lauantai 3. elokuuta 2019

Floral

Tästä huivista tuli monella tapaa yksi tärkeimmistä töistäni pitkään aikaan. Aloin suunnitella sitä jo joskus viime vuoden puolella erään ihmisen merkkipäivän lähestyessä.


Halusin tehdä kyseiselle ihmiselle huivin, koska hän on monesti osoittanut mielenkiintoa minun huivejani kohtaan ja kertonut haaveilevansa jostain sen tapaisesta. (Ja koska hän on muutenkin ihana tyyppi!) Koska hän on yleensä aina pakkassäälläkin kuumuudesta kärsivää sorttia, niin ajattelin, että en voi tehdä hänelle mitään paksua enkä ehkä ohuttakaan villahuivia. Löysin Lentävästä Lapasesta täydellisen langan, italialaisen kasvivärjätyn Colori Naturalin, joka on 100% pellavaa. Juoksevuus on 840m/100g, lanka on suunnilleen ompelulangan paksuista.


Malliksi valitsin Floral-huivin Janina Kallion Lumoavat neulehuivit by Woolenberry kirjasta. Ohje on ostettavissa myös erikseen englanniksi. Muutin aloitusta ja reunasilmukoita lisäyksineen hieman, muuten noudattelin ohjetta.


Aloitin huivin neulomisen tammikuussa. Välillä se jäi tauolle pitkiksikin ajoiksi, kunnes taas muistin sen ja otin seuraavan osion työn alle. Huivissa vaihtelevat ainaoikeat ja kukkakuvioiset osiot. Mitään vaikeaa mallissa ei sinänsä ole, mutta kun silmukat lisääntyvät koko ajan ja viimeisellä kerroksella on 504 silmukkaa, niin vaatiihan tämmöisen valmiiksi saaminen hieman turnauskestävyyttä. Ja viimeisenä koitoksena vielä nirkkopäättely, johon nirkkoja tulee enemmän kuin muutama.


Loppuun asti huivia sai neuloa uskon varassa, sillä karhea, ohut pellavalanka näytti suhteessa isohkoilla puikoilla neulottuna yhdeltä ruttuiselta myttyrältä eikä pitsikuviotakaan oikein erottanut. Mutta luotin siihen, että kastelu ja pingotus pehmentää langan ja oikaisee rytyt. Ja niin se teki. Huivista tuli valon ohut ja hennon ilmava. Kuviin sitä keveyttä on vaikea vangita. Luokittelisin tämän oikeastaan hienoimmaksi tekemäkseni huiviksi. (Ja se on paljon sanottu, sillä olen aika tyytyväinen ollut moneen muuhunkin huiviin.) Sitä mukavampi oli antaa tämä lahjaksi ja nähdä, että se sopi saajalleen tosi kauniisti.

8 kommenttia:

  1. Vau, hieno huivi, ja isotöinen. :) Varmasti ihana päällä, kun on pellavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤
      Pellavahan on aina alkuun vähän kovempaa kuin villa, mutta pian se pehmenee käytössä.

      Poista
  2. Upea huivi, henkäys kesätuulessa. Sopii saajallekin hienosti, napakymppi on tämä huivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä kuvissa poseeraa itseasiassa tyttäreni, mutta huivi sopi saajalleen vielä upeammin. :)

      Poista
  3. Kaunis huivi! Kauniita elokuisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kaunista loppukesää myös sinulle! 😊

      Poista