lauantai 11. maaliskuuta 2023

Shapes and Sizes

Dolly Laishram on neulesuunnittelija, joka pitää leikittelystä erilaisilla neuletekniikoilla. Olen aiemmin neulonut hänen suunnittelemansa Block Printed -sukat sekä  Girly Feeling kämmekkäät peräti kahdesti; pinkin sävyissä ja sinivihreinä. Näissä malleissa kuvio syntyy mosaiikkitekniikalla tai sen muunnelmilla, eli silmukoita nostamalla ja kämmekkäissä myös niiden paikkaa siirtämällä. 

Näissä Shapes and Sizes -sukissa kuviot muodostuvat perinteisellä mosaikkitekniikalla. Siinä kerros neulotaan yhdellä värillä kerrallaan ja toisen värin silmukoita nostetaan niin, että syntyy toivottu kuvio.


Mosaiikkitekniikka oli vaihtelun vuoksi kiva, mutta täytyy kyllä sanoa, että se tuntuu paljon hitaammalta ja vaivalloisemmalta neuloa kuin tavallinen kirjoneule. Tykkään kuitenkin tästä neulepinnan tekstuurista, jonka silmukoiden nostelu tuottaa.


Sukat neulotaan varpaista varteen ja kantapäänä on tavallinen tiimalasikantapää. Ohjeessa on kaksi kokoa, neuloin  nämä isommalla eli 72 silmukalla. Lankoina näissä on valkoinen Dropsin Fabel ja punaraitainen Zitronin Trekking XXL. Neuloin sukat 1,75mm:n sukkapuikoilla.

2 kommenttia: