sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Aim True -kirjoneulepipo

Kevättalven kevyen päähineen tarpeeseen valmistui kirjoneulepipo, mallina Caitlin Hunterin kaunis Aim True Hat.


Malli on suunniteltu paksummalle langalle, mutta muunsin sen tehtäväksi fingering-paksuisista Handun Merinosukkiksesta ja Sukka-Gimalteesta, joita oli jäänyt yli aiemmista projekteista. Mallikerta on 24 silmukkaa leveä, joten sen verran oli silmukoita lisättävä. Pituutta pipoon sai lisäämällä alun ja lopun vinoneliö-rivejä.


Ja kuten joskus jämälankojen kanssa taiteillessa, niin tässäkin tapauksessa langan riittävyys vaikutti lopputulokseen. Tumman harmaa lanka loppui pikkuisen kesken, joten päälaen huippu oli pakko tehdä keltaisella. Ensin ajattelin peittää keltaisen ympyrän tupsulla, mutta hetken asiaa makusteltuani päätin antaa sen jäädä näin.

Iso kiitos Ninalle kuvausavusta!

torstai 7. maaliskuuta 2019

Kärhöt

Viime vuoden lopulla sain kyselyn halukkuudestani testineuloa sukkia tämän vuoden Sukka-Finlandiaa varten. Edellisellä kerrallahan testasin kaikki kisaohjeet ennen kilpailua. Tiesin, että parin muun meneillään olevan testineuleprojektin takia en tällä kertaa pysty panostamaan Sukka-Finlandiaan yhtä paljoa kuin edellisellä kerralla.


Kysyin kuitenkin, sattuuko testineuleiden joukossa olemaan kirjoneuleita. Vastauksena sain kuvan Puikkomaisterin Kärhöt -sukista - jonka jälkeen en voinut tietenkään enää vastustaa tätä projektia. Testauksen lisäksi sovittiin, että neulon samalla mallisukat kisaohjetta varten.


Kärhöissä on yhtä sun toista jännittävää. Sukan rakenteeseen tarjoaa yllätyksellisyyttä kantapää ja varren aloitus ja uutta tekniikkaa opetti myös italialainen päättely sukan suussa.


Kaikkein jännittävintä näissä sukissa on kuitenkin viimeistely. Kirjoneulekuvio tehdään ensin ihan tavanomaiseen tapaan ja se muodostaa ääriviivakuvion, vähän värityskirjan tapaisen. Ja värityskirjaksi sukka lopuksi tavallaan muutetaankin, sillä kukkien terälehdet viimeistellään maalaamalla ne tekstiiliväreillä.


Puikkomaisteri ilmaisi jo testineulonnan alussa, että hän haluaa sitten olla mukana maalaamassa näitä. Sukkien valmistuttua sovimme siis treffit Lentävän Lapasen takahuoneeseen (tietysti sitä ennen olin myös jo pessyt ja kuivannut sukat).


Pingotimme molemmat sukat muovilla peitettyjen plokkien päälle ja aloitimme maalaamisen, toinen toisesta ja toinen toisesta sukasta. Jossain vaiheessa vaihdettiin sukkia, että molempiin tulee molempien maalaamia kukkia (pelkäsin nimittäin, että maalaamis-käsialat on erilaiset, mutta näin jälkikäteen katsottuna en kyllä osaa kertoa, kumpi on maalannut minkäkin kukan).
Viimeistely tapahtui myöhemmin silittämällä.


Alla vielä kuva sukista ennen maalaamista. Ne olivat tosi nätit noinkin, joten maalaamaan ryhtyminen hirvitti hiukan. Maalaus onnistui kuitenkin hienosti. Ja onhan ne nyt spesiaalit, riemukkaat kukkasukat, vieläpä osittain suunnittelijan maalaamat! :D


Tässä kuva Tiinasta maalaamassa sukkaa. Tuossa näkyy nuo plokitkin hyvin. Tuollaisen saisi kotitarpeisiin leikattua pahvistakin maalaamista varten ja peitettyä muovilla, vaikka Lentävässä Lapasessa meillä oli käytettävissä hienot puiset, Villasukkavuoden Marjaanan miehen tekemät. ;)


Kyselyitä neulepinnan maalaamisesta tuli niin paljon, että tarjouduin tekemään jonkun kuvallisen ohjeen. Eli puolivahingossa tässä projektissa kävi vielä niinkin, että päädyin perustamaan YouTube-kanavan ja tekemään elämäni ensimmäisen You-Tube videon. Videolla kerron Darwent Inktense Blockseilla maalaamisesta ja näytän miten se käy.

