keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Keväällä kerran

Nyt se alkoi, nimittäin toivottu ja odotettu Sukka-Finlandia! Tai itse kilpailu ei alkanut ihan vielä, mutta lämmittelymalli tunnelmaan pääsemiseksi julkaistiin eilen. Kyseessähän on Tour De Sockin suomalainen ja suomenkielinen vastine, jossa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen, Suomen punaiselle ristille.



Tour de Sockin tapaan tässä kisataan nopeudesta, mutta myös luovuudelle on oma sarjansa. Kisata voi yksilönä tai joukkueessa tai molempia. Kilpaa voi lähteä neulomaan tosissaan tai leikkimielellä. Erilaisten ja eri tekijöiden suunnittelemien ohjeiden kautta halutaan tarjota mahdollisuus kehittyä ja oppia uusia tekniikoita.


Kisan pienellä hyväntekeväisyyteen menevällä osallistumismaksulla saa lämmittelyohjeen ja kuusi varsinaista kisaohjetta. Lämmittelymallissa ei vielä kisata nopeudesta, mutta se pitää olla neulottuna jotta voi sijoittua lopullisessa kisassa.



Idea Sukka-Finlandiaan lähti Tour De Sockista; muistan että jo monena vuotena on ilmoille lentänyt heittoja, että tämmöinen samanlainen kisa pitäisi järjestää suomeksikin. Tourilta kun ovat harmillisesti jääneet pois monet, joita vieraskieliset neuleohjeet ovat kammoksuttaneet. Nytpä sattuivat siihen heittoon tarttumaan tyypit, jotka tekevät eivätkä meinaa! Tapahtuman taustapuurtajina ovat neulekahvila Lentävän Lapasen Taina ja Tarja sekä joukko suomalaisia upeita suunnittelijoita sekä lanka- ja käsityöyrittäjiä. Tapahtuma on kokonaisuudessaan toteutettu vapaaehtoisvoimin ja sivusta seuranneena voin sanoa, että työtä on riittänyt aivan hullun lailla, joten hatunnosto sanon minä!



Itse olen antanut oman vaatimattoman työpanokseni testineulomalla kisaohjeita ja yrittämällä panostaa sukkakuviin enemmän kuin yleensä. Ja mikäs oli näin kauniita sukkia kuvatessa kauniin maamme syksyisessä luonnossa, vaikka sukkamallin nimi onkin Keväällä kerran. Mallin on suunnitellut Lumi Karmitsa, suunnittelijajoukon kuopus, josta takuulla kuullaan vielä paljon.




Lankoina kahden suomalaisen sponsorin langat, luonnonvaalea Tukuwool Sock sekä sininen Handun Paksukkis.


Ensimmäinen varsinainen ohje julkaistaan itsenäisyyspäivänä ja kilpailu päättyy ystävänpäivänä.




maanantai 9. lokakuuta 2017

Poikittain neulottu villapaita

Inspiraatio syntyi alunperin Prymiltä blogiyhteistyönä kokeiluun saamistani langoista, ihanasta höttö-langasta Schachenmayr Fashion Kid Lightista sekä Merino Extrafine Lacesta. Niille ohjetta etsiessäni löysin Dropsin Sweet Rose -villapaidan ja olen siitä asti sen tekemistä aina välillä miettinyt; on tehnyt mieli kokeilla, miten villapaidan saa neulottua poikittain yhtenä kappaleena. Ihan vaan koska on hauska kokeilla jotain erilaista ja myös koska tykkään tekotavan synnyttämästä pystyraidasta.

Dropsin ohje vähän arvelutti ja siksi tekeminen siirtyikin. Ohjeen leveysmitat eivät mielestäni oikein vastanneet sellaista jättivillapaitaa, joka kuvan perusteella oli tarkoitus tehdä. Lopulta tein omat laskelmat leveyden suhteen vanhan hyvän kokoisen jättivilliksen perusteella ja lähdin neulomaan.


Ohje oli mitoitusta lukuun ottamatta ihan hyvä, tosin asiat oli Dropsin ohjeiden yleiseen tapaan melko monimutkaisesti ja vaikeaselkoisesti selitetty, mutta ei mitään sellaista mitä ei normaalilla päättelykyvyllä olisi ymmärtänyt. Ensin tehtiin toinen hiha poikittain, sitten luotiin lisää silmukoita vartalo-osaa varten ja tehtiin sitä hetken aikaa yhtenä kappaleena. Sitten pääteltiin kaula-aukkoa varten muutama silmukka ja neulottiin hetken aikaa etu- ja takakappaletta erikseen, kunnes kaula-aukon jälkeen puolet taas yhdistettiin ja neulottiin vartalo-osa valmiiksi. Sen valmistuttua pääteltiin sama määrä silmukoita kerroksen molemmissa päissä, kuin oli ensimmäisen hihan jälkeen luotu ja lopuksi tehtiin vielä toinen hiha.


