maanantai 13. tammikuuta 2014

Pipo vol. 2


Edelliseen pipooni en ollut ihan täysin tyytyväinen, koska se oli tosi lörppö, ehkä enemmän nuorison suosimaa mallia siis. Muuten malli oli mielestäni kiva ja erityisesti tuo Dropsin Alpaca Silk -lanka aivan unelmaisen ihanaa. Niinpä tein uuden pipon melkein samalla mallilla, vain pienemmillä puikoilla ja korkeammalla reunaresorilla.

Langan väri on nimeltään kanerva ja pipo on tehty 2,5 koon pyöröpuikoilla suurimmaksi osaksi (sukkapuikot käytössä aloituksessa ja lopetuksessa). Loin samat 90 silmukkaa kuin edelliseenkin pipoon. Reunan 1o1n -joustinta tein 15 kerrosta. Kavennukset aloitin, kun pipolla oli korkeutta 23cm.
Tästä tuli aika kiva, tulen varmasti käyttämään.

Lankaa jäi vielä ja vuoden parhaat pakkaset alkoivat juuri, joten voi olla että kehittelen vielä jonkun kolmannenkin alpakka-silkki-pipon. Materiaalina tämä on ainakin aivan huippu juuri pipoon, ei kutita eikä hiosta yhtään ja kosketus iholla on höyhenen kevyt. Ja ainakin näillä pienemmillä pakkasilla lämmittääkin riittävästi.

Osallistun samalla tämän kuukauden Silmukan ytimestä -haasteeseen, jossa on aiheena pipo. Ja samalla onnittelen yksivuotiasta Pipon ytimessä -blogia ja mainostan siellä meneillään olevaa synttäriarvontaa. Onnea yksivuotiaalle! :)


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän väriä enimmäkseen mustaan talvivaatetukseen. :)

      Poista
  2. Kiitos onnitteluista! :) Mukavan pipon sait tehtyä! Tuo kivasti väriä talveen :D Kiitos kun osallistuit!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun osallistuit haasteeseen! :) Nätti pipo tuli! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva pipo! Tuo lanka on kyllä ihan huippua.

    VastaaPoista
  5. erittäin kiva pipo. miekin otin osaa tähän haasteeseen..mukavaa vaihtelua tulee neulonmiseen kun nyt joku halavatun sukkabuumi menossa miulla :D mukavaa päivää sinne ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, K@tja, Emilia ja mehtäemäntä! Juuri sopivasti alkoi kunnon pakkaset pipon testaukseen, hyvin on toiminut. :)

    VastaaPoista