.


Sukista tuli kyllä kivat näin kirjoneuleena toteutettuna. Valitsin langaksi Novitan Pikkusiskoa, koska alkuvaiheessa oli mallia kohtaan sellainen fiilis, etten viitsi uhrata näihin mitään parempaa lankaa. Nyt jälkikäteen ajatellen näistä olisi voinut tulla vielä kivemmat jollain toisella langalla, sillä onhan tuo Pikkusisko nyt vähän tuommoista - no, keinokuituisemman oloista, kuin jotkut toiset sukkalangat.


Siltikin olen näihin sukkiin tyytyväinen. Ornamenttikuviosta tulee mieleen leppäkertut, varmaankin väreistä johtuen. Ja edelleenkin tykkään tuosta kantapäästä, se on jotenkin hienosti osa kokonaisuutta eri tavalla kuin sukissa yleensä.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Viherminttuteetä

Kateryna Golovanovan suunnittelema klassisen kaunis Spearmint Tea on pitkä ja kapea kuun sirpin muotoinen huivi. Sileää osiota halkoo pari nurjien silmukoiden muodostamaa raitaa ja reunapitsin juju on yksinkertaisissa, köynnösmäisissä reikäriveissä sekä niiden välisissä nurjalla neulotuissa alueissa.


Tulostin tämän huivin ohjeen jo pari vuotta sitten, ennen kuin olin tehnyt ensimmäistäkään neulottua hartiahuivia. Suunnittelin aloittaa tämän ensimmäiseksi huivikseni, mutta aloin epäröidä englanninkielisen ohjeen kanssa ja valitsin ensimmäiseksi huiviksi Heidi Alanderin Meadow Grassin, koska siitä oli ohje saatavilla myös suomeksi.


Sen jälkeen ohje jäi jonnekin unohduksiin pariksi vuodeksi, mutta osui silmään uudestaan pari viikkoa sitten. Huivi tuntui sopivalta lahjalta eräälle ystävälle, jolla oli merkkipäivä lähestymässä. Tässä mallissa on mielestäni kivaa se, että kapeutensa ansiosta se sopii hyvin myös kaulassa pidettäväksi, mikä lisää huivin käyttömahdollisuuksia.


Täytyy sanoa, että oli onnekas sattuma, etten silloin huivi-noviisina lähtenyt tätä huivia yrittämään. Niin kaunis huivi kuin tämä onkin, niin ohjeessa on puutteita, joista en ensikertalaisena olisi selvinnyt. Nyt useita huiveja myöhemmin ohjeen ongelmat olivat kuitenkin melko helposti ratkaistavissa.


Ensimmäinen ongelma oli aloitustavassa, jolla ohjeen mukaan tehtynä olisi tullut kaunis sileä niskaosa - ja toivottoman rullaava. Enkä keksi mitään niin ärsyttävää seikkaa neuleessa kuin rullaava reuna! Niinpä muutin aloitustavan kokonaan. Niskasta tuli nyt ehkä rumempi, mutta kestän sen mieluummin kuin sen, että puolet kauniista huivista olisi mennyt rullalle.

Toinen ongelma oli, että reunapitsin kaavion silmukkamäärä ei täsmännyt, eikä mielestäni olisi oikein voinutkaan täsmätä. Ilman suurempia pohdintoja lisäilin vaan kaavion ensimmäisellä kerroksella kolme silmukkaa satunnaisiin kohtiin jolloin sain silmukkaluvun täsmäämään. Siitä eteenpäin kaavio oli selkeä ja pitsi helppotekoinen.


Lankana tässä on Louhittaren Luolan Tuulen Tytär. Vyötteen mukaan lankaa olisi ollut 500 metriä, mutta värjärin myöhemmän ilmoituksen mukaan metrimäärä on jossain vaiheessa vaihtunut hänen tietämättään 400 metriksi. Tämän täytyi olla sitä lyhyempää erää, sillä reunapitsin toistoja ei tullut läheskään ohjeen mukaista määrää, mikä olisi tuolla määrällä pitänyt tulla ja lanka kului kokonaan millilleen. Eipä tuo minua haitannut, sillä reunus on tosi kaunis näinkin.


Ja lopuksi pingotus. Kuinkakohan monta kertaa olen tässä blogissa ihaillut ja ihmetellyt pingotuksen ihmettä? No, teen sen taas. Kyllä tämäkin huivi heräsi henkiin ja täyteen kauneuteensa vasta pingotuksessa.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kappa

Veera Välimäen Huivileikki kirjassa vilisee toinen toistaan kauniimpia huivimalleja. Ainoa, jota en ensi-selailemalta ajatellut koskaan tekeväni oli Kappa, kummallinen ponchon ja tuubihuivin risteytys. Tunnustan jopa hieman naureskelleeni (ihan hyväntahtoisesti vain) neuloja-kamuille, jotka aloittivat neulomaan Kappaa tietämättä oikein itsekään, miten aikoivat sitä käyttää.


Sitten törmäsin eräässä Ravelryn suomalaisryhmässä keskusteluketjuun, jossa ihmiset esittelivät ihania keskeneräisiä ja valmistuneita Kappojaan. Ymmärsin, että tämä on maailman käytännöllisin vaate, jollainen ihmisellä on pakko olla.


Ihastuminen johonkin malliin ei tietenkään vielä riitä, vaan työ pitäisi saada tehtyäkin. Aloitin siis suurella innolla neulomaan Kappaa viime vuoden elokuussa. Valitsin langaksi Debbie Blissin Rialto Lacen neljässä vihreän eri sävyssä. Olin juuri tehnyt samasta langasta Peipponen-huivin ja vakuuttunut sen ihanuudesta.


Kappa aloitetaan kauluksesta ja silmukoita lisätään pitkin matkaa tasaiseen tahtiin. Alkuun työ sujui siis melko joutuisan oloisesti, kun yksittäinen kerros oli nopeasti neulottu. Silmukkamäärän kasvaessa alkoi puuduttavuus... yritin aina uudestaan innostaa itseäni Kapan pariin, mutta pari metriä pelkkää sileää oikeaa ei työn kaikissa vaiheissa oikein jaksanut napata, niinpä Kappa-raasu jäi kerta toisensa jälkeen toisten, mielenkiintoisempien töiden jälkoihin.


Tämän kesän alkuun mennessä olin päässyt työssä kolmannen värin alkuun. Tein päätöksen olla jatkamatta enää neljättä väriä, sillä Kapalla oli jo pituutta melkoisesti omaan pituuteni verrattuna - sitäpaitsi alkoi tuntua, että muuten työllä ei ole mitään mahdollisuuksia valmistua koskaan.


Sitten vaan kovaa itsekuria - eli parille kesäreissulle en ottanut mitään muuta käsityötä mukaan - ja lopultakin tällä viikolla melkein vuoden työ valmistui.


Kyllä vaan tämä on käytännöllinen ja tarpeellinen vaate! Jo muutamanakin viileänä kesäpäivänä olen ottanut tämän käyttöön ponchomaisesti harteiden päälle pujoteltuna. Kädetkin saa vedettyä huivin sisään lämpimään ja viileämmällä säällä koko pötkön voi vetää alemmas lämmittämään takapuolta ja jalkoja. Talvella arvelen tämän toimivat ihan mainiosti myös tavallista runsaampana tuubihuivina.

Rialto Lace vahvisti sijaansa yhtenä ihanimmista lanka-suosikeistani, niin suloisen pehmoista ja täydellisen kutittamatonsa se on ja myös yllättävän lämmintä ohuuteensa nähden.