tiistai 21. kesäkuuta 2022

Puff Midi Dress

Käsityön taiteen perusopetus Järvenpään opistolla jatkui kevään ajan vaateompelun merkeissä. Ompelin kesäisen maksimekon. Ompeluun meni yllättävän paljon aikaa, kun huolellisesti alusta loppuun itse teki. Kurssin alkaessa ajattelin kunnianhimoisesti, että kyllä tässä kaksi tai kolme mekkoa ehtii hyvin ommella, mutta hyvä että sain lopulta tämän yhden valmiiksi.

Ohje on Novelsin Puff Midi Dress, johon sain idean ystäväni Pian viime kesäisestä festarimekosta (Pian mekko muuten vilahtaa tuolla viime kesän festaripostauksessa).

Paljon tuli opittua tämän prosessin aikana, mm. saumurin käyttö oli minulle ihan uutta. Olen tosi tyytyväinen että lähdin tähän neljän vuoden kurssikokonaisuuteen mukaan. Käsitöitähän teen muutenkin paljon, mutta helposti sitä jämähtää käyttämään niitä samoja tuttuja tekniikoita, mitä on aina käyttänyt. On tosi mielenkiintoista vaihteeksi tehdä vähän erilaisia käsitöitä, lisäksi hyvässä seurassa sekä ammattitaitoisen ja innostavan opettajan avustuksella. Yksinään sitä tulisi esimerkiksi näissä ompeluhommissa oikaisseeksi helpomman kautta ja monta uutta asiaa jäisi oppimatta. 

Syksyllä opetus jatkuu jonkinlaisten puutöiden muodossa, se se vasta onkin jotain aivan uutta!


2 kommenttia: