Kuvastin

Sukka-Finlandian toisen etapin sukat on suunnitellut upea Veera Välimäki. Veera on varmasti kaikille neulojille tuttu huiveistaan ja neulepaidoistaan, mutta nämä ovat ihan ensimmäiset hänen suunnittelemansa sukat.

Hienoa suunnittelutyötä ensikertalaiselta sukkien suunnittelijalta! Malli on klassisen yksinkertainen ja silti mielenkiintoinen. Yksinkertainen palmikkoa muistuttava kuvio sopii yhtä hyvin niin miehille kuin naisillekin

Kuvastin sopii sukkien nimeksi, sillä sukkien etukuvio tehdään kumpaankin sukkaan eri lailla niin, että sukat muodostavat toisensa peilikuvan. Varren takana kuvio toistuu itsensä peilikuvana keskikohdan molemmin puolin.

Testineuloin sukista isoimman koon, lankana Regian 6-säikeinen sukkalanka, jota kului 134g. Mallikertoja mun sukissa on tosin paljon enemmän kuin kisan vaatimuksissa sanotaan, koska kisan vähimmäisvaatimukset on lisätty vasta testivaiheen jälkeen.

Näistä tuli tosi kivat - ja tosi isot - sukat joillekin isojalkaiselle. Meidän perheen miehille ovat liian isot joten ehkäpä nämä päätyvät hyväntekeväisyyshuutokauppaan, jota Sukka-Finlandian oheen on myös suunniteltu.

Tilaa hengittää

Joissain malleissa vaan on sitä jotakin enemmän kuin toisissa. Jotain sellaista, että yhtäkkiä kaikki haluavat neuloa juuri sen yhden tietyn mallin. Eräs tällainen malli on Veera Välimäen Breathing Space keväällä ilmestyneestä Interpretations Vol.3 -kokoelmasta. Ravelryn mukaan yli 600 neulojaa on jo malliin tarttunut ja sen suosio on ollut havaittavissa ihan käytännön katukuvassakin; tuskinpa on viime aikoina voinut paikallisessa lankakaupassa poiketa törmäämättä kahteen tai kolmeen ihmiseen, joilla on tämä paita päällä tai vähintäänkin tekeillä.

Itse olen miettinyt ja jahkannut mallin kanssa; toisaalta kaikki näkemäni valmiit paidat on olleet niin ihania, mutta toisaalta onhan tämä nyt vähän vaikean näköinen tuon erikoisen, vinon rakenteensa kanssa, että osaisko tämmöisen tehdä tai tulisko siitä ainakaan oikean kokoista...

Olisin varmaan jatkanut jahkailua pidempäänkin, mutta toissa lauantaina piipahdin Lentävässä Lapasessa ihan viattomana muissa asioissa, kun silmiin osui aivan täydellinen väriyhdistelmä Malabrigo sockia kauppias-Tarjan tekeillä olevassa paidassa. Tajusin, että noista tulee juuri täydellinen Breathing Space. Samalta seisomalta ostin saman väriset vyyhdit (niin luulin) ja illalla loin ensimmäiset silmukat.

Tästä tulikin kaikkien aikojen nopeusennätykseni, sillä paita valmistui tasan viikkoa myöhemmin. En oikein itsekään ymmärrä, miten sen tein, sillä tein viikon aikana ihan kyllä paljon muutakin enkä vain istunut neulomassa villapaitaa. Malli on tosin vaarallisen koukuttava, sillä siinä tapahtuu koko ajan jotakin. Kun ajattelee aina tehdä "ihan vielä vaan tämän vaiheen", niin paita onkin jo kohta valmis.

Huomasin sitten seuraavalla kerralla Lapasessa käydessäni, että olinkin ostanut eri värisen langan kuin kuvittelin; se pöydällä näkemäni kerä oli sävyä tiziana red ja ostamani kerät olivatkin sävyä botichelli red. Vyyhdillä hyvin saman väriset, mutta tiziana on enemmän viininpunaiseen vivahtavaa ja botichelli ruskeaan. Mikä oudointa, tykkäänkin vielä enemmän tästä ostamastani sävystä kuin siitä näkemästäni alkuperäisestä "täydellisestä" väristä.
Raitaväri on nimeltään eggplant, se sentään meni oikein.

Malabrigo sockista täytyy sanoa, että olen ennenkin ihastunut siihen huivilankana, mutta nyt ihastuin myös paitalankana. Viimeistelyn jälkeen paita on todella pehmoinen ihoa vasten (voi hyvin käyttää ilman aluspaitaa) ja parin käyttökerran jälkeen vaikuttaa myös pitävän muotonsa hyvin.

Ohje on todella selkeä, ei lainkaan vaikea. Levennyksiä tein vähän vähemmän kuin ohjeessa, koska tekovaiheessa vartalo-osa näytti tosi leveältä. Valmiissa neuleessa se ei kuitenkaan ole yhtään leveän tuntuinen, joten olisin voinut ne kaikki lisäyksetkin rohkeasti vaan laittaa. Muuten taisin tehdä kaiken ihan niin kuin ohjeessa sanottiin.

Mallin suosio ei kyllä ihmetytä yhtään, sillä paita on todella kaunis ja mukava käyttää. Vinoraidat ja helman epäsymmetrisyys antavat sopivasti twistiä muuten klassiseen peruspaitaan. Ja yhdistettynä vielä ihanaan lankavalintaan. En voisi olla tyytyväisempi!

Kappa

Veera Välimäen Huivileikki kirjassa vilisee toinen toistaan kauniimpia huivimalleja. Ainoa, jota en ensi-selailemalta ajatellut koskaan tekeväni oli Kappa, kummallinen ponchon ja tuubihuivin risteytys. Tunnustan jopa hieman naureskelleeni (ihan hyväntahtoisesti vain) neuloja-kamuille, jotka aloittivat neulomaan Kappaa tietämättä oikein itsekään, miten aikoivat sitä käyttää.

Sitten törmäsin eräässä Ravelryn suomalaisryhmässä keskusteluketjuun, jossa ihmiset esittelivät ihania keskeneräisiä ja valmistuneita Kappojaan. Ymmärsin, että tämä on maailman käytännöllisin vaate, jollainen ihmisellä on pakko olla.

Ihastuminen johonkin malliin ei tietenkään vielä riitä, vaan työ pitäisi saada tehtyäkin. Aloitin siis suurella innolla neulomaan Kappaa viime vuoden elokuussa. Valitsin langaksi Debbie Blissin Rialto Lacen neljässä vihreän eri sävyssä. Olin juuri tehnyt samasta langasta Peipponen-huivin ja vakuuttunut sen ihanuudesta.

Kappa aloitetaan kauluksesta ja silmukoita lisätään pitkin matkaa tasaiseen tahtiin. Alkuun työ sujui siis melko joutuisan oloisesti, kun yksittäinen kerros oli nopeasti neulottu. Silmukkamäärän kasvaessa alkoi puuduttavuus... yritin aina uudestaan innostaa itseäni Kapan pariin, mutta pari metriä pelkkää sileää oikeaa ei työn kaikissa vaiheissa oikein jaksanut napata, niinpä Kappa-raasu jäi kerta toisensa jälkeen toisten, mielenkiintoisempien töiden jälkoihin.

Tämän kesän alkuun mennessä olin päässyt työssä kolmannen värin alkuun. Tein päätöksen olla jatkamatta enää neljättä väriä, sillä Kapalla oli jo pituutta melkoisesti omaan pituuteni verrattuna - sitäpaitsi alkoi tuntua, että muuten työllä ei ole mitään mahdollisuuksia valmistua koskaan.

Sitten vaan kovaa itsekuria - eli parille kesäreissulle en ottanut mitään muuta käsityötä mukaan - ja lopultakin tällä viikolla melkein vuoden työ valmistui.

Kyllä vaan tämä on käytännöllinen ja tarpeellinen vaate! Jo muutamanakin viileänä kesäpäivänä olen ottanut tämän käyttöön ponchomaisesti harteiden päälle pujoteltuna. Kädetkin saa vedettyä huivin sisään lämpimään ja viileämmällä säällä koko pötkön voi vetää alemmas lämmittämään takapuolta ja jalkoja. Talvella arvelen tämän toimivat ihan mainiosti myös tavallista runsaampana tuubihuivina.

Rialto Lace vahvisti sijaansa yhtenä ihanimmista lanka-suosikeistani, niin suloisen pehmoista ja täydellisen kutittamatonsa se on ja myös yllättävän lämmintä ohuuteensa nähden.