lauantai 29. kesäkuuta 2013

Romanttiset norsusukat

Eräs tuttavapiiriini kuuluva mainio nuori mies otti hiljattain yhteyttä ja pyysi kauniisti, voisinko tilauksesta kutoa norsuaiheiset sukat lahjaksi hänen tyttöystävälleen. Ihanan romanttinen ajatus, lisäksi norsu vaikutti aiheena hauskalta ja tyttöystävän lempiväritkin osuivat yksiin omieni kanssa, joten en mitenkään voinut kieltäytyä ehdotuksesta. :)


Ohjeen löysin Ravelrysta, mutta muutin sitä hieman. Vaikkakin ohje on todella kaunis sellaisenaankin ja ihastuin siihen heti, niin jotenkin se tuntui jopa liian kiemuraiselta. Sukkien saajalla on ilmeisesti enemmänkin selkeän yksinkertainen tyyli kuin räväkkä tai hippimäinen, joten päätin hylätä pohjan kiemurat ja toteutin kantapään, pohjan ja kärjen yksinkertaisemmin raidallisina. (Ja tässä kohtaa nosti jossain määrin päätään myös käytännöllinen ajattelu: jos kerran tekee sukat kahdella langalla, niin miksi tehdä yhdellä langalla juuri kantapää, johon kohdistuu suurin kulutus?)

Molemmissa sukissa on yksi norsu nilkan ulkosyrjässä. Sukat on siis kudottu erilaisiksi, selkeästi oikean ja vasemman jalan sukiksi.
Sisäsyrjissä on sama kiemurakuvio kuin jalkapöydällä.
Edestä katsottuna norsuja näkyy vain hieman.


Norsuista tuli vähän erilaiset keskenään johtuen liukuvärjätyn langan värjäyksen epäsäännöllisyydestä. Minua tämä ominaisuus liukuvärjätyissä langoissa ei häiritse, vaan tekee sukista vain vieläkin uniikimmat, toivottavasti se ei häiritse sukkien saajaakaan.

Lankana on käytetty Dropsin Fabelia yksivärisenä luonnovalkoisena sekä liukuvärjättynä wooden rosena.

Oli älyttömän kiva malli ja ihanat langat, näitä oli mukava tehdä! :)

14 kommenttia:

  1. Hienot sukat! Kiitos! Oot todella taitava!

    VastaaPoista
  2. Tiia nää on aivan järjettömän hienot! Kyllä jäis mulla tekemättä noin vaativa malli.

    VastaaPoista
  3. Vau, ei voi kyllä muuta sanoa . Hienot on sukat :)!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Katju, tykkään näistä itekin tosi paljon. Siitä vaan tekemään, ohje on tosi selkeä. :)

      Poista
  5. Nää on aivan superkauniit. Innoittivat jopa minut aloittamaan ensimmäisiä kirjoneulesukkiani! Kysyisinkin tuosta kantapäästä; millä tekniikalla olet kantapään ja jalkapohjan osan neulonut? Pystyykö vahvistetun kantapään toteuttamaan raidallisena kirjoneuleena (http://teeitse.punomo.fi/cat/neulonta/asusteita_vaatteita/vahvistettu-sukan-kantapaa.html) vai oletko käyttänyt tätä tekniikkaa: http://www.garnstudio.com/lang/fi/video.php?id=256&sort=2&thumbnails=on? Olen vielä vähän ummikko näissä kirjoneuleasioissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista ja varsinkin se ilahduttaa aina, jos saan jonkun muun innostumaan kokeilemaan jotain uutta! :) Tätä kantapäätä ei ole tehty kummallakaan linkittämälläsi tekniikalla, vaan on neulottu ihan vaan vuorotellen eri värisellä langalla ja toinen lanka kulkee vapaasti neuleen takapuolella. Mielestäni kahdella langalla neuloessa ei tarvitse vahvistettua kantapäätä välttämättä tehdä, koska kahdesta langasta jo ihan itsessään muodostuu vahvempi kuin yhdellä langalla.
      Onnea omaan projektiisi! :)

      Poista
    2. Ensimmäinen sukka valmis! Yllättävän hyvä siitä tuli, vaikka tosiaan ensimmäistä kertaa kirjoneuletta neuloin. Jouduin vähän purkamaan, kun huomasin että käsialallani sukasta tulee jätti-iso, joten vaihdoin puikot kakkosiin. (Varauduin jo siihen etten osaa ja sain mummun lupautumaan neulojaksi, jos itse en onnistu, mutta eipä tarvittu mummun apua!) En tajunnutkaan että kahdella langalla neuloessa tuo vahvistus tulee ikään kuin itsestään. Nyt tässä kirjoneulevimmassani suunnitteilla on jo kahdet uudet sukat. :D

      Poista
    3. Hienoa! Ja tsemppiä toisen sukan neulomiseen. Ja niiden seuraavienkin. ;) Kirjoneuleisiin jää tosiaan koukkuun. :)

      Poista
  6. Moikka! Haluaisin kovasti neuloa nämä sukat, pitääkö mun tosiaan ostaa malli Ravelvysta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, malli on muuttunut maksulliseksi. Silloin kun itse sen neuloin, niin ohje oli ilmainen. Onneksi ei ole kallis ohje kuitenkaan. :)

      Poista