lauantai 6. tammikuuta 2024

Sokkene Desember - vuoden viimeiset sukat

Sokkene Desember eli joulukuun sukat on osa norjalaisen Wenche Roaldin kuukausisukkien sarjaa vuodelta 2020, jolloin jokaiselle kuukaudelle ilmestyi oma mallinsa. Ohjeet on kirjoitettu norjaksi, mutta kun kerran ennenkin olen onnistunut yhden sukkaparin neulomaan norjankielisestä ohjeesta, niin arvelin nytkin pystyväni. :D

 
Ja näinhän se on, että kun tietää sukkien neulomisesta jo aika paljon, niin olennaista ohjeessa ovat numerot ja ruutupiirrokset. Ja suurin osa norjan sanoistakin aukenee, kun osaa ruotsia. 
 
Tein taas vähän muokkauksia. Ohjeen mukaan sukat neulotaan 64 silmukalla, mutta nostin sen 72 silmukkaan, kun se on omalle käsialalleni sopivin silmukkamäärä sukkiin fingering-vahvuiselle langalle. Kantapäätä en edes yrittänyt neuloa norjaksi, vaan tein sellaisen ranskalaisen kantapään kuin yleensäkin. Kärjen kuvio jäi ohjeen kuviota lyhyemmäksi tahattomasti, koska arvioin väärin ja sukasta olisi muuten tullut liian pitkä. Tykkään kuviosta kuitenkin näin, joten en viitsinyt purkaa, jätin vaan loput kuviosta neulomatta.

Todella kaunis malli. Ja samalla suunnittelijalla on pari muutakin mallia, jotka kiinnostaa.

Lankoina oli valkoinen Gedifra Lana Mia Uni, punainen Austermaan Step Classic ja harmaata en valitettavasti muista, kun oli vyötteettömänä säilytetty jämäkerä. Puikkoina 2 mm:n Zingit.

Tässä oli nyt sitten vuoden 2023 viimeinen sukkapari ja voidaan siirtyä seuraavaan vuoteen - tai ehkä teen vielä jonkin koosteen menneestä vuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti