sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joululahjoja lapsen kanssa

Nyt on se aika vuodesta, kun moni valmistunut työ on säästettävä esiteltäväksi vasta myöhemmin joulun jälkeen. Niinpä päätin kaivaa blogattavaksi yhden viime vuonna esittelemättä jääneen jutun, joka nyt on varmastikin taas ajankohtainen monen miettiessä joulumuistamisia lasten mummoille, kummeille ja päiväkodin tädeille. Ja moni muukin varmaan miettii nimenomaan sellaisia muistamisia, joiden tekemiseen lapsi voisi myös osallistua.

Viime vuonna teimme yhdessä tiskirättejä. Ostin ihan tavallisia valkoisia tiskirättejä, pari puuleimasinta sekä purkillisen mustaa kangasväriä. Värikkäitä kangastusseja löytyi kotoa jo entuudestaan monta pakettia. Lisäksi kangasvärin levittämiseen tarvittiin pieni tuputussieni; kun värin tuputtaa leimasimeen, tulee siistimpää jälkeä kuin leimasinta musteeseen kastamalla.


Työvaiheet toteutettiin niin, että minä painoin leimasimella kuviot rätteihin, sitten annettiin värin kuivua ja myöhemmin lapsi väritteli rättejä monen päivän kuluessa. Kuvioita tuli aika paljon ja kuusivuotias alkoi jo vähän väsähtää värittämiseen, joten lopulta värittelimme kuvioita yhdessä aina vähän kerrassaan. 

Rättien takapuolelle lapsi kirjoitti vielä hyvän joulun toivotukset osoitettuna kullekin lahjan saajalle. Ja viimeiseksi silitin rätit väripaketista löytyvän ohjeen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti