sunnuntai 25. elokuuta 2019

Hilla -meikkipussi

Saimme kutsun serkkuni Hilla-tytön rippijuhliin. Pari viikkoa ennen juhlia aloin miettiä, että voisiko 15-vuotiaalle keksiä mitään sellaista itse tehtyä, mistä sen ikäinen edes etäisen epävarmasti saattaisi tykätä. Jonkun kumman mielleyhtymän kautta keksin laittaa tytön nimen englanniksi (cloudberry) virkkausmallien kuvahakuun ja yllätyksekseni sillä löytyi Lankavan sivuilta Molla Millsin ihana virkkausohje pieneen Cloudberry-laukkuun.


Olin heti myyty, sillä onhan tuo nyt aivan ihana malli! Kävin ostamassa ohjetta paksumpaa Catania-lankaa, sillä ajattelin että ajan rajallisuuden vuoksi teen laukun vähän pienemmällä silmukkamäärällä. Totesin aika pian, että ei tule nättiä. Pylväät paksummalla langalla tekivät virkatusta pinnasta harvan ja verkkomaisen, ei lainkaan Mollan kauniin mallin näköistä.

Aika vaihtaa suunnitelmaan b. Etsin netistä kiinteillä silmukoilla tehdyn meikkipussimallin, Fruit bags Trio, ja noudatin sitä muuten, paitsi kuvion otin Cloudberry-ohjeesta. Pylväät vaihdoin marjojenkin osalta kiinteiksi silmukoiksi. Pelkäsin, että hillat jäävät näin liian litteiksi, mutta parin valmiin marjan jälkeen totesin, että ainakin omaa esteettistä silmääni nämä marjat miellyttävät eikä kuvio vaatinut sen kummempaa muokkausta. Hillat koostuvat ryppäästä popcorn-silmukoita, joka olikin minulle uusi hauska tuttavuus.


Sain virkatun osuuden valmiiksi pari päivää ennen juhlia. Se piti vielä kastella ja viimeistellä, joten aloin vähän hermostua, että mahtaako tämä ehtiä valmiiksi. Työn kuivumista odotellessa kävin ostamassa pussiin vuorikankaan ja vetoketjun. Koska puuvillalangan kesti kuivua seuraavaan päivään, niin aikaa vuorin ompeluun ja vetoketjun kiinnittämiseen jäi enää yksi ilta.

Kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, kuten vähän olin pelännytkin. Viime aikoina hyviin väleihin kanssani antautunut ompelukone alkoi temppuilla vuorin ollessa valmis mutta vielä kiinnittämättä. (Ratkaisin ompelukoneen ongelman lopulta helposti, mutta vasta seuraavana päivänä.) Päädyin siis kiinnittämään vuorikankaan ja vetoketjun käsin. Siitä tuli kuitenkin mielestäni siisti ja nätti ja olen siihen  tyytyväinen.


Meikkipussiin sisään pari voidetta näön vuoksi ja koska en todellakaan tiedä, millaisia meikkejä 15-vuotias tänä päivänä toivoisi niin lisäksi lahjakortti kosmetiikkaliikkeeseen, että saaja voi täyttää pussin itselleen mieluisilla tuotteilla.

Vaikka lahjakortti yksinäänkin olisi riittänyt, niin jotenkin tykkään ajatuksesta, että lahjassa on myös jotain henkilökohtaista ja yksilöllistä - ja itse tehtyä.

8 kommenttia:

  1. Hillittömän hieno! Pakko yrittää tehdä itsekin.
    Leena N.

    VastaaPoista
  2. Todella ihana ja hieno pussukka! Ja kaunis ajatus myös. Ihan varmasti saaja on tästä tykännyt.

    VastaaPoista
  3. Ihana on tuo sinun versiosi. Et suostuisi jakamaan omaa ohjettasi? Vertasin alkuperäiseen, ja pidän enemmän tästä sinun mallistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä postauksesta löytyy periaatteessa kaikki ohjeet, eli tuo linkin meikkipussiohje ja Mollan kuvio muutettuna vaan kiinteiksi silmukoiksi, siinä kaikki. 😊

      Poista
  4. On kiva, on. Tuollainen ihanuus on kätsy päivän menoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti osottautuu käteväksi. 😊

      Poista