Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alahovin sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alahovin sukat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. helmikuuta 2016

Alahovin sukat

Sain joululahjaksi kauan haaveilemani Sukupolvien silmukat -kirjan. En sinänsä kauheasti yllättynyt lahjasta, olinhan itse sen ostanut alennusmyynnistä ja laittanut pakettiin. Ajattelin olleeni aika kiltti viime vuonna. :) (Meidän kuusivuotias sai hysteerisen nauru-hepulikohtauksen tajutessaan, että olin paketoinut lahjan itselleni; niin ei voi kuulemma tehdä.)


Minulla on näköjään taipumus iskeä silmäni  niihin kaikkein haasteellisimpiin malleihin uusissa kirjoissa, olihan edellisestäkin kirjaostoksestani Puikkomaisterin sukkakirjasta ensimmäinen valintani Loistavat niityt. Ja nyt sitten en voinut päästä yli enkä ympäri siitä, että nämä Alahovin sukat on tehtävä alta pois ennen kuin voi ajatellakaan mitään muuta mallia.


Olen tehnyt kirjoneuleita paljon, joten en etukäteen ihan käsittänyt mallin haasteellisuutta. Mutta kolmen ja neljänkin värin kirjoneule on toki eri asia kuin kahden. Molempien sukkien kärkiosien teossa kesti varmaan yksinään kaksi iltaa ja varren kukkaraitojakin tein yhden illan kutakin. Luovuttaminen ei silti käynyt mielessä; kuvion kauneus palkitsee hitaan etenemisen.


Kantapää monine eri vaiheineen oli ihan jotain uutta, ei kuitenkaan vaikeaa kirjan hyvien ohjeiden ansioista. Kantaosa istuu jalkaan erityisen hyvin. Varpaista varteen neulottavien sukkien päättelyreuna kaksivärisine vinoraitoineen oli myös minulle uusi. Tykkään siitä yksityiskohdasta näissä sukissa todella paljon ja tulen varmasti käyttämään sitä myöhemminkin varpaista varteen neulottavissa sukissa.


Ainoa vähän ärsyttävä seikka näissä sukissa on se, että kolmella ja neljällä värillä neulotut kohdat tuntuvat selvästi paksummilta kuin kaksiväriset osuudet, kun olen kuljettanut lankoja mukana koko matkalla. Jos tekisin vielä toiset tällaiset (en tee), niin pistelisin osan kärjen silmukoista neulalla silmukoita jäljitellen, että kärki ei tuntuisi ihan niin paksulta. Varressa paksumpi raita ei ole niin häiritsevä.
Kaiken kaikkiaan tämä on upea ja kaunis ohje, niin kuin koko kirjakin.

Valokuvat on otettu neulekahvila Lentävän Lapasen antiikki-sohvalla, joka sopi mielestäni hyvin tämmöisten vanhan tyylisten sukkien kuvaukseen. Kiitokset Lentävälle Lapaselle kuvauspaikan lainasta ja Sirkulle kuvausavusta!