Sukkapuikko-Liisan seikkailut Taikaluuppimaassa

Olisiko liioiteltua sanoa, että rakastan sukkapuikkoja? Ehkäpä. Mutta tykkään niistä todella paljon. Voisin kuvitella että kuvataiteilijan suhteessa johonkin tiettyyn hyväntuntuiseen siveltimeen on jotain saman tyyppistä. Instrumentti, joka auttaa toteuttamaan taidetta juuri siten, kuin taiteilija itse toivoo. Apuväline joka toimii kuin käden jatke, niin että sen olemassaoloa ei tarvitse oikeastaan edes ajatella.

Kaikesta huolimatta minussa oli herännyt kiinnostus magic looppia kohtaan, koska olen nähnyt niin monien käyttävän sitä ja ylistävän sen ylivertaista erinomaisuutta sukkapuikkoihin verrattuna. Kyseessä on siis tapa neuloa joko yhtä sukkaa tai jopa kahta sukkaa samanaikaisesti yhdellä ja ainoalla pitkäkaapelisella pyöröpuikolla.

Niinpä ilmoittauduin Lentävän Lapasen kurssille "Magin loop ja kaikki sukista". Ohjaajana kurssilla toimi Nuijamaan Kati, joka oli entuudestaan tuttu Tour De Sock-kisan joukkuetoverin ominaisuudessa. Kurssi järjestettiin kahtena peräkkäisenä päivänä, neljä tuntia kumpanakin. Tavoitteeksi itselleni asetin oppia käyttämään magic looppia ja olin ajatellut myös tehdä kurssin aikana sukat. Olin katsonut valmiiksi ohjeen, Tiina Kuun upean Ulrikan. Arvelin, että kurssin jälkeen voisin varmaankin luopua sukkapuikoista kokonaan.

Kuinkas sitten kävikään? Ensimmäisen kurssipäivän jälkeen olin lähinnä turhautunut saatuani neljässä tunnissa aikaiseksi viitisen senttiä kahta vartta, joista oli kaiken lisäksi tulossa aivan liian tiukat sukiksi. Jotenkin tavallisesti letkeä käsialani oli muuttunut luupatessa super-tiukaksi. Neljän tunnin aherruksen tulosta ei tietenkään tehnyt mieli purkaakaan, joten seuraavana päivänä päätin jatkaa työtä lapasina (vaikka se tietysti tuntuikin sukkakurssilla vähän nololta ja jotensakin asiattomalta).

Kun jutun juuresta pääsi kiinni, alkoi työ sujua paljon nopeammin ja toisen päivän lopulla käsineet olivat jo pitkällä. Jatkoin sitkeästi työtä "taikaluupaten", tein luuppaamalla jopa peukalot. Ja koko ajan ärsytti sotkuun menevät langat ja kaapelin kiskominen milloin suuntaan, milloin toiseen. Ei kuitenkaan kulunut montaa päivää että sain valmiiksi kaksi lapasta täsmälleen yhtä aikaa. Siinä piileekin luuppauksen etu, nimittäin kahta sukkaa tai lapasta samalla puikolla luupaten pari etenee täsmälleen samaa tahtia.

Aina ei voi onnistua ja kaikesta ei tarvitse innostua. Niin taisi nyt käydä näitten lapasten sekä luuppauksen suhteen; olen entistä vannoutuneempi sukkapuikkoihminen ja lapasistakin tuli vähän hassut, joskin toki käyttökelpoiset.

Kurssin jälkeinen fiilis oli kuitenkin ennen kaikkea positiivinen. Viikonloppu oli mukava, kuten neulomiselle pyhitetty aika ja yhdessä neulominen yleensäkin ovat. Ja ohjaaja Kati oli aivan huippu, suosittelen ehdottomasti hänen kurssejaan kaikille!