sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Solaris sukat

Heinäkuun alussa ilmestyi Heini Perälän esikoisteos, Heinikin sukkakirja. Aika harvoin innostun nykyään käsityökirjoista, ihan johtuen siitä että netti on ohjeita pullollaan ja useimmiten ihanastakaan kirjasta ei tule neulottua kuin yksi tai kaksi mallia (jolloin kirjan voi hyvin lainata kirjastosta). Mutta tästä kirjasta innostuin todella! Jo etukäteisesittelyt paljastivat, että tässä kirjassa riittää malleja neulottavaksi ja totesin, että tämä kirja on saatava omaksi, nautiskellen ja ajan kanssa neulottavaksi.


Aivan ensimmäisenä sukkamallina neuloin Solaris sukat sinivalkoisina. Malli on aivan upea. Loiston kruunaa kukkien keskustojen yksityiskohdat, jotka on kirjottu valmiin neuleen päälle silmukoita jäljentäen. Näissä silmukoinneissa oli aika väkertäminen, mutta lopputulos on todellakin palkitseva. Tämä, kuten kirjan muutkin mallit on suunniteltu niin, että varsi kapenee nilkkaa kohden, mikä parantaa sukkien istuvuutta huomattavasti. 

Lankana näissä on Viking of Norwayn Frøya sinisenä ja valkoisena sekä silmukoiduissa yksituiskohdissa Gjestalin Silja tummemman sinisenä. Sukat on neulottu 2,5 mm:n sukkapuikoilla.

Kirja on kaikin puolin hyvin kaunis. Sukat on kuvattu siten, että ne näkyvät selkeästi ja kokonaisuudessaan, mikä on mielestäni hyvien käsityökuvien kriteeri (ainakin neulomista ajatellen; taide- ja fiilistelykuvat on sitten asia erikseen). Ohjeet on selkeästi kirjoitettuja ja eri kokoihin on omat kaavionsa. Tämän kirjan parissa tulen viettämään vielä paljon aikaa!
 

6 kommenttia:

  1. Hei ihana Tiia! <3 Lämpimät kiitokset kauniista kirjan esittelystä. Nämä sinun Solaris-sukat on niin taidokkaasti ja siististi neulottu! Sinulla on kaunis käsiala. Ihana nähdä, miten hyvin sukat istuvat. Toivottavasti niistä tulee lempisukat käytössä. :) Ihania neulomisia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini, kommentista sekä ihanasta kirjasta! <3 Nämä ajattelin tosiaan jättää itselleni ja uskon, että lempisukat tulee. :)

      Poista
  2. Oi miten uskomattoman kaunis malli <3 Laitoin heti kirjastoon varaukseen suon kirjan, kiitos vinkistä ;)

    Siulla on kyllä kauniin tasainen ja laadukas neulontajälki, upeaa työtä

    VastaaPoista