torstai 7. maaliskuuta 2019

Kärhöt

Viime vuoden lopulla sain kyselyn halukkuudestani testineuloa sukkia tämän vuoden Sukka-Finlandiaa varten. Edellisellä kerrallahan testasin kaikki kisaohjeet ennen kilpailua. Tiesin, että parin muun meneillään olevan testineuleprojektin takia en tällä kertaa pysty panostamaan Sukka-Finlandiaan yhtä paljoa kuin edellisellä kerralla.


Kysyin kuitenkin, sattuuko testineuleiden joukossa olemaan kirjoneuleita. Vastauksena sain kuvan Puikkomaisterin Kärhöt -sukista - jonka jälkeen en voinut tietenkään enää vastustaa tätä projektia. Testauksen lisäksi sovittiin, että neulon samalla mallisukat kisaohjetta varten.


Kärhöissä on yhtä sun toista jännittävää. Sukan rakenteeseen tarjoaa yllätyksellisyyttä kantapää ja varren aloitus ja uutta tekniikkaa opetti myös italialainen päättely sukan suussa.


Kaikkein jännittävintä näissä sukissa on kuitenkin viimeistely. Kirjoneulekuvio tehdään ensin ihan tavanomaiseen tapaan ja se muodostaa ääriviivakuvion, vähän värityskirjan tapaisen. Ja värityskirjaksi sukka lopuksi tavallaan muutetaankin, sillä kukkien terälehdet viimeistellään maalaamalla ne tekstiiliväreillä.


Puikkomaisteri ilmaisi jo testineulonnan alussa, että hän haluaa sitten olla mukana maalaamassa näitä. Sukkien valmistuttua sovimme siis treffit Lentävän Lapasen takahuoneeseen (tietysti sitä ennen olin myös jo pessyt ja kuivannut sukat).


Pingotimme molemmat sukat muovilla peitettyjen plokkien päälle ja aloitimme maalaamisen, toinen toisesta ja toinen toisesta sukasta. Jossain vaiheessa vaihdettiin sukkia, että molempiin tulee molempien maalaamia kukkia (pelkäsin nimittäin, että maalaamis-käsialat on erilaiset, mutta näin jälkikäteen katsottuna en kyllä osaa kertoa, kumpi on maalannut minkäkin kukan).
Viimeistely tapahtui myöhemmin silittämällä.


Alla vielä kuva sukista ennen maalaamista. Ne olivat tosi nätit noinkin, joten maalaamaan ryhtyminen hirvitti hiukan. Maalaus onnistui kuitenkin hienosti. Ja onhan ne nyt spesiaalit, riemukkaat kukkasukat, vieläpä osittain suunnittelijan maalaamat! :D


Tässä kuva Tiinasta maalaamassa sukkaa. Tuossa näkyy nuo plokitkin hyvin. Tuollaisen saisi kotitarpeisiin leikattua pahvistakin maalaamista varten ja peitettyä muovilla, vaikka Lentävässä Lapasessa meillä oli käytettävissä hienot puiset, Villasukkavuoden Marjaanan miehen tekemät. ;)


Kyselyitä neulepinnan maalaamisesta tuli niin paljon, että tarjouduin tekemään jonkun kuvallisen ohjeen. Eli puolivahingossa tässä projektissa kävi vielä niinkin, että päädyin perustamaan YouTube-kanavan ja tekemään elämäni ensimmäisen You-Tube videon. Videolla kerron Darwent Inktense Blockseilla maalaamisesta ja näytän miten se käy.

Nyt pitää tehdä ihan erillinen kappale kaikkia kiitoksia varten:
Kiitokset Puikkis-Tiinalle, jonka projekteihin on aina hauska osallistua.
Kiitokset Tainalle valokuvaajana toimimisesta kovassa pakkasessa ja paksussa lumihangessa.
Kiitokset Idalle videon kuvauksesta, suunnittelusta, ohjauksesta, leikkauksesta yms. kaikesta mahdollisesta ja Henkalle kuvausassistenttina toimimisesta! <3
Ja kiitokset kaikille muillekin jotka ootte olleet osa tätä projektia. :)

6 kommenttia:

  1. Niin kauniit nämä sinun mallisukkasi! :) Nämä oli kyllä kivaa neulottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauniita versioita on tullutkin jo paljon. Ja te kisailijat olitte paaaaljon nopeampia kuin minä. ;)

      Poista
  2. Sä oot niin taitava. Kuvauskeikka oli kiva, vaikka sä vissiin vilustuit. Ja video, tosi selkeä ja havainnollinen. Wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ai niin taisin vähän vilustuakin - ei sitä jaksa enää tommosia ikäviä asioita muistaa. :D
      Videon tekeminen oli ihan uutta. Huomaan että jaarittelen siinä hermostuksissani tosi paljon kaikkea ihan turhaakin, mutta pääasia jos pointti tulee selväksi. :)

      Poista
  3. No jopas on erikoiset sukat! Kauniit värikkäät kukat. Ensin jo ihmettelinkin että miten ovat noin värikkäät, taitais olla aika paksut sukat jos oikeana kirjoneuleena neuloisi.
    Varmasti on ollu mukava ja antoisa projekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että näin usean värin kirjoneule olisi ollut tosi paksua. Ja paksummat (ainakin paikoitellen) tulee myös terälehdet silmukoimalla, mikä on kisassa toisena vaihtoehtona.

      Poista