lauantai 20. huhtikuuta 2019

Ruokataidetta

En ole erityisen innokas tai innovatiivinen kokki tai leipuri, mutta lähiaikoina olen innostunut koristeellisista tarjoiluista. Molempien tyttärien syntymäpäiviä on juhlittu huhtikuussa ja nyt kuopuksenkin täytettyä kymmenen vuotta tuli tunne, että eipä näitä lastenjuhlia enää kohta saa järjestellä.


Kymppisynttäreitten sankari toivoi Mardi gras -aiheista sugar scull kakkua kaverisynttäreille. Innostuin kauniin koristeellisesta teemasta ja lähdin googlailemaan netistä ohjeita kakun maalaamiseen. Kokeneempien koristelijoiden vinkkien perusteella päädyin siihen, että päällinen kannattaa tehdä marsipaanista ja maalata pasta- ja elintarvikeväreillä vesivärin tapaan pensselillä. Levy on kaulittu ja maalattu edellisenä päivänä ja aseteltu kakun päälle juhlapäivänä.

Yllä oleva kakku on esikoisen synttärikakku, joka ajankohtansa puolesta sai toimia kätevästi harjoitteluversiona tulevien lastenjuhlien kakulle.
Alla oleva kakku on sitten seuraava versio, eli varsinainen "tilaustuote". molempien kakkujen kukat on maalattu nuoren päivänsankarin toimesta ja leikattu ja aseteltu kakun päälle erikseen.


Vielä oli jäljellä kuopuksen sukulaissynttärit. Tässä vaiheessa olin jo ihan innoissani kakkumaalauksesta ja halusin toteuttaa jotain vähän erilaista kuva-aihetta. Niin syntyi alla oleva kakku kukkateemalla.


Lapseni halusi myös leipoa ja koristella jotain Mexico-aiheista, koska on nyt innostunut siitä teemasta. Nettiä selaillessa keksimme että kaktus-kuppikakut sopii täydellisesti. Ohje muffineihin ja kuorrutteeseen löytyi Nelliina -blogista. Suosittelen ohjetta lämpimästi, sillä tällaisilla vähän kokemattomammillakin leipureilla kaikki onnistui todella hienosti vain ohjetta seuraamalla. Muffinit ovat lähes yksistään 10-vuotiaan leipurin leipomia ja koristelemia, vain vähäisellä ohjeistusavulla. Kukat muovailin kakusta ylijääneestä marsipaanista ja tytär maalasi ne eri väreillä.


Viimeisenä vielä niinikään netistä löytyneen idean pohjalta tekaistut sateenkaari-hedelmätikut. Ne on tehty viinirypäleestä, pensasmustikasta, kiiwistä, hunajamelonista, cantaloupe-melonista sekä mansikasta. Kaiken makean ja suolaisen ohella nämä olivat ihana juhlapöydän raikastaja.


Tällaista ruoka-aiheista käsityötä siis tähän väliin, seuraavaksi jatkan taas tutummin lankakäsitöiden parissa. :)

4 kommenttia:

  1. Kauniita herkkuja! Nuo kaktus-kuppikakut on tosi hauskoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja kaktukset oli muuten myös hyviä; tuo Pliladelphia-juustosta tehty kuorrute on ihan taivaallinen!

      Poista
  2. Ihan mielettömiä kauniita kakkuja, en edes tiennyt että tuollaisia kakkuja on olemassa. Jos tietäisin kuka tuollaisia tekee ostaisin minun miehelleni, kun sillä on synttärit toukokuun llopussa ja minä en varmasti pyssty tehä, kun mulla on justiin leikattu selkä Oulussa.
    Kiva blogi sulla, liityin lukijaksi ja laitoin sinun blogin minun lukuluettelooni.
    Tuleppas sinä käymään minun blogissa vierailulla.
    Oikein aurinkoista ja lämmintä loppuviikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja mukava oli vierailla sinunkin blogissa. Kollegoja ollaan näemmä. :)
      Itse asun niin kaukana Oulun seudulta, ettei varmaan kannata kakun kuskaamista suunnitella niin kauas, mutta jospa sieltä lähempää joku "maalari" löytyisi. :)

      Poista