tiistai 6. syyskuuta 2016

Tilaa hengittää

Joissain malleissa vaan on sitä jotakin enemmän kuin toisissa. Jotain sellaista, että yhtäkkiä kaikki haluavat neuloa juuri sen yhden tietyn mallin. Eräs tällainen malli on Veera Välimäen Breathing Space keväällä ilmestyneestä Interpretations Vol.3 -kokoelmasta. Ravelryn mukaan yli 600 neulojaa on jo malliin tarttunut ja sen suosio on ollut havaittavissa ihan käytännön katukuvassakin; tuskinpa on viime aikoina voinut paikallisessa lankakaupassa poiketa törmäämättä kahteen tai kolmeen ihmiseen, joilla on tämä paita päällä tai vähintäänkin tekeillä.


Itse olen miettinyt ja jahkannut mallin kanssa; toisaalta kaikki näkemäni valmiit paidat on olleet niin ihania, mutta toisaalta onhan tämä nyt vähän vaikean näköinen tuon erikoisen, vinon rakenteensa kanssa, että osaisko tämmöisen tehdä tai tulisko siitä ainakaan oikean kokoista...

Olisin varmaan jatkanut jahkailua pidempäänkin, mutta toissa lauantaina piipahdin Lentävässä Lapasessa ihan viattomana muissa asioissa, kun silmiin osui aivan täydellinen väriyhdistelmä Malabrigo sockia kauppias-Tarjan tekeillä olevassa paidassa. Tajusin, että noista tulee juuri täydellinen Breathing Space. Samalta seisomalta ostin saman väriset vyyhdit (niin luulin) ja illalla loin ensimmäiset silmukat.


Tästä tulikin kaikkien aikojen nopeusennätykseni, sillä paita valmistui tasan viikkoa myöhemmin. En oikein itsekään ymmärrä, miten sen tein, sillä tein viikon aikana ihan kyllä paljon muutakin enkä vain istunut neulomassa villapaitaa. Malli on tosin vaarallisen koukuttava, sillä siinä tapahtuu koko ajan jotakin. Kun ajattelee aina tehdä "ihan vielä vaan tämän vaiheen", niin paita onkin jo kohta valmis.


Huomasin sitten seuraavalla kerralla Lapasessa käydessäni, että olinkin ostanut eri värisen langan kuin kuvittelin; se pöydällä näkemäni kerä oli sävyä tiziana red ja ostamani kerät olivatkin sävyä botichelli red. Vyyhdillä hyvin saman väriset, mutta tiziana on enemmän viininpunaiseen vivahtavaa ja botichelli ruskeaan. Mikä oudointa, tykkäänkin vielä enemmän tästä ostamastani sävystä kuin siitä näkemästäni alkuperäisestä "täydellisestä" väristä.
Raitaväri on nimeltään eggplant, se sentään meni oikein.

Malabrigo sockista täytyy sanoa, että olen ennenkin ihastunut siihen huivilankana, mutta nyt ihastuin myös paitalankana. Viimeistelyn jälkeen paita on todella pehmoinen ihoa vasten (voi hyvin käyttää ilman aluspaitaa) ja parin käyttökerran jälkeen vaikuttaa myös pitävän muotonsa hyvin.


Ohje on todella selkeä, ei lainkaan vaikea. Levennyksiä tein vähän vähemmän kuin ohjeessa, koska tekovaiheessa vartalo-osa näytti tosi leveältä. Valmiissa neuleessa se ei kuitenkaan ole yhtään leveän tuntuinen, joten olisin voinut ne kaikki lisäyksetkin rohkeasti vaan laittaa. Muuten taisin tehdä kaiken ihan niin kuin ohjeessa sanottiin.


Mallin suosio ei kyllä ihmetytä yhtään, sillä paita on todella kaunis ja mukava käyttää. Vinoraidat ja helman epäsymmetrisyys antavat sopivasti twistiä muuten klassiseen peruspaitaan. Ja yhdistettynä vielä ihanaan lankavalintaan. En voisi olla tyytyväisempi!

28 kommenttia:

  1. Kauniit sävyt puserossa ja sopivat hyvin farkkujen pariksi. Vino reuna antaa persoonallista ilmettä:) Tämä on ilmeisesti tehty ylhäältä alas mallina? Itse olen nyt hurahtanut sen tyylin paitoihin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ylhäältä alas tehty, en usko itsekään enää tekeväni muita! Veeran kaikki mallit taitaa olla sellaisia, ainakin ne mitä oon nähnyt.

      Poista
  2. Tämä on kyllä yksi kauneimmista näkemistäni toteutuksista tästä mallista.

    VastaaPoista
  3. Ihana paita. Mäki oon ihastellu tuota mallia, epäilen vaan että mun kielitaito ei riitä tuon tekemiseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Harmi ettei ohjetta ole käännetty suomeksi, kun suunnittelija on kuitenkin suomenkielinen. Mutta ei enkun kieliset ohjeet loppujen lopuksi ole kamalan vaikeita, kun ottaa alkuun avuksi neulesanaston, jollaisia löytyy netistä. Mäkin tein vasta pari vuotta sitten ekat käsityöt enkun kielellä, alkuun tarvitsi paljon sanakirjaa mutta nyt sanasto on jo jäänyt mieleen.

      Poista
  4. Kaunis paita, todella hyvin istuva! Ehkä levennyksien vähentäminen onkin ollut oikea ratkaisu, koska joskus näkee tätä mallia myös liian säkkimäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä tyytyväinen istuvuuteen, juuri säkkimäisyyttä pelkäsin. Vino reuna sai paidan vaikuttamaan tehdessä leveämmältä kuin mitä se sitten lopulta olikaan.

      Poista
  5. Tämä on kyllä kaunis! Omastani tuli liian väljä. Tässä on kaikki kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajattelin itse tehdessä, että puran ja teen uusiksi jos tulee liian löysä, koska oli niin ihanat langat! :)

      Poista
  6. On kyllä sopivan kokoinen ja tykkään myös väreistä, sopivat sulle hyvin!

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana pusero, tykkään kovasti tuosta mallista. Ja värit just passelit, vaikka se alkuperäinen värikin kuulosti ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitää siitä toisestakin punaisesta varmaan joskus jotain tehdä! ;)

      Poista
  8. Onnittelut Tiia upeasta toteutuksesta! Meidän täytyy ottaa Studio Lapasessa 7.11. yhteiskuva kaikista Brathing Spacesta. Järkätäänkö arvauskilpailu montako tulee paikalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuulostaa kivalta ja säästyisipä myös ainaiselta mietinnältä, että mitä panisi päälleen. :)

      Poista
  9. Kauniin värinen! :) Mullakin on jo paitalangat hankittu, ohje vielä uupuu ja pitäisi saada muita keskeneräisiä tehtyä ensiksi.

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kaunis malli!! (neule että tekijä ;)

    Voihan himpula, kun iskee niin kamala breathing space-kuume, ettei mittarin asteikot meinaa riittää!! Ohjetta on tullut kyttäiltyä jo tovi.. Onneksi keskeneräiset työt palauttavat aina maan pinnalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Keskeneräiset on aina semmoisia tylsiä maan pinnalle palauttajia, mutta eiköhän tänkin aika jossain vaiheessa tule! ;)

      Poista
  11. Täältä sain viimeisen niitin suunnitelmalleni. Nyt on langat tähän, jos jossain vaiheessa ostaisi ohjeen ja aloittaisi paidan! Ihanan värinen:)
    Annoin sinulle blogissani haasteen/tunnustuksen, käyhän lukaisemassa!
    http://unelmiavarikkaita.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait inspiraatiota ihanaan paitaan. :)
      Kiitos haasteesta, pitääpä ajan kanssa tutustua mistä on kyse. :)

      Poista