Koska neule oli pyöröpuikolla poikittain, leveys oli kyllä hyvin mitattavissa työn edetessä, mutta mitään käsitystä sen pituudesta ei koko aikana ollut. Niinpä tajusin vasta koko kappaleen valmistuttua, että kappaleen pituus oli ehkä 40cm liian pitkä. Aiotusta paidastani oli tullut polviin saakka ylettyvä mekko, joka pystyraitoineen olisi parhaiten sopinut esiintymisasuksi joulukuvaelman paimenelle. Ei ihan mun tyyliä (eikä kenenkään tuntemani myöskään).


Koska yläosa lepakkohihoineen oli kuitenkin aika hauska niin päätin, etten luovu vielä toivosta. Päätin että on tullut aika kokeilla "steekkausta", eli neuleen leikkaamista. Muutamassa minuutissa etsin netistä ohjeen ja tein päätöksen. Hups vaan ja neule oli leikattu poikki helmasta. Neulomissuunnasta johtuen neule ei lähtenyt purkautumaan, mutta jotenkin reuna piti tietysti huolitella. Virkkasin reunaan piilosilmukoiden rivin, poimin silmukat resoria varten ja neuloin helmaresorit eteen ja taakse. Lopuksi ompelin virkatun reunan kiinni neuleen taakse. Neuleen läpikuultavuudesta johtuen taitetut reunat näkyvät vähän läpi eikä reunasta siksi tullut ihan niin siisti kuin olisin toivonut. Parempi tämä nyt kuitenkin on kuin mekkona ja lisäksi ihanista langoista johtuen huippupehmoinen ja mukava, joten ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kännykkälaukku

Pitkästä aikaa tartuin virkkuukoukkuun. Olen hieman vältellyt sitä suurprojektini valmistuttua eikä sen aikanakaan tehnyt mieli oikein mitään muuta virkata.


Nyt tuli kuitenkin ihan selkeä tarve, sillä tytär valitti, ettei vanhassa kännykkälaukussa mahdu vetoketju kiinni. Eikä mahtunutkaan, jäi noin yhdestä sentistä kiinni. Ajattelin, että kyseessä on alakoululaisella vähän sellainen turvallisuusjuttukin, että pitäähän sen laukun mahtua kiinni ettei kännykkä putoa tai kastu niin helposti.


Laukku syntyi vanhoista Catania-jämistä ihan yksinkertaisesti suoraa putkea virkkaamalla. Vetoketjun ompelin kiinni lopuksi ja olkahihnaksi virkkasin yhden kerroksen ketjusilmukoita ja yhden kerroksen kiinteitä silmukoita. Laukku sopii raitapaidan kanssa mainiosti vaikkapa koiranulkoilutukseen ja molempien koirien oli ehdottomasti näyttävä kuvassa (toinen oma ja toinen hoitokoira).

perjantai 15. syyskuuta 2017

Accio

Tourin viides sukkapari on nimeltään Accio. Sen on suunnitellut Heidi Nick, jonka kynästä oli myös viime vuotisen kilpailun I Remember it Again -malli. Aikamoista vääntämistä ja kääntämistä taas, ehkä tällä kertaa vähän liikaakin. Moneen suuntaan kiemurtelevien nauhojen ja palmikoiden lisäksi sukkiin neulottiin helmiä. Olisi saanut laittaa vielä useamman värisiä helmiä, mutta itse halusin yksinkertaistaa edes sen yhden seikan minkä voin.


Jotenkin sitä toivoisi, että suunnittelija osaisi valita eri suunnitteluelementtien väliltä. Kierrettä ja pyörrettä kuitenkin riittää ja kärjessä kuvio yllättäen loppuu aika töksähtäen keskellä jalkapöytää. Näissä sukissa parasta onkin takaosa, jossa kuvio ei hajoa moneen eri suuntaan. 

Mutta vaikkei lopputulos nyt omaan silmään mikään tyylikkyyden huipentuma olekaan, niin oli näiden neulomisessa se palkitsevuus, että sai selätettyä hengästyttävän monimutkaisen ohjeen - hankalasta haasteesta selviäminen saa toki aina mielen hyväksi.


Neulomisnautintoa lisäsi ihana lanka, joka on Rva Silmusolmun käsinvärjättyä Villa Sukkista värissä meirami. Helmet on niitä samoja, joita käytin edellisen postauksen Ruusujuuri -sukissa. Itseasiassa nyt pienen ajan kuluttua hengästyttävän tuntuisesta neulomisprosessista sukat näyttävät jopa ihan hyviltä ja paljolti kiitos siitä kuuluu juuri langalle.


