Ystäväni oli pitkään puhunut, että pitäisi saada jokin kiva verhon tapainen olohuoneen leveään mutta kapeaan tuuletusikkunaan. Se on sellaisella korkeudella, että siihen olisi kiva saada vähän jotain näköestettä, mutta ei täysin peittävää kuitekaan, sillä olisi kiva saada valoakin sisään.
Ehdotin, että voitaisin virkata jotain näiden kukkaverhojen tapaista. Ideaa lähdettiin kehittelemään ja jotenkin päädyttiinkin taloihin. Viisi naista ystäväporukasta halusi osallistua, kaikilla vähän erilainen taitotaso; jotkut olivat näppäriä virkkaajia jo valmiiksi ja joku ei ollut peruskoulun jälkeen tarttunut virkkuukoukkuun lainkaan.
Aika monta viikkoa tässä meni. Emme juurikaan tehneet näitä kukin tahoillamme vaan kokoonnuttiin aina yhdessä virkkaamaan. Mikä olikin parasta, sillä siinä sivussa maailma parani huomattavasti. :) 12 taloa tarvittiin koko ikkunan leveyteen. Mukaan mahtui tavallisten talojen lisäksi ainakin koirankoppi, kirkko ja pilvenpiirtäjä. Ja jonkinlainen sienitalokin. Minusta tässä on ihan parasta se, että talot ovat niin erilaisia ja että niissä näkyy erilaiset käsialat.
Lopuksi päättelin kaikki langanpäät ja ompelin talot yhteen. Kaupunki alkoi hahmottua! Kun kaupunki oli valmis, niin tarvittiin vielä sokeritärkkiä; yksi osa kuumaa vettä, yksi osa sokeria. Koko kaupunki upotettiin sokeriliemeen, liiat liemet puristeltiin pois ja työ leviteltiin vahakankaan päälle kuivumaan oikeisiin mittasuhteisiin (eli ikkunan mittoihin). Kuivuminen kesti yli vuorokauden; saatoin vähän liiotella sokeriliemen määrän kanssa. Mutta sen jälkeen talot seisoivat itsekseen, eli ainakin tärkki teki tehtävänsä!
Kaupungin pystyttäminen tapahtui tökkimällä se reunoista nuppineuloilla kiinni ikkunapuitteiden rakoihin. Siitä tuli ihan super-hieno! Varsinkin kun aurinko paistaa virkkuutyön raoista.
Parasta oli kuitenkin yhdessä tekeminen. Oli hauska saada tähän kaveriksi sellaisia ystäviä, jotka eivät yleensä käsityöihmisiksi tunnustaudu. Ja kyllä se käsityökärpänen näköjään vähän on tarttunutkin, sillä ainakin yksi ihminen jo aloitti taloprojektin jälkeen vauvanpeiton virkkaamista ja toinen teki upeat strassikoristelut lapsensa jumppapukuun. Ja kolmaskin kertoi harkinneensa villasukkien kutomista. :D
Wau!!! Onpa TOSI HIENO TYÖ:)Parempaa verhoa ei tuohon ikkunaan voisi kuvitella! Ja porukalla tehty, kyllä yhteistyössä on VOIMAA:) IHANA:))
VastaaPoistaKiitos! Samaa mieltä, että on ihana ja syntyi muutakin matkan varrella kuin lopputulos. :) <3
PoistaVitsi miten ihana projekti ja lopputulos! :) <3
VastaaPoistaKiitos! ❤😍
PoistaAivan huikea, sekä idea että toteutus <3 Hyvä te!
VastaaPoistaKiitos! Meillä on hyvä porukka! ❤❤❤
PoistaTodella hieno! :)
VastaaPoistaKiitos! 💞
PoistaAivan loistavan ihana idea ja toteutus!! Niiiiin kiva!
VastaaPoistaKiitos, Helmis! 💞
PoistaIhan mahtavan upea näköeste! Ihastuin ikihyviksi. 🥰
VastaaPoista