lauantai 25. toukokuuta 2019

Rakkautesi jäljet

Testineulonta Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjaa varten alkoi aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten, vuoden 2018 alussa. Aloitin tästä sydämellisen romanttisesta sukkaparista. Tuolloin ei kirjan tai mallien lopullisista nimistä ollut vielä tietoa, joten tämä malli kulki vain nimellä Neljäs. Kirjassa se on saanut nimen Rakkautesi jäljet, joka on viittaus Juicen Viidestoista yö -kappaleeseen.


Sukissa on piparkakkureunus, latvialaiset palmikot kirjoneulekuviota reunustamassa ja sydänkuvioita toteutettuna sekä kirjoneuleena että kuvioneuleena. Useasta eri design-elementistä huolimatta malli onnistuu olemaan pelkistetyn tyylikäs - kuten kirjan kaikki mallit.
Omaan pariini taisin tehdä vähän kirjan ohjetta lyhyemmät varret. Lankana on Novitan Venla ja kuvaustaustana aito lumihanki, tammikuuta kun tuolloin elettiin.

5 kommenttia: