sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Sateenkaarisormikkaat

Lapsen edelliset sormikkaat olivat taas päässeet jäämään kesän aikana pieniksi. Hän katseli ihastuneena Opalin sateenkaarilankaa neuloessani siitä ensin Yaacov-sukkia ja sitten Auringonsäihke-sukkia.


"Jos tätä lankaa jää, niin voisitko sä tehdä mulle tästä sormikkaat?" No tottahan toki! Ja jäihän sitä lankaa, jäi vielä sormikkaiden jälkeenkin. Tuo Opal vaikuttaa olevan todella riittoisa lanka ja muutenkin kivan tuntuinen.


Ohjeena vanha tuttu Dropsin Michelle gloves sovellettuna lapseni sormien mittoihin. Hieman ylimääräistä säätöä aiheutti se, miten saada liukuväritys jatkumaan kaikkiin sormiin. Aika kivasti se mielestäni onnistui ja minusta on hauskaa, että sormiin tuli vähän eri värejä. Lapsi totesi, että on hyvä että sormet on molemmissa sormikkaissa vähän erilaiset, että tietää kumpi tulee oikeaan ja kumpi vasempaan käteen; ekaluokkalaisen hahmotuskyky kun ei aina ihan vielä riitä päättelemään sitä sormikkaiden muodosta.

7 kommenttia:

  1. Aika ihanat sormikkaat. Kyllä kelpais tuommoiset minullekin. (: Mukavaa ja lämmintä syksyä ekaluokkalaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Kelpais kyllä mullekin (jonkun) omatekemät sormikkaat, mutta miten vain aina saankin aikaseksi tehtyä vaan lapselle. Onhan ne tietysti vähän nopeemmat kun on pienemmät.

      Poista
  2. jaksaisitko väsätä ohjeen juurikin ekaluokkalaisen koolle.Meidän neiti olisi sormikkaita vailla, mutta en osaa yhtään soveltaa, muutenkin tehnyt vain kerran aikaisemmin sormikkaat, mutta nekin aikuiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin ohjeen mukaan 44 silmukalla ja sen jälkeen en seurannutkaan enää ohjeesta pituuksia ja kerrosmääriä, vaan mittasin lapsen kädestä piirtämääni kuvaan, koska aloittaa seuraava vaihe. Näin pitäisi tulla sopiva. :)

      Poista
    2. Olipas hyvä vinkki! Ja hienot tuli :)

      Poista