perjantai 29. joulukuuta 2017

Totoro-lapaset

Vielä viimeinen joululahja-postaus tälle vuodelle. Omien tyttöjen lisäksi elämässäni on kaksi muutakin rakasta nuorta neitiä, nimittäin veljeni teini-ikäiset tyttäret. Tytöt ovat japanilaisen animetyylin ystäviä ja erityisesti molemmat tykkäävät Naapurini Totoro -elokuvan Totoro-hahmosta.
Tiedän (ja omastakin nuoruudesta muistan) että neulelahjat ei teini-ikäisiä aina oikein kiinnosta. Niinpä ilahduin kovasti kun toinen tytöistä esitti joululahjatoiveen Totoro-lapasista ja siitä kuultuaan toinen seurasi perässä.


Sain tietooni molemmat toiveet noin kahdeksan päivää ennen joulua, mutta en pitänyt asiaa minään ongelmana, kunnes aikataulu-suunnitelmani herätti hieman kauhistuneita ilmeitä Lentävän Lapasen neuloja-kavereissa. "Ai meinaat keretä neuloa neljä kirjoneulelapasta ennen joulua????!!!!"  Siinä kohtaa alkoi itseäkin pikkuisen jännittää.
No, pitkä tarina lyhyesti: Kerkisin. Molemmat parit olivat valmiina jo jouluaaton aattona, että ei edes ihan viime tinkaan jäänyt.

Ravelrysta löytyi onneksi valmis ohje Totoro-lapasiin ja vieläpä ilmaiseksi. Kun molemmat lapasparit menivät samaan talouteen, niin piti keksiä pientä eroavaisuutta pareihin. Toiseen pariin tuli sitten tumman harmaa ranneresori ja toiseen luonnonvalkoinen. Vähän tein kärkikavennusten osuudesta ohjetta pidemmän, ettei tullut liian lyhyitä lapasia, mutta muuten ohjetta on noudatettu ihan sellaisenaan.


Totoro oli minulle ennestään tuntematon hahmo, mutta monille selvästi vanha tuttu ja tulipahan omakin yleissivistykseni nyt paikattua tältä osin. Oli kiva tehdä lapaset tällä kivalla ja sympaattisella hahmolla koristettuna. Ja erityisen mukavaa on ajatella, että tyttöjen kädet nyt pysyvät lämpöisinä kylmillä keleillä.

4 kommenttia:

  1. Totoro on ihana, suosittelen elokuvaa, on hyvä. ;) Kauniit lapaset! Ja mie olin kyllä puolestaan teininä aina pettynyt jos en saanut villasukkia jouluna. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on nyt jo moni suositellut, pitänee tuo elokuva lähiaikoina katsoa. :) Kiva että olet jo teininä arvostanut käsitöitä!:D

      Poista
  2. Apua, en kestä! Nämä on otettava ehdottomasti työnalle jahka olen saanut adventtisukat valmiiksi (= löytänyt tarvitsemaani lankaa lisää). Ihana Totoro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait inspiraation näistä. Mukavaa Totoro-neulontaa! :)

      Poista