Aiemmin tänä kesänä olen ommelllut raidallisen hameen ja beigen kukkahameen tällä samalla tyylillä. Kolmatta samanmoista hametta ommellessa olin jo oppinut aiemmista virheistä ja työ tuntui sujuvammalta, tosin tässäkin pari kohtaa purin ja ompelin uusiksi - paremmin pääsee käyttöön kun tekee sellaista jälkeä että on itse tyytyväinen.
1. Tarvitset ohuehkoa puuvillakangasta, 20cm pitkän (tai sinulle sopivan pituisen) vetoketjun, mittanauhan, nuppineuloja, sopivan väristä lankaa, ompelukoneen sekä silitysraudan- ja laudan.
Tämä kangaspala on peräisin Eurokankaan palalaarista. Kankaan korkeus oli tässä hameessa 87cm, mutta matalampikin pala olisi riittänyt; beigen hameen pala oli vain 71m korkea. Molempien palojen leveys oli noin 150cm. Beigessä hameessa leveys oli saavutettu kokoamalla kyseisen levyinen kaistale kolmesta palasta (eli hameessa on myös sivusaumat), mutta punaisen hameen kangas on sen verran leveä, ettei sivusaumoja tarvittu.
Miten sitten arvioida sopivan kokoinen kangas itselleen? Käytin ensimmäisen hameen kohdalla sellaista konstia, että mittailin jotain vanhaa hyvän kokoista hametta ja arvioin kankaan koon sen perusteella. Kangasta voi tietysti myös vähän sovitella ja mallailla ympärilleen.
2. Huolittele kankaan rispaantuvat reunat siksakilla.
3. Taita ja silitä kankaan yläreuna (eli ajateltu vyötärö) sopivan levyiselle (6-7cm) taitteelle, käytä mittanauhaa apuna. Kangas kannattaa muutenkin silittää.
4. Asettele vetoketju paikoilleen nuppineulojen avulla. Vetoketjun yläosa tulee vyötärön taitetun kankaan väliin.
5. Ompele takasauma vetoketjusta alaspäin.
6. Kiinnitä vetoketju. Silitä takasauma ja vetoketjun ympäristö.
7. Nyt sinulla on "putki", jonka yläreunassa on vetoketju ja voit aloittaa vyötärölaskosten taittelun. Merkkaa etureunan ja sivujen keskikohta nuppineuloilla. Lähdin taittelemaan laskoksia edestä ja takaa keskeltä ulospäin kohti (tässä tapauksessa kuvitteellista) sivusaumaa. Tässähän voi omaa makua ja mielikuvitusta käyttää; voihan kaikki laskokset olla vaikka samaankin suuntaan tai vuorotellen eri suuntiin tai miten vaan itsestä kivalta tuntuu.
Sovittelu moneen kertaan on avain sopivaan istuvuuteen. Säädä siis laskosten viimeiset millit vasta siten, että samalla sovitat.
8. Ala ommella laskoksia kiinni ylhäältä alas yksi kerrallaan. Jokainen laskos ommellaan kiinni molemmista reunoistaan. Ompelin kaikista laskoksista ensin toisen reunan ja sitten sovituksen jälkeen toisen. Tämänkin vaiheen aikana kannattaa siis sovitella vielä muutamaan kertaan. Jätin takimmaiset laskokset viimeiseksi ja säädin niiden lopullisen leveyden vasta sitten.
9. Ihan viimeiseksi pitää päättää hameen pituus ja ommella helman taite. Vaihtoehtoja voi mallailla nuppineulojen avulla. Huomaan että oma makuni hameen pituuden suhteen on muuttunut pidemmäksi, lieneekö nyt sitten pitkät hameet muodissa vai onko tämä ikäkysymys, mutta jotenkin pitkässä hameessa on rennompaa eikä tarvitse miettiä että pitäisikö laittaa sukkahousut.
Itse jätin helmaan hulpioreunan (eli sen kankaan reunan, joka ei lähde purkautumaan), joten yksinkertainen taite riitti. Tähän tuli noin 10cm levyinen taite, mutta edelliseen hameeseen taitetta jäi vain noin 1,5cm ja sekin riitti. Ennen ompelua kiinnitin taitteen nuppineulojen ja mittanauhan avulla ja silitin taitteen sopivan levyiseksi. Ompelin taitteen päällipuolelta, sillä mielestäni ompeleesta tulee niin siistimpi; tämä voi kyllä johtua myös ompelukoneeni yksilöllisistä ominaisuuksista.
10. Hame on valmis käytettäväksi.
Kuvassa hameen seurana viime kesänä valmistunut Salal-neuletakki.
Olisi kiva kuulla, onnistuiko tällä ohjeella. Millaisia haasteita ja kysymyksiä heräsi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti