lauantai 17. syyskuuta 2016

Käsityökirjahaasteen päätös ja arvonta!

Huomasinpa tässä yhtenä päivänä, että itselleni Suureen käsityökirjahaasteeseen asettamani aikaraja on mennyt umpeen. Lupasin tuolloin, että jos puolen vuoden kuluessa en ole edelleenkään saanut tehtyä yhtään mallia jostain kirjasta, niin arvon sen kirjan lukijoitten kesken. Yksi kirja on edelleen säilynyt koskemattomana, joten on tullut aika lunastaa lupaus ja järjestää arvonta.

Muitten kirjojen osalta haaste onnistui, ainakin melkein. Op Art Socksista tein Yaacov-sukat, Uudet pohjoismaiset kirjoneuleet korkkasin Auringonsäihke-sukilla, Puikkomaisterin sukkakirjasta tein Pirkkosukat viime vuonna tekemieni Loistavien niittyjen lisäksi ja Lämpöisiä lapasia ja suloisia sukkia inspiroi Ruusulapasiin. Sukupolvien silmukoista en tähän hätään ehtinyt tehdä mitään uutta, mutta onneksi olin kirjaannut omiin haaste-sääntöihini, että aiemmin tehdyt työt lasketaan. Niinpä kyseisen kirjan edustus turvataan Alahovin sukilla.


Sen sijaan virolaisen Virve Avikin Sukkakirja jäi hyllyyn. Se on 60 kirjoneulemallin kokoelma, jossa ei ole varsinaisia sukkaohjeita, vaan sukan tekeminen on selitetty alussa pääpiirteissään ja loppukirja on täynnä ruutupiirroksia erilaisiin kuvioihin, joita voi sukan varteen laittaa oman suunnitelman mukaan.


Ihan mukava kirja ja kivoja malleja, mutta kun vaan en ole saanut tehtyä. Mutta jospa joku  teistä saisi? Jos arvelet, että tämmöiselle kirjalle löytyisi käyttöä, niin siitä vaan mukaan arvontaan!

Säännöt:
- Jätä kommentti yhteystietoineen tämän postauksen kommenttikenttään, niin olet mukana arvonnassa. Kaikki kommentoineet ovat mukana yhdellä arvalla.
- Aikaa kommentoida on ensi perjantaihin (23.9) keskiyöhön saakka ja suoritan arvonnan sitten ensi viikonlopun kuluessa.
- Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan, mutta postitan kirjan vain kotimaassa.

Onnea arvontaan! :)

39 kommenttia:

  1. arvonnassa mukana! :) Yleensäkin nappaan ohjeista vaan kaaviot, joten kirja kuulostais omaan käyttööni tosi kivalta!
    -Repsu, reetta_greippi ät hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Olen tuota samaa kirjaa selaillut kirjakaupassa mutta en ole saanut ostettua. Itse tykkään kyllä neuloa ilman varsinaista ohjetta kunhan mallikuvion jostain saan.

    VastaaPoista
  3. Kirja näyttää kivalta,arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa! Minulla on myöskin oma tuttu ja turvallinen perusmalli jo olemassa, johon lisäilen aina sopivan kuvion/mallineuleen. Tämä olisi siis oikein täsmäkirja minunlaiselleni sukanneulojalle :-)

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa, kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. Kyllä varmasti jokin malli inspiroisi tekemään sukat... ;) Ehdottomasti mukana. Jos niin hyvä tuuri sattuis kerrankin käymään, että arpa osuis kohdalle, niin meiliä voipi laittaa: yohanna.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa hyvältä kirjalta, osallistun arvontaan! :) madhatterblogi@icloud.com

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa jännältä :) mukaan, neuloosiinsairastunut@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan arvontaan! On erilainen sukkakirja.
    isognu@tahoo.com

    VastaaPoista
  10. Oi että, tää kirja ois ihana! :)
    emilia.kultalahti@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana! annele76 (at) gmail piste com

    VastaaPoista
  12. Mä ehkä soveltaisin kirjan malleja lapasiin. Siispä mukana arvonnassa :) 1hannastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Oi tämä olisi aivan ihana kirja, tämän kun saisi niin olisi neulottavaa ensi talveksi ��. Mukana siis arvonnassa.
    sukka.lapsen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhtäkään käsityökirjaa en _vielä_ omista, joteb tällä olisi hyvä aloittaa kokoelma :D katjaraty90@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana! Kirjasta saisi uutta inspiraatiota sukkiin ja lapasiin! :)
    kristiina092@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Vaikuttaa tosi hyvältä!! Juuri tätä kaipaisin inspiraatioksi.

    Villisukka (instassa)
    Villisukka.contact@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa. Hyvää syksyä!
    sinikkaheleena@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Osallistun arvontaan! Uskon että kirjoneuleiden ystävänä tulisi malleihin tartuttua. katarimaria@iki.fi

    VastaaPoista
  19. Mukaan arvontaan, kirjoneuleet kiinnostaa. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  20. Mukaan, tämä olisi oiva lahja siskolleni ^_^
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihan taatusti olisi käyttöä! Olen mukana :) mannasuurimo@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Mukana! Minä rakastan käsitöitä olen tehnyt mekon ja isoäidinneliöpeiton
    sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti mukana vaikka omakin käsityökirjahaaste meni vähän puihin ja poistin itseltäni aikarajat. Tämä kirja on kuitenkin jo ennestään tuttu, eikä sitä löydy omasta hyllystä, joten en yhtään panisi pahakseni, vaikka se sinne muuttaisi ;)

    tiia.tahvanainen0@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kuviomallikirjoja ei vielä hyllystä löydykään, mukana arvonassa siis :)

    villaviidakko@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onpa hieno kirja! Itse tykkään tehdä useimmin ihan perussukkia ja lapasia, joihin olisi kiva laittaa joku kirjoneulekuvio, mutta usein siihen alkoitusinnostukseen ei meinaakaan löytyä sopivaa kirjoneuletta :).

    helenabackm@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Oii olisipa ihana voittaa :) kirjalle olisi nyt kyllä käyttöä. Kiitos ihanasta arvonnasta

    Korhonen.janita@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Sukkia, sukkia... Mukana arvonnassa.
    Riikka.Kulla@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  28. Ihanan näköinen kirja, kuviomallit houkuttelevat kovasti. Siis mukana arvonnassa.
    ilona.laulajainen@iki.fi

    VastaaPoista
  29. Mukaan arvontaan ehdottomasti! Kuviomalleja ei ole koskaan liikaa, jos niitä ei vaikka saakaan omille puikoille, aina voi haaveilla ja ihastella =)

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa, mieli on tehnyt suunnitella ikiomat kirjoneulesukat tai lapaset jo jonkin aikaa:) Mulla on jonkinlainen kirjoneulemojo muutenkin päällä...ravnick Neuloja80

    VastaaPoista
  31. mukana arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Houkuttelevan näköinen kirja; mukana arvonnassa!
    tellervo.ee(at)luukku.com

    VastaaPoista
  33. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Hei! Just löysin sun blogin, ihanan näkösiä käsitöitä! Olen arvonnassa mukana! T. Maija kasitoitajapuutarhanhoitoa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. En osallistu arvontaan, koska hyllystäni taitaa toi kirja jo löytyä mutta sait palkinnon/tunnustuksen, lisäinfoa siitä löydät blogistani täältä: http://pakkoneulootikonarkea.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista