sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lentoon!

Joskus kuukausi sitten Lentävän Lapasen Taina otti yhteyttä ja kysyi, ehtisinkö tehdä yhden testineulonnan. Kun kävi ilmi, että kyse oli Tiina Kuun Lentävälle Lapaselle suunnittelemasta nimikkolapasesta, en tietenkään voinut kieltäytyä.


Lapaset on suunniteltu Handun Silkkaa Merinoa -langalle, joka on ihana, käsinvärjätty fingering-paksuinen merinolanka. Tainan kanssa valikoimme testilapasten langat sillä ajatuksella, että väreistä saisi tulla jotenkin satumaiset. Niinpä metsäisen vihreää taustaa vasten lentää tulenvärinen feenix-lintu nousemassa lentoon.


Mallin idea on se, että pystyraitojen ansiosta tekijä voi itse säädellä sekä sormiosan että peukalon pituutta; pystyraidoista voi tehdä lyhempiä tai pidempiä tarpeen mukaan ilman, että itse kuvio kärsisi. 


Eilen vietettiin lapasohjeen julkistamistilaisuutta uudessa Lentävässä Lapasessa. (Muuttoa ja uuden paikan avajaisiahan juhlistettiin vasta viikko sitten.) Suunnittelija itse oli paikalla omien lapastensa kanssa ja kertoi suunnitteluprosessista sekä lapasten toteutuksesta. Itselleni seuraavaksi haasteeksi nousi opetella neulomaan kirjoneuleen iso kontrastiväri-pinta onteloneuleen tapaan, kuten Tiina on omissa lapasissaan tehnyt. Uskon kyllä, että osaan sen nyt seuraavalla kerralla, kun Tiina sen kädestä pitäen näytti. Näin hienoon yhteiskuvaan lapaseni pääsivät suunnittelijan lapasten kanssa:


Jatkossa Lentoon -lapasten ohje on saatavissa Lentävästä Lapasesta ja jos ostaa langat lapasiin, niin ohjeen saa kaupan päälle. Aika moni paikalla olijoista taisi jo innostua lapaslangat ostamaan. Ohje sisältää myös kämmekäs-version.


Mallina kuvissa poseeraa Lentävän Lapasen Tarja, jonka UPEA Vertices Unite -huivi sopii lapasiin värien puolesta täydellisesti. Viimeisessä kuvassa näkyy myös väriltään yhteensopivat kengät. Kiitos Tarja kuvausmallina olemisesta, kuvista tuli ihania! Täytyy myös kiittää Lentävän Lapasen molempia emäntiä sekä Tiina Kuuta mahdollisuudesta testineuloa näin ihana lapasmalli. Tästä tuli mukavalle mielelle pitkäksi aikaa. :)

10 kommenttia:

  1. Ihan huiman upeat ja kaunis tuo malli.♡

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun neuloit testilapaset, sä olet meidän kirjoneuletaituri! Hienot nimikkolapaset saatiin, kiva nähdä millaisia väriyhdistelmiä näistä syntyy. Voitkohan joskus pitää kirjoneulepajan halukkaille? Ohje tulee hetken päästä myyntiin (5€) myös Ravelryyn.

    VastaaPoista
  3. Lennokkaat lapaset ja niiiin tulenpalavan hyvä väriyhdistelmä testiparissasi! Mallille 100 lisäpistettä säädettävyydestä :-)

    VastaaPoista
  4. Aivan huikeat kuvat! Olipa tosi mukava Lapasmatka ja "julkkarit"!

    VastaaPoista
  5. Wov! On nämä kauniit ja malliparit niin hienosti kudotut.
    Oli kunnia olla mukana julkkareissa.

    VastaaPoista
  6. Hienot :) Nyt vasta tajusin, mistä tuo lintu tulee nuihin lapasiin.. Nythän ne on oikeenkin lentävät lapaset :)

    VastaaPoista