Tour De Sockin viides etappi jäi osaltani viimeiseksi ja niin monen muunkin osalta. Jos nyt laskin oikein, niin vain 35 osallistujaa yli tuhannesta sai kuudennen etapin sukat valmiiksi määräajassa. Aika moni ei edes aloittanut koko sukkia, sen verran vaivalloiset ja rumat sukat oli kyseessä. (Joko vaivalloiset tai rumat olisivat vielä menetelleet, mutta molemmat yhdessä oli liikaa.) Itse kuuluin tähän valtajoukkoon, jolla Tourin tunnelma lopahti viimeisellä etapilla. Lentävän Lapasen tiimissä on kuitenkin monia, joilta viimeisetkin sukat syntyivät, joten ylpeänä siipeilijänä kuulun tähän joukkueeseen.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Ruusujuuri

Juuri ennen Tour De Sockin alkua ja ensimmäisten etappien väleissä testineuloskelin Tiina Kuun uunituoretta sukkamallia nimeltään Ruusujuuri. Tuli siis neulottua kolmet TiiQ-sukat vajaassa parissa kuukaudessa; ensin Tourin lämmittelymalli Priha, sitten kakkosetapin Kantelettaret ja niiden lomassa nämä. Ja ei yhtään alkanut kyllästyttää, on nää vaan niin hienoja malleja kaikki!


Langoiksi valikoituivat valkoinen Novitan Venla ja hehkeän vihreä Filcolanan Arwetta Classic sekä ruusuihin jokin punainen vastaavan paksuinen lanka. Lisäksi kului 60 kappaletta kullankeltaisia helmiä.


Sukat aloitettiin kärjestä ja kantapään ratkaisu on ihan omanlaisensa. Itselleni kantapään istuvuus ei ollut paras mahdollinen, mutta pitkä- ja kapeajalkaiselle tyttärelle sukat istuvat erittäin hyvin, kuten kuvasta näkyy. Onkin hyvä, että tarjolla on erilaisia kantapääratkaisuja, sillä miten kaikkiin jalkoihin voisikaan sopia samanmuotoinen kantapää. Kiva että jotkut suunnittelijat jaksaa näitä erilaisia ratkaisuja miettiä!


Kuvio on yksinkertaisen kaunis ja sen verran siinä on toistoa, ettei tarvitse ihan koko aikaa tuijotella kaaviota. Kaiken kruunaa lopuksi tehtävä yksinkertainen ruusurivi, jota helmet koristavat. Aiemmin olen tehnyt helmin koristeltuja sukkia, joissa helmiä on ripoteltu pitkin vartta ja jalkapöytää, mutta jos miettii helmellisten sukkien käytettävyyttä kenkien kanssa, niin tämä on ehdottomasti paras näkemäni tapa sijoitella helmet.

Olettehan muuten kaikki jo huomanneet loppuvuodesta alkavan Sukka-Finlandia kilpailun, meidän suomalaisten oman, suomenkielisen version Tour De Sockista? Siellä on luvassa sukkamallit seitsemältä ihanalta suomalaissuunnittelijalta, joista yksi on juuri Tiina Kuu.

lauantai 26. elokuuta 2017

Mosaic Marbles

Tour De Sockin neljännen etapin sukat ovat nimeltään Mosaic Marbles Socks. Suunnittelija on edellisiltä Tour-vuosilta tuttu Kirsten Hall, jonka malleista olen tykännyt hurjasti joka vuosi; toissa vuoden Far Into the Forest ja viime vuoden Diamondback Socks olivat saman suunnittelijan käsialaa. Malleissa on kauniin ulkonäön lisäksi viehättänyt juuri se haasteellisuus, että aina on tarjoiltu jokin uusi ja erilainen tekniikka tai rakenne.


Tänä vuonna sukka oli rakenteeltaan oikeastaan ihan perussukka ylhäältä alas neulottuna ja tavallisella kantapäällä. Mutta kuvio toteutettiin mosaiikkitekniikalla, jota olen halunnut päästä opettelemaan. Aika hauska tekniikka tämä olikin. Ainakin pitäisi kaikkien kirjoneulekammoisten tämä opetella, sillä tässä neulotaan jokainen kerros vain yhdellä värillä kerrallaan.


Jotenkin vaivaton ja loogisesti etenevä kuvio kun sen oppi ja sukat syntyivätkin melko joutuisasti, osittain automatka-käsityönä.

Pidän lopputuloksesta paljon. Aika isot näistä tuli Tourin minimivaatimuksilla, mutta jonkun jalkaan varmasti sopivat.


Langat ovat Dropsin Fabelia vaalean harmaana ja smaragdinvärisenä liukuvärjättynä.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Retropallopeitto

Vihdoinkin se on valmis! Lähes kolme vuotta työn alla ollut virkattu pallopeitto. Peitto sai alkunsa heti edellisen virkatun peiton valmistuttua. Noihin aikoihin olin tuon peiton lisäksi tehnyt muutamia muitakin isoäidinneliöprojekteja ja olin siksi isoäidinneliöihin kovasti kyllästynyt. Niinpä seuraavasta peitosta tulikin palloneliöpeitto.


Sopiva palloneliöohje löytyi aikanaan nimellä 'Retro Circle Square' Three Beans in a Pod -blogista, joka nyttemmin on näköjään lopettanut toimintansa eikä ohjettakaan harmillisesti enää netistä löydy. Vastaavia palloneliöohjeita varmasti löytyy kyllä, jos joku nyt tämän tyyppistä innostuisi virkkaamaan. (Ja noista mun lähikuvistakin voi varmaan päätellä, miten tuo on virkattu.) Ohje on sen verran simppeli, ettei sitä parin neliön jälkeen enää tarvitse. Edit. Lukijan vinkki: poistetun blogin ohje ympyrästä neliöksi löytyy vielä Pinterestistä.


Alkuun mietin aika pitkään kahta väreihin liittyvää asiaa. Ensinnäkin mietin, että rajaanko väritystä jotenkin vai laitanko mukaan kaikkia jämälankoja mitä löytyy. Tuolloin noin viisi vuotias peiton tuleva omistaja oli sitä mieltä että kaikki värit sekaan vaan, joten se oli helposti ratkaistu.


Vähän vaikeampi päätös oli se, että teenkö kaikkiin ympyröihin samanväriset neliöt ympärille vai tulisiko reunuksistakin riemunkirjavat. Ajattelin, että riemunkirjavat olisivat olleet parempi tapa käyttää vielä isompi määrä jämälankoja, mutta päädyin kuitenkin valkoiseen, koska ajattelin että se tekee monien eri värien sekamelskasta yhtenäisemmän. Lisäksi ajattelin, että palojen yhdistelystä tulee siistimpi, kun yhdistelyn voi tehdä samalla värillä, mistä kaikki reunat on virkattu.

Reunat ovat valkoista Novitan Nallea ja silloin kolmisen vuotta sitten Novita oli juuri lopettanut värikartastaan valkoisen värin. Niinpä hamstrasin sitä luullen ostaneeni tarpeeksi. Tänä keväänä hamstratut langat kuitenkin loppuivat, mutta se hyöty projektin venähtämisestä oli, että valkoinen ehti parahiksi tulla Nallen värikarttaan takaisin.

Meinasi multa muuten viime metreillä loppua jämälangatkin ja siinä kohtaa tuli muutama blogin lukija apuun ja tarjoutui lähettämään lisää jämälankoja. Aivan mahtavan ihanasti tehty, kiitokset teille!


Oma lukunsa oli sitten se, kun kaikki neliöt olivat valmiit ja ajattelin, että nythän tämä valmistuukin jo parissa päivässä. No eipä valmistunut, vaan 273 palan yhdistämisessä meni kyllä muutama viikko. Yhdistely oli alkuvaiheessa suorastaan tuskallistakin, kun palat oli järjestelty lattialle oikeaan järjestykseen ja siinä lattialla istuen sitten virkkasin palat yhteen ensin poikittaissuunnassa. Sitten taas helpotti työergonomian osalta, kun kaikki palat oli virkattu kiinni toisiinsa yhteen suuntaan ja peittoa pystyi taas helpommin liikuttelemaan.

Päättelemistä ei ollut lopussa tehtävänä kovinkaan paljoa, sillä suurimman osan langanpäistä olin virkannut seuraavan kerroksen sisälle työn edetessä ja palojen reunoissa olevat langanpätkät virkkasin kerroksen sisään yhdistellessä. Ainoastaan keskikohdan lanka oli suurimmassa osassa paloista pääteltävänä, joten kyllähän niitä sitten muutama kuitenkin oli. Äitini auttoi jonkin verran, kiitokset vaan sinne suuntaan. :) Loput tein samalla kun virkkasin paloja yhteen. Aina yhden pätkän yhteen virkattuani päättelin sen kohdan ympärillä olevat langanpäät.


Peiton ikionnellinen uusi omistaja on ehtinyt tässä välissä täyttää vuosia jo useamman kerran ja on nyt kahdeksanvuotias reipas tokaluokkalainen. Ilman hänen sinnikkyyttään peitto ei varmasti vieläkään olisi valmis, sen verran patistelua ja muistuttelua tämä projekti on meikäläiseltä vaatinut. Joskus asioiden valmistumisessa eteenpäin ajaa sisäinen motivaatio, joskus taas ulkoinen, kuten tässä tapauksessa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen yhtä kaikki. :)