Nyt pitää tehdä ihan erillinen kappale kaikkia kiitoksia varten:
Kiitokset Puikkis-Tiinalle, jonka projekteihin on aina hauska osallistua.
Kiitokset Tainalle valokuvaajana toimimisesta kovassa pakkasessa ja paksussa lumihangessa.
Kiitokset Idalle videon kuvauksesta, suunnittelusta, ohjauksesta, leikkauksesta yms. kaikesta mahdollisesta ja Henkalle kuvausassistenttina toimimisesta! <3
Ja kiitokset kaikille muillekin jotka ootte olleet osa tätä projektia. :)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Langanloppulapaset

Amerikkalaisen Kathy Lewinskin suunnittelemat Yarn End Mittens -lapaset ovat nimensä mukaisesti omiaan langanloppujen kuluttamiseen. Itse en innostunut hirveästi leikkimään väreillä, koska lankajämiäni oli sen verran paljon jäljellä ja näistä tuntui tulevan hyvät näin.


Muutin alkuperäistä ohjetta aika paljon. Ensinnäkin nämä jämälankani ovat Nallea ja Maijaa, eli ohjeen lankoja paljon paksumpia. Tämä pakotti vähentämään silmukkamäärää reilusti ja siten koko kuvio muodostui isommaksi ja kuviontoistoja tuli vähemmän.
Ranteensuun taittoreunan ja heti sen jälkeen alkavan kirjoneulekuvion sijaan aloitin kaksivärisellä joustimella ja tein ranneosaan kirjoneuletta vain pari kuvioriviä.
Peukaloon päästessäni en tainnut muistaa koko ohjetta enää ollenkaan, vaan jatkoin vain lapasen kuviointia. Nyt jälkikäteen katsottuna ohjeessa näyttääkin olevan pilkkupeukalo.

Samoja jämälankoja on nähty tämän talven lapasissa aiemminkin. Eiväthän ne jämälangat vieläkään millään muotoa loppuneet, mutta talven saldona tällä saralla on neljät sport-vahvuiset kirjoneulelapaset ja kyllä niitä jämiä nyt on vähän vähemmän.


Jos muuten kirjoneule jaksaa kevättä kohti mentäessä vielä innostaa, niin Lentävässä Lapasessa järjestetään vielä yksi Kirjoneuleiltakoulu 26.4. Vapaita paikkoja näyttää olevan vielä muutama.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Ponnaripipo

Idea tähän pipoon lähti Puikkomaisterin Klovni-sukista, jotka neuloin Sukkasirkus -kirjaa varten (tai oikeamminhan mallin nimi on Klovni Azzita Alloy). Mallin tärkein juju on isot kirjoneulekuviot, jotka on toteutettu tikapuutekniikalla.

Halusin aloittaa jotain uutta tikapuutekniikalla opetustarkoituksessa, kun ajattelin, että tekniikkaa ei voi oikein opettaa muutoin kuin näyttämällä. Päätin soveltaa sukkaohjeen kuvioita pipon, Puikkiksen luvalla tietysti.


Tämä olikin varsinainen suunnitteluprosessi! Tein uusiksi varmaan jokaisen kohdan tästä piposta, sillä aina huomasin jotain, mikä ei toimi. Ensin aloitin pipon resorilla. Myöhemmin huomasin, että se ei sovi tähän malliin, joten purin resorin ja reunoista poimituista silmukoista aloitin taittoreunan. Paljon parempi.

Myös kirjoneuleosion alun tein kahteen kertaan, sillä parin pallorivin jälkeen huomasin, että olen laittanut langankierrot vääriin paikkoihin ja puikotkin on ihan liian isot ja silmukoitakin pitää lisätä... Langankierrot (eli ne tikapuutekniikan nurjat silmukat) siis keskelle värialuetta, niin tulee siistimpi!


Kun olin saanut kaikki pallorivit valmiiksi aloin pohtia kavennuksia ja totesin, että tästähän tulee kärpässieni, jos nyt vaan kavennan pyöreähkösti tavallisen pipon tapaan. Lapselle kiva, mutta ehkä ei aikuisten pipoon kuitenkaan...

Klovnisukissa oli myös tuollaista puna-valkoista tasaraitaa, joka näytti aika kivalta, joten päätin ottaa sen tähän mukaan. Ja siinä vaiheessa tuli myös mieleen, että olen usein ollut ärsyyntynyt siitä seikasta, että pitkä tukka ponnarilla tai nutturalla mollottaa tyhmästi pipon alla. Niinpä tästä tulikin tämmöinen ponnaripipo, joka jättää huipun avoimeksi ja aukko kiristetään nyörillä sopivaan kireyteen; ponnarille riittää pieni reikä ja nutturakampauksen kanssa aukon voi jättää isommaksi. Ilmankin ponnaria pipoa voi käyttää, silloin reiän voi kiristää ihan tiukalle.


Olen ihan super-tyytyväinen tähän - vaikka yksi noista rehellisen palautteen antajistani eli lapsistani sanoikin, että "toi on tollanen leikkisä pipo" ja kun kysyin tarkoittiko hän, että se on jotenkin hupsu, niin vastaus oli että "No. Eihän tollasta pipoa käyttäis henkilö, jolla ei oo huumorintajua." Että ota nyt siitä selvää sitten. Ite kuitenkin tykkään, enkä pidä tätä hupsuna vaan käytännöllisenä pitkän tukan kanssa!

Ohjetta en ole vielä kirjoittanut, mutta saatan kirjoittaa, jos joku osoittaa kiinnostusta sellaiseen. Tai ehkä muutenkin.

Kuvat: Ida Niemi

lauantai 9. helmikuuta 2019

Unimaa

Heidi Alanderin supersuosittu huivimalli Nurmilintu on saanut pikkusiskon. Unimaa on suunniteltu samoista elementeistä kuin isosiskokin, eli ainaoikeasta neuloksesta ja pitsistä. Tällä kertaa tutut elementit nähdään puolikaaren muodossa klassisena hartiahuivina.


Tein oman versioni Nurmilinnusta kesällä 2015. Se on monta talvea ollut yksi eniten käyttämistäni kaulahuiveista. Niinpä Unimaakin herätti heti kiinnostusta ja laitoin sen muistiin seuraavaa tarvetta varten. Sellainen ilmaantuikin tärkeän ihmisen merkkipäivän lähestyessä. Huivin saajalle oli oikeastaan olemassa vain yksi mahdollinen värivaihtoehto ja niinpä tästä tuli keltainen.

Langaksi valitsin Novitan uuden ohuen Baby Merinon, joka nimensä mukaisesti on sataprosenttista merinovillaa. Neuloessa se tuntui hieman karhealta ja siinä oli jotenkin kova ja käsitelty tuntu, mutta arvelin että eiköhän kastelu nämä puutteet korjaa kuten niin usein ennekin. Ja arvaus osui oikeaan, nimittäin kastelun ja pingotuksen jälkeen karheus ja pinnan kovuus olivat tiessään.


Tykkään tästä huivista tosi paljon. Se oli mukava neuloa ja lopputulos on klassisen kaunis. Kaareva muoto on omiaan hartioille heitettäväksi, mutta melko kapeana muodoltaan huivi soveltuu kaulahuiviksikin. Siis turvallinen lahja, kun ei ihan varmaksi tiedä, onko saaja "hartiahuivityyppiä".

Kuvat on tällä kertaa sen näköisiä, että on vähän tullut kiire. Ne on otettu toissa viikonloppuna, jolloin pakkanen hipoi kolmeakymmentä astetta. Siitä johtuen ei tullut pahemmin kuvakulmia pohdiskeltua, vaan pari ekaa räpsäisyä sai luvan kelvata. Saanette kuitenkin käsityksen. :)

lauantai 2. helmikuuta 2019

Chevron Cloud

Huomasin, että jostain kumman syystä tämä huivi on jäänyt esittelemättä blogissa. Aloitin neulomaan huivia vuosi sitten huhtikuussa ja se valmistui lokakuussa. Kuvat on otettu joulukuussa ja postaus tulee näemmä helmikuussa... mitään kiirettä en siis ole pitänyt tämän huivin kanssa missään vaiheessa. Tauollakin se oli neulomisen aikana monet kerran.


Muistan että aloitin työn Lentävän Lapasen järjestämässä Knitting Movie:ssa eli elokuvanäytöksessä, jossa on vähän valoja päällä, että voi neuloa.  Ajatuksenani oli, että tämä on aivotonta ja yksinkertaista neulottavaa, jossa ei tarvitse muuta tehdä kuin posottaa menemään. No, ei ihan ole, sillä työssä täytyy jatkuvasti laskea seitsemääntoista tai kahdeksaantoista. Siksi se ei ole ollut oikein ihanteellinen neulottava luennoille tai oikein mihinkään, missä on ajateltava samalla muuta, toisaalta se ei ole niin mielenkiintoinen, että sitä  tekisi mieli neuloa, jos ei ole mitään muuta ajateltavaa samalla.


Työlle ei ole missään vaiheessa ollut varsinaista kohdetta, eli kenelle sen annan ja koska. Ehkä siksikin se on edennyt niin hitaasti. Mutta siitä tuli aika kiva, joten ihan hyvällä mielellä voin sen antaa lahjaksi, jos jollekin lilan ja vaaleanpunaisen ystävälle tulee joku juhlan aihe. Olisi se kyllä ihan ihana itsellekin, mutta kun noita huiveja on jo muutama...


Malli on Chevron Cloud ja langaksi valikoitui vuosia laatikossa marinoitunut Novitan Huurre, jota kului hieman vajaat kaksi kerää. Alunperin malli on tarkoitettu neulottavaksi ohuesta silkkilangasta ja pörhöisestä mohairista vuorotellen, mutta toimii ihan kivasti yhdelläkin langalla toteutettuna.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Groot's Cardigan of the Galaxy

Toissa kesänä neuloin ihanan Miette-neuletakin Rowanin Softyack DK -langasta, joka sisältää puuvillaa ja jakin villaa. Ihastuin lankaan niin, että ostin sitä samantien lisää toiseen, pidempään villatakkiin. Sen jälkeen jahkailinkin yli vuoden, minkä takkimallin valitsisin. Kunnes törmäsin tähän malliin.


Cardigans of the Galaxy on amerikkalaisen suunnittelijan Mary Annarellan mallikokoelma, jossa on ilmestynyt tähän mennessä kolme aikuisten neuletakkimallia ja lisäksi yhdestä lasten versio. Kokoelma on saanut inspiraationsa Gardians of the Galaxy elokuvasajasta, jonka mielikuvitukselliset henkilöhahmot seikkailevat avaruudessa galaksia suojellen.

Groot on elokuvan puuta muistuttava humanoidi. Koska en ole näistä elokuvista nähnyt kuin yhden jatko-osan, niin Grootin luonne ja ominaisuudet eivät sen tarkemmin ole auenneet. Takin selkäpaneelin kiemurtelevat palmikot kuitenkin muistuttavat puun monisyisesti haarautuvaa ja mutkittelevaa juurakkoa, joten sitä kautta villatakin yhteys nimeen jotenkin hahmottuu.


Takki neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Ohje on olosuhteiden pakosta sellainen, että siinä pitää huomioida monta asiaa yhtä aikaa. Samanaikaisesti tehdään lisäyksiä moneen kohtaan ja lisäksi pitää seurata selkäpaneelin kaaviota (minä en ainakaan oppinut sitä vielä ulkoa). Etureunan kiemurat sentään oppi aika nopeasti niin, ettei niiden kaavioita tarvinnut erikseen katsoa. Ohje on kuitenkin kirjoitettu niin selkeästi kuin mahdollista - ja jopa hauskasti, mitä ei monesta neuleohjeesta voi sanoa!

Istutettujen hihojen silmukat poimittiin hiha-aukkojen reunoista ja ne neulottiin pyörönä ylhäältä alas. Lopuksi poimittiin silmukat etureunoista ja niskan ympäri nappilistaa varten. Tämän vaiheen tein kahteen kertaan, sillä ensimmäinen, napinlävellinen versio ei oikein miellyttänyt. Kokeilin kaksia eri nappeja ennen kuin uskoin, että kyllä se on parempi kokonaan ilman.

Ai niin, malliin olisi kuulunut vielä taskutkin, mutta ne jätin pois. Koen taskut villatakissa yleensäkin vähän tarpeettomiksi; jos niissä säilyttää jotain, niin takki vaan venyy.


Jakkitakki on pakkasella ihanan lämmin. Nämä kuvat on tosin otettu reippaasti yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa, silloin kun lehdessä uutisoitiin, että ulkoilma sattuu naamaan. No sattuihan se, eikä kuvausta näin vähissä vaatteissa voinut kovin kauaa jatkaa, kun kuvauslaitteetkin jo hyytyivät yksi toisensa jälkeen. Muutama kuva saatiin kuitenkin. :)
(Kuvien väritys on sinertävä, mutta oikeasti takin väri on puhdas ja konstailematon kaurapuuron väri eli harmaa.)

Uskon, että puuvillan ansiosta takki sopii mainiosti myös kevään ja kesän tarpeisiin. Tästä tuli klassikkoneule, jota on helppo käyttää niin hameen kuin housujenkin kanssa. Suosittelen tätä mallia ja suunnittelijaa lämpimästi. ja luulenpa, että jos alan lähiaikoina uutta takkia kaivata, niin saattaapa saman kokoelman muitakin takkeja päätyä puikoilleni.


Kuvat: Ida Niemi