perjantai 22. marraskuuta 2013

Sukantekijän joulukalenteri

Eilen virittelin valmiiksi joulukuuta odottamaan viimevuotisen joulukalenterin. Viime vuonna tein näitä pitkin vuotta sillä tavalla, että aina jokaisen päätellyn käsityön jälkeen käytin lopun langan pieneen sukkaan. Sillä konstilla 24 sukkaa syntyi aivan huomaamatta.


Sukissa on tiimalasikantapää ja lankoina taitaa enimmäkseen olla Nallea, Woolia ja 7-veikkaa. Pyykkipojat on Tiimarista, samoin numerotarrat. "Ylläreiksi" laitan näihin tylsästi vaan karkkia, tämä on kuitenkin (lastenkin mielestä) kivempi kuin tavallinen suklaakalenteri.




7 kommenttia:

  1. Munkin mielestä tosi kiva kalenteri. Ja ne jämälangatkin pääsee hyvään käyttöön :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen. Minulla on juuri oma valmistumassa; sukat ovat jo valmiina!

    VastaaPoista
  3. Ihana ja paljon parempi kuin perinteinen suklaakalenteri :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti kommenteista! :) Näissä jämälankasukissa on muuten hauskaa sekin, kun rupeaa myöhemmin miettimään, että mitäs kaikkea noista langoista onkaan oikein alunperin tullut tehtyä, ennen kuin ne päätyivät jämälangoiksi. Toissapäivänä en meinannut muistaa mitään, mutta nyt jo kuvaa katsoessa tulee mieleen kaikennäköisiä unohtuneita töitä.

    VastaaPoista
  5. Loistava idea!!,!,
    Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja hyvää joulunodotusta sinnekin! :) Enää kymmenen sukkaa jäljellä. ;)

      